Joku jätkä nimeltä Diogenes meinasi, että että aina sitä tavoitellaan jotakin, minkä saavuttaminen on mahdotonta. Kaipaan kymmenen vuotta sitten ollutta naisystävää, siis vain ystävää, että hän edes hyväksyisi minut jotenkuten. Mahdottomalta se näyttää, mutta kun en pääse ikävästä irti tietämättä edes, mikä siinä on niin mahdotonta: mitä olen tehnyt väärin, miksi joka helvetin urponkin hän hyväksyy mutta ei minua. Onko vika ulkonäössäni vai onko vika siinä ympäristössä, jossa on tavattu. Ottanen häneen yhteyttä kovin usein, niin varmaan syyttää vielä häirinnästä... Kun tietäisi siis edes, että mikä tökkii. Kaiken kruunuksi hän kerran jo ennätti luvata, että kaikki on hyvin!
Aina vaan ikävöidään
sir 37
2396
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
unohtaa tuollaiset ,ei ne ole sinun arvoisia jos olisi hän kyllä välittäisi ,ei kun pää pystyyn ja hymyä huuleen jokainen kuitenkin ihastuu joskus syvästi ,ehkä hän kärsii samaa tuskaa ,mutta on vaan ihastunut johonkin toiseen,ei toisen elämästä voi mitään tietää tarkalleen jos toinen ei niistä puhu ja kerro.
on parempi antaa olla rauhassa .vaikka se satuttaisi sinua ,tulee viellä sellainen päivä eteen että hymyilet itsellesi ,kuinka herkkä ja tunteikas sitä voi olla ,jonkin toisen vuoksi.
mutta sitä vartenhan meillä on tunteet ,että voitaisiin osoittaa välittämistä,kaikkiin se ei vaan tehoaa.
tsemppiä sinulle
-R-
Sanoo täältä, että ei tunteet käskemällä sisältä lähde. Ehkä jopa rikkaus tuntea "luulen" ;) .
Ja ei muuten kannata itseään toisen yläpuolelle laittaa, kuten itsesi viestissäsi. Ne muut ovat varmasti ihmisiä kuten sinäkin.
Olihan tuossa jo jotain, en puutu enempää..