Miten pysyä leivässä näinä vaikeina aikoina?

N-n.m

Minkälaisia keinoja yksittäisellä kuluttajalla on vaikuttaa inflaatioon ja yleiseen hintojen nousuun?

Juuri luin uutisen, että ruuan hinta on noussut vuodessa 10%. Forttumilta tuli juuri kirje, että sähkön hinta nousee. Vuokraan on tulossa korotus.

Mitä siis yksittäinen pieni ihminen voi tehdä taistelussa hintoja vastaan. Tilanne kun nyt on sellainen, että esim. ruokaa on pakko ostaa, ilman sähköä ei pärjää ja vuokrakin on hyvä maksaa. Ei voi vain sanoa, että en maksa.

Periaatteessahan ruokaketjut, kuten Kesko taikka S-ryhmä määrittelevät ruuan hinnan siinä missä tuottajatkin. He voivat pyytää perunakilosta vaikka 50 euroa, jos tahtovat. Eihän siinä silloin monenkaan ihmisen auta kuin mukisematta maksaa. Vastaavia esimerkkejä on monia. Fortum voi omalla etuoikeudellaan nostaa sähkön hintaa mielen määrin. Ei Liljuksella ole hätää, mutta monella muulla on.

En ainakaan itse näe tässä epäreislussa tilanteessa muita vaihtoehtoja kuin toivoa hattu kädessä palkankorostusta, erota kirkosta, muuttaa pienempään asuntoon, jättää auto kotiin ja pyöräillä minkä jaksaa taikka sitten pitää vain nostaa kytkintä ja lähteä sinne missä elinkustannukset ovat pienemmät.

Näillä näkymin tämä pienipalkkainen työ jota teen, ei enää kannata. Se ei edes pidä leivässä saatika kestä sellaista tilannetta, että jotakin sattuisi. Turha on ihmetellä, jos jengi hakee pikavippejä taikka muita luottoja rahoittaakseen elämäänsä. Elinkeinoelämäkin kärsii sitä, jos riittävän moni nostaa kytkintä pienen palkan takia, koska asuminen ja eläminen ei enää pääkaupunkiseudulla kannata.

2

824

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Svenski

      Hampaat naulaan!

    • Kommunistien käsissä

      Tuottajat eivät tasan tarkkaan määrittele yhtään mitään.On vain tyydyttävä siihen mitä sosialistivetoiset raaka-aineen ostajat suostuvat maksamaan .Kartelli on arkipäivää,mutta eipä kiinosta ketään

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      198
      2059
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      158
      1412
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      226
      1043
    4. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      71
      907
    5. 58
      888
    6. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      47
      813
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      71
      813
    8. 93
      777
    9. Martina avaa suhdettaan

      IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      200
      697
    10. Martinan alamäki jatkuu

      Surkeasti menee ... https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/f899cee6-e216-4bd1-be3e-c61f68e67a4c ”Surkeasti kulkee”
      Kotimaiset julkkisjuorut
      151
      666
    Aihe