Mua vaivaa tuo "mummojen" tauti. En tiedä kuin yhen minun lisäkseni jolla sellainen on. Onko teitä muita. Ols mukava jos voitas yhessä siitä parantua. Pidettäs vaikka pientä päiväkirjaa täälä siitä, miten edistytään. Tuntuu, etten yksin pääse siitä eroon.
On tosi rankkaa mennä kaverin kanssa kahville kun jo ennalta pelkään sitä tärinän tunnetta. Kunpa joskus voisin päästä siitä eroon.
Kertokaahan te miten se teihin vaikuttaa.
Autetaan toinen toisiamme!!!
On tosi rankkaa mennä kaverin kanssa kahville kun jo ennalta pelkään sitä tärinän tunnetta. Kunpa joskus voisin päästä siitä eroon.
Kertokaahan te miten se teihin vaikuttaa.
Autetaan toinen toisiamme!!!
Vastaukset 20
Vanhimmat
Minä pijän kupista kiinni kaksin käsin. Yhellä käjellä pittäissä tärisöö enempi.
miten mokomasta neuroosista parantuu lopullisesti.
Eihän se ole aina edes ollut, eli joku sen on aiheuttanut. Tunnistatteko te muut, mikä sen on aiheuttanut?
Minulla hylätyksi tulemisen kokemus ystävän taholta ja sosiaalisen häpäisyn tunne. Liekkö ainoa keino parantua saada niitä hyviä kokemuksia niin paljon, että voi taas luottaa ystävyyteen ja ihmisiin yleensäkin?
mä muistan tänvaivan alkamisen kun eilisen päivän vaikka siitä on jo kolme vuotta nolasin itteni koko luokan edessä ja olin ihan uus koulussa.voisit kokeilla homeopatiaa se auttaa varmasti se auttoi myös minua eroon tuosta vaivasta, siis mennä homeopaatin haastatteluun.jos se ei auta voit kokeilla e-epa kapseleita niitä saa luontaistuotekaupoista.tsemppiä!
E-Epa onkin jo ostoslistallani. Homeopatiasta en sitten tiedäkään yhtään mitään. Käväisempä googlessa.
Moi!
Mulla on niitä e-epa kapseleita. Oon syöny niitä nyt parisen viikkoa. Ainakaan vielä en oo huomannu mitään muuta eroa entiseen, kuin että hiukset kiiltää entistä enemmän :)
Pitäskö niiden tosiaan auttaa myös tämmöseen? Kahvikuppineuroosiin?
Kahvikuppineuroosi on tuttu juttu. Kahvitellessa ihmisten kanssa, joihin luotan, ei ongelmaa ole. Niiden kanssa, joita jännitän, on asia toinen. Vaikeinta on vaikkapa juhlissa kun pitää toisella kädellä kantaa kahvikuppia ja toisessa vaikkapa pullalautasta. Silloin tulee tunne, että apuuuaaa... Olen kuullut, että tämä neuroosi olisi vain suomalaisten ongelma?
Ahaa...siis "kahvikuppineuroosia" tämä...hmm. Juu, olen elänyt asian kanssa jo peräti jotain 3-4vuotta. Alussa sen pysty salaamaan muilta; join siis aina pelkkää mehua tms. Nyt olen tullut siihen pisteeseen,että asia on TODELLA ruvennut vaivaamaan...sitä kun todella haluaisi olla "rennompi" ihminen jne. Luulenpa, että nykyään pinnani on paljo kireämmällä, olen sisäänpäin vetäytyneempi, säikähtelen/säpsähtelen, pulssi nousee herkemmin jne. Eli vihdoinkin olen tajunnut sen, että kenenkään ei tarvitse kärsiä tällaisista vaivoista, vaan niistä on puhuttava mitä pikimiten...että ei ala hautomaan asioita omassa päässä pelkästään. Minulla on toki ystäviä ja elän ihan "normaalia" elämää; opiskelen jne., mutta kyllähän se elämä aika "rajotteista" on, kun tällasesta joutuu kärsimään...=( Oloni on kyllä nyt paljon parempi, kun sain kerrottua asiasta vanhemmilleni =) Nyt on siis paljon turvallisempi olo, ei tarvitse enää salailla. Mutta ei se "jännittäminen" vielä ihan kokonaan ole poistunut...menen juttelemaan asiasta ns. koulupsykologille n.2viikon päästä; sieltä saa kuulemma neuvoja esim.jännittämiseen tms. Kuinka vanha muuten olet, kahvipapu?
Moi!
Ikää mulla on pian 26-vuotta.
Oon töissä asiakaspalvelussa, ihmisten ympäröimänä. Osittain juuri tämän "tautini" takia halusinkin ympärilleni paljon ihmisiä. Ajattelin, että se auttaisi kun tottuisin. Ei näin oo kuitenkaan käynyt.
On siis jotain AIVAN HIRVEETÄ istua kaupan kassalla kun huomaa jonossa seisovan jonkun tutun ihmisen. Sydän hyppää miltei rinnasta.
Mulla ei juurikaan oo oireina kuin niskojen jäykistyminen ja pään täriseminen. Eräs kerta asiakaskin sen huomas... Olin aivan nolona. Piti varmaan mua ihan outona :(
Olen ulospäinsuuntautunut, ystävällinen ja sosiaalinen luonne. Kukaan ei varmasti voi kuvitellakaan, että mulla on joku tämmönen "juttu". En haluaisi oikeestaan kenenkään tietävänkään. Haluan kaikkien pitävän mua iloisena ja itsevarmana ystävänään.
Jotenkin tuntuu niin ylivoimaiselta mennä jutteleen lääkärillekin. Haluaisin mielummin selvitä tästä omin neuvoin ja yhdessä teidän muiden kanssa jotka kärsitte samasta asiasta.
Minkä ikäinen sä Liisa olet?
Moi!
Ikää mulla on 26 vuotta, ollaan siis samana vuonna syntyneitä? Kun luin tämän viimeisen kirjoituksesi niin tuntuipa tutulta;ihan kun omaa tekstiä olisi lukenut =) Itsekin opiskelen sellaiseen ammattiin, jossa joutuu olemaan paljon vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa, esiintymään paljon jne. Esiintymiset tms. ei tuota ongelmaa, mutta ne ns. rauhalliset tilanteet esim. juuri kahvipöydän edessä tuottavat jotenkin "oireilua" ja hermostuneisuutta/jäykistelyä jne. Itsekin ajattelin vielä joku aika sitten, että vien tämän hautaan asti enkä kerro edes lääkärillekään...mutta siinäpä se onkin; ihminen ei kerta kaikkiaan pysty salailemaan asioita kun johonkin tiettyyn rajaan asti...luulenpa, että oireet vaan jotenkin lisääntyy ja kasaantuu, jos asian antaa vaan olla...? Missäpäin muuten asut?
Moi Liisa.
Tuntuu kyllä tutulta nua sunkin oirees. Ei oo mullakaan mitään ongelmaa esiintymisen kanssa. Itseasiassa musta on mukava "pälpättää höpsöjä" suurenkin joukon eessä.
Rauhalliset tilanteet on todellakin niitä pahoja. Jotenkin sitä luulee, että toinen tarkkailee tai ainakin silloin sitä toinen saattaa huomata herkemmin jos neuroosia pukkaa päällensä ;).
Tää on niin typerää. Kuinka muka jotain tämmöstä voi ees olla olemassa. Jos itelläni ei tätä olisi, niin olis varmaan vaikee uskoo, että tämmöstä ees on. Totuus kuitenkin on, että sitä on ja just mullakin. Onneksi tästä pitääs päästä jotenkin eroonkin.
Lääkärille mun on vaan niin paha päästä kun mulla on pikkunen muksukin. Sitä kun on niin paha ottaa mukaan. Isukkikin aina töissä.
Mielummin puhuisinkin ystävälle kuin ventovieraalle. Ystävällänikin kuitenkin pitääs tää "tauti" olla jotta vois ymmärtää.
Miten sää kerroit sun neuroosista ystävilles ja vanhemmilles? Miten ne reagoi? Mille susta on sen jälkeen tuntunu heidän seurassaan ja miten he ovat suhun reagoineet?
Asutaan Uudellamaalla, pääkaupunkiseudulla siis. Missä päin sää?
Mitä teet kun paniikki iskee muiden seurassa? Mä oon tavannu nojata käsiini. Siten sitä saa jotenkin tärinää hillittyä. Se onkin sitten paha paikka jos edessäni ei oo pöytää mihin nojata. Silloin oon kyllä aivan hukassa.
Kyllä me Liisa tästä vielä selvitään, aivan varmasti! Pitääsköhän munkin vaan uskaltautua kertoa ystävilleni. Tämähän kuitenkin on aika yleistä (kai) joten eihän sitä koskaan tiedä jos vaikka sais vastaukseksi: niin on mullakin!
Jees, mutta kirjotellaan... ja oikeen tressitöntä ja rentoa viikonloppua.
ps. Oom syntyny 12.11.77 eli pian on synttärit!!! :)
Ai juu, luulisin että tällä "vaivalla" on jotain tekemistä esim. huonon itsetunnon kanssa tms. Jännittäminenhän sinänsä ei ole sairaus...siitä kärsii yllättävän monetkin; toisilla se vaan näkyy ulospäin...joten rohkeasti vaan juttelemaan asiasta, luulisin että se on paras lääke tähän vaivaan! =)
Terve.
Mitäs sulle nyt kuuluu?
Luulenpa, että tuosta ondelmasta todellakin pääsis eroon jos vaan uskaltas enempi itteensä luottaa. Mä oon ainakin aina ollu semmonen, että toisten mielipiteet kiinnostaa jo ehkä liiaksikin.
Mun mielestä kunnioitettavaa ihmisessä on se, että pystyy oleen omaitsensä kaikkien seurassa. Mä kuitenkin joskun ensin katon millanen toinen on, ja sitten päätän miten itse uskallan käyttäytyä. Tosi pöljää. Oon kuitenkin huonmannu, että ihmiset pitää musta, siitä, mitä oikeesti oon, eikä siitä mitä joskus saatan esittää. Miksi siis en voisin luottaa siihen ja ottaa rennosti. Siten saattaisin voittaa tämän neuroosinkin.
Tervettä itseluottamusta elämään!!!
No hyvä, että tuparit sujui :) Mulle kuuluu ihan hyvää- viikonloppuna tuli rentouduttua ja tänään taas koulussa päivä. Niinpä, samoja ongelmia mulla; esim. just tollanen "valikoiva" käyttäytyminen...Ai niin, asun muuten Pohjois- Savon suunnalla eli Kuopiossa. Mutta nyt en kerkee tämän enempää, mukavaa illan jatkoa! :) Ja tosiaan; tervettä itseluottamusta tarvitaan...
Tänään on mun ystävän tuparit. Ne on tuossa päiväsellä, ihan vaan kahvittelu tuparit.
Jännitän jo etukäteen niitä. Onneksi pieni poikani tulee mukaani, niin mulla on koko ajan siinä jotain tekemistä. Voin häsytä hänen kanssaan, eikä siis tarvitse vaan istua kahvipöydässä napitusten toisten kanssa.
Nyt kyllä tosissani aijon yrittää hillitä itseni. Ei tästä mitään tulöe jos en milloinkaan tätä neuroosista pääse eroon.
Lupaan ajatella teitä kaikkia joilla myös on se. Jospa saisin siitä voimia.
Katotaan miten meikän käy ;)
Tulin vaan kertoon, että hyvin meni tuparit :) Ei iskeny neuroosia vaikka pari kertaa oli lähellä!!! Ehkä mäkin joskus paranen!
oon 25-v 2 lapsen äityli..mulle iski kauheat jännitys-oireet toisen lapsen jälkeen..ajattelin et se ois ollu paniikkihäiriö mut oon tullu siihe tulokseen et se on tätä samaa ku teilläkin koska kahvipöydässä istuskelu on ahdistavaa puolituttujen kaa ja varsinkin sellaisten kaa joiden en usko ymmärtävän tällaisia asioita laisinkaan!olen nyt taas uuden asian edessä.sain juuri ilta-lukioni keväällä loppuun 4 vuoden taistelun jälkeen..ainainen jännittäminen..milloin se iskee yms..menin monta kertaa kouluun kädet täristen tapellen pelkoani vastaan rauhottavat kourassa kaiken varalta..esitelmissä tuntui että kuolen just,mutta aina tein mitä piti ja olen ylpeä itsestäni.te ehkä voitte sen ymmärtää..=)
olen miettinyt tuhannesti mitä uskaltaisin lähteä tekemään,siis työkseni..pelkään aina mokaavani jotenkin.
olen kuitenkin todella sosiaalinen yms.eli minusta ei heti ulos päin uskoisi tätä juttua.olin siivoamassa syksyllä kk,mutta se tuntunut olevan mun juttu.tarvitsen kuitenkin jotain enemmän..mutta uskallanko?kas siinä se pulma!=(
Mun yhellä ystävällä oli kans kahvikuppineuroosi. Hänkin oli valtavan sosiaalinen ja puhelias. Vaivatta jutteli kaikkien kanssa. Kerran hän kuitenkin kertoi minulle tästä neuroosistaan ja senkin, että syö siihen pillereitä.
Uskomatonta, mutta totta, että tämä neuroosi on just meillä joista vähiten uskoisi. Luulis, ettei sosiaalisten ihmisten tarvitsisi tälläisen asian kanssa painiskella, mutta toisin näköjään on.
Älä anna tämän "tyhmän jutun" estää sua kuitenkaan elämästä. Mä taistelen joka päivä tätä vastaan ja yritän olla sitä millainen haluaisin itseni olevan.
Me päästään tästä kyllä yhdessä eroon. Kokeile vaikka seuraavan kerran kun neuroosia pukkaa, niin ajatella meitä muita. Ammenna siitä voimaa!
Yx neuvoi myös, että kun ei keskity siihen omaan neuroosiinsa ja jännittämiseensä, vaan katselee muiden kahvin juontia, niin saattais tältä välttyä. Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka siinä seuraillessa löytäis vieressä olevasta samanlaisen jännittäjän. Meitä kuitenkin on niiin monta.
Itseluottamusta tämä vaan vaatii. Rakkautta itseään kohtaan ja valtavasti uskallusta olla sitä mitä on.
Mä oon ainakin huomannu, että kun uskallan olla rentona, niin ihmiset tykkää musta entisestäänkin. Miksi siis kuitenkin jännitän. Miksi annan sen olla hidasteena elämiselle.
Enään en annakaan. Älä säkään! Puhalletaan se neuroosin pahanen kauas pois.
Jossu (kahvipapu)
kiitos kannustavista sanoista!=)
pitää yrittää muistaa että en ole todellakaan ainoa jännittäjä yms.kun se paha paikka taas joku kerta iskee..onneks nyt sentää jonkun verran helpottanu vuosien varrella ja vieläkin edessä parantumisprosessi..mut kyllä se siitä ajan kanssa.niin minulla kuin teilläkin!!=)
pitänee vain uskoa itseensä,ja antaa antaa anteeks pikku mokat matkan varrella!kasvun paikkahan tää on!
ps.en enää joudu elämään pillereiden ehdoillakaan..mutta joskus ne oli silloin lukioaikoina todella tarpeen!
Oon syöny nyt miltei kuukauden tuota e-epaa. Aluksi ajattelin, ettei se toimi, mutta nyt oon huomannu, että TOIMII! Kannattaa kokeilla!!!
Miten se siis toimii sulla? Herää mielenkiinto... =) Mulla on ollu tässä kiireitä koulun kanssa, joten en ole vielä kerennyt mailailla...Mukavaa päivänjatkoa! Liisa