Mirja ja Sofia?

Tiedättekö kuka on tämä Sofia ja onko hyvä näkijä? Mirjasta luin joskus Anna-lehdestä ja hän on aika sydämellinen, aidolta tuntuva näkijä. On osunut minulle aivan oikein. Kuka on siis Sofia? Kokemuksia?
113989
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Hei
Olen soitellut ainakin viidellekymmenelle näkijälle vuosien varrella, käynyt muutamnalla ja tilannut sähköpostiennusteita ja tältä pohjalta voin sanoa jotakin, nämä ovat sitten vain minun kokemuksia ja muistat sen, että kaikki ei näe kaikille. Samoin toinen tykkää äidistä ja toinen tyttärestä eikä yksikään näkijä näe kaikkea. Mutta Sofia on lämmin ihminen ja miellyttävä persoona, ei pitkitä puhelua eli lyhyessä ajassa saa minkä haluaa. Ei kovin tarkasti nähnyt minulle. Mirja, ehkä eniten keskustelua herättänyt näkijä sekä puolesta että vastaan, joskus osunnut oikeaan ja joskus mennyt metsään. Parhaimmillaan minun kohdallani osannut oikeaan ihmissuhdeasioissa. Kun tammikuussa 2008 useat näkijät hehkuttivat uuden rakkuden puolesta ja kuinka kesällä olen uuden miehen kanssa, Mirja tokaisi jopa vähän tylysti ei ole miestä kesällä ja ainut joka tiesi asian. Ihmissuhdeasiani ovat menneet kuten Mirja on sanonut. Muissa asioissa hän ei onnistunut (työ-, perhe- ja vapaa-ajan asiat). Mutta en juuri soittele enää kun muutamalle näkijälle eikä Mirja kuulu heihin eikä liioin Sofia.

Äänestä
  • kenelle soittelet. Itse olen soittanut M-L Harjunpäälle, Heleena Kyyhkylle ja Kaarinalle.
    Harjunpää on ihan pihalla. Muka tietää aina asiat, tosin vasta sen jälkeen kun olen itse niistä kertonut. Antaa vielä ohjeita. Heleene Kyyhky on aika ok ja Kaarina yrittää selittää jotain, joskus tosin tiennytkin.

    Äänestä

  • tietää kirjoitti:

    kenelle soittelet. Itse olen soittanut M-L Harjunpäälle, Heleena Kyyhkylle ja Kaarinalle.

    kahta näkijää kun ensin monta vuotta olin koukussa soittokierteessä 0700 linja näkijöihin, niin Mirjat ja sohvit läpikäynyt..
    Nyt vain ajanvaraus näkijä Mandalatarot ja M. Heikki mikä ei ole edes tunnettu, nää on mulle tiennyt perusjutut ja tulevat hyvin.

    Äänestä

  • käytän vain kirjoitti:

    Kukas tää M Heikki ja mistä löytyisi numero?
    Onko kallis? Mitä sinulle tiennyt? Kiitos vastauksestasi.

    Äänestä

  • tietää kirjoitti:

    kenelle soittelet. Itse olen soittanut M-L Harjunpäälle, Heleena Kyyhkylle ja Kaarinalle.
    Harjunpää on ihan pihalla. Muka tietää aina asiat, tosin vasta sen jälkeen kun olen itse niistä kertonut. Antaa vielä ohjeita. Heleene Kyyhky on aika ok ja Kaarina yrittää selittää jotain, joskus tosin tiennytkin.

    Hei
    Korostan siis, että nämä ovat minulle tienneet, en takaa, että tietävät sinulle. Soittelen Agnyalle (halvin 0700 -näkijä ja aika nopea), ajat hänelläkin heittelevät, mutta hyvä onnistumisprosentti. Sitten Unilin Sonja, vaikea tavoittaa (soittelen kerran puolessa vuodessa)mutta ei maalaile ruusunpunaisia toiveita (ystävällenikin sanoi, ettei muutamaan vuoteen miehiä ole näkyvissä,vaikka muut näkijät sanoivat toisin, näin on käynnyt). Sonja ei kerro kovin yksityiskohtaisesti, enempi vetää suuria kokonaisuuksia.Sitten Marja pidän hänenkin realistisuudesta, ei vouhottele turhia, hiukan hidas. En viitsi enää muille soitella.Ennen soittelin esim. seuraaville: Eija Nikko on kallis vaikea tavoitta ja toisinaan onnistuu toisinaan ei ja joskus töykeä. Kaarina on kyllä hyvä tsemppari, muttei ihan turha ämmä, on tiennyt jotakin aika vaikeaa oikein.
    Virve Kraft on myös hyvä tsemppari ja jotkut asiat osuneet valtavan hyvin kohdalleen, mutta ajat eivät osu kohdalleen vaikka puhuu varmasti.
    Joulukuussa soitan seuraavan kerran ja sitten mietin kuka kolmesta (Agnya, Sonja vai Marja), vähän riippuu siitä mitä haluan tietää.

    Äänestä

  • päkä-pää kirjoitti:

    Ihan uteliaisuuttani - Miksi sinä teet tuollaista soittelua. Onko siitä jotain hyötyä tai iloa. Joskus osuvat useimmiten eivät, mikä idea tuossa on. Onko se todella rahan väärtti vai oletko jäänyt jotenkin koukkuun etkä pysty lopettamaan.

    Äänestä

  • Kysymystä kirjoitti:

    nyt jo irti, elämä vain oli sellaisessa tilanteessa, että tarvitsin neuvoja; rankka avioero monine kiemuroineen (siis en todellakaan kysellyt tulevasta miehestä), nyt siis soitellut enää harvakseltaan. Luultavasti tunnen suurimman osan näkijöistä, ehkäpä osaisin toimia jopa itse näkijänä
    toiset selvästi huijareita. Apua sain silloin kuin tarvitsin. En tiedä oliko siinä mitään järkeä, jotkut vetävät kännit tai tekevät jotain muuta. Toisaalta elämäni oli aika yksitoikkoista. Toivottavasti kokemuksista on joillekin hyötyä.

    Äänestä

Mirja on yksi luottonäkijäni. Samoin Unilin Sonja ja Virve Kraf.

Äänestä
  • Kyllä osasi aika hyvin kuvata juuri tämänhetkisen tilanteeni, eli elän juuri niin, kun sanoi tapahtuvankin. Keväällä soitin kahdesti..
    Samoin Pijo Juvonen on hyvä, ja Kristallisilta myös.

    Äänestä

  • aika hyvin kirjoitti:

    Kyllä osasi aika hyvin kuvata juuri tämänhetkisen tilanteeni, eli elän juuri niin, kun sanoi tapahtuvankin. Keväällä soitin kahdesti..
    Samoin Pijo Juvonen on hyvä, ja Kristallisilta myös.

    hei mistä saisin mirjan tiedot ja yhteydenotot?
    haluaisin kokeilla ja mennä hänen luo juuri nyt tarvin kovasti hänen apua!! kiitos jos vastaisit!

    Äänestä

  • apua tarvin kiitos kirjoitti:

    hei mistä saisin mirjan tiedot ja yhteydenotot?
    haluaisin kokeilla ja mennä hänen luo juuri nyt tarvin kovasti hänen apua!! kiitos jos vastaisit!

    googleta ennustaja mirja niin löytyy hänen sivut. En tiedä ottaako henk.koht.vastaan mut 0700 usein kyl tavoittaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tuku-tuku-lammas kirjoitti:

Tiedättekö kuka on tämä Sofia ja onko hyvä näkijä? Mirjasta luin joskus Anna-lehdestä ja hän on aika sydämellinen, aidolta tuntuva näkijä. On osunut minulle aivan oikein. Kuka on siis Sofia? Kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu