Hei! Kyselenpä nyt teidän mielipidettä sairaslomaan ja sen hyötyyn.
Olen itse psykoottisen masennuksen ja bipon diagnooseilla ollut sairaslomalla(nykään kuntoututuella) jo pian kaksi vuotta.
Tänään terapeuttini sanoi, että sairaslomaa olisi pitänyt myöntää vain viikko tai kaksi , jona aikana olisin saanut nukuttua fyysisen väsymyksen pois ja lääkitys olisi saatu kuntoon. Sitten olisi pitänyt aloittaa työt vaikka tunti pari/päivä. Niin tilanne ei nyt olisi näin paha kun se tänään on. Olen mm. eristäytynyt täysin yms. Ensiksi tyrmistyin ja tuntui , että hän vähättelee sairauttani, mutta toisaalta..Olisiko asiassa vinha perä, eli kun ollaan edes jotenkin tässä todellisuudessa pitäisikö pakottaa itsensä, jos nyt ei ihan heti palkkatyöhön , niin kuitenkin johonkin kodin ulkopuoliseen toimintaan? Nopeuttaisiko se paranemista? Omalta kohdalta en paranemiseen enää usko, mutta helpottaisiko se minunkin olotilaa, jos pakottaisi( siinäkin olisi kyllä temppu ja miten se tehdään ) itsensä "ihmistenilmoille" Kertokaa mielipiteenne / kokemuksenne.
Olen itse psykoottisen masennuksen ja bipon diagnooseilla ollut sairaslomalla(nykään kuntoututuella) jo pian kaksi vuotta.
Tänään terapeuttini sanoi, että sairaslomaa olisi pitänyt myöntää vain viikko tai kaksi , jona aikana olisin saanut nukuttua fyysisen väsymyksen pois ja lääkitys olisi saatu kuntoon. Sitten olisi pitänyt aloittaa työt vaikka tunti pari/päivä. Niin tilanne ei nyt olisi näin paha kun se tänään on. Olen mm. eristäytynyt täysin yms. Ensiksi tyrmistyin ja tuntui , että hän vähättelee sairauttani, mutta toisaalta..Olisiko asiassa vinha perä, eli kun ollaan edes jotenkin tässä todellisuudessa pitäisikö pakottaa itsensä, jos nyt ei ihan heti palkkatyöhön , niin kuitenkin johonkin kodin ulkopuoliseen toimintaan? Nopeuttaisiko se paranemista? Omalta kohdalta en paranemiseen enää usko, mutta helpottaisiko se minunkin olotilaa, jos pakottaisi( siinäkin olisi kyllä temppu ja miten se tehdään ) itsensä "ihmistenilmoille" Kertokaa mielipiteenne / kokemuksenne.
Vastaukset 6
Vanhimmat
-
Olen pitkistä sairaUslomista samaa mieltä kuin terapeuttisikin.
Kotonamakaaminen kun ei ole mitään hoitoa, eikä millään tavalla edistä paranemista vaan voi olla vain napakka potku lopullisen syrjäytymisen suuntaan.
Olen kokemuksesta samaa mieltä, että kotona makaaminen ei ole hoitoa, vaan saattaa pahentaa tilannetta. Kun kuitenkin on siinä kunnossa, ettei töihin kykene ja itsestään huolehtiminenkin on heikoilla, niin muuta vaihtoehtoahan ei ole. Samalla kun määrätään pitkä loma pitäisi tulla terapia, lääkkeet ja muu tuki.
Itse olen vuodenvaihteessa jättämässä työkyvyttömyyseläkehakemusta ja koittanut välttää mökkiytymistä käymällä vesijumpassa (3 kertaa 5:stä lähtö onnistuu!), yritän käydä kiertämässä edes korttelin päivittäin ja joskus pääsen pidemmällkin, en juo kahvia enkä teetä ja käyn silloin tällöin lounaskuppiloissa ruokailemassa. Eli yritän kaikkeni pitää itseni liikkeessä.
Tottahan se on, että jos kovin pitkään on omissa oloissaan, niin väkisinkin sitä alkaa eristäytyä ja sitä kautta syrjäytyä. Toisaalta kun on todella sairas, niin seuraa ei edes kaipaa, päinvastoin. Näin on ainakin omalla kohdallani.
Olen jonkin verran samoilla linjoilla terapeuttisi kanssa. Muutaman viikon sairausloma on liian lyhyt, jos on todella sairas. Ehkä 2-3 kk:n sairausloman jälkeen voisi olla hyvä päästä kokeilemaan siipiään. Mutta kuinkas se toteutetaan. Kelan osa-aikainen sairauspäiväraha ei ole mikään kirkossa kuulutettu etu, työnantaja saattaa olla erittäin nihkeä erityisjärjestelyjen suhteen, työkavereitakin saattaa kiukuttaa, kun yksi vaan käy kääntymässä tunnin pari ja hiippailee sitten kotiin. Toki kuvio parhaimmissa tapauksissa voi mennä toisinkin päin.
Kun terapeutin esittämä ratkaisu (tai jälkiviisaus) on "elävässä elämässä" käytännössä vaikea tai mahdoton, pidän hänen toimintaansa tältä osin epäammattimaisena. Hänen olisi pitänyt pystyä kertomaan myös se, miten yhdistelmä lyhyt sairausloma pikkuhiljaa töihin paluu toteutetaan "elävässä elämässä". Entä miten sinä voisit tuota tietoa hyödyntää, kun sinulla onkin parin viikon sijaan vierähtänyt jo pari vuotta omissa oloissa. Miksi terapeutti ei avannut suutaan aiemmin.
Minua suututtaa se, että mielenterveyspotilaiden pitäisi olla omien sairauksiensa ja suomalaisen sosiaaliturvan eksperttejä sillä siunaamalla, kun he sairastuvat. Jos eivät ole, niin joutuvat kyllä melkoiseen kurimukseen.
Viestisi lopussa olevaan kysymykseen: ilman muuta helpottaisi, jos pikku hiljaa lähtisit ihmisten ilmoille. Nyt joulun aikaan voit poiketa esim. kuuntelemaan joululauluja, jos niistä pidät. Tai voit toisen kirjoittajan esimerkin mukaan mennä harrastamaan jotain liikuntaa. Ei se mitään haittaa, vaikka olisit siellä ihan pihalla, etkä jaksaisi keskittyä, teet sen, minkä pystyt ja jaksat. Kirjasto on myös hyvä paikka ottaa tuntumaa ihmisiin.
Onnellista joulun alusaikaa Sinulle!
Minun lääkärini ehdotti myös että kävisin töissä muutaman tunnin päivässä,kysyin miten se käytännössä toteutuu.
Kuka työnaantaja suostuu siihen että mielenterveys potilas käy kokeilemassa työntekoa tunnin pari silloin kun jaksaa,haloo.
Tarkoitan itseäni koska olen syvästi masentunut ja pitkällä sairaslomalla.
Ideat ovat erittäin huviä mutta miten ne toteutetaan,sitä ei kukaan tiedä.
Kysyin asiaa työpaikaltani pomolta joka ymmärsi minua mutta ymmärrän ettei hän voinut suostua siihen.
Joko töissä ollaan täysillä tai sitten ei,työni on erittäin kiireistä joten ei sinne mennä haamuilemaan jaksaako vai ei.
Kelalta eivät osanneet sanoa mitään ja tilanteeni vain paheni.
Olen pakko raossa koska putoan pian pienelle sairaspäivä rahalle je en pysty sen jälkeen maksamaan laskujani ja vuokraa.
Sosiaalitoimistosta sanoivat et voin yrittää hakea heiltä toimeentulo tukea,mutta en usko että saan.
Kyyin asiaa myös psykologilta tarkottaen työhön paluuseen,sanoi että käy kokeilemassa.
Niin käy kokeilemassa,mitä jos en pärjää mitä sitten,onko potkut edessä en tiedä.
Tilanteeni on vaikea jo pelkästään masennuksen takia ja pelko et kohta menee työ jos ei sinne ole voimia mennä.
Olen yrittänyt olla ulkona lukea kaikkea mikä edistäisi parantumistani.
Haavani ovat niin syvällä ja syy miksi masennuin vakavasti.
Eräs ihminen sanoi minulle jaa se on nyt sulla se masennus ja sairasloma rahat pyörii,pitäisköhän hänenkin masentua.
Se oli niin ikävää kuuneltavaa etten ole kenellekään sen jälkeen kertonut miksi saikulla olen.
Jos ihmiset tajuaisvat että minä tai moni muukaan masentunut emme huviksemme kotona ole,on päiviä ettei uskalla ulos mennä.
Muttta meitä on hyvä arvostelle koska kuulema olemme itse sairautemme hankkineet.
"Eräs ihminen sanoi minulle jaa se on nyt sulla se masennus ja sairasloma rahat pyörii,pitäisköhän hänenkin masentua."
Typerät ihmiset, jos vituttaa tehdä duunia niin mitäs tekee sitten.
Miten oikein kirjoitatkaan. Minultakin on mennyt halu mennä ulos ja pelkään nähdä ihmisiä. Mutta onnekseni minulla on työ, jossa hoidan eläimiä ja voin tehdä joskus aivan vähän työtä, jos en jaksa. Tämä yhteiskunta on sellainen on-off -yhteiskunta, että työtä pitää tehdä joko täysillä tai sitten ei kelpaa ollenkaan. Itse olen sillä lailla onnellisessa asemassa, että meillä on oma työ ja yritys ja se antaa paremmat mahedollisuudet selviytyä kuin vieraan työ. Kukaan vieras työnantaja ei olisi katsellut minua päivääkään, kun olin huonoimmillani tai edelleenkään, luulen niin. Pitäisi olla mahdollisuus ikään kuin "päivähoitoon", jossa voisi tehdä jotain, jota vielä pystyy tekemään ja saa siinä yhteydessä vaikka ruoan syödäkseen sekä näkee ihmisiä. Tuo "päivähoito" pitäisi masentuneita kiinni elämässä ja yhteiskunnassa aivan eri tavalla kuin kotona makaaminen, joka vain syrjäyttää. Voisin itsekin ottaa jonkun masentuneen tai toipujan virkistymään meille pieneksi ajaksi joka päivä. Voisin vaikka haravoida pihaa hänen kanssaan vähän aikaa, sen verran kuin jaksaisin(/mme) ja sitten voisimme yhdessä jutella ja syödä tai juoda kupillisen teetä tai vastaavaa.