ihmettelen suuresti, kun ei nuita länsi-niska-tulliportinkadun nuoria bemarikaahaajia saada kuriin! varsinkin nyt liukkaiden tultua ajetaan yöt ja päivät läpeensä kuin päättömät seilaten kaistalta toiselle ja välillä pysähdytään keskellä tietä renkaiden kulutuspintaa katsomaan! siinä saa alakoululaiset pitää silmänsä auki bussia odotellessa ku kaaharikollit sladittaa koko tien leveydeltä!
liekkö koulussa töissä niin tekemisen puute kun riittää aikaa päivät ja yöt ajaa?
liekkö koulussa töissä niin tekemisen puute kun riittää aikaa päivät ja yöt ajaa?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Joensuussa on nähtävästi erilainen liikennekulttuuri kuin muualla Suomessa. Onhan näitä ongelmia muuallakin, mutta varomaton ja jopa turvallisuudesta piittaamaton ajaminen kaupunki- ja asutusalueella tuntuu yleisimmältä juuri Joensuussa. Ja kokemusta on aika monesta Suomen kaupungista.
On rasittavaa ja pelottavaa olla saman liikenteen seassa ongelma-ajajien tai uhmakkaalla ajotyylillä ajavien kanssa, ja vielä pelottavampaa on olla jalankulkijana. En tunne onnettomuustilastoja, mutta jos ne eivät ole synkät, on mukana hyvää onnea.
Täytyy kuitenkin muistaa, että suurin osa meistä autoilijoista on Joensuussakin kunnollisia. Auto, kuten mikään muukaan esine ei ole tappoase, ellei siitä sellaista tee.
nämä kaahaajat on ne samat pari bemaria, jotka jatkuvaan päivin öin ajavat rinkiä amiksen ja keskustan väliä, ja hui,ailevat vielä liikenteen seassa. välitunneilla ei vissiin tekemistä!
On myös muitakin ,merkkejä: Audi ym...
Mutta totta on, että näiltä hulluilta pitäis ottaa kortti sekä auto pois!