Nora Roberts

Katsoiko kukaan menneenä vkonloppuna oliko se nyt pe tai la iltana teeveestä Nora Roberts'n, (amerikkalainen jännityskirjailija)jännityskirjaan perustuvan Enkelten putous elokuvan? - Oli todella ihana leffa ja upeat erämaamaisemat :)
233738
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

toinen leffa tän kyseisin kirjalijan teoksen (Savuhuntu) pohjalta. Suosittelen! :)

Tällaisia elokuvia olen odottanutkin teeveeseen kuin kuuta nousevaa.

Äänestä
  • Hei,
    Savuhuntukuin on ihan viimeisiä suomeksi ilmestynyt kirja. On mielenkiintoista nähdä elokuvana. Viime lauantaina tullut elokuva oli viimeiseksi suomessa ilmestyneen kirjan mukaan tehty elokuva. Kirja on vielä lukematta, kirjastossa noin 40 varausta. On varmaan jännä lukea kirja elokuvan jälkeen. Kun yleensä se on toisin päin. Odotan jännityksellä onko morriganin rististä ja koko kolmen kirjan triglioista nähtävänä seuraavaksi.

    Äänestä

  • artemis kirjoitti:

    Hei,
    Savuhuntukuin on ihan viimeisiä suomeksi ilmestynyt kirja. On mielenkiintoista nähdä elokuvana. Viime lauantaina tullut elokuva oli viimeiseksi suomessa ilmestyneen kirjan mukaan tehty elokuva. Kirja on vielä lukematta, kirjastossa noin 40 varausta. On varmaan jännä lukea kirja elokuvan jälkeen. Kun yleensä se on toisin päin. Odotan jännityksellä onko morriganin rististä ja koko kolmen kirjan triglioista nähtävänä seuraavaksi.

    tulevaa lauantai-iltaa kun toi elokuva tulee YLE:ltä. :)

    Eikö teille kellään ois ottaa nauhalle niin voisin vaikka ostaa elokuvan?

    Äänestä

  • uusi löytö mulle... kirjoitti:

    tulevaa lauantai-iltaa kun toi elokuva tulee YLE:ltä. :)

    Eikö teille kellään ois ottaa nauhalle niin voisin vaikka ostaa elokuvan?

    Savuhunnusta elokuvana?

    Mielestäni ihan ok elokuva mutta ei ihan vetänyt vertoja Enkelten putous- elokuvalle.

    En tuosta tulesta tuollain roihuavana, ilkivaltaa käyttäen tykkää niin siksi ei sillai napannut.

    Äänestä

  • uusi löytö mulle kirjoitti:

    Savuhunnusta elokuvana?

    Mielestäni ihan ok elokuva mutta ei ihan vetänyt vertoja Enkelten putous- elokuvalle.

    En tuosta tulesta tuollain roihuavana, ilkivaltaa käyttäen tykkää niin siksi ei sillai napannut.

    Minulla oli kirjan tarina selvästi mielessä. Olen samaa mieltä tulen käytöstä, kirjassa se ei tuntunut niin liialliselta kuin elokuvassa. Katsoin kyllä kokonaan, koska oli mielenkiintoista nähdä että elokuvan käsikirjoitus oli yks yhteen kirjan kanssa. useimmitenhan näin ei ole. Nyt sitten Rakkauden kuuta oottelemaan.

    Äänestä

Minä taas olen lukenut kaikki suomennetut kirjat, osan hankkinutkin, kun kirjastossa pitkät varausjonot.
Viimeinen kolmen kirjan sarja oli tosi hieno ja kaikki trigoliat, joita hänellä on useita.
Samalla suosittelen:john ajvide lindqvistin, ystävät hämärän jälkeen. Hänkin sivuaa samaa aihetta kuin robertsin rakkaus/hyvät ja pahat
vastakkain

Äänestä
  • kerroit lukeneesi nora robertsin kaikki suomennetut kirjat. mutta kerroit myös tästä ystävät hämärän jälkeen, se kai lienee vähä erilainen kirja. ajattelin ostaa tuon ystävät hämärän jälkeen. onko muita kirjoja kyseisellä kirjailijalla kuin tuo ystävät hämärän jälkeen

    Äänestä

  • tiilimato kirjoitti:

    kerroit lukeneesi nora robertsin kaikki suomennetut kirjat. mutta kerroit myös tästä ystävät hämärän jälkeen, se kai lienee vähä erilainen kirja. ajattelin ostaa tuon ystävät hämärän jälkeen. onko muita kirjoja kyseisellä kirjailijalla kuin tuo ystävät hämärän jälkeen

    ei ole vielä suomeksi. nythän ystävät hämärän jälkeen on tullut elokuvanakin

    Äänestä

  • artemis kirjoitti:

    ei ole vielä suomeksi. nythän ystävät hämärän jälkeen on tullut elokuvanakin

    olen viestitellyt monen ihmisen kanssa tästä Lindqvistin kirjoittamasta kirjasta, joka oli mielestäni tosi hyvä. eilen luin elokuva-arvoselun samasta kirjasta ja katsoin mainospätkän. mielenkiinnolla jään odottamaan, että pääsen elokuvaa katsomaan ja kuulemaan mielipiteitä niin kirjasta kuin elokuvastakin.

    Äänestä

  • Minäkin olen lukenut robertsin trigologian, jossa oli kysymys irlantiin sijoittuvasta ihmisten ja vampyyrien taistelusta.
    Nyt ostin tämän Lindqvistin ystävät hämärän jälkeen, kiitos vinkistä.

    Äänestä

Mä en ees tienny että Robertsin kirjoista on tehty elokuvia. Nyt harmittaa vietävästi se, että mulla ei oo kämpillä televisiota. Jos oisin tienny että telkkarista tulee Robertsin kirjaan perustuva elokuva nii olisin kyllä mennyt kotiin että näkisin sen. No onneks ens lauantain näkyy se savuhuntu ja pääsen se näkemään:D Oliko se Enkelten putous leffa parempi kuin kirja?

Äänestä
  • lukenut Enkelten putous- kirjaa, mutta elokuva oli todella ihana. Jäi ihan valtava ikävä kun mulla ei ole tallentavaa digiboxia.

    Teidän kyllä pitäis saada nähdä toi elokuva! Siis ihan tosi :)

    Netistä sais ladattua itselleen, mutta se maksaa U.S.A:n dollareita.

    Äänestä

  • uusi löytö mulle... kirjoitti:

    lukenut Enkelten putous- kirjaa, mutta elokuva oli todella ihana. Jäi ihan valtava ikävä kun mulla ei ole tallentavaa digiboxia.

    Teidän kyllä pitäis saada nähdä toi elokuva! Siis ihan tosi :)

    Netistä sais ladattua itselleen, mutta se maksaa U.S.A:n dollareita.

    löysin kirpparilta savuhunnun en ees tienny et niit on saatavil.. no täältä löytyy halvalla ainaski nua kaks eloku aa cdon.com

    Äänestä

Nora Roberts: Rakkauden kuu (K15) 29.11. TV2

Trilleri naisesta, jonka lapsuutta varjosti hänen parhaan ystävänsä murha. Kun hän palaa kotikonnuilleen tekemään tilejään selviksi menneisyytensä kanssa, käy ilmi, että murhaaja on odottanut hänen paluutaan.

Äänestä

Kumpikin leffa jäi väliin. Mut parhaillaan on luvussa se Enkelten putous.

Toivottavasti noita Robertsin kirjoihin perustuvia leffoja tulisi lisää.

Äänestä

TV2, klo 22.05

Nora Roberts: Perintönä maa ja taivas

Trilleri alkaa, kun varakas karjatilallinen jättää maatilansa perintönä kolmelle tyttärelleen. Perinnön ehtona on, että kolmikko elää vuoden tilalla. Mutta pian alkaa outo tihutöiden sarja.

Äänestä
  • Ei mikään erikoinen, edellisessä mässäiltiin tulella nyt tappamisella. Kyllähän sen loppuun asti jaksoi katsoa, mutta kuitenkin. Tai ehkä siksi kun kirja on tullut luettua.

    Äänestä

La, 20.12. klo 22.05

Nora Roberts: Intohimon ansassa

Trilleri valokuvaaja Jo Ellen Hathawaysta, joka on joutunut salaperäisen psykopaatin vainoamaksi. Hän palaa idylliselle kotisaarelleen lepuuttamaan hermojaan, mutta painajainen ei ole ohi.

PS: MUISTAKAA KATSOA! (fanit) =)

Äänestä
  • todella paljon eilisestä elokuvasta. Taas oli mökki ja naisen pakokauhu kyseessä. Upeaa tarinaa. Uskon, että elokuva hakkaa kirjan 6-0.

    RULAA! :)

    Äänestä

  • näkemättä, kertoisko joku miten siinä lopussa kävi...

    Äänestä

olen katsonut kaikki muutkin mitkä sen jälkeen ovat tulleet : )

Äänestä
  • Kakkoselta tulee näemmä marras-joulukuussa neljä uutta Nora Roberts -elokuvaa.

    www.yle.fi/tv2

    Äänestä

Olen katsonut Nora Robertsin kirjoista tehdyistä elokuvista Keskipäivän Poltteen.
Minulla on myös kirjahyllyssä Keskipäivän polte kirja.
Olen lukenut Nora Robertsin kirjoja paljon.
Luen parhaillaan Nora Robertsin Totuuden harhat.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


uusi löytö mulle kirjoitti:

Katsoiko kukaan menneenä vkonloppuna oliko se nyt pe tai la iltana teeveestä Nora Roberts'n, (amerikkalainen jännityskirjailija)jännityskirjaan perustuvan Enkelten putous elokuvan? - Oli todella ihana leffa ja upeat erämaamaisemat :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu