Terve!! Keskiviikkona ois eka neuvola ja jännittää ihan pirusti!! Esikoinen tulossa että en edes tiedä mitä neuvolassa tapahtuu paitsi mitä olen kuullut ja lukenut joitain juttuja. Taitaa jäädä yöunet väliin tiistai/keskiviikko yönä. Kuunnellaanko ekassa neuvolassa sydänääniä??
eka neuvola
ajiit
4425
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
kuuntelee, toiset ei. Riippuu vähän siitäkin, millä viikolla olet ensimmäisen neuvolan aikana. Monet terkkarot eivät tosin kuuntele ainakaan ennen rv 12.
Ekalla neuvolakäynnillä lähinnä keskustellaan. tietysti katsotaan äidin paino, verenpaine, hemoglobiini. Mutta siis ei mitään kauhean jännää. Ekaa ultraa ainakin itse jännitin enemmän - kun näki , että onko siellä ylipäätään elämää ja onko yksi vai useampi.
lisäksi otetaan verikoe ja pissanäyte, tai saa näytepurkin mukaan kotiin, ja toimittaa näytteen itse sitten labraan. Kokeista katsotaan mm veriryhmä, Hiv, klamydia ja virtsatientulehdukset..
Mulla kuunneltiin ääniä vkolla 8 4 ja hyvin kuului.
Kotiin saa luettavaksi myös nipun opaskirjasia liittyn odotukseen ja synnytykseen.
varmasti ihan neuvolasta, että minkälainen käytäntö on ja laitteesta ja kaikesta riippuu niiden sydänäänien kuuluminen.
Itelläni oli eka neuvola vasta rv 11 ja sillon ei neuvolan laitteilla kuulunu sydänäänet. Mutta sitten kaks viikkoa myöhemmin rv 13 kuului kyllä. Että ei kannata hätäillä siitäkään jos ei kuulu. Neuvolassa sanoi sillon ekalla kerralla, että jollain oli kuulunu vasta rv 16 sydänäänet.