Tunnen oloni todella yksinäiseksi, se tunne musertaa ja ahdistaa. Kun toden totta tietää sen; olen yksin.
Niin paljon kaikkea roskaa olen kahlannut läpi. En välttämättä ajattelekaan että moni uskoo mitä kirjoitan, ei ns. entiset parhaat ystävänikään uskonut. Ei sillä niinkään väliä ole, haluaisin kirjoittaa, ikään kuin vuodattaa kaiken nyt ulos.
Ehkä olo helpottuu.
Aloitan vaikka perheestäni. Äitini on aina halveksinut minua silmissään. Saan kuulla kuinka lihava olen, ruma, kuinka teen kaiken väärin..jne.
Veljeni asuu kauempana, onneksi. Hänellä oli ennen tapana hakata minua, kunnolla. Esimerkiksi imurinputkella tai nakata portaita alas. nyt hän soittelee ja uhkailee, mutta tiedän että olen turvassa täällä kaukana. Siskoni oli samanlainen. Älkää väheksykö, olen paljon pienempi kuin hän. Siskoni sai minut kaksi kertaa sairaala kuntoon lyönneillään. Onneksi toisella kertaa lääkärit tekivät ilmoituksen ja hän joutui pariksi kuukaudeksi hoitoon nuortenklinikalle aikoinaan.
Sain olla sen kesän rauhassa ainakin.
Isääni ei kiinnosta. Muistan kerran yrittäneeni saada kontaktin, itkin hänelle. vastauksena oli jotain "turpa kiinni, katson tv.tä"
Sen jälkeen unohdin senkin yrityksen.
Olen itsekkin väkivaltainen, kunnolla. Olen yrittänyt puukottaa toisia ihmisiä. Seurustelusuhteissanikin väkivalta on pääosassa. Kumpikin osapuoli lyö.
Kuitenkin vähiten sattuu nuo fyysiset kivut.
Muistakin asioista olen saanut arpia, sisälleni.
Olin 13-vuotias kun 30.v mies huumasi ja vei neitsyyteni. Tuosta olen päässyt yli, pikku hiljaa. 16-vuotiaana minut raiskattiin, kerroin asiasta ystävälleni ja silloiselle poikaystävälleni. Toinen ei uskonut, toisen mielestä sain ansioni mukaan.
18-vuotis päivänäni minut yritettiin raiskata, mutta silloin pääsin pois tilanteestta. Olin saanut tarpeeksi miehistä, joten löin tätä oksan tapaisella juurakolla päähän.. Löin,löin,löin. Hän satutti itsensä pahasti, mutta vaikeni kuitenkin. Ehkä tämä idiootti pelkäsi ilmiantoa.
Mutta minähän se olen ollut idiootti, en ole kertaakaan tehnyt ilmoitusta heistä. En tiedä, häpeä on kova ja muutenkin; heti alkumetreillä kun olen yrittänyt kertoa, minut törmätään henkisesti maahan.
Nykyinen poikaystäväni on idiootti, mutta jotenkin vain roikun hänessä. En pysty olemaan yksin hetkeäkään. Jos jään johonkin tilanteeseen yksin on minun pakko esim. soittaa tai vastaavaa.
Kuitenkin poikaystävästäni, hän pettää, nauraa ja solvaa. Sanoi itsekkin että kunhan olen maksanut hänen velkansa pois niin adios, lennän pihalle.
Silti, maksan hänen velkojaan, hitaasti ja "nautin" viimeisistä hetkistä.
Olen yrittänyt tappaa itseni kerran, jouduin sairaalaan jonkun kävelijän löydettyään minut. Ei se haittaa, oikeastaan en halua kuolla, pelkään sitä ylikaiken. luultavasti hain teolla huomiota, apua, tai vastaavaa. En saanut sitä kyllä. Poikaystäväni ei halunnut nähdä minua viikkoihin, haukkui huoraksi..jne. Vanhempani veivät minut kotiini silloin ja valittivat kuinka turhaan saavat ajeluttaa minua.
Ystäväni ovat puukottaneet erillä tavoilla selkääni; vieneet poikaystäväni, jättäneet vain hiljalleen seurasta. en viitsi enää soitella perään. Niin monesti kuulin valheita miksi emme voi tavata..jne.
Tietynlaisen vapauden löysin huumeista.
Helpottaa ja tosimaailma katoaa. jatkan vieläkin sillä rataa.
Maailmani tuntuu romahtavan ihan kohta..
Olen yksin, kukaan ei kuuntele. Minulle nauretaan kirjaimellisesti kun itken.
Joka päivä rukoilen tai kiroan jumalaa.
Ja en edellytä ketään uskomaan tätä kaikkea, enkä edes lukemaan.
Mutta minusta tuntui hyvältä kirjoittaa tänne oma tarinani,
ehkä joku muukin eksyksissä kulkeva lukisi tämän.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Olen pahoillani siitä mitä olet joutunut kokemaan.. Ihmiset osaavat olla läpimätiä sontiaisia toisiaan kohtaan, sie oot kuitenkin parempi niitä, suosittelen jättämään ne ihmiset jotka sua satuttaa tavalla tai toisella, unohda ne. Kukaan ei ansaitse tuollaista kohtelua.. Unohda menneet, mutta toisaalta ota oppia elämään. Väkivaltainen ei kannata olla, se ei ratkaise mitään, kaikille vaan huonompaa mieltä siitä tulee.. Panosta kaikkeen mahdolliseen positiiviseen, korosta sitä. Mie toivon sulle lämpöä ja jaksamista ja oikeaa mieltä, oikeita päätöksiä, oikeita ihmisiä tästä eteenpäin..
Sekä äitisi, siskosi ja veljesi ovat henkisesti sairaita ihmisiä. En tiedä mitä diagnooseja saisivat mutta luultavasti ihan selvää mustaa tekstiä valkoisella paperilla.
Älä ainakaan ota siskoon/veljeen yhteyttä jos uhkailevat hakata, vaihda tarvittaessa vaikka salainen numero.
Väkivallalla ja nöyryyttämisellä on paha tapa jatkua, monesti lyöty ihminen voi kokea että häntä provosoidaan, alistetaan, sanomisiin tartutaan. Uskon kuitenkin että sinun nykyisessä kumppanissakin on paljon vikaa.
Todella paska asenne näillä henkilöillä joille kerroit raiskauksesta. Olisi mukava tietää mikä teki jutusta epäuskottavan, tai muka miksi sait ansiosi mukaan.
Myöskään itsemurha yrityksestä tienneillä täytyy olla jotain pielessä, oliko kumppani (huorittelija) silloin siis sama kuin nykyään?
Jos ei niin voi olla että hakeudut juuri noihin huonoihin seurustelu/kaverisuhteisiin. Paskoja ihmisiä on paljon tässä maailmassa, voi olla vaikeaa löytää sieltä jostain ne jotka ei puukota selkään.
vähättele raiskauksen ilmoittajaa.
Paljon on kiinni siitäkin missä piireissä ja seurassa liikut. Toki tuommoisiakin tyyppejä on mutta silti ne ovat vähemmistönä eli ehkä sinun kannattaisi päästä niistä entisistä tuttavuuksistasi ja poikaystäväsi eroon ja hankkia parempia ihmisiä ympärillesi.
Mun mielestä sun pitäisi aloittaa puhtaalta pöydältä. Suljet kaikki ovet takanasi vanhempiisi, poikaystävääsi, kavereihesi. Lopetat sen typeryksen velan maksamiset omasta pussistasi. Mieti millaisissa piireissä liikut tai olet liikkunut ja muuta tapasi senkin suhteen.
Vältä baareja ja yöaikaan ulkona kulkemista. Älä ryhdy suhteisiin ihan suinpäin, vaan yritä ensin tutustua mieheen kaveripohjalta. Ota yhteyttä sosiaalikeskukseen ja yritä varata sinne aika. Kerrot tilanteen. Ympäri suomea on myös olemassa naisten turvakoteja missä sä voit asua, kunnes pääset edes pikkasen jaloillesi. Yritä jättää ne huumeet, ennen kuin on liian myöhäistä.
Ota heti huomista päivää yhteyttä sosiaalikeskukseen, tai menet käymään paikan päällä kyselemässä. Suosittelen myös, että et kerro miehelle mitään, vaan pakkaat kamasi vähin äänin ja lähdet silloin kun hän ei ole paikan päällä.
Mäkin voisin etsiä sulle puhelinnumeroita ja sen sellaista netistä, mutta mun pitäisi tietää ensin sun asuinpaikkakunta.
Kiitoksia sanoistanne,
nekin auttavat jo huiman paljon eteenpäin.
Ystäväni ei uskonut raiskausta, koska
hän tiesi edellisestäkin. Asia ei voi tapahtua
kuulemma kahta kertaa samalle henkilölle..
Ei sillä väliä..
Ja ai niin, olen oulun seudulta..
Mutta todellakin, kiitos. Nuo pelkät kirjoitetut
sanat auttavat todella paljon.