Olen naimisissa, ihastukseni kohde myös, mutta en usko että hänkään onnellisesti. Nyt kun on noi flirttailu taidot niin unohtuneet, niin mistä sen nyt tietää onko toinen kiinnostunut?
Heittää mulle kaikkee läppää, kertoo ekana uudet juttunsa ja lisäksi ns veetuilee leikkisästi, onks tää nyt flirttailua. Työkaverilta kuulin että on myös tuijottanut takapuoltani, katsoo myös minua silmiin, niin pitkään että minun on pakko kääntää katseeni pois.
Aion erota ennen kuin teen mitään liikkeitä, ja tiedän ettei tämäkään sallittua ole, edes ajatella
mutta kun olen oman liittoni eteen kaiken tehnyt, eikä siitä silti iloa tule, ei ole tullut pitkään aikaan, ja yksi elämä, niin en halua olla onneton.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kuulostaa mun mittapuun mukaan kavereiden väliseltä käytökseltä. Ja kuka mies ei tuijottaisi naisen takapuolta? Sama pätee naisiin.