VIHAATKOS

"Heikot ja langenneet hän nostaa sylliinsä,ja hoitaa vahvoiksi, vaan lihavat ja itsessään vahvat hän lähettää pois.!

Kysyn sinulta purnaaja vihaatko itseäsi,jos saisit kaikki maailman rikkaudet purnaaminen ei loppuisi.
7381
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Anteeksiantamisen vastakohta on katkeroituminen. Sillä on paha palkka.

– Katkeruus on kuin ympäristömyrkky. Katkera ihminen epäilee, tuomitsee ja moralisoi toisia ihmisiä eikä näe omaa vastuutaan ongelmasta vaan säälii itseään.

Katkera ihminen ulkoistaa pahan: NUO ovat syypäitä minun vaikeuksiini tai perheeni pahaan oloon. Katkeruus eristää ihmisistä. Katkeruus voi sairastuttaa, se nakertaa yöunta, kaihertaa sydäntä. Katkeran huumori on ilotonta ja hänen aikaansaannoksensa syntyvät kiukkuenergian voimalla. Katkera jahnaa yöt ja päivät kärsimiään vääryyksiä ja vannoo, ettei anna anteeksi, ei ainakaan jos ei pyydetä.

Äänestä
  • Mutta kun anteeksiantaminen ei edes edellytä anteeksipyytämistä. Anteeksiantaminen on yhden ihmisen vapautusliike. Helppoa se ei ole. Vaivannäkö kuitenkin kannattaa, sillä palkinnot ovat hyvät.

    – Antamalla anteeksi ihminen päästää itsensä menneisyyden vankilasta. Vankilan ovi on tosin raskas ja sitä saa kauan työntää.

    Anteeksiantamus on prosessi, ei hetken hujaus, vaikka päätös voi syntyä hetkessä:

    – En syytä enää toisia enkä olosuhteita enkä Jumala siitä, että elämä on mennyt näin. En kiellä vääryyttä mutta en velo muilta, että heidän pitää korjata minun elämäni. Otan vastuun, luovun syyttämisestä ja kuljen eteenpäin kohti omaa vapauttani.

    Anna-Liisa Valtavaara kuvaa suhtautumista loukkaukseen tienristeykseksi, jossa on erilaisia tienviittoja. Kylteissä lukee Kosta, Unohda, Kärsi, Selitä, Ymmärrä – ja Anna anteeksi.

    Vaihtoehdot ovat kuitenkin näennäisiä, sillä vain anteeksiantamisen tie johtaa vapauden suuntaan, muu näyttävät vievän eteenpäin mutta johtavatkin alkupisteeseen ja lopulta syvemmälle katkeruuteen.

    Mutta mutta – niinhän saattaa anteeksiantamisenkin tiellä käydä? Voit kompastua koston tunteisiin vaikka miten olisit päättänyt tuntea toisin? – Joudut valitsemaan anteeksiantamuksen monesti, uudelleen ja uudelleen.

    Voiko sen oikeasti valita? Miten? – Arvioi elämääsi. Mitä haluat siltä? Mitä seuraa jos pysyt katkeruudessa? Jos tajuat, että katkeruus pilaa elämäsi, tee anteeksiannon valinta. Katkeruuteen menee usein huomaamattaan, mutta jos sieltä haluaa pois, se on tietoinen päätös.

    – Muistot pettymyksistä ja pettymysten seurausten kanssa eläminen haastavat tarkistamaan anteeksiannon pysyvyyttä, monesti koko loppuelämän. Tahto ja tunteet eivät kulje samaan suuntaan. Siksi on tärkeä tietää mitä tahtoo: annan anteeksi. Jossain vaiheessa alat huomata keskeisiä muutoksia asenteissasi ja teoissasi, Anna-Liisa Valtavaara lupaa.

    – Tunteet eivät anna anteeksiantolupaa, Jos jurnututtaa, se on merkki että asia on kesken. Jos olet antanut anteeksi mutta sinua silti sapettaa, niin älä luovuta äläkä pidä itseäsi huonona ihmisenä, joka ei osaa antaa edes anteeksi. On vain palattava risteykseen ja lähdettävä taas oikeaan suuntaan

    Äänestä

  • valinta.. kirjoitti:

    Mutta kun anteeksiantaminen ei edes edellytä anteeksipyytämistä. Anteeksiantaminen on yhden ihmisen vapautusliike. Helppoa se ei ole. Vaivannäkö kuitenkin kannattaa, sillä palkinnot ovat hyvät.

    – Antamalla anteeksi ihminen päästää itsensä menneisyyden vankilasta. Vankilan ovi on tosin raskas ja sitä saa kauan työntää.

    Anteeksiantamus on prosessi, ei hetken hujaus, vaikka päätös voi syntyä hetkessä:

    – En syytä enää toisia enkä olosuhteita enkä Jumala siitä, että elämä on mennyt näin. En kiellä vääryyttä mutta en velo muilta, että heidän pitää korjata minun elämäni. Otan vastuun, luovun syyttämisestä ja kuljen eteenpäin kohti omaa vapauttani.

    Anna-Liisa Valtavaara kuvaa suhtautumista loukkaukseen tienristeykseksi, jossa on erilaisia tienviittoja. Kylteissä lukee Kosta, Unohda, Kärsi, Selitä, Ymmärrä – ja Anna anteeksi.

    Vaihtoehdot ovat kuitenkin näennäisiä, sillä vain anteeksiantamisen tie johtaa vapauden suuntaan, muu näyttävät vievän eteenpäin mutta johtavatkin alkupisteeseen ja lopulta syvemmälle katkeruuteen.

    Mutta mutta – niinhän saattaa anteeksiantamisenkin tiellä käydä? Voit kompastua koston tunteisiin vaikka miten olisit päättänyt tuntea toisin? – Joudut valitsemaan anteeksiantamuksen monesti, uudelleen ja uudelleen.

    Voiko sen oikeasti valita? Miten? – Arvioi elämääsi. Mitä haluat siltä? Mitä seuraa jos pysyt katkeruudessa? Jos tajuat, että katkeruus pilaa elämäsi, tee anteeksiannon valinta. Katkeruuteen menee usein huomaamattaan, mutta jos sieltä haluaa pois, se on tietoinen päätös.

    – Muistot pettymyksistä ja pettymysten seurausten kanssa eläminen haastavat tarkistamaan anteeksiannon pysyvyyttä, monesti koko loppuelämän. Tahto ja tunteet eivät kulje samaan suuntaan. Siksi on tärkeä tietää mitä tahtoo: annan anteeksi. Jossain vaiheessa alat huomata keskeisiä muutoksia asenteissasi ja teoissasi, Anna-Liisa Valtavaara lupaa.

    – Tunteet eivät anna anteeksiantolupaa, Jos jurnututtaa, se on merkki että asia on kesken. Jos olet antanut anteeksi mutta sinua silti sapettaa, niin älä luovuta äläkä pidä itseäsi huonona ihmisenä, joka ei osaa antaa edes anteeksi. On vain palattava risteykseen ja lähdettävä taas oikeaan suuntaan

    Anteeksi antaminen voi olla työn ja tuskan takana, mutta helppoa ei ole omien törmäilyjen anteeksipyytäminenkään.

    Väärien tekojen seuraukset kiusaavat nykyihmistäkin. Internetissäkin on tunnustusten luola, jossa voi käydä kertomassa ja kenties katumassa töppäyksiään. Miltäs se kuulostaa?

    – En ole nähnyt sivuja mutta kuulostaa hyvältä. Ihmisillä eri keinoja, joilla yrittää unohtaa ja sovittaakin tekojaan. Asioita voi kirjoittaa paperille ja sitten repiä tai polttaa sen paperin. Voi myös polskauttaa taakkaa symboloivan kiven veteen – en kanna tätä taakkaa enää.

    Pelkkä tunnustaminen ei auta, jos ei samalla saa vakuutusta anteeksisaamisesta. – Tunnustus ilman anteeksiantoa vain jättää haavan auki – lääke jää saamatta. Anteeksipyyntö tulisi osoittaa loukatulle eikä vain luolan seinille. Jos hän ei voi antaa anteeksi, on syytä antaa itselleen anteeksi, ettei katkeroidu toisen anteeksiantamattomuudesta.

    Sana synti ei tosiaan ole erityisen trendikäs. Se on kuitenkin se sana, joka kuvaa rikkomuksiamme Jumalaa ja toisia ihmisiä kohtaan. Syyllisyyden tunne on synnin seuraus. – Syyllisyys poistuu vain tunnustamalla syntinsä ja pyytämällä anteeksi.

    Anteeksiantamuksen perusta on pitkäperjantain ja pääsiäisen tapahtumissa. Anteeksiannon mekanismi ja mahdollisuus ovat Jumalan lahjapaketti ihmisten käyttöön sekä ihmissuhteissa että ihmisen ja Jumalan välilä.

    – Meillä kaikilla on anteeksiantamisen ja –saamisen tarve. Raamattukin olisi melko ohut kirja, jos sieltä siivottaisiin pois osuudet, joissa puhutaan anteeksiantamisesta ja –saamisesta. Emme kykene tekemään taivasta maan päälle, mutta pientä esimakua voimme toisillemme suoda. Pienikin ele sovinnon suuntaan on häivähdys taivaasta.

    Äänestä

  • luolassa.. kirjoitti:

    Itselle anteeksi antaminen on huomioiden mukaan vielä kovempi juttu kuin toiselle anteeksi antaminen.

    – Suorittajat, miellyttäjät, perfektionistit, toisille eläjät, heillä on rima niin korkealla.

    Mokien sattuessa he kokevat, että ei taaskaan onnistunut, ja syyttävät itseään. Se on väärää syyllistyvyyttä. – Heidän on vaikea armahtaa itseään normaali-ihmisen osaan, jossa kaikki tekevät virheitä

    Itselle anteeksianto on anteeksiuskomista: sen uskomista, että toinen on antanut minulle anteeksi. – Sama pätee Jumalan anteeksiantoon. Jos haluaa saada sen hyödyn, mikä tässä anteeksiantamuspaketissa on, niin pitäisi armahtaa itseään, muuten jää sen ulkopuolelle.

    Äänestä

kiitos suksi muualle!

Äänestä

ihminen on miljoonien vuosien kehityksen tulos, kuka itse määrittelee omat tekonsa, kuten mitä kättä käyttää syömiseen tai missä pitää hattuaan päässä. Oma ajatusmaailma siis kunniaan, sieltä löytyy selitykset, ei muiden opeista. Ihmisellä on aivot, jotta hän käyttäisi niitä omien päätöstensä tekemiseen, ja päämäärien asettamiseen. Tarkoitus ei ole ottaa valmiita ratkaisuja ja lueskella jostain sitä oman elämän tarkoitusta, vaan että ne ratkaisut tehdään itse omasta takaa. Raamattu on yhtä painava kirja kuin se materiaali, mistä se on tehty, ei enempää eikä vähempää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ITSEÄSI. ha kirjoitti:

"Heikot ja langenneet hän nostaa sylliinsä,ja hoitaa vahvoiksi, vaan lihavat ja itsessään vahvat hän lähettää pois.!

Kysyn sinulta purnaaja vihaatko itseäsi,jos saisit kaikki maailman rikkaudet purnaaminen ei loppuisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu