Löysin tällaisia (psykodynaamisia) teorioita masennuksen syntyyn. Minun kohdallani nämä selitykset ovat uskottavimmat:
Joffe ja Sandler (1965) ovat esittäneet, että masennuksen tunteen valtaan joutuminen on reaktio sellaiseen psyykkiseen kipuun, jonka edessä ihminen kokee olevansa avuton ja keinoja vailla. Masennuksen tarkoituksena on tällöin sisäisen kivun lievittäminen.
Psyykkinen kipu on seurausta pettymyksen tunteesta, joka on aiheutunut siitä, että on menettänyt jotain itselleen arvokasta, jonka on omistanut tai katsonut itselleen kuuluvaksi.
Psyykkistä kipua voidaan pitää minuuden haavana tai vaurioitumisena. Minuuden vaurioon liittyvä psyykkinen kipu mitä ilmeisimmin aiheuttaa samoja neurobiologisia muutoksia, jotka ovat todettavissa kudosvaurioiden yhteydessä. Tähän viittaa muun muassa se, että aivojen välittäjäainevaihduntaan vaikuttavat masennuslääkkeet lievittävät sekä masennusoireita että kipuoireita.
Psyykkistä kipua voidaan edelleen luonnehtia minäihanteen ja todellisen minän välisenä eroavuutena tai yksilön kokemuksena tästä eroavuudesta. Kun rakastettu henkilö menetetään, menetetään vastaava osa minuudesta ja se koetaan psyykkisenä kipuna. Voidaan sanoa, että depression laukaisee yksilön itsetunnon kannalta tärkeä menetys.
Minän vaurioitumisen, psyykkisen kivun ja masennuksen voi aiheuttaa objektin menetys, mutta myös objekteista riippumattomat itsetunnon tappiot. Menetetyllä objektilla on saattanut olla niin suuri merkitys yksilön minuuden ylläpitämisessä, että menetys muodostuu kohtalokkaaksi yksilön psyykkisen kestokyvyn kannalta. Tästä ovat esimerkkeinä menetykset, joiden seurauksena yksilö sairastuu psykoottiseen depressioon.
Häpeän psykologian tutkijat ovat viitanneet siihen, että depressio on yksi mahdollinen tapa reagoida jälkeenpäin siihen hämmentävään koko minuutta koskettavaan uhkaan, joka aiheutuu nolatuksi joutumisesta sosiaalisen vuorovaikutuksen epäonnistuessa. Masentumista olisi näin ollen edeltänyt yksilön kokema narsistinen loukkaus ja häpeäntunteen kokeminen.
Lisää osoitteessa http://www.epshp.fi/psy/dep-alue/depress.htm

Vastaukset 1
Vanhimmat
aiheutuu kroonistuneesta kofeiinimyrkytyksestä.
http://qmies.blogit.fi/