Lapseni

Yksinäisyys kovertaa sydäntäni.
Miten vauva voi kuolla? Yllättäen vain lakata olemasta ja hengittämästä. Miksi minun lapseni jätti minut yksin. Miten taivaan isä voi katsoa minua raukkaa. Miten yksinäiseltä tuntuu katsoa tuota kaunista pinnasänkyä ja kauniita muistoja. On niin hiljaista ja ahdistavaa.
En osaa sanoa mitään niin yksinäistä, kuin oman lapsen menetys. Se koskee aina vaan.

Tuntuu muut maailman murheet menettäneen merkityksen. Mutta kuuleeko kukaan, kuinka pienokaistani kaipaan. Häntä niin rakastan. Ehkä joskus saamme olla kahdestaan ja perheenä vielä.

Miten tässä jaksaisi eteenpäin...
3371
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

epäreilu.
Voimia ja jaksamista sinulle yksinäisyydessäsi.
En pysty edes kuvittelemaan miten lapsen menettäminen koskee.
Kannat häntä kuitenkin ikuisesti sydämessäsi, joten et ole yksin.

Äänestä

antaa vielä mahdollisuuksia.
Sinulta varmaan ei viety kohtua lapsen saamisen yhteydessä. Minulta vietiin hoitovirheen vuoksi kohtu.
Onneksi lapseni säilyi elossa.
Hän onkin sitten ainokaisemme.
Toivon että selviät masennuksesta ja saat vielä
onnellisen uuden odotuksen. Et ole ainoa, jonka lapselle näin on käynyt.Itsensä syyllistäminen
siinä asiassa on suuri virhe. Onnea uuden odotukselle.

Äänestä

Otan todella osaa suruusi. Itselläni ei ole samanlaisia kokemuksia, mutta uskon, että yksinäisyyden tunteesi on valtava.

Muista, että et ole yksin surusi kanssa. Maailmassa tapahtuu itse kullekin joskus asioita, joita ei oikein voi selittää.

Paljon voimia ja jaksamista!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lähti pois kirjoitti:

Yksinäisyys kovertaa sydäntäni.
Miten vauva voi kuolla? Yllättäen vain lakata olemasta ja hengittämästä. Miksi minun lapseni jätti minut yksin. Miten taivaan isä voi katsoa minua raukkaa. Miten yksinäiseltä tuntuu katsoa tuota kaunista pinnasänkyä ja kauniita muistoja. On niin hiljaista ja ahdistavaa.
En osaa sanoa mitään niin yksinäistä, kuin oman lapsen menetys. Se koskee aina vaan.

Tuntuu muut maailman murheet menettäneen merkityksen. Mutta kuuleeko kukaan, kuinka pienokaistani kaipaan. Häntä niin rakastan. Ehkä joskus saamme olla kahdestaan ja perheenä vielä.

Miten tässä jaksaisi eteenpäin...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu