Moi!
Minulla on takanani elämä, johon kuuluu nuorena aloitettu alkoholin käyttö, sekä huumetausta. Rattijuopumustuomioita, (onneksi en ole koskaan kolaroinut/vahingoittanut ketään) ym. muuta pikkurikollisuutta. kannabista poltin ensi kerran 16 vuotiaana, amfetamiinia kokeilin saman ikäisenä. Vuosien tauko huumeissa, alkoholia joka viikonloppu, joskus viikollakin. Amfetamiinia käytin kohtalaisen säännöllisesti parikymppisenä viikonloppusin, sekä ekstaasia. Alkoholia kaikki viikonloput, ja usein kerran viikollakin. En ole koskaan juonut muuta kuin humalahakuisesti.
Aikanaan minulle määrättiin masennukseen seromex nimistä serotoniinilääkettä. Käytin sitä noin vuoden verran.Lopetin lääkkeen käytön, koska mielestäni miehellä psyykelääkkeen käyttö on ns."heikkouden merkki". Olen yritellyt normaalielämää tässä elellä, ja kohtalaisen hyvin siinä onnistunutkin. Huumeet jäivät pois viime vuoden puolella, ja ryyppyputkia ei ole kuin muutama koko vuoden ajalta. Nyt en ole juonut yli kuukauteen/käyttänyt mitään muutakaan. Isoja elämänmuutoksia on edessä asumisen/työnteon kannalta..ja veri vetää kovasti takaisin entiseen elämään..tavallinen elämä tuntuu niin kovin harmaalta/ankealta.
Miksi en sopeudu elämään, jota ns. tavalliset ihmiset viettävät? Mikä siinä voi olla, etten koe nautittavana säännöllistä työssäkäyntiä, perheen perustamista, asuntolainan maksua, ja naapureiden kanssa seurustelua?
Minulla on takanani elämä, johon kuuluu nuorena aloitettu alkoholin käyttö, sekä huumetausta. Rattijuopumustuomioita, (onneksi en ole koskaan kolaroinut/vahingoittanut ketään) ym. muuta pikkurikollisuutta. kannabista poltin ensi kerran 16 vuotiaana, amfetamiinia kokeilin saman ikäisenä. Vuosien tauko huumeissa, alkoholia joka viikonloppu, joskus viikollakin. Amfetamiinia käytin kohtalaisen säännöllisesti parikymppisenä viikonloppusin, sekä ekstaasia. Alkoholia kaikki viikonloput, ja usein kerran viikollakin. En ole koskaan juonut muuta kuin humalahakuisesti.
Aikanaan minulle määrättiin masennukseen seromex nimistä serotoniinilääkettä. Käytin sitä noin vuoden verran.Lopetin lääkkeen käytön, koska mielestäni miehellä psyykelääkkeen käyttö on ns."heikkouden merkki". Olen yritellyt normaalielämää tässä elellä, ja kohtalaisen hyvin siinä onnistunutkin. Huumeet jäivät pois viime vuoden puolella, ja ryyppyputkia ei ole kuin muutama koko vuoden ajalta. Nyt en ole juonut yli kuukauteen/käyttänyt mitään muutakaan. Isoja elämänmuutoksia on edessä asumisen/työnteon kannalta..ja veri vetää kovasti takaisin entiseen elämään..tavallinen elämä tuntuu niin kovin harmaalta/ankealta.
Miksi en sopeudu elämään, jota ns. tavalliset ihmiset viettävät? Mikä siinä voi olla, etten koe nautittavana säännöllistä työssäkäyntiä, perheen perustamista, asuntolainan maksua, ja naapureiden kanssa seurustelua?
Vastaukset 3
Vanhimmat
>Miksi en sopeudu elämään, jota ns. tavalliset
>ihmiset viettävät? Mikä siinä voi olla, etten koe
>nautittavana säännöllistä työssäkäyntiä, perheen
>perustamista, asuntolainan maksua, ja naapureiden
>kanssa seurustelua?
Tässä hieman mietittävää:
"Tavallinen elämä" on maailman suurin mainoskamppanja. Siihen kuuluu oma kulta, perhe, asuntolaina, auto, lapset, koira, naapurit ja työpaikka. Se on tehty sinulle valmiiksi ja sitten myyty pieninä paloina käytettäväksesi. Kuin keräilysarja joka ostetaan osa kerrallaan. Koko homman nimi on kuluttaminen. Ja jotta jengi saataisiin pysymään ruodussa ja jatkamaan aivotonta kuluttamista, sinua aletaan halveksimaan jos poikkeat jotenkin tästä "tavallisesta elämästä". Et sopeudu tähän pakkopuuroon, koska se ei ole "sinun elämäsi". Se vaan valitettavasti on jonkun muun keksimä elämä ja sillä selvä. Aina kun ihmisellä ei ole valinnanvapautta, alkaa fiilikset laskea ja mieli painuu pohjamutiin.
Ratkaisu? No, mieti mitä haluat todella käyttää tai pitää noista edellä mainituista asioista, ota ne ja heitä loput menemään. Siirry eteenpäin elämässäsi.
Sinulla on häiriöitä dopamiini-aineenvaihdunnassasi (dopamiini on aivojen väluttäjäaine, "onnellisuus- ja keskittymisaine").
Kyllä mullakin tuo seromexin nappailu käy ihmisyyden päälle vaikka nainen olenkin. Tuntuu tosi heikolta kun pitää nappuloita syödä jaksaakseen eteen päin ilman ahistuksia ja masennuksia. Vaan ei auta. Pakko niellä niin jaksaa paremmin.
Kyllä tossa toista lääkitystä kokeiltiin, mutta se teki niin tokkuraisex etten nyt sentään usvassa halua päivääni viettää. Eiköhän se tästä taas helpota jossain vaiheessa?