Ihmisen muisti on aika erikoinen rakennelma. Joitain täysin turhia asioita muistaa hyvin, aivan kuin ne olisi vasta tapahtuneet tai sellaisia asioita joita ei haluaisi edes muistaa. Olen näin ammatin/harrastuksen puolesta huomannut että todella laajoja kokonaisuuksia (esim. kokonainen ohjelmointikieli) on mahdollista unohtaa lähes täysin ja sitten palauttaa "takaisin" muistiin todella nopeasti päivissä tai viikossa parissa.
Miksi kaikki mukava sitten katoaa muistista ja niitä ei vaan enää muista?
Kaikki on mahdollista unohtaa.. Unohtaa miltä tuntui naisen lämmin halaus, naisen hiuksien mukava tuoksu ja se tunne kun silitteli niitä hiuksia... Ei muista sitä suudelmaa joka silloin aikoinaan täytti mielen ja jonka pystyi vielä tuntemaan huulillaan pitkään sen jälkeenkin. Samoin käy muullekkin, kaikki unohtuu.. jää vain muistikuva ja tieto että se oli mukavaa. Sama kuin katselisi valokuvaa tuntemattomasta paikasta joka näyttää mukavalle.
Ehkä tuo on luonnon keino yrittää estää ettei ihmisistä tule yksinäisiä susia, pakottaa kertaamaan noita muistikuvia toisten ihmisten kanssa. Ehkä se toimii, mutta yksinäisten elämästä se tekee kurjempaa kun ei voi edes muistella sitä kun joskus oli vielä jotain säpinää...
Miksi kaikki mukava sitten katoaa muistista ja niitä ei vaan enää muista?
Kaikki on mahdollista unohtaa.. Unohtaa miltä tuntui naisen lämmin halaus, naisen hiuksien mukava tuoksu ja se tunne kun silitteli niitä hiuksia... Ei muista sitä suudelmaa joka silloin aikoinaan täytti mielen ja jonka pystyi vielä tuntemaan huulillaan pitkään sen jälkeenkin. Samoin käy muullekkin, kaikki unohtuu.. jää vain muistikuva ja tieto että se oli mukavaa. Sama kuin katselisi valokuvaa tuntemattomasta paikasta joka näyttää mukavalle.
Ehkä tuo on luonnon keino yrittää estää ettei ihmisistä tule yksinäisiä susia, pakottaa kertaamaan noita muistikuvia toisten ihmisten kanssa. Ehkä se toimii, mutta yksinäisten elämästä se tekee kurjempaa kun ei voi edes muistella sitä kun joskus oli vielä jotain säpinää...
Vastaukset 7
Vanhimmat
Miten pystynkin kirjoittamaan niin outoja etten itsekkään ymmärrä enää mitä olen ajanut takaa...
Mitä iloa tästäkään on, taidanpa kieltää itseltäni tämänkin "huvin" ja kadota täältä keskusteluista.
ihminen, joten älä 'katoa' mihinkään. Sitä vartenhan palsta on, että voi 'purkaa sydäntään'. Joten: tule takaisin, aina on joku, joka saa kirjoituksistasi tärkeitä asioita. Vaikka ihminen usein luulee, että 'ei kukaan ole niin yksin kuin minä', niin asia on juuri päinvastoin. Yksinäisyys on tosi yleistä. Täälläkin palstalla pitäisi varmaan enemmän antaa vaikkapa sähköpostiosoitteensa, sillä sillätavoin voisi ainakin jonkun uuden ystävän saada. Kukaan ei ole toivoton ihminen. Totta on myös tämä: Jeesus on ihmisen paras Ystävä ja Hänelle voi rukouksessa omin sanoin kertoa surunsa, murheensa, tilanteensa ja myös ilonsa. Voimia jokaiselle palstalaiselle. Kun palstan nimi on 'yksinäisyys', niin tuleekin mieleen positiivinen asia: emmehän olekaan näköjään yksin, meitähän on täällä näin kovin paljon ja voimme tuoda mietteemme ja toiveemme palstalle. Ja: siis enemmän niitä sähköpostiosoitteita, rohkeasti! Moni on saanut niistä avun.
Sulla on ihan hauskoja juttuja täällä, paitsi ehkä tää synkistely mut se sallittakoon. Kun mitä tähän nyt sanois? Joku päivä -jutut kun ei auta yhtään, ja 'oon samaa mieltä/mietin samaa' tuntuu turhalta. Mukava lukea uudempienkien ihmisten mietteitä.
No siis.. ei tarkoitus olla ruikuttaa huomiota, mutta...
Asioilla on aina kaksi puolta, on jännä miten joillekkin uskominen johonkin itseään suurempaan tuo voimia. Kun taas joillekkin juuri se että uskoo siihen ettei ole mitään sen ihmeellisempää saattaa olla se ainoa syy miksi vielä täällä ollaan. Mutta se siitä, olen siis ateisti.
Sähköpostiosoitteiden jakomisessa on parikin ongelmaa.. Ensinnäkin sellaista "tyrkyttämistä" voi katsoa epätoivoiseksi jos jakaa osoittettaan.
Toisaalta, itse olen huomannut tuskaisesti monta kertaa että osaan liian hyvin jutella naisten kanssa netissä. Mikä kumma siinä on että naiset aina avautuvat minun kanssani jutellessa ja paljastavat asioita joita eivät ole kenellekkään muulle kertoneet. (Naisetkin kai tietää että nörteille voi kertoa hyvin salaisuuksia, kun ei nörteillä ole kavereita joille juoruta) Asian kääntöpuoli on se että ei niitä voi sitten koskaan tavata, koska eiväthähn ne voi kaiken kertomansa jälkeen enää tavata. Onhan se kivaa jutella, mutta jos sitä kaipaakin enemmän jotain muuta seuraa..
Mustan huumorin ystävä siis? Niin synkkiä juttuja että alkaa naurattaa. :) Olen vaan perusnegatiivinen olio, olenhan syksyllä syntynyt.
Oikeastaan ympyrä on sulkeutunut, jos lainataan vanhaa klisettä. Kuinka uudeksi minut sitten laskeekaan. Oikeastaan täällä foorumilla olen uusi, mutta suomi24:ssä aloitin juuri keskusteluista 2001, ja siirryin chatin puolelle unohtaen tämän kokonaan. Nyt lopetin kaiken realiiaikaviestinnän (chatti/mese) ja näin sitä eksyin tänne keskusteluihin.
Jostain oudosta mielenhäiriöstä päätin alkaa käyttää samaa nimimerkkiä kirjoituksissa, vaikka tähän asti vältellyt sitä. Ehkä siksi vältellyt kun rekatulla nickillä jäi merkintä aina profiilin minne on kirjoitellu.
älä nyt sää katoa mihkään :)
"Miksi kaikki mukava sitten katoaa muistista ja niitä ei vaan enää muista?"
Koska silloin elää siinä hetkessä.
Katselin tässä parin päivän aikana Elfen Lied animesarjan läpi..
Kauhua, iloa, alastomuutta, ystävyyttä, rakkautta, yksinäisyyttä ja mitä vielä.. Sarja käy koko tunneskaalan läpi ja tempaa mukaansa. En kylläkään voi suositella sellaiselle joka ei animea ole katsellut, aika brutaalia osittain.
En niinkään samaistu roolihahmoihin kuin käsittääkseni naiset tekevät (empaattisuusko se termi nyt on?). Oikeastaan en kai edes pysty koska en ole moisia tunteita tuntenut, mutta eniten minua hämmästyttää se miten joku ohjaaja voi olla niin loistava, että saa katsojan tuntemaan tunteita joita ei ole koskaan tuntenut, mutta tunnistaa ne silti heti. Ei minulla tippa linssiin mene, mutta joidenkin elokuvien kanssa ei ole kyllä kaukana.
Mitähän minäkin selitän.. no en ainakaan päässyt täältä pois.