Hei,
Olen 17-vuotias ja vielä lukiossa. 12-vuotiaasta asti olen kärsinyt erilaisista masennus- ja ahdistuskohtauksista - ne ovat kuitenkin vain ajoittaisia, kestävät muutaman päivän ja sitten taas häviävät muutamaksi päiväksi. Mielialani vaihtelee radikaalisti lähes hypertilasta masennukseen, hyperinä ollessani on pakko liikkua jotenkin, sätkin tai liikuttelen levottomasti jalkojani, puhun lakkaamatta tai alan yhtäkkiä nauraa ilman mitään syytä. Koulutunneilla en jaksa olla saatikka keskittyä, minua on kutsuttu "unelmoijaksi", minulla on kuulemma hyvä ja vilkas mielikuvitus (saatan kesken matikantuntia kysyä vierustoveriltani, että tykkäisikö hän olla afganistanilainen kärpäslätkä), koska välillä normaalissa keskustelussakin keskittymiseni herpaantuu ja alan unelmoida jostain aivan muusta. Päästän suustani kummallisia ääniä ollessani iloinen, kun mielialani heilahtaa masennuksen puolle sisälläni kuulemma "kuin kuolisi jokin". Annan nopeasti anteeksi enkä pysty tuntemaan kaunaa ketään kohtaan, olen ylitunteellinen ja itken, jos jossakin tv-sarjassa kuolee joku hahmo, joka on ollut ruudussa kaksi minuuttia. Tällaiset jäävät myös vaivaamaan minua ja aiheuttavat hyvin paljon ahdistusta ja levottomuutta. Minulla on myös jonkinlaisia pakonomaisia ajatuksia. Toisaalta saatan uppoutua itseäni kiinnostavaan asiaan niin etten malta lopettaa ennen kuin väsyn ja keksin jotain muuta mielenkiintoista. En saa läksyjä tai tehtäviä tehtyä, en saa aloittamiani kirjoja luettua loppuun vaikka ne kuinka kiinnostaisivat. Elokuvien kanssa on alkanut ilmentyä samaa. Pääni on niin hirveän täynnä ajatuksia, puheeni on kai joskus epäselvää (ainakin omissa korvissani), enkä osaa selittää asioitani loogisesti, unohdan sanoja enkä ymmärrä tai muista saamiani ohjeita vaikka ne vasta minuutti sitten olisi sanottu. Tämä taas saa minut tuntemaan itseni typeräksi ja huonoksi.
Kannattaisiko minun teidän mielestänne kysyä psykologiltani ADHD:n mahdollisuudesta?

Vastaukset 4
Vanhimmat
enemmänkin joltain muulta kuin adhdlta..
kannattaa vaatia perusteellisia adhd-tutkimuksia!
Muistutat niin paljon minua! Kyseessä voi olla myös bipolaarihäiriö! Minulla on aina ollut aivan samanlaisia ongelmia ja oireita kuin sinulla!
ADHD:henkin joskus kuuluu se että mieliala vaihtelee usein. Kuitenkin kyseessä voi olla joku muukin häiriö.. perusteellista tutkimusta on sinun haettava jostain :)
oireita jotka saattaisivat viitata adhd:een. itsellänikin mielialat vaihtelevat todella rajusti, ja reaktioni sen mukaisesti. ja juuri tuo että pää on täynnä ajatuksia, kuvaa myös itseäni erittäin osuvasti.
minä osaan käsitellä näitä ad-hd asioita mutta kyllä tuo ad-hd ongelma joskus omalle tielleni tulee mutta minua auttaa kun katson vaippoja ja huudan ,runkkaan samalla kokeilkaa tekin toki