Kuinka iso se on? Onki Virolla vieläkään omia hävittäjiä esimerkiksi? Entä panssarivaunuja? Onko ohjuksia? Helikoptereita?
Viro on mitä todennäköisimmin Venäjän seuraava uhri. Georgialla oli muutamia hävittäjiä ja panssarivaunujakin, mutta kovin hyvin se ei pystynyt puolustautumaan Venäjää vastaan.
Venäjää vastaan ei puolustauduta miehistönkuljetusvaunuilla ja rynnäkkökivääreillä.
Saattaa käydä niin, että NATO:n vaikutusvalta heikkenee niin, että Viro joutuu yksin Venäjää vastaan. Venäjä saattaa myös lietsoa vironvenäläisissä kapinamielialaa niin, että Venäjä voi sitten pikaisesti tulla auttamaan heitä. Ennen kuin NATO kerkeää tekemään päätöstä Viron puolustamisesta, on Venäjä jo miehittänyt ison osan Virosta. Ydinsodan välttämiseksi Viro jaettaisiin sitten kahtia jonkinlaisen aselepolinjan avulla, niin kuin maailmalla on tapana.
Minusta oivallinen ratkaisu Viron puolustuksen turvaamiseksi olisi se, että Viro antaisi Suomelle sotilaistukikohtia omalta alueeltaan. Paldiski esimerkiksi Suomelle ja sitten jokin tukikohta sisämaasta myös. Suomen armeija on noin kymmenen kertaa voimakkaampi kuin Georgian armeija (hävittäjiä esimerkiksi Georgialla oli kahdeksan, Suomella on huippunykyaikaisia Horneteja 63 kpl) joten kyllä Suomi siinä sivussa Viroakin puolustaisi. Panssarivaunuja Suomella on noin 1300 ja kun niistä muutama sata vietäisiin Viroon, niin se tekisi Viron turvallisuudelle ihmeitä.
Suomella on loistavat suhteet Venäjään. Putin sanoin viime viikolla tiedotustilaisuudessaan, että Suomi on Venäjän tärkein kumppani EU:ssa. Medvedev soitti Georgian sodan aikana presidentti Haloselle ja kysyi tämän mielipidettä venäjän toimista Georgiassa. Venäjän presidenteillä ei ole tapana kysellä muilta mielipiteitä Venäjän toimista, mutta Suomi on poikkeus. Venäjä ei ole koskaan kohdellut mitään maata niin hyvin kuin Suomea. Sen takia Viron kannattaisi antaa ulkopolitiikkansa Suomen hoidettavaksi. Suomi rauhoittelisi Venäjää ja suomalaiset auttaisivat Viroa luomaan aidosti hyvät suhteet Venäjään. Oikeastaan eräänlainen valtioliitto olisi hyvä. Viro olisi itsenäinen, mutta Suomi hoitaisi Viron ulkopolitiikan ja puolustuksen, sekä esimerkiksi rahapolitiikan. Samalla Suomi voisi opastaa Viroa sosiaaliturvan rakentamisessa. Suomen vaikutus Virossa on jo niin iso, että ei se paljon vaatisi, jos sellaiseen valtioliittoon siirryttäisiin.
Viro on mitä todennäköisimmin Venäjän seuraava uhri. Georgialla oli muutamia hävittäjiä ja panssarivaunujakin, mutta kovin hyvin se ei pystynyt puolustautumaan Venäjää vastaan.
Venäjää vastaan ei puolustauduta miehistönkuljetusvaunuilla ja rynnäkkökivääreillä.
Saattaa käydä niin, että NATO:n vaikutusvalta heikkenee niin, että Viro joutuu yksin Venäjää vastaan. Venäjä saattaa myös lietsoa vironvenäläisissä kapinamielialaa niin, että Venäjä voi sitten pikaisesti tulla auttamaan heitä. Ennen kuin NATO kerkeää tekemään päätöstä Viron puolustamisesta, on Venäjä jo miehittänyt ison osan Virosta. Ydinsodan välttämiseksi Viro jaettaisiin sitten kahtia jonkinlaisen aselepolinjan avulla, niin kuin maailmalla on tapana.
Minusta oivallinen ratkaisu Viron puolustuksen turvaamiseksi olisi se, että Viro antaisi Suomelle sotilaistukikohtia omalta alueeltaan. Paldiski esimerkiksi Suomelle ja sitten jokin tukikohta sisämaasta myös. Suomen armeija on noin kymmenen kertaa voimakkaampi kuin Georgian armeija (hävittäjiä esimerkiksi Georgialla oli kahdeksan, Suomella on huippunykyaikaisia Horneteja 63 kpl) joten kyllä Suomi siinä sivussa Viroakin puolustaisi. Panssarivaunuja Suomella on noin 1300 ja kun niistä muutama sata vietäisiin Viroon, niin se tekisi Viron turvallisuudelle ihmeitä.
Suomella on loistavat suhteet Venäjään. Putin sanoin viime viikolla tiedotustilaisuudessaan, että Suomi on Venäjän tärkein kumppani EU:ssa. Medvedev soitti Georgian sodan aikana presidentti Haloselle ja kysyi tämän mielipidettä venäjän toimista Georgiassa. Venäjän presidenteillä ei ole tapana kysellä muilta mielipiteitä Venäjän toimista, mutta Suomi on poikkeus. Venäjä ei ole koskaan kohdellut mitään maata niin hyvin kuin Suomea. Sen takia Viron kannattaisi antaa ulkopolitiikkansa Suomen hoidettavaksi. Suomi rauhoittelisi Venäjää ja suomalaiset auttaisivat Viroa luomaan aidosti hyvät suhteet Venäjään. Oikeastaan eräänlainen valtioliitto olisi hyvä. Viro olisi itsenäinen, mutta Suomi hoitaisi Viron ulkopolitiikan ja puolustuksen, sekä esimerkiksi rahapolitiikan. Samalla Suomi voisi opastaa Viroa sosiaaliturvan rakentamisessa. Suomen vaikutus Virossa on jo niin iso, että ei se paljon vaatisi, jos sellaiseen valtioliittoon siirryttäisiin.
Vastaukset 133
Vanhimmat
Suomi on sosialistinen maa. Noin 70% töissä julkisella sektorilla. Verotus kovaa. jne
Viro ei halou loukata kansalaistensa taloudellisia vapauksia ja omistusoikeutta. Siksi viro ei voi liittyä yhteen sosialistisen suomen kanssa.
Viron puolustuksen on perustuttava sissisotaan ja juonittelevaan diplomatiaan. Mahdollisesti myös ns salkkuase venäjää vastaan.
Suomessa ei myöskään ole 70% ihmisistä julkisella sektorilla töissä. Ehkä joku 30% korkeintaan.
Eihän se ole kansalaisia vastaan toimimista, jos valtio antaa kansalaisilleen rahaa ja pitää ökyrikkaat kurissa?
Suomesta.
Emme todellakaan kaipaa suomalaista kyttäysyhteiskuntaa alá Eric Honekker joka teillä on siellä Suomessa.
Suomessa ei ehkä ole 70% ihmisistä julkisella sektorilla, mutta työvoimasta alle 30% ovat töissä jotka tuovat uutta rahaa yhteiskuntaan.
Millä tavalla Suomi pitää ökyrikkaat kurissa antamalla heille 28% veron, kun tavallinen kansa maksaa 40%+ n.5% (työttömyys ja sairasvakuutus)+ 1% kirkolle? Miksi ökyrikkaita muuten pitäisi pitää kurissa? Kenen rahaa Suomen valtio antaa kelle? Ehkä tuotakin olisi syytä pohtia vähän tarkemmin?
Suomalainen näköjään kaipaa "vanhoja hyviä Neuvostoaikoja". Virossa niitä ei todellakaan haluta takaisin, joten turha tuputtaa sitä sosialismianne. Mistäköhän syystä the Economist pitää Suomea viimeisenä Itäblokin maana?
virolaisapinat ette edes ymmärrä mikä on hyvinvointiyhteiskunta. Voitte unohtaa, että sellaisessa joskus eläisitte, mikäli ette ole valmiita maksamaan veroja. Tehkää edes sen hyväksi jotain, että kuulutte natoon! Siis muutakin kuin pahaa Natolle! Hommatkaa vaikka ensimmäinen hävittäjä, ettei liettuan tarvitse yksin toimia ilmavoiminanne! Suomi ei tarvitse naton suojaa ja näin ollen ei ala myöskään hoitamaan ilmapuolustustanne!
artikkeliin, niin saisin minäkin ihmetellä brittiläisen journalismin korkeaa tasoa? :D :D :D
Työvoimasta on töissä muistaakseni 67%
Suomessa on progressiivinen verotus, eli rikkaammat maksavat enemmän kuin keskiluokkaiset ja köyhät.
Suomessa on sosiaaliturva, mikä tarkoittaa sitä, että valtio antaa rahaa useita tuhansia euroja kuukaudessa esimerkiksi lapsiperheille, joilla ei omasta takaa ole rahaa.
Julkiseksi sektoriksi tulee laskea myös
valtion omistamat yritykset (Kemira, Rautaruukki, Finnair, Alko,,...)
sairaalat, koulut, virastot,... taide, yliopistot,....
Suomessa 70% on julkisella sektorilla
vain 30% yksityisellä puolella
yritystä. Ja eikö se ole ihan sama, kuka yrityksen omistaa, kunhan yritys vain työllistää?
kommarit ette edes ymmärrä mikä on vapaa kilpailu ja menestyminen. Voitte unohtaa että koskaan saisitte mitään, sillä valtio vie kaiken (paitsi tietenkin niiltä jotka ovat sikarikkaita, ne maksaa sen 28% ilman muita maksuja).
Älkää vain liittykö mihinkään tai hyötykää mistään, maksakaa vain kaikki! Ei me olla kiitollisia, me pidetään vain teitä vähän yksinkertaisina mutta söpöinä. Pusi pusi vihaiselle sedälle.
Valtio omisti kaiken ja työllisyys oli hyvä. Silti homma ei toiminut. Missä luulet vian piilevän?
.
.
.
.
.
.
.
.
.
Vihje: Kannattavuus
Linkkiä ei ole, sillä The Economist on maksullinen verkossa. Se ei toisaaltaan muuta tosi-asiaa.
"Suomessa on progressiivinen verotus, eli rikkaammat maksavat enemmän kuin keskiluokkaiset ja köyhät."
- Tuohan on sitä maankuulua skeidaa. Rikkaat maksavat 28% veroa, tai vähemmän. Keskiluokka maksaa sellaiset 50% veroa, kaikki maksut huomioiden, ja köyhät saavat tukia (jotka menevät välillisten verojen maksuun - muuten pärjäisivät omillaan.)
"Suomessa on sosiaaliturva, mikä tarkoittaa sitä, että valtio antaa rahaa useita tuhansia euroja kuukaudessa esimerkiksi lapsiperheille, joilla ei omasta takaa ole rahaa."
- Nyt tulee törkyä tuutin täydeltä! Tosielämässä lapsiperheitä verotetaan kuoliaaksi minkä seurauksena he eivät pärjää. Valtio jakaa sitten osan varastamistaan rahoista tukiaisina niiden maksajille. Huomaa että Suomessa perhe ei ole mikään yksikkö, vaan nippu henkilöitä, joita verotetaan (himo) erikseen.
Kirjoittaja on ollut Suomessa lapsiperheen pää, kotona olevien lasten ja vaimon kanssa. Todellinen marginaalivero kirjoittajalla oli 61,5% ennen kuin hän sai tarpeekseen suomalaisen, hyvin toimeentulevan, keskiluokan jokapäiväisestä elämästä, ja muutti perheinensä Viroon.
Virossa arvostetaan aikaansaavia ihmisiä aivan eri tavalla kuin kateus/kyttäys Suomessa. Mitä sitä Suomen kansalaisuudella tekeekään, jollei aio maata päivät pitkät pankolla toisten elättinä?
Viron bruttokansantuote on noin 15 000 euroa henkilöä kohti vuodessa kun se Suomella on noin 35 000 euroa henkeä kohti vuodessa. Suomi on Euroopan vauraimpia maita ja Helsinki on maailman 10. vaurain metropoli. Vain Sveitsin kaupungit ja Oslo menevät edelle.
En ole se vihainen setä, jolle vastasit.
Viron palkkataso on vain viidesosa suomalaisesta palkkatasosta. Huolimatta verotuksesta suomalaisten ostovoima on isompi kuin virolaisilla.
ja suomalaiset, anteeksi vain, ovat tunkeneet sitä kapitalistista rahaa niin hiivatisti myös Viroon.
Sosiaaliturva ei ole kommunismia. Suomessa kyllä raha liikkuu huolimatta sosiaaliturvasta.
koostuukaan? Onko siinä seassa kenties jotain virtuaalivarallisuuta jota ei voi kuluttaa?
on Virossa pienempi kuin Suomessa ennen veroja. Verojen jälkeen minulle jää enemmän käteen kuin Suomessa ja käteen jäävän kuukausipalkkion ostovoima on huomattavasti korkeampi kuin mitä se oli Suomessa. Tämän lisäksi olen päässyt eroon siitä päivittäisestä vitutuksesta mikä minulla oli Suomessa verotuksen ja viranomaisten mielivaltaisuudesta johtuen. Viro on vapaan ihmisen maa.
Suomessa joillain harvoilla on todella paljon rahaa ja he maksavat tuloistaan sen 28% tai vähemmän. Tämä ryhmä myös käyttää kaiken vallan Suomessa.
Sosiaaliturva on lähinnä näennäistä Suomessa ja raha liikkuu ihan hienosti keskiluokan yläpuolella. Muut voivat tyytyä liikuttamaan rahaa lainan muodossa ylihintaisiin korsuihinsa jotka ovat Euroopan pienimpiä.
Suomi ei ole aikaansaavan maa.
tavaroista ja palveluista. Eli se mittaa maassa tehdyn työn arvoa.
melkein Suomen tason mukaisesti työstäsi. Ja koska Virossa on tasavero, jää sinulle verojen jälkeen enemmän käteen. Kun mietitään kansan hyvinvointia, täytyy ottaa kokonaiskuva huomioon. Virossa on tavallista suomalaista rikkaampia ihmisiä vaikka kuinka paljon. Kokonaisuutena suomalaiset ovat kuitenkin huomattavasti vauraampia kuin virolaiset.
ja se on Länsimaalle tyypillinen luku. Euroopassa on Suomen rinnalla muitakin maita, jossa asunnot ovat noin 20% pienempiä kuin maissa, joissa asunnot ovat suurimpia. Britanniassa esimerkiksi on pienet asunnot. Suomen ilmasto on ankara, ja sen takia täällä iso osa rakennuskustannuksista menee lämpöeristykseen ja lämmitykseen. Se on pois asunnon pinta-alasta. Muuten suomalaiset asunnot ovat tasoltaan maailman parhaita, se on tiedetty kauan.
palveluista? jos siinä on mukana julkisen sektorin "palvelut", niin se tarkoittaa että ne eivät ole todellisia palveluja koska kansalaiset ei niitä käytä
esim teatterit, museot tyhjillään
byrokratia ei tuota mitään
jne
liittyy mihinkään ja mitä sinä tiedät minun tai muiden töistä?
Voiko Suomen kansa todellakin hyvin? Ei uskoisi kun siellä käy.
että rikkaat maksavat maksimissaan sen 28% veroa kun muut maksavat 40%-50%. Kun kerran rikkaita on niin vähän, 10% väestöstä ja noin 18% työvoimasta, niin heidäthän voisi tasa-arvon nimissä jättää kokonaan verottamatta?
Se on hyvä että Suomessa on maailman parhaat talot. Tämä oli minulle uutinen, sillä luulin että hometalot, putoilevat katot ja purettavat betonilähiöt olivat skaalan toisessa päässä. Ehkä tässäkin on jokin 10% poikkeus?
kuuluu jokaisen kansan oikeuksiin ja velvollisuuksiin. Oikeastaan kulttuuri on se juttu, minkä vuoksi ihmiset tekevät työtä. BKT mittaa siis työn arvoa ja koska Suomen BKT on suurempi kuin Viron, liikkuu Suomessa enemmän rahaa ja työn tulokset ovat parempia kuin Virossa. Eli Suomi on tuottavampi maa kuin Viro.
ei makseta Suomen tason mukaisesti. Minä lähtisin myös Viroon tältä istumalta, jos minulla olisi koulutus alalle, jolla maksetaan Suomen tason mukaisesti (ja palkka siis verojen jälkeen olisi suurempi kuin Suomessa). Työvoimapula aikaansaa sen, että joillakin aloilla palkat ovat Virossa hyvinkin kilpailukykyisiä. Se on suhteellisen uusi ilmiö ja on ollut esillä myös Suomessa.
mihin perustuvat tietosi suomen verotuksesta?
keskipalkka on suomessa hieman yli 2700 euroa /kk brutto, josta maksettavat verot ja maksut on
* valtion tulovero
* kunnallisvero
* kirkollisvero
* palkansaajan TyEL-maksu 4,1 % (alle 53-vuotias työntekijä)
* työttömyysvakuutusmaksu 0,34 %
* sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksu 1,24 % ja päivärahamaksu 0,67 %
eli kaikki yhteensä 29,2%.
mediaanipalkka (puolet väestöstä saa vähemmän, puolet enemmän) on 1700 euroa /kk brutto. Tästä
em. verot ja veroluonteiset maksut on yhteensä
21,5 %.
mihin perustuu väitteesi, että kaikki muut paitsi rikkaat maksaa 40-50 % veroja? aika yksinkertaisella matematiikalla voi päätellä, että aika pienellä osalla todellinen veroprosentti on yli 30.
vertailun vuoksi:
viron keskipalkasta (n. 850 euroa /kk brutto) olisi vero suomen verotuksen mukaan 13,1% eli keskipalkkainen virolainen (joita on alle kolmasosa palkansaajista, loput saa palkkaa vähemmän) maksaisi veroja suomessa vähemmän kuin virossa.
johtopäätökset:
- tietosi suomen verotuksesta on melkoisen heikolla pohjalla.
- verotus on todellisuudessa virossa melkoisen kova tavallisille ihmisille.
kerrostaloalue purettiin. Se kattoi yhdestä kaupunginosasta ehkä 5% sen pinta-alasta, jos sitäkään. Jos Virossa elettäisiin Suomen standardien mukaan, olisi Lasnamäki purettu aikoja sitten.
Rikkaat maksavat osinkotuloistaan käsittääkseni sen 28% veroa. Suomi on kapitalistinen maa ja sen takia valtio ei verota yritysten voittoja enempää. :D
Muistan kun menin ensimmäiseen työpaikkaani. Maksoin veroja tasan 0% tuloistani. Asuin isäni luona ja palkkaa tuli kuussa noin 1500 euroa. Mitähän se on kruunuissa? Joku 22000 kruunua. Miettikääpä kapitalistisen Viron asukkaat sitä. 0% veroa 22000 kruunun tuloista. Ensimmäinen työpaikka.
virolaiset on aivopesty näissä veroasioissa. siellä pienen, neuvostoliiton raunoilta rikkautensa saaneen ja osin ryöstäneenkin, porukan omistama ja ohjailema media yrittää antaa kansallee kuvan, että virossa olsi edullinen verotus. onhan se sille 1-5%, joka on rikkaita, lopuille se on todella kova.
en ole koskaan nähnyt viron lehdissä (vaikka talouslehtiä luenkin lähes päivittäin) todellisia vertailuja esim. suomen ja viron verotuksesta. on vain epämääräisiä juttuja pohjoismaiden kovasta verotuksesta, vaikka se on suomessakin todella pienen porukan ongelma. monellaki viron "alhaista" verotusta ylistävällä poliitikolla taitaisi olla selittelemistä, jos kansa tietäsi, että todellisuudessa keskipalkkainen virolainen maksaa veroja enemmän kuin maksaisi suomessa. eikä tähän riitä selitykseksi viron hintataso. viinaa lukuunottamatta hinnat on jo 90% suomen hinnoista.
maksaisi siitä hikisestä 1500 euron palkastaan 25% veroa, menisi siinä kyllä kaverilla hermot.
Viron hinnat taitavat vielä olle himpun verran alhaisemmat kuin tuo 90% Suomen hinta-tasosta (muistaakseni 60-70% Suomen hinnoista, Tallinan ulkopuolella alhaisemmat), mutta autot, vaatteet ja esim. Suomesta tuodut kulutustavarat ja ruoat ovat tietenkin melkein Suomen hinnoissa.
työtunteja yhä vähemmän - nyt ollaan jo v.1989 tasolla - kiitos pätkätöiden ja globalisaation synnyttämän suurituloisten voitonjakoon. Siinä sulle nyky-Suomi.
Maamme oli silloin maailman 5. rikkan. Nyt vasta 13. rikkan, tai jotain vastaavaa.
Onko tosiaan näin, että Suomessa rikkaimmat maksavat enemmän veroja? Ja Suomessako progressiivinen verotus? Jahah.
Suomesta puuttuu sosiaaliturva kokonaan - raha lapiperheisiin jaetaan tasavertaisesti, riippumatta tuloista (lapsilisät) - joten siitä hyötyvät myös ne rikkaimmat. Sosiaaliturve? Lue KELAN toimintavoista. Matalat palkat ja orjatyötunnit korvataan tulevien veronmaksajien (lasten) vanhempien asumistukina. Näin varmistetaan ikuinen köyhien luokka eivätkä he jaksaa nälältään kitistää vastaan.
Mutta Suomi ei ole koskaan ollut yhtä rikas kuin nyt.
mantereenko? Milloinkas saitte sodanvelat maksetuksi?
Toimeetulotuet on, kodinhoidontuet on jne. Parhaimmillaan lapsiperhe saattaa saada 2000-3000 euroa, jopa enemmänkin valtiolta rahaa kuukaudessa. Se on useamman veronmaksajan verot suunnattuna ydelle perheelle. Virolaiset, maksaako Viron valtio kymmeniä tuhansia kruunuja kuukaudessa yhdelle perheelle sosiaaliavustuksia?
vuonna samalla tasolla kuin portugalilaisten. Nyt on kotitaloudet velkaantuneet yli sataprosenttisesti, mikä tarkoittaa sitä, että menot ovat ylittäneet tulot. Eli ostovoima pakkasella.
maailman viidenneksi rikkain maa. Ruotsia paljon rikkaampi. Nyt Suomi ja Ruotsi ovat tasoissa ja Suomi on maailman maista vasta joku 13. rikkain.
Sotavelat maksettiin eräälle Neuvostoliitolle vuoden 1952 loppuun mennessä. Oletko kuullut sellaisesta nöukokude liitosta, vai mikä se viroksi onkaan? Sille Suomi maksoi todella paljon rahaa noin 60 vuotta sitten.
Maga kaineks.
ruotsalaisten, italialaisten, kreikkalaisten jne. kanssa. Sellaista se on elämä Länsimaassa. On vaikea kohota toisten rikkaiden maiden yläpuolelle.
yhdelle lapsiperheelle sosiaalitukia ja vuosikausia joka kuukausi samat summat. Se on todella paljon rahaa.
sotsialismi kantsidest. Soomes nyyd nagu nõuka ajal meil - raha liikus küll, kuid teatud piirides. :)
50-luvulla vielä Suomen sotavelat maksettu :(
V. 1989 oli Suomi laman kynnyksellä, eli ei todellakaan mennyt hyvin.
vaikka Suomi on sosialistinen osittain. Suomalaisilla on tooosi paaljon rahaa, uskot tai et. :)
"rikkaan" Portugalin kansan tulotasoja.
Oletko kenties pilvessä?
Sen jälkeen Suomi vain sai rahaa Neuvostoliitolta. Kaupankäynti neukkujen kanssa oli todella tuottoisaa Suomen kannalta. Suomi oli vuoteen 1990 saakka todella kovassa taloudellisessa nousussa. Historiamme kovimmassa.
No ehkä joku kahdeksan lapsen somaaliperhe saattaa saadakkin nuo pari donaa yhteensä avustuksia.
Suomi on:
http://www.ek.fi/www/fi/tilastokuvat/tyoelama/kuvat/Palkansaajien_ostovoima_EUmaissa.pdf
Suomi on Ruotsin ja Saksan kanssa samalla tasolla.
Viro on tilaston mukaan Portugalin tasolla. :)
mutta kun ottaa kaikki tuet huomioon, nelihenkinen perhekin saa helposti sen pari tonnia.
Aleksis Kiven kadulla voi tienatakin...
riigi majandusaruannet eelmisest aastast ja ennustust järgmisteks. Naera siis.
tulleilla veroprosentti on 0. Muutaman vuoden töissä olleille se on noin 10%.
ei saa Suomesta lapsiperheet semmoista sosiaaliturvaa. Työssä käyvän perheen turvautuminen toimeentulotukeen ole enää hyvinvointia.
ole laissa määriteltyä minimipalkkaa kun sellaista!
enkä takuulla minkään sortin politrukki. :D
Mitä väliä sillä on, jos Suomen elintasi pikkuisen laskee? Niin se laskee Virollakin ja kaikilla muilla mailla.
Suomessa valtio kustantaa perheille asunnon, auton, vaatteet, ruoan ja koulutuksen. Jos se ei jonkun mielestä ole hyvinvointia, niin ei sitten.
kaineks.
jokaisella alalla. Nykyään on niin, että alle 8 euroa Suomessa ei saa tunnilta maksaa. Miettikää virolaiset, tunnilta ei saa maksaa alle 120 kruunua. Suomessa.
ulkopuolella. Myös vuokratyövoima.
Kuulemma 18% Suomen työssäkäyvistä voi leuhkia pysyvällä työsuhteella.
Makaa vaan, jos siltä tuntuu. :)
samat kuin vakituisilla. Kun työmarkkinajärjestöt sopivat minimipalkan, on rikos maksaa vähemmän, oli työsuhde minkälainen tahansa. Minimipalkka on niin sanottu "TES".
minimipalkkalaista tänne. Jos kerran liitot saavat vaikuttaa minimipalkkoihin, miksi suomalaista työtöntä voi palkata 8e/päivä?
Olepa hyvä ja selitä se tääläkin.
8 euroa päivässä jos saa, niin silloin on työvoimakoulutuksessa, ei työssä. Se on kuitenkin ihan pienen porukan juttu mennä sinne koulutukseen. On alkoholiongelmaa ja muuta, minkä takia tavallista työtä ei oikein saa. Se on siis valtion tuilla elämistä.
Jotkut ovat niin tyhmiä, että menevät työvoimatoimiston määräämään koulutukseen.
yhä useimmiten ihan kunnon kansalaiset, sillä ei ole mitään tekemistä alkoholin tai työn vieroksumisen kanssa. Tosiasia on ettei Suomessa riitä töitä kaikille ja tilannetta käyttävät hyväksi työnantajatahot.
Perustuslain mukainen jokaisen oikeus työhön ja sosiaaliturvaan ei tämän päivän Suomessa valitettavasti toteudu.
mutta ei pidä alistua sosiaalitätien, työvoimaviranomaisten ja työnantajien mielivallalle.
Aina löytyy muitakin ratkaisuja kuin työvoimakoulutukseen joutuminen. Suomeenkin on hiipinyt sellaista uusliberalistista natsismia, mikä on jonkun verran heikentänyt työttömien asemaa. Uusliberalismi on aikalailla vallalla myös Virossa ja jos virolainen menettää työnsä, niin kerjuulle hänen on mentävä.
sillä Virolaiset käyvät töissä.
eivät käy kaikki töissä ja siksi niitä tukiaisia maksetaan. :)
Eli Suomessa osa käy töissä ja maksaa itsensä kipeäksi palkkaveron ja välillisen veron muodossa. Muistaakseni Suomalaisen keskimääräinen verotaakka on "taksvärkkilaskimella" 42-44%.
Keskiluokka ihmettelee mihin rahat menevät, laiskat ja kykenemättömät löhöävät kotonaan tukien varassa ja rikkaimmat maksavat max. 28% veroa.
Hieno systeemi teillä. Ilmankos luin Turkulaisen vessan seinältä seuraavan totuuden "Työttömillä on aikaa ostoksille". Totta joka sana.
mihin perustuvat tietosi suomen verotuksesta?
keskipalkka on suomessa hieman yli 2700 euroa /kk brutto, josta maksettavat verot ja maksut on
* valtion tulovero
* kunnallisvero
* kirkollisvero
* palkansaajan TyEL-maksu 4,1 % (alle 53-vuotias työntekijä)
* työttömyysvakuutusmaksu 0,34 %
* sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksu 1,24 % ja päivärahamaksu 0,67 %
eli kaikki yhteensä 29,2%.
mediaanipalkka (puolet väestöstä saa vähemmän, puolet enemmän) on 1700 euroa /kk brutto. Tästä
em. verot ja veroluonteiset maksut on yhteensä
21,5 %.
mihin perustuu väitteesi, että kaikki muut paitsi rikkaat maksaa 40-50 % veroja? aika yksinkertaisella matematiikalla voi päätellä, että aika pienellä osalla todellinen veroprosentti on yli 30.
vertailun vuoksi:
viron keskipalkasta (n. 850 euroa /kk brutto) olisi vero suomen verotuksen mukaan 13,1% eli keskipalkkainen virolainen (joita on alle kolmasosa palkansaajista, loput saa palkkaa vähemmän) maksaisi veroja suomessa vähemmän kuin virossa.
johtopäätökset:
- tietosi suomen verotuksesta on melkoisen heikolla pohjalla.
- verotus on todellisuudessa virossa melkoisen kova tavallisille ihmisille.
pamahtaa ensimmäinen ennakkopidätyskortti jonka lisätienestien kokonaisvero on 61,5%! Se oli se kohta jolloin itse päätin lopettaa ansiotyöt Suomessa. Totta, tienasin enemmän kuin tuon 2700€/kk.
Huomaa myös että tuota Suomalaista keskipalkkaa verotetaan ankarammin kuin Virossa. Virossa kaikki maksavat kaikesta 21%, niin ei tarvitse liikoja stressailla eri kepulikonsteilla verojen välttämiseksi.
Huomaa myös että Suomessa kaikki maksaa enemmän kuin Virossa. Kaikki palvelut, autot, polttoaineet, ruoka, alkoholi, tupakka, rangaistukset, päivähoito, palvelumaksut, asunnot jne. aivan kaikki maksaa Suomessa tuhottomasti Viroon verrattuna edelleen.
Onko reilua että rikkaimmat Suomessa maksavat vähiten veroa? Miksi väistelette kysymystä?
olet täysin tietämätön suomalaisesta verotuksesta.
ei ennakonpidätysprosentti ole todellinen veroprosentti.
viron hitataso on n. 90% suomen hinnoista. palkat on n. 1/4. viron palkkatulojen verotus on todella kova niin pienistä palkoista.
on se hyvä saada valtiolta rahaa siinä vaiheessa. Sosiaalitukiin menee vain osa verorahoista. Verilla ylläpidetään koko yhteiskuntaa ja niillä tuotetaan korkeatasoisia palveluita.
5000 euroa kuukaudessa? Sinua verotettiin Suomessa ankarasti, koska suomalaiseen sosiaalipolitiikkaan kuuluu ajatus, että rikkaat auttavat köyhiä.
Pane Google'i otsingusse "sotakorvaukset", kui muidu ei usu.
Üks piltlik väljavõte:
"Suomen Neuvostoliitolle 30.6.1951 mennessä maksetut sotakorvaukset junakuljetuksina käsitti valtaisat 345 000 junavaunullista, mikä olisi riittänyt yhtenäiseksi vaunujonoksi Helsingistä Petroskoin kautta, Uralin yli Siperian Leninskiin asti - yli 3200 km. Viimeinen varsinainen sotakorvausjuna ylitti 30.8.1952 rajan Vainikkalassa. "
Kaikkiaan 300 miljoonan dollarin korvauksista viidennes muodostui uusista aluksista. Suomi rakensi Neuvostoliittoon yhteensä yli 500 erilaista alusta kuunareista proomuihin ja troolareista hinaajiin.
milloin Karjala palautettiin Suomelle? Vaiko edelleenkin Venäjän käytettävissä? Milloin Porkkanan vuokrasopimus päättyi?
Olen tietenkin täysin tietämätön suomalaisesta verotuksesta kun kerran olet sen jo kaksi kertaa sanonut.
Usko tai älä, tunnen suomalaisen verotuksen varsin hyvin ja poistuin sen piiristä kun huomasin että jokaisesta yrityksellemme tienaamastani uudesta 100€:sta käteen jää 23,7 €. Yritykselle välisummasta ei jää mitään, vaan verottaja vie koko väliosan. Sinä, veroekspertti voit itse laskea miten tähän tulokseen tullaan.
Virontuntemuksessasi on parantamisen varaa ja olet aina tervetullut tänne tutustumaan arkitodellisuuteen.
Viron hintataso ei ole 90% Suomesta, eivätkä nettopalkatkaan ole 1/4 Suomesta. Taitaa mielestäsi vaan olla hauska provosoida. Sitten kun itse tienaat jotain, nämä asiat varmasti kiinnostavat käytännön elämänkin kannalta.
Viron hintatasosta. Autojen hinnat, niin kuin ne Virossa ostetaan, on omalla kohdallani ollut 50% Suomen tasosta. Polttoaine 50-60%, Asumiskustannukset 30% Suomen tasosta, ruoka 60%, vaatteet 70%, alkoholi 50%, tupakka arvio 40% jne.
Tulopuolella bruttopalkka tippui 25% ja nettopalkka nousi 25%. Näillä asioilla alkaa olemaan merkitystä siinä vaiheessa elämää kun pitää itse elättää itseään, tulet vielä huomaamaan sen.
Lopuksi voisin todeta että Suomalainen verotus ei todellakaan houkuta ketään menestymään työnteolla.
Miksi et vastaa kysymykseen: Onko reilua että rikkaimmat Suomessa maksavat vähiten veroja? Jälleen väistit kysymyksen. Onko se kiusallista? Näyttäisi olevan.
Onko reilua että rikkaimmat Suomessa maksavat vähiten veroja? Silläkö tavalla rikkaat auttavat köyhiä Suomessa? Aika erikoinen avustustapa.
Sitten kun itse olet Suomessa maksan jakkaralla voit palata asiaan. Minä tein oman päätökseni ja lopetin turhanmaksamisen roolini Suomessa. Hankkikaa itsellenne muita elättäjiä sosiaalipolitiikkaanne.
Mikähän siinä on syynä kun eivät edes suomalaiset yritykset investoi Suomeen?
tee töitä, kuten eivät suomalaiset työssä kävijätkään. Se aika kutsutaan lomaksi ja se on palkallinen.
"Aina ei jaksa tehdä töitä - elämä on"
Sitten on hyvä olla säästöjä kun sellainen jaksamattomuus iskee. Kirjoituksesi kertoo melko tarkasti miksi en enää halunnut rahoittaa mm. suomalaisia työnvieroksujia. Hommatkaa niitä korkeantason ilmaispalveluiden kustantajia jostain muualta, tai menkää vaikka itse töihin.
nyt sekoitat tuloveroprosentin ja marginaaliveroprosentin.
viron ja suomen hintaeroista sinulla tuntuu olevan ihmeellinen käsitys.
esim asumiskustannukset 30% suomen tasosta, ruoka 60%, vaatteet 70% ???? missä maailmassa elät? haloo?
asumiskustannukset on lähes suomen tasoa. ruoka ehkä 80% suomen hinnoista ja laatuvaatteet on taatusti halvempia suomessa kuin virossa samoin kaikki elektroniikka. autot suomessa kalliimpia, se on totta ja jos viina ja tupakka on oleellinen osa kuluistasi, niin tietysti säästät. virolaisten ostovoimaan nähden hinnat on aivan huikeat verrattuna suomeen. virossa keskipalkka on vain murto-osan suomalaisesta keskipalkasta. puhumattakaan siitä, että 2/3 virolaisista tienaa huomattavasti vähemmän kuin tämä keskipalkka n. 850 euroa kuussa.
ja kysymys siitä, onko reilua, että suomessa rikkaat maksaa kaikkein vähiten veroja - aivan samahan on virossakin ja vieläkin räikeämmällä tavalla.
tietysti jos on suomalainen tulotaso ja virolainen verotus niin on hyvä. kokekemusta on :). mutta vain harvoille se onnistuu ja en tunne ketään joka vain verotuksen takia viroon on muuttanut. näitä riittää, joilla verot jo suomessa jääneet maksamatta ja muutkin viranomaiset etsii. nämä tyypit aika usein kertoo syyksi verottajan, kun on liiketoimintakielto mätkähtänyt suomessa. et kai vaan...?
_tietysti jos on suomalainen tulotaso ja virolainen verotus niin on hyvä. kokekemusta on :)
vain harvoille se onnistuu ja en tunne ketään joka vain verotuksen takia viroon on muuttanut._
Kas pole mitte sina see, kes mainis, et tal on soome palk ning eesti maksud?
Neid soomlased, kes töötavad Eestis, on MA-s arvel.
Kui teised teevad oma firmades tööd, siis sinu puhul tekib kysimus, mis puhul sa siin foorumis nii tugevat eestivastast lobitööd teed, päevast päeva, ja palk jookseb?
vuonna 1956. Sodankäyntimenetelmät olivat muuttuneet, eikä Neuvostoliitto tarvinnut Porkkalaa enää. Lisäksi Hrustsev halusi osoittaa suomalaisille ystävällisyyttä jonkin poliittiksen kriisin jälkeen. En muista, oliko ne yöpakkaset, vai mitkä.
ottaa itselleen yritysten voittoja, eli osinkotuloja. :)
Ja ehneet ihmiset maksattavat itselleen aivan liian suurta palkkaa (ja meillä nuorilla teetetään likaisimmat hommat ja samalla kohdellaan huonoiten). Siksi en ole itsekään jaksanut olla töissä pariin kuukauteen. Ihan hyvä, että olet rahoittanut meidän elämää.
tai siis tarkemmin sanoen Puolustusministeriön (Kaitseministeerium) hallinnonalan osuus Viron valtion budjetista vuonna 2008 on n. 4,9 mrd eek (n. 314 mln eur).
http://www.mod.gov.ee/?op=body&id=479
Suomen valtion puolustusbudjetista.
Venäjä hyökkäsi Gruusiaan pienellä miesmäärällä eli alle 20000 miehellä ja suomalaisten sotilasasiantuntijoiden mukaan myös yllättävän vanhentuneella kalustolla. Vertailun vuoksi Suomella on valmiusprikaateissaan tämä määrä eritäin hyvin varusteluja joukkoja lyhyellä varoitusajalla valmiina maata puolustamaan. TV kuvista näkyi vanhoja T-72 taistelupanssarivaunuja, joita käytti myös Suomi vielä 90-luvulla ja jo silloin niitä pidettiin auttamattomasti vanhentuneena.
Suomessakin ihmeltiin sitä, miten Gruusian poulustus romahti niin nopeasti. Väkeä maassa on n. 2,5 miljoonaa, joten aseisiin olisi pitänyt saada huomattavasti enemmän. Maa on myös uusinut USAn tuella kalustoaan, jota pidettiin parempana kuin venäläisillä.
Olisiko kuitenkin niin, että maanpuolustuksessa kaikkein tärkein on tahto? Sitä puuttui gruuisalaisilla ja sitä taitaa puuttua virolaisilla. Virossa asepalveluksen pakoilu on suurta ja välillä tuntuu, että lehdissä ja TVssä varusmiesten nimet on aika usein Sergei tai Ivan tai. Onko venäläissyntyisille varusmiespalveluksen pakoilu jotenkin vaikeampaa kuin virolaisille? Mietityttää, että mihin suuntaan nämä uusiovirolaisilla nimillä varustetut sitten lopulta rynnäkkökiväärin piipun suuntaa, jos on pako valita(?).
Viron voisi tosiaankin kuvitella olevan Venäjän jonkinlaisten suunnitelmien helppo kohde. Gruusiaa ja Viroa yhdistää samat asiat: heikko maanpuolustustahto, kovaääninen ja ärhäkäs ulkopolitiikka sekä luottamus siihen, että NATOn selän takaa voi huudella mitä vaan naapurille.
Kas tõesti peab neid asju just siin palstal arutama?
Nüüd siis ka Gruusia sõda siin närimiseks.
Kas on vähene võõrkeele oskus põhjuseks, et kõike küsitakse eestlaste käest? Võiks ju ise käia kaitseministeeriumi lehekülgedel, ka Gruusial on see inglise keelsena täiesti olemas.
onko viron puolustusministeriön www-sivuilla vastaus siihen, mihin suuntaan virolaisvarusmiehet sergei ja ivan aseen piipun kääntää? tai gruusian englannikielisillä sivuilla?
se nimittäin oli edellisen viestin ainoa kysymys.
ärsyttää on se heidän ulkopoliittisen johdon käsittämätön Venäjä vihamielisyys. Venäläiset vaistoavat, jos heitä halveksitaan ja ennen pitkää venäläiset yrittävät kostaa, se on ihan varma asia.
Mutta virolaiset poikkeavat temperamentiltaan meistä suomalaisista jonkun verran. He ottavat enemmän riskejä, ovat individualistisempia, pyrkivät kovemmin keinoin menestymään, eivätkä aika jaksa olla diplomaattisia. Nopea talouskasvu on sen dynaamisuuden ansiota, mutta sellaisessa käyttäytymisessä on myös erittäin suuria riskejä.
tarkoitatko sitä nopeaa talouskasvua, mikä oli?
lause kai pitäisi olla:
"Nopea talouskasvu ja sitä seurannut nopea romahdus..."?
minä sanoisin, että maltin puutetta, ahneutta ja kokemattomuutta. dynaamisuus on vähän toinen juttu.
heiveröinen. Oliskohan se yksi kymmenesosa Suomen taloudesta? Viro on vielä ikään kuin muiden armoilla, vaikka se onkin jo kehittynyt maa monilla mittareilla mitattuna. Nousut ja laskut ovat heiveröisissä talouksissa jyrkempiä ja nopeampia kuin isommissa ja vakaimmissa talouksissa. Pikkuasiatkin heiluttavat kohtuuttomasti heiveröisiä talouksia.
Hyvin olet imenyt nato propakandan,sen
virallisen suomen ja sen eliittimedian
valheet.Tulituksen Georkiassa aloitti
georgialaiset sotilaat.Siitä on faktana
ETYJ-n tarkkailjoiden pöytäkijat joita
Suomen natouskovainen ,sitä "avoimuutta"
kannattava ulkoministei Stubb pimitää
viimeiseen asti. Siihen valheeseen että Venäjä
aloitti sotatoimet ja tulituksen uskoo
suomessa 99%-tia ja virossa kai tasan sata.
# Kirjoittanut: ... 18.11.2008 klo 19.18
Viron talous on aika heiveröinen. Oliskohan se yksi kymmenesosa Suomen taloudesta? #
Viron talous … … yksi kymmenesosa Suomen taloudesta?
Eesti keeles – Eesti majandus on üks kümnendik Soome majandusest. Mismoodi siis yks majandus teisest kümnendik on?
noin 10% Suomen taloudesta bruttokansantuotteella mitattuna. Ehkä jopa 15%, sinne päin kuitenkin. Eli kun Suomen talous on jotain 200 miljaria, Viron talous on 30 miljardia.
Mis te vihtlete siin? Olete siinse õhu juba nii kuumaks kütnud..:)
Kuumaa on ehdottomasti...
Onko mietitty minne Tuomas Ilves tässä laitettaisiin?
Eikö se ole Henrik Ilves? Vai Tuomas Henrik Ilves? Sanoisin, että Tuomaksesta tehtäisiin presidentti Halosen kansliapäällikkö. Tuomaksen koulutus ja kielitaito vastaa erinomaisesti sitä tehtävää.
vakoiluja KGB-n leivissa ja nuoleskella Moskovan takapuolta!
on KGB:n agentti? :D :D :D
Ei tea, kas kurikuulus majandusajakirjanik käib ennast ka siin foorumis "pesemas" ?
Tublid olete, sommid, peske aga ennast igal pool kus saate....:)
http://www.ohtuleht.ee/index.aspx?id=305273
En ole koskaan kuullutkaan ja tuskin kovin moni mukaan suomalainen.
Sa ei tunne ära pestud soomlast?
:)
Elab viisteist aastat Eestis, peseb end kolm korda päevas, ei haise ja nimetab rahvast, kelle keskel elab, lammasteks.
http://www.ohtuleht.ee/inc/image.aspx?id=108748
Sami poseerib ja reklaamib kõigile vodkat!
pestyä suomalaista? No, puhtaus ei sinänsä ole Suomessa aihe, jonka perusteella pääsisi julkisuuteen. :)
artikkeleita. Ymmärtäkää, että hän provosoi tahallaan ja harrastaa meidän porojen ihan omaa huumoria. Sitä te virolaiset ette ole koskaan ymmärtäneet ja sen takia te loukkaannutte meille niin usein. :)
Hän kuitenkin asuu Tallinnassa. Luuletteko, että hän tekisi niin, jos Tallinnia olisi hänen mielestään huono paikka?
elavad siis huumorivaesed soomlased, et ta sealt minema löödi?
ja he ovat juuri sellaisia kuin Lotila.
löytänyt mielenkiintoisia artikkeleita. Sepistukset voi jakaa pääasiassa kahteen junaan:
A)yritysten tilaamat julkisuuskuvat ja katsaukset (näistä ehkä sai jonkun roposen, mutta ei "kriittisen journalistin" kaipaama julkisuutta). Kehnot kirjoitukset joka tapauksessa.
B)subjektiivisilla mielipiteillä ja asenteilla mässäilevät julkisuushakuiset raapustukset. Tilaaja tuntematon. Surkeat nämäkin.
Tiedätteeks te muuten, minkä Lotila sai gradunsa arvosanaksi? Gradunsahan hän kirjoitti virolaisista huorista.
Kriittinen journalisti, joo.
suomalaisille. Meidän maailmankuvamme on vähän erilainen kuin virolaisilla ja me emme aina tiedä Virosta niitä pinnan alla olevia juttuja. Lotila avaa meille Viroa suomalaisella tavalla. Meidän ajatukset kiertää ihan omalla tavallaan tuolla pääkopassa ja meille pitää puhua meidän kieltä.
että teille syötetään?
Vai mitä tarkoitit suomalaisella tavalla?
Meillä on ihan omanlainen kulttuuri ja ajattelutapa. Lotila kirjoittaa pääasiassa suomalaisille ja hän ymmärtää alitajuisesti, mikä suomalaisia kiinnostaa. Virolaiset eivät välttämättä ymmättä Lotilan juttuja ollenkaan juuri siitä syystä, että virolainen alitajunta on erilainen kuin suomalainen.
vieraana olet?" Eikö suomalaiselle opeteta käytöstapoja ollenkaan?
Mitä vaikeata sen ymmärtämisessä voi nyt olla?
--Lotila kirjoittaa pääasiassa suomalaisille ja hän ymmärtää alitajuisesti, mikä suomalaisia kiinnostaa.--
Tarkoittaako tämä, että suomalaisa kiinnostaa naapurikansoista ainoastaan huonot puolet ja epäonnistumiset? Esim virolaisissa? Koska näihinhän Lotila näyttää keskittyvän. Jollei muuten siinä onnistu, niin vaikka keksimällä ne virheet ja viat.
epäonnistumisiin, niin eivät ne ole epäselviä kenellekään suomalaiselle. Niistä voi siksi kirjoittaa ironiseen sävyyn. Kyllähän virolaiset ovat selvillä myös meidän suomalaisten huonoista puolista ja epäonnistumisista.
Suomalaisena sanoisin, että kun tulen Tallinnaan, tunnen oloni vähän oudoksi sen takia, että Tallinnassa on paljon enemmän huijausta ja kaikkea ei niin salonkikelpoista kuin Helsingissä. Tallinna on siis jotain villiä etelää suomalaisesta näkökulmasta katsottuna. Meidät suomalaiset myös tunnistetaan Tallinnissa heti, koska jokaisen maan oma kieli muokkaa kasvonpiirteitä (kasvojen lihaksisto) tyypillisiksi yhdelle kansalle. Eli emme voi oikein olla rauhassa villissä etelässä ja sen takia on hyvä, että veljemme Lotila valistaa meitä, miten seikkailla Tallinnassa turvallisesti. Hän myös valaisee meille, miten voimme suhtautua paremmin villin etelän erikoisiin ilmiöihin. Se on pullamössöjen valistusta karumpia ja vaarallisempia oloja varten. Tallinna hämmentää meitä ja sen takia Lotilan rooli Suomessa on, mikä se on.
Jos sensijaan toimittaja virolaisesta lehdestä on kysynyt suomalaiselta Lotilalta suoria kysymyksiä, on hän takuulla saanut suoria vastauksia.
_että veljemme Lotila valistaa meitä, miten seikkailla Tallinnassa turvallisesti._
Kas sa käid siis Tallinnas vaid seiklemas?
Seda ma küll *EI TEADNUD*.
voivoivoi...(:
ja Viru-Keskuksen väli on aika vaarallinen. :) Mutta jos totta puhutaan, niin se Toompean mäen takana oleva puisto vaikuttaa ihan oikeasti sellaiselta paikalta, että siellä voi sattua ihan mitä tahansa.
Mutta ehkä et usko sitä, Tallinna on villiä etelää.
Aga muidugi, kui sa pead Lotilat oma Valgustajaks, no mis siis ikka teha, igaleühele oma teenäitaja....:)
tiennäyttäjänä lähinnä tässä Viro-asiassa, kiusallanikin. :) Mutta mun tiennäyttäjä on oikeasti eräs toinen. Sellainen, joka kuoli, että voisin elää.
enemmistö suomalaisista olla samalla tasolla? Tuskin.
Joten turhaa sun on täällä Lotilaa mainostaa.
Mõttetu mees.
Sinu teenäitaja peaks ju ometi sind kaitsma ka hädaohtude korral, ülejäänud süstivad sulle vaid hirmusid, et kiusata sind. :)
Aga eks ta ole, SINA TEAD mis sulle parem...
Daavidiko se Lotila luulee olevansa?
armahti kaikkia ihmisiä. Jokainen meistä on ainakin joskus poikennut omalle tielleen, mutta Tiennäyttäjäni rakasta meitä ennen kuin me rakastimme Häntä. Sen takia jokainen voi saavuttaa uskon Tiennäyttäjääni.
se on varmaan tämä pohjoinen ilmasto, mikä tekee moukaksi...
Onkohan Lotila jo hankkinut henkivartijan?
ehkä joku porojen suurlähettiläs, tai Tallinnan kuningas.
Niinpä.
teda rohkem kui Lotilat.:)
_Onkohan Lotila jo hankkinut henkivartijan?_
Jos hän on uskovainen, sitten varrrmasti.:)))
tulla uskoon.
antaa suojelusenkelin jokaisella ja meillä Suomessa sanotaan, että Jumala suojelee aivan erityisesti juoppoja ja hulluja. :D
Helsingin prinsessa. Vaihdettiin Lotila Saagimiin.
miks ümberringi on nii palju hulle ja joodikuid.:))
Jumalan varjelus on kuitenkin rakkautta.