Mistä apu?

Sain häädön, tietenkin omasta syystäni eli päästin vierailijan joka aiheutti minulle varoituksia, tyhmä kun olin. Kysymys kuitenkin kuuluu? Onko Kiinteistöfirmalla todellakin oikeus antaa vuoralaiselle vain neljä päivää aikaa muuttaa?
Olen siisi koditon.
Huomaa, etten rikkonut asunossa mitään enkä viikolla päästänyt ääntäkään. Tiedän, että syy on minun, mutta eikö ihmisellä ole oikeutta etsiä katto päänpäälle ennenkuin joutuu ulos?
Olen ystävällinen nuori ja autan vanhuksia esim. avaamalla oveja yms. Tervehdin ja olen ystävällinen enkä käytä mitään muuta kuin sitä alkoholipirulaista. Silti tunnen itseni hylätyksi ja todellakin olen koditon ja ulkona on jo kylmä.

Näin meitä nuoria kohdellaan.
332488
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

palstalta kirjoitukset. Siellä ainakin joku sanoo että ei noin nopeaa ketään voi häätää.

Äänestä
  • laki ja rikos

    Äänestä

En rikkonut paikkoja en laiminlyönyt vuokria. Jouduin kuitenkin pois ja ilman toista asuntoa. Vuokraisäntä vain nauroi ja lähetti perässä yli 100 euron laskun kun asunto oli kuulemma huonosti siivottu, vaikka sen kävi siivoamassa nainen, joka osaa asiansa. Näin Haukiputaan kiinteistöfirma tekee.

Äänestä
  • irtisanomis aika on kuukausi,jos olet asunut alle vuoden asunnossa,ja jos yli vuoden,niin irtisanomisaika on PULI VUOTTA

    mutta mäin moraalin kannalta sanon: et rikkonut mitään käyttäydyt hyvin,avaat ovia vanhuksille..ynnä muuta..plää plää.
    mutta anna saakeli työssä käyvien ihmisten nukkua,jotta he jaksavat käydä töissä ja sinulle riittää avustuksia!!!on nimittäin niin että hiljaisuus koskee MYÖS VIIKONLOPPUJA!!

    Äänestä

  • säälittää kirjoitti:

    irtisanomis aika on kuukausi,jos olet asunut alle vuoden asunnossa,ja jos yli vuoden,niin irtisanomisaika on PULI VUOTTA

    Moraalin kannalta?? Eikö tuonkin asian olisi voinut ilmaista hieman toisin. Taidat olla H:putaan terveysasemalla töissä, lähimmäisen 'rakkaus' oikein paistaa rivien välistä.

    Äänestä

  • vähemmällä agressiolla kirjoitti:

    Moraalin kannalta?? Eikö tuonkin asian olisi voinut ilmaista hieman toisin. Taidat olla H:putaan terveysasemalla töissä, lähimmäisen 'rakkaus' oikein paistaa rivien välistä.

    tämä kotirauhan rikkoja tuntenut lähimmäisen rakkautta,tuskin,vaan ainoastaan itsesääliä kun lensi pihalle,ja nyt sitten mietitään että kenen asutoyhtiöön hänet saisi työnnettyä.se pisti vihaksi kun hän luulee että jos käyttäytyy viikolla kunnolla,niin kaikki "synnit" on annettu anteeksi.(on hyvä vaan,ja lukee taloyhtiön säännöt)

    jos vuokranantaja on heittänyt hänet 4päivässä pihalle? niin todennäköisesti tilanne on ollut kaottinen(vaikkakin teko on laiton,ja siitä voi huoletta vetää vuokraisännän oikeuteen ja vielä voittaa jutun)

    mitä taas tulee terkkariin,en ole siellä töissä ja mielestäni olen saanut siellä hyvin asiallista palvelua,sen vähän mitä olen ollut vaillakaan,sillä olen töissä käyvä ihminen ja mielestäni terveyskeskus on lähinnä vähäosaisille tarpeellinen,työttömille,elkeläisille,ym.kustannukset yksityisellä ei ole niin valtavat ettei siellä voisi normaalituloiset asioida,eikä turhaan kuormitettaisi terveyskeskusta,niin siellä saisit lähimmäisen "rakkautta" yllin kyllin,jos sinulle on siellä oltu töykeitä?

    missähän päin tämä häirikkö asui?

    Äänestä

  • säälittää kirjoitti:

    irtisanomis aika on kuukausi,jos olet asunut alle vuoden asunnossa,ja jos yli vuoden,niin irtisanomisaika on PULI VUOTTA

    mutta mäin moraalin kannalta sanon: et rikkonut mitään käyttäydyt hyvin,avaat ovia vanhuksille..ynnä muuta..plää plää.
    mutta anna saakeli työssä käyvien ihmisten nukkua,jotta he jaksavat käydä töissä ja sinulle riittää avustuksia!!!on nimittäin niin että hiljaisuus koskee MYÖS VIIKONLOPPUJA!!

    Ota lomaa kun noin ahistaa!

    Äänestä

  • 123 kirjoitti:

    missähän päin tämä häirikkö asui?

    Hän kertoi, ettei hän häiriköinyt vaan joku muu pimbo joka vieraili hänellä. Kumma tapa lukea ja vihata kaikkia ihmisiä.

    Äänestä

  • Kumma juttu kirjoitti:

    Hän kertoi, ettei hän häiriköinyt vaan joku muu pimbo joka vieraili hänellä. Kumma tapa lukea ja vihata kaikkia ihmisiä.

    niin,hän ei häiriköinyt vaan päästi jonkun bimbon häiriköimään vähintään kolme kertaa. lainaan hänen sanojaan,"varoituksia" tarkkaan luettuna useaan kertaan on häiriköity.en vihaa kaikkea,ainoastaan häiriköitä,koska minulla on niistä kymmenien vuosien kokemus,ja heput senkun rallattaa.vi..u ei minkään laista sympatiaa heille.

    Äänestä

  • Yks kaks kirjoitti:

    Ota lomaa kun noin ahistaa!

    jospa saisinkin lomaa niin jaksaisin valvoa yöt ja saisin nukkua päivät häiriköiden unirytmillä. ei mulla niinkään ahista,vaan väsyttää,ja harmittaa kun miettii että saakohan ensi yönä nukkua,herran naapurini armosta,jos hän sattuisi sammumaan ennen puolta yötä.

    parannus keino:viina litran hinta 1e ei ostorajoitusta,pitkällä tähtäimellä se olisi kannattavaa,näkyisi valoa tunnelin päässä...

    Äänestä

  • ei säälitä kirjoitti:

    niin,hän ei häiriköinyt vaan päästi jonkun bimbon häiriköimään vähintään kolme kertaa. lainaan hänen sanojaan,"varoituksia" tarkkaan luettuna useaan kertaan on häiriköity.en vihaa kaikkea,ainoastaan häiriköitä,koska minulla on niistä kymmenien vuosien kokemus,ja heput senkun rallattaa.vi..u ei minkään laista sympatiaa heille.

    OSTA BimBO omatalo ei tarvi katella rikkaita naapureita. EI säälitä yhtään sun kateellinen kirjoitus. Hui, miks sulla on netti JOPA?? Hanki oma elämä, ettei tarvi purkaa paineita tai niitä "paineita" seläntakana tänne. VOI RAUKKAA!!Anteeksi en ollut häirikkö!

    Äänestä

  • säälittää kirjoitti:

    irtisanomis aika on kuukausi,jos olet asunut alle vuoden asunnossa,ja jos yli vuoden,niin irtisanomisaika on PULI VUOTTA

    mutta mäin moraalin kannalta sanon: et rikkonut mitään käyttäydyt hyvin,avaat ovia vanhuksille..ynnä muuta..plää plää.
    mutta anna saakeli työssä käyvien ihmisten nukkua,jotta he jaksavat käydä töissä ja sinulle riittää avustuksia!!!on nimittäin niin että hiljaisuus koskee MYÖS VIIKONLOPPUJA!!

    SInä työntekijä, uskallatko elää? Onko perhe elämää ENÄÄN? Niinpä niin...katso peiliin ja katso lapsiasi..eikö nekin tee virheitä joskus? Vai tärppäskö, tyhjääkö täynnä paikat?
    Sinä joka AINA vain teet töitä, tiedätkö, kun kuolet HETI tilallasi on joku, eikä sua enään muisteta, joten vouhkaa nyt, vielä...
    Eli saakeli nuku poloinen, nuku. Hei, älä hemmo starttaa rämää autoasi niin aikasten, että työtön saa nukkua ja haisee se pahalle se sun rämä, joten se siitä Fiksu ja palataan.

    Äänestä

  • ONK MANII kirjoitti:

    OSTA BimBO omatalo ei tarvi katella rikkaita naapureita. EI säälitä yhtään sun kateellinen kirjoitus. Hui, miks sulla on netti JOPA?? Hanki oma elämä, ettei tarvi purkaa paineita tai niitä "paineita" seläntakana tänne. VOI RAUKKAA!!Anteeksi en ollut häirikkö!

    minä bimbo en tarvi toista asuntoa,minulla on jo koti,ja rikkaita naapureitakin,ja myöskin he ovat suhteelisen sivistyneitä.

    ai sä et tunne yhtään sääliä minua kohtaan,kyllä harmittaa.joo mulla on netti ja paljon muutakin,mutta sinulla on vain netti,ja ei sinun oo pakko ottaa niin kovin nokkiin,vaikka sattuukin,auts"

    siitä en menisi takuuseen kumpi meistä on bimpompi?

    Äänestä

  • VOI VOI kirjoitti:

    SInä työntekijä, uskallatko elää? Onko perhe elämää ENÄÄN? Niinpä niin...katso peiliin ja katso lapsiasi..eikö nekin tee virheitä joskus? Vai tärppäskö, tyhjääkö täynnä paikat?
    Sinä joka AINA vain teet töitä, tiedätkö, kun kuolet HETI tilallasi on joku, eikä sua enään muisteta, joten vouhkaa nyt, vielä...
    Eli saakeli nuku poloinen, nuku. Hei, älä hemmo starttaa rämää autoasi niin aikasten, että työtön saa nukkua ja haisee se pahalle se sun rämä, joten se siitä Fiksu ja palataan.

    vastaukset

    -uskallan
    -on perhe-elämää
    -katson lapsiani
    -juu tekee ne virheitä,ja ottavat opiksi
    -ei vielä tyhjää
    -ei tärpännyt
    -joo vouhkaan vielä jonkin aikaa,kunnes kuolen
    -luultavasti muistetaan,(ei hanttapulina)
    -nukun jos kukaan juoppo ei valvota
    -starttaan rämän autoni joka arkiaamu(laita earit korviin)
    -lainaa minulta pyykkipoika nenään
    -joten se siitä tollo ja palataan:))))))

    Äänestä

  • säälitön kirjoitti:

    tulin juuri töistä,se on sellaista..miten sen sanoisin,no ollaan töissä noin kahdeksan tuntia ja siitä saa palkkaa,ymmärrätkö? niin sitä minä vaan että luet varmaan tään vasta huomenna,kun olet varmaan jo baarissa,ellet ole sammunut.tai voihan tietty olla että sinulla on sinnin veto viikot..

    Äänestä

  • bimpolle kirjoitti:

    minä bimbo en tarvi toista asuntoa,minulla on jo koti,ja rikkaita naapureitakin,ja myöskin he ovat suhteelisen sivistyneitä.

    ai sä et tunne yhtään sääliä minua kohtaan,kyllä harmittaa.joo mulla on netti ja paljon muutakin,mutta sinulla on vain netti,ja ei sinun oo pakko ottaa niin kovin nokkiin,vaikka sattuukin,auts"

    siitä en menisi takuuseen kumpi meistä on bimpompi?

    Raha EI tuo rakkautta, onnea eikä terveyttä. Sikskö tuollainen kun on rikkaita naapureita? Sääliks käy.

    Äänestä

  • Huomannut sen kirjoitti:

    Raha EI tuo rakkautta, onnea eikä terveyttä. Sikskö tuollainen kun on rikkaita naapureita? Sääliks käy.

    olet oikeassa,säälitään toisiamme.

    Äänestä

  • säälittää kirjoitti:

    tämä kotirauhan rikkoja tuntenut lähimmäisen rakkautta,tuskin,vaan ainoastaan itsesääliä kun lensi pihalle,ja nyt sitten mietitään että kenen asutoyhtiöön hänet saisi työnnettyä.se pisti vihaksi kun hän luulee että jos käyttäytyy viikolla kunnolla,niin kaikki "synnit" on annettu anteeksi.(on hyvä vaan,ja lukee taloyhtiön säännöt)

    jos vuokranantaja on heittänyt hänet 4päivässä pihalle? niin todennäköisesti tilanne on ollut kaottinen(vaikkakin teko on laiton,ja siitä voi huoletta vetää vuokraisännän oikeuteen ja vielä voittaa jutun)

    mitä taas tulee terkkariin,en ole siellä töissä ja mielestäni olen saanut siellä hyvin asiallista palvelua,sen vähän mitä olen ollut vaillakaan,sillä olen töissä käyvä ihminen ja mielestäni terveyskeskus on lähinnä vähäosaisille tarpeellinen,työttömille,elkeläisille,ym.kustannukset yksityisellä ei ole niin valtavat ettei siellä voisi normaalituloiset asioida,eikä turhaan kuormitettaisi terveyskeskusta,niin siellä saisit lähimmäisen "rakkautta" yllin kyllin,jos sinulle on siellä oltu töykeitä?

    niin voit pyytää sunnuntaina seuroissa anteeksi kaikkia viikon syntejä

    Äänestä

  • lestoihin kirjoitti:

    niin voit pyytää sunnuntaina seuroissa anteeksi kaikkia viikon syntejä

    äläkää itkekö lapset,tuolla on uusi..

    Äänestä

Voit etsiä ihan rauhassa uutta asuntoa, Vuokranantajan irtisanomisaika on vähintään kolme kuukautta, ja jos olet asunut asunnossa yli vuoden irtisanomisaika on puoli vuotta. Irtisanomisesi oli laiton joten ota yhteyttä vaikkapa oikeusaputoimistoon jos ehdit jo luovuttaa avaimet.
Toivottavasti löydät pian paremman asunnon ja mukavemmat naapurit:D

Äänestä
  • Toivottavasti löydät pian paremman asunnon ja mukavemmat naapurit:D jotka osaavat ottaa edes viinaa,eivätkä tee valitusta vaikka yöt ovatkin huonosti nukuttuja,omassa kodissa!

    Äänestä

  • sääliin kirjoitti:

    Toivottavasti löydät pian paremman asunnon ja mukavemmat naapurit:D jotka osaavat ottaa edes viinaa,eivätkä tee valitusta vaikka yöt ovatkin huonosti nukuttuja,omassa kodissa!

    Ehkä vitsailit, kun pienen pieniä sydämmen sykkeitä sait tarinastani. Hei, tää ei oo hauskaa eikä hupaa. Olen yksin hyljätty, nujerrettu, enkä muuten ole hakenut apua enkä rahaa soskusta, niinkuin te heti kuvitteletta.
    Eikö tosiaan löydy Suomesta neuvonantajaa? RÄksyttäjiä kyllä löytyy, siksihän suomenkansalaiset voivat niin huonosti, nyt on kaveri jätetty, turhaan Veteraanit puolustivat.

    Äänestä

  • Meitä on monia kirjoitti:

    uskon että sinulla ei ole helppoa,ja todellakin sain tykytyksiä tarinastasi.en ymmärrä miksi olet antanut periksi,tai annat vuokraisännän pompottaa..saakeli älä marmata vaan toimi,ja hae vuokraoikeudesta apua.olen otettu jos todellakaan et ole hakenut soskusta rahaa,tai no..apua voisit hakea ainakin,sillä sitä tarvitset,ja siellä neuvotaan miten sun pitää toimia,tai sieltä saat kriisi apua asunnon hankinnassa.vaikka räksytinkin,niin laitoin tietoa sinulle..öh.ja väärää tietoa vahingossa(irtisanomis ajasta)sehän on tietty 3kk jos olet asunut yli vuoden.

    minusta suomen kansalaiset voi oikein hyvin,ainakin suurin osa kansasta voi hyvin,jos ei lasketa matalapalkkaisia ihmisiä huonosti voiviksi.
    veteraanit ei kuulu ollenkaan tähän,heitä on kai parikymmentä elossa

    Äänestä

  • itsesääliin kirjoitti:

    Löytyy näköjään ihaniakin ihmisiä, kiitos sinulle. Minä elän nyt tietenkin vanhempien rahalla, harmi ja heilläkään ei ole helppoa. Minustako tuli siis tyhjäntoimittaja, riesa. Nuoret ovat nuoria minkäs voin sille. On minua kyllä opetettu, mutta perille asti ei tainnut mennä. Kiitos sinä hyvä ihminen!

    Äänestä

  • Lämpö rinnassa kirjoitti:

    minä en ole hyvä ihminen,vaan suhteellisen v..mainen,mutta oikeudenmukainen.no kyllä elämä opettaa,onneksi sinulla on koti minne mennä,sillä minulla ei ollut sitä mahdollisuutta,jos olisin nuorena mokaillut niin kovin että olisin saanut häädön..anteeksi olin ehkä hieman jyrkkä.kyllä asiasi järjestyvät,sillä sehän oli vain asunto,ja varmaan siitä jäi jotain mieleen.uskon että vanhempiesi opetuksista on jotain mennyt perille,sillä osaat ainakin käyttäytyä,ja se on jo paljon,sillä pärjää aika pitkälti elämässä.

    hae oikeutta,ihan oikeasti,ja mielellään korvausta aiheutuneesta vahingosta.

    terveisin:räksyttäjä

    Mistä voin lähteä hakemaan oikeutta? Veivät vielä yli 100€ kun en "mukamas" ollut siivonnut kunnolla. Miten edes ehtii, jos neljä päivää aikaa kerätä kamppeet. Elämä pilalla.

    Äänestä

  • koditon ja synkkä mieli kirjoitti:

    sääli. Elämä on....muutakin kuin laiskottelua.

    Äänestä

  • koditon ja synkkä mieli kirjoitti:

    Mistä voin lähteä hakemaan oikeutta? Veivät vielä yli 100€ kun en "mukamas" ollut siivonnut kunnolla. Miten edes ehtii, jos neljä päivää aikaa kerätä kamppeet. Elämä pilalla.

    vuokralaisten keskusliitto

    puh:060091515

    tää maksaa muistaakseni jotain 1,5 e minuutti,mutta sieltä saat varmasti oikeat ohjeet,keneen ottaa yhteyttä,miten toimia,ja kuulet onko sinut häähdetty laittomasti,vaikka sehän on jo selvää että häätö on laiton.älä missään tapauksessa jätä asiaa tähän!

    Äänestä

Onkohan tämä tarina ollenkaan tosi? Ettei olis keksittyä.

Äänestä
  • tapauksen ja se on todellakin totta.Ajattelen tätä nuorta päivittäin,koska hän on minulle todella tärkeä ihminen.Kaikilla on elämässä joskus vastoinkäymisiä, mutta yhdessä me voitamme ne.

    Äänestä

  • Miks tuollaista keksisin. Mietin tässä, että olisi ihana soittaa sinne neuvontaan, mutta miks sekin maksaa niin paljon? Ihana joulu minulla, koditon.

    Äänestä

  • s.m.i kirjoitti:

    tapauksen ja se on todellakin totta.Ajattelen tätä nuorta päivittäin,koska hän on minulle todella tärkeä ihminen.Kaikilla on elämässä joskus vastoinkäymisiä, mutta yhdessä me voitamme ne.

    Kiitos ja voimia sinulle. Elämän on tapana aina järjestyä, sanotaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Koditon ja yksin kirjoitti:

Sain häädön, tietenkin omasta syystäni eli päästin vierailijan joka aiheutti minulle varoituksia, tyhmä kun olin. Kysymys kuitenkin kuuluu? Onko Kiinteistöfirmalla todellakin oikeus antaa vuoralaiselle vain neljä päivää aikaa muuttaa?
Olen siisi koditon.
Huomaa, etten rikkonut asunossa mitään enkä viikolla päästänyt ääntäkään. Tiedän, että syy on minun, mutta eikö ihmisellä ole oikeutta etsiä katto päänpäälle ennenkuin joutuu ulos?
Olen ystävällinen nuori ja autan vanhuksia esim. avaamalla oveja yms. Tervehdin ja olen ystävällinen enkä käytä mitään muuta kuin sitä alkoholipirulaista. Silti tunnen itseni hylätyksi ja todellakin olen koditon ja ulkona on jo kylmä.

Näin meitä nuoria kohdellaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu