En mene

Kerran olen osallistunut pikkujouluun työhistoriani aikana ja sitä on sentään pitkälle yli kolmekymmentä vuotta ja toista kertaa en mene.
Lahdesta lähdettiin komeesti tilausbussilla Helsinkiin ja meno oli kohtuullisen reipasta alusta alkaen jo matkalla.
Noin tunti tilaisuuden alkamisesta olimme kaverini kanssa jo kuulemma lentäneet ravintolasta kadulle, josta poliisisedät toimittivat meidät Messuhallin putkaan.
Seuraavana aamuna herättyämme betonipediltä ja tiettyjen rutiinien jälkeen lähdimme tallaamaan Helsingin katuja, josta päivästä kehittyikin ikimuistoisen hauska ja kaikinpuolin mukava päivä. En muista sitä kapakoitten määrää monessako päivän aikana poikkesimme mutta paljon niitä kuitenkin oli. Illemmalla sitten reippaina poikina junalla Lahteen ja kyllä kanssamatkustajilla lienee ollut hauskaa, naurunremahduksista päätellen. Toki Lahdessa piti vielä hieman korjailla, ennenkuin väsyneinä mutta ah niin onnellisina pääsimme kumpikin tahoillamme kotiin naisystäviemme hellään huomaan. Vai mitenkä se oli?
0476
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Ikunapäivänä kirjoitti:

Kerran olen osallistunut pikkujouluun työhistoriani aikana ja sitä on sentään pitkälle yli kolmekymmentä vuotta ja toista kertaa en mene.
Lahdesta lähdettiin komeesti tilausbussilla Helsinkiin ja meno oli kohtuullisen reipasta alusta alkaen jo matkalla.
Noin tunti tilaisuuden alkamisesta olimme kaverini kanssa jo kuulemma lentäneet ravintolasta kadulle, josta poliisisedät toimittivat meidät Messuhallin putkaan.
Seuraavana aamuna herättyämme betonipediltä ja tiettyjen rutiinien jälkeen lähdimme tallaamaan Helsingin katuja, josta päivästä kehittyikin ikimuistoisen hauska ja kaikinpuolin mukava päivä. En muista sitä kapakoitten määrää monessako päivän aikana poikkesimme mutta paljon niitä kuitenkin oli. Illemmalla sitten reippaina poikina junalla Lahteen ja kyllä kanssamatkustajilla lienee ollut hauskaa, naurunremahduksista päätellen. Toki Lahdessa piti vielä hieman korjailla, ennenkuin väsyneinä mutta ah niin onnellisina pääsimme kumpikin tahoillamme kotiin naisystäviemme hellään huomaan. Vai mitenkä se oli?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu