AUTTAKAA MUA ihan oikeasti TÄMÄ ON VAKAVAA

KIITOS KIITOS.
MUN KAVERI ON 12V.
SILLÄ ON TIIBETIN SPANIEL JOKA ON 13V, ELI
TODELLA VANHA.
¨KOIRA ON OLLUT NIILLÄ ENNEN KAVERINI SYNTYMÄÄ,
JA SE ON SEN PARAS KAVERI JA SE ON SEN KANSSA
OLLUT AINA.
LUULTAVASTI SE KOHTA KUOLEE, KUN SE ON SOKEAKIN
JO, MUT TIPSUJEN KESKI-IKÄ ON 10 VUOTTA.
AJATELLA.
EIX NIITTEN KANTSIS OTTAAN ENNEN KOIRAN KUOLEMAA
TOINEN KOIRA?
MUT SE EI TAHDO. SE SANOO "EI SE MUA JÄTÄ"
MUN OMA KOIRA ON LÄHTENYT AIKOJA SITTEN JA ITKIN
JOPA 6KK SITÄ.
HELP, MITÄ TEHDÄ, AUTTAKAA
8616
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Multa on kanssa kuollut oma koira. Se kuoli
viimekesänä. Ja se oli 12-13 vuotta vanha
sekarotuinen (labrista ja saksista).

Jos sun kaveris sanoo, että "ei se mua jätä
vielä", niin siinä se on väärässä. Noin mäkin
ajattelin ja väärään tulokseen tulin. Kaikki
kuolee joskus ja varsinkin kun on jo noin vanha
koira mitä kaverillasi on. Se on niitten perheen
asia, ottaako ne toisen koiran vai ei. Tietysti
jos se on niitten ainoo koira ja ne on aina eläny
lemmikin kanssa, saattaa tulla pieniä "vierotus
oireita" lemmikkiin, kun on jo tottunut että aina
on lemmikki vieressä kiehnäämässä. Meillä on
onneksi vielä kissa ja koira jäljellä!!!!!

Koita kestää kaverisi kanssa!!!
PS: Koita puhua kaverisi kanssa tästä asiasta
paremmin!!! Koita sanoa kaverillesi, että jos
koiralla on kipuja tai joku sairaus se pitäisi
lopettaa, ettei se kidu. Muista: KAIKKI KUOLEE
JOSKUS!!!!!!!!!!!!

Äänestä

Minä veikkaisin 14-15 vuotta. Tiedän monia 17-18
vuotiaiksi eläneitä.

Äänestä

mulla ei oo kyll ollu koskaan koiraa mut kyll
tiedän tunteen kun menettää parhaan eläin
ystävänsä... kyll sitä vois vähän vihjasta
valmistautumaan siihen ett ei koira ystäväkään
kauan elä... mutt kyll se koira (vaikka on jo 13)
voi elää viel vuosia kuka tietää. on hyvä ett oot
sitt kaveris tukena kun koiran aika koittaa. mut
oon sitä mieltä ett ei kannata otta toista koiraa
vain sen takii et vanha koira kuolee kohta. mä
olisin ilonen jos koiranpentu tulis lohduttaan ja
piristään vasta entisen ystävän jälkeen:)

p.s. tiedän koiran joka on eläny monta vuotta
sokeana ja kyllä on ihana koira luonteeltaan!

Äänestä
  • Yhdet mun tutut, joitten vanhin koira on sen
    ikänen, ettei enää elä kauaa, päätti, että ne
    just ei ota uutta pentua telmimään vanhan koiran
    kimpussa. Vanhus on aika väsyny jo ja se saattaa
    jotenkin aavistaa, että 'joo, toi tulee mun
    tilalle, se saa sen mitä mä ennen'.. Näin ne
    ihmiset jutteli. Vanhus saa olla tutuissa oloissa
    ilman pennun tuomaa mylläkkää loppuun asti.

    Äänestä

mun koira kuoli talvella ja en oo vieläkään
päässy yli.. eihä mekään hommata heti uutta lasta
ku yks kuolee.. siit on pakko päästä yli.. mä
uskoin kans et mun koira ei jätä mua mut sen oli
pakko lähtee koirien taivaaseen mut se edelleen
on mun sydämmessä ja se on tärkeintä...

Äänestä

Tuollainen koiraan kiintyminen on jo vaarallista!
Mitähän lapselta on puuttunut elämässään?
Viisainta olisi olla hankkimatta mitään koiraa
tuon jälkeen. Ihmissuhteiden kehityksen kannalta
on vaarallista tuollainen koiraan kiintyminen,
kun koira on paras kaveri, ja toisekseen seuraava
koira ei välttämättä edes pysty korvaamaan vanhaa.
Kannattaa siis panna jäitä hattuun ja harkita
huolellisesti. Uusi koira ei välttämättä ole
paras ratkaisu.

Äänestä

mulla oli suomenlapinkoira.se eli jopa 15
vuotiaaksi asti mutta sitten sille tuli syöpä ja
loput varmaan arvaatkin...ajattelimme että se
varmaan kärsii kovasti joten teimme ratkaisun,kun
tulin kotiin huomasin ettei sitä enää ollut itkin
itseni uneen...kai kaverisi tajuaa että loppu on
jo tulossa?mutta voihan käydä niinkin että koira
elää vielä pitkään ja monta vuotta,toisaalta jos
se on jo sokea niin...se on surullista!

Äänestä

minullakin on 13v. tipsu. en usko tipsujen elävän
keskimäärin vain 10v..kaikki joiden kanssa olen
jutellut ovat kertoneet koiriensa eläneen 16-17
vuotiaiksi..en usko että uuden koiran ottaminen
entisen eläkepäiviä sotkemaan olisi
viisasta..pentu veisi kaiken huomion, jolloin
vanha koira tuntisi itsensä unohdetuksi ja ehkä
vielä kuolisi aiemmin pois..kyllä sen uuden
koiran kerkiää hankkia myöhemminkin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KALAKUKKO kirjoitti:

KIITOS KIITOS.
MUN KAVERI ON 12V.
SILLÄ ON TIIBETIN SPANIEL JOKA ON 13V, ELI
TODELLA VANHA.
¨KOIRA ON OLLUT NIILLÄ ENNEN KAVERINI SYNTYMÄÄ,
JA SE ON SEN PARAS KAVERI JA SE ON SEN KANSSA
OLLUT AINA.
LUULTAVASTI SE KOHTA KUOLEE, KUN SE ON SOKEAKIN
JO, MUT TIPSUJEN KESKI-IKÄ ON 10 VUOTTA.
AJATELLA.
EIX NIITTEN KANTSIS OTTAAN ENNEN KOIRAN KUOLEMAA
TOINEN KOIRA?
MUT SE EI TAHDO. SE SANOO "EI SE MUA JÄTÄ"
MUN OMA KOIRA ON LÄHTENYT AIKOJA SITTEN JA ITKIN
JOPA 6KK SITÄ.
HELP, MITÄ TEHDÄ, AUTTAKAA

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu