Hei vaan.
Ajattelin kysyä täällä, että onko muita joilla samansuuntainen olo tai onko henkilöitä, joilla ollut samansuuntainen olo juin minulla nyt?
Olen hieman päälle 40 v, opiskellut aikoinaan, perheellinen ,lapset ja töissä. Minulla todettiin 3 v sitten keskivaikea masennus ja siihen sitten cipralexia. Työhönikin olen ollut väsynyt varmaankin tuon 3 vuotta.Muutama kk sitten lääke vaihtui symbaltaan ja tuntuu että agrressiivinen olo on lisääntynyt. Olen käynyt terapiassa 1,5 v, mutta tuntuu että se ei oikein auta.
Työuupumuksen ja masennuksen kanssa olen yrittänyt pärjätä vaihtamalla 3 v sisällä työpaikkaa 4 kertaa. Ei auta, hetken aikaa nousee
voimat ja sitten aina samaa tulee takaisin.
Nyt tilanteeni on se, että tuntuu ettei jaksa enää.Tänään jäin aamulla nukkumaan ja nousin vasta päivällä. Vähän etänä töitö jne, tämän olen tehnyt ennenkin.
Jäisin varmastikin sairaslomalle, jos sairasloman jälkeinen aika ei pelottaisi. On asuntolaina ja muut perheen taloudelliset velvoitteet.
Taas olisi ehkä mahdollisuus vaihtaa työpaikkaa, muuta sanomattakin se tuntuu järjettömältä, Kaupallisella alalla olen ollut kokoajan ja tämä työmaailman pinnalliset ja kovat arvot ärsyttävät ja väsyttävät minua yhä enemmän.
Anteeksi, pitkä vuodatus oli, mutta jotenkin uskon vielä että on olemassa ihmisiä, jotka ehkä haluavat kertoa jos ovat selvinneet vastaavasta tai muita jotka, kamppailevat elämänänsä kanssa.
Ainakin minulle tästäolisi tästä apua.
Toivon teille lämmintä ja levollista elämää.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Olen ilmeisesti sinua vanhempi, mutta sikäli kuuluu samaa, että keskivaikea mielestäni ihan kroonistunut masennus, joten samantuntuiset fiilikset myös työn suhteen.
Aamulla en millään jaksaisi lähteä, haluaisin vain maata ja maata enkä tehdä mitään. Kun saan itseni sinne viimetipassa juoksemaan, niin pakon ja näyttämisen halun takia saan tehtävät suht koht tehtyä, mutta koko ajan tunttuu etten saa työstäni tyydystä (toimistopuolen hommaa) eikä se oikeasti ns. huvita. Tämä on kuja tunne, joka vain ruokkii masista ja yleistä väsymystä. En usko, että työpaikan vaihto oikeastaan auttaa. Ainoastaan voisi auttaa, jos löydät paremmin juuri sinnulle antoisamman työn, jonkin ihan eri tyyppisen. Itsekin olen ajatellut, että ehkä saisin iloa ja elämän tunnetta, jos voisin työssäni käyttää koko persoonaani?
Kohdallasi vain tulee mieleen, että jospa joskus jonkin muunlainen työ, mutta tiedän, että palkkakin sinulla ratkaisee. En pystyy muuta sanomaan, kuin että masentuneena (diagnosoitu minullakin) eläminen on todella raskasta, kun se niin ulottuu joka alueelle. Miten kohdallasi löytäisi ilon ja elämän lähteitä itsellesi, edes aina välillä? - Iloitse läheisistäsi, lapsistasi, katso kuinka he elävät ja tuntevat. Tarttuisiko sinuun jotakin heistä. Rakasta heitä ja muita ihmisiä ja kokeile miten vastarakkaus itseesi vaikuttaa. - Tämmöistä vain tuli mieleeni nyt.
Hei,
Kiitos sinulle erittäin lämpimästi vastauksestasi. Esittämäsi ajatukset tuntuivat todella hyviltä ja lämmittivät sydäntä !
Rakkauden vastaanottaminen on jostain syytä ollut minulle aina vaikeaa.
Kyllähän se niin on, että ilo ja onni tässä elämässä löytyy usein siitä läheltä, tässäkin minulla on oppimista.
Minulla on myös tuo sama asia, että pakon ja näyttämisen halun takia saan työasiat - ja muutkin asiat - usein tehtyä. Olen miettinyt, että onko meillä masentuneilla halu miellyttää muita, tulla hyväksytyksi ja ajatella enemmänkin muiden etua kuin omaa. Ikäänkuin saada muiden ihmisten hyväksyntä, jotta olisimme oikeutettuja olemaan onnellisia - edes vähän. Tai en tietenkään voi sanoa muiden puolesta, mutta minun kohdallani tuo pitää valitettavan hyvin paikkansa. Olenkin tässä vanhempana nyt koittanut alkaa asennoitua elämään terveen itsekkäästi. Helppoa se ei ole kun syyllisyys pukkaa helposti päälle.
Tiedän,että on vaikea tehdä työtä niin että voi käyttää koko persoonaansa. Työtehtävämme ovat usein rajattu ja tämä muokkaa meidät tiettyyn rooliin ja tapaan toimia. Ehkä siinäkin voisi ajatella, että töitä tehdään itsensä takia eikä muiden työpaikalla olevien vuoksi ja että työ on elämää varten eikä päinvastoin. Helppo sanoa, tiedän. Kirjoittamasi perusteella voin vilpittömästi sanoa, että olet ihana persoona ja sen ns peliin laittaminen työelämässä varmasti kannnattaa. Itse mietin usein että mitähän muut ajattelevat minusta, tästä tavasta olen hieman päässyt eroon, sillä minulla on oma elämä ja siitä en ole velkaa kenelläkään.
Toivon sinulle paljon rakkautta elämääsi ja levollista mieltä !
Olin tänään ekaa päivää parin kuukauden sairasloman jälkeen töissä...vähän jännitti, mut hyvin meni.
Väsymystä oli kertynyt pitkältä ajalta, krooninen tauti paheni uupumuksen myötä ja sitten olikin jo keskivaikea masennus. Kaikki ilontunteet kateissa ja aina vaan väsytti eikä saanut aikaseksi juuri mitään. Viisas lääkäri määräsi kunnon sairasloman ja mielialalääkkeen lisäksi toistakin lääkettä.
Lepo ja rauhallinen elämä tekivät hyvää ja sain nukuttua väsymystä pois, ulkoilla, lukea ja koota ajatuksia...ilman työelämän paineita.
Kivut helpottivat ja aloin piristyä ja kaivatakin töihin ja sosiaalisempaa elämää.
Ehkä sullakin olis nyt sairasloman paikka. Muista, että selviät kaikesta tuskasta, kun vaan haet apua etkä anna itsesi vajota liian syvälle masennuksen syövereihin.
Syyllisyys sairasloman suhteen pois ja pitää muistaa kuinka tärkeä asia on terveys. Oma pahoinvointi saa läheiset ihmisetkin huolesta sykkyrälle, muistathan sen.
Kiitos sinullekin erittäin paljon lämpimästä vastauksesta, joka antoi minulle toivoa tulevaisuuden suhteen !
Itse kun on niin lähellä omaa huonoa oloaan niin ei näe eikä ymmärrä mikä on itselle hyväksi - ainakin minulla. Sitä menee ja menee ja tekee ja tekee, kuin robotti ja sitten huomaa ettei mikään oikein tunnu miltään ja mitä järkeä tässä koko touhussa yleensä on.
Hienoa kuulla että asiasi ovat parempaan päin ja että sairaslomasi teki sinulle hyvää !! Se saa minussakin aikaan ehkä rohkeutta ottaa aikalisän. Tuntuisi upealta olla ja katsella elämää ja pysähtyä miettimään rauhassa, että mitä sitä elämältään oikein haluaa. Olet varmastikin oikeassa; jälleen kerran työpaikan vaihto ei ratkaise mitään vaan työntää asioita vain hetkeksi pois.
Kiitos kun mainitsit myös läheiset; he ovat minulle eriitäin tärkeät, mutta kun on huono olo niin sitä vaan ajttelee että kyllä tämä tästä, mutta kuin ei.
Hyvältä tuntuu tämän masennuksen keskellä kun sain lukea hyvin kannustavan vastauksesi.
Kiitos siitä :)
Toivon sinullekin erittäin paljon rakkautta ja levollisuutta elämääsi!