Tahtoisin kuulla sosiaalisten tilanteiden peloista kärsivien/ ujojen miesten kommentteja seuraavaanlaisesta tilanteesta...
Olemme tunteneet toista vuotta tapaamani pojan/miehen kanssa. Missään vaiheessa juttuamme ei ole voitu pitää seurustelena, vaikka asumme samassa kaupungissa emme näe toisiamme kuin aika ajoin, sillä kyseinen ihminen saattaa kadota omiin maailmoihinsa viikoiksi tai kuukausiksi, ellen ole ehdottamassa tapaamista tms...
Puolivuotta tunnettuamme päätin etten tapaisi häntä enää, en ymmärtänyt miksi hän keksi asioita tai katosi kun olisi voinut vain sanoa ettei halua nähdä minua. Olin pettynyt, koska olin ihastunut hänen kovan ulkokuoren alla olevaan fiksuun, hauskaan, rauhalliseen ja lämminsydämiseen ihmiseen.
Meni pari kuukautta kun hän otti yhteyttä ja pyysi nähdä minut. Suostuin koska ajattelin hänen olevan tosissaan suhteeni. Ja niin kai olikin. Kertoi syövänsä beettasalpaajia ja jännittävänsä joitakin tilanteita ihmisten kanssa. Asia selvensi merkittävissä määrin hänen haluttomuuttaan seksiin ja asioista puhumiseen. (Jälkeenpäin olen ajatellut miten vaikeaa sen kertominen minulle on täytynyt olla, varsinkin kun hänellä ei uskoakseni liiemmin kokemusta vastakkaisesta sukupuolesta ole.) Ajattelin tilanteen korjaantuvan ajan kanssa, koska viihdymme todella hyvin yhdessä ja meillä on samanlainen ajatusmaailma, - sain käsityksen että hän piti minusta. Näimme edelleen harvakseltaan, koska aina ottaessani yhteyttä tunsin roikkuvani hänessä, vaikka tavatessamme uskoin hänenkin viihtyvän. Muutamasta kerrasta hän jopa sanoin että oli kivaa, kun olin tullut käymään tai olin saanut hänet mukaan joihinkin juhliin.
Kesän jälkeen olemme nähneet muutaman kerran, viimeisellä kerralla (josta pari kuukautta) meillä oli todella hauskaa. Olen pyytänyt häntä puhumaan, sanomaan ellei hän halua nähdä minua, mutta kadonnut on harrastuksensa taakse. Täysin kadonnut minulta, toivottavasti ei omilta ystäviltään. Luultavasti ottaa yhteyttä kun on tarpeeksi humalassa =/ Pitäisikö minun tulkita että parempi olisi, jos pysyisin poissa...? Rakkautta en voi antaa, ellei sitä haluta, vai halutaanko sitä tässä juuri?
Olemme tunteneet toista vuotta tapaamani pojan/miehen kanssa. Missään vaiheessa juttuamme ei ole voitu pitää seurustelena, vaikka asumme samassa kaupungissa emme näe toisiamme kuin aika ajoin, sillä kyseinen ihminen saattaa kadota omiin maailmoihinsa viikoiksi tai kuukausiksi, ellen ole ehdottamassa tapaamista tms...
Puolivuotta tunnettuamme päätin etten tapaisi häntä enää, en ymmärtänyt miksi hän keksi asioita tai katosi kun olisi voinut vain sanoa ettei halua nähdä minua. Olin pettynyt, koska olin ihastunut hänen kovan ulkokuoren alla olevaan fiksuun, hauskaan, rauhalliseen ja lämminsydämiseen ihmiseen.
Meni pari kuukautta kun hän otti yhteyttä ja pyysi nähdä minut. Suostuin koska ajattelin hänen olevan tosissaan suhteeni. Ja niin kai olikin. Kertoi syövänsä beettasalpaajia ja jännittävänsä joitakin tilanteita ihmisten kanssa. Asia selvensi merkittävissä määrin hänen haluttomuuttaan seksiin ja asioista puhumiseen. (Jälkeenpäin olen ajatellut miten vaikeaa sen kertominen minulle on täytynyt olla, varsinkin kun hänellä ei uskoakseni liiemmin kokemusta vastakkaisesta sukupuolesta ole.) Ajattelin tilanteen korjaantuvan ajan kanssa, koska viihdymme todella hyvin yhdessä ja meillä on samanlainen ajatusmaailma, - sain käsityksen että hän piti minusta. Näimme edelleen harvakseltaan, koska aina ottaessani yhteyttä tunsin roikkuvani hänessä, vaikka tavatessamme uskoin hänenkin viihtyvän. Muutamasta kerrasta hän jopa sanoin että oli kivaa, kun olin tullut käymään tai olin saanut hänet mukaan joihinkin juhliin.
Kesän jälkeen olemme nähneet muutaman kerran, viimeisellä kerralla (josta pari kuukautta) meillä oli todella hauskaa. Olen pyytänyt häntä puhumaan, sanomaan ellei hän halua nähdä minua, mutta kadonnut on harrastuksensa taakse. Täysin kadonnut minulta, toivottavasti ei omilta ystäviltään. Luultavasti ottaa yhteyttä kun on tarpeeksi humalassa =/ Pitäisikö minun tulkita että parempi olisi, jos pysyisin poissa...? Rakkautta en voi antaa, ellei sitä haluta, vai halutaanko sitä tässä juuri?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tässä on varmaan sellainen tilanne, että poika häpeää omaa heikkouttaan. Silloinkin kun hän näennäisesti viihtyy sinun seurassasi, kalvaa häntä arvottomuuden ja huonouden tunne. Ehkäpä hän jopa ajattelee, että kiinnostuksesi on vain jokin ohimenevä oikku, sillä "eihän minukaltaiseen luuseriin kukaan voi pysyvästi rakastua."
Ja jos pojan jännitysoireet ovat piinaavan vahvoja, niin silloin hän tietenkin pyrkii välttämään kaikkia sosiaalisia tilanteita. Näiden pelko-oireiden aiheuttamaa tuskaa on vaikea ymmärtää, jollei itse ole niitä kokenut. Minä esim. voin henkilökohtaisen kokemuksen kautta sanoa, että kävisin mieluummin kymmenen kertaa porattavana hammaslääkärillä kuin kokisin yhdenkin kerran voimakasta sosiaalista jännitystä.
Sosiaalisista peloista kärsivät ovat omien oireidensa vankeja. He sulkevat itsensä kaiken ulkopuolelle. Kärsivät mieluummin hiljaa kuin altistavat itsensä oireille.
Mutta ei tällaisenkaan ihmisen tarvitse välttämättä yksin jäädä... Hyvällä tuurilla voi tavata jonkun ymmärtäväisen naisen, joka rakkautensa voimalla pystyy murtamaan jännittäjän ympärillensä kasaamat esteet.
Hänen ujoutensa ja jännittämisensä ei välttämättä nyt liity tähän mitenkään. Te ette tapaa useammin, koska hän ei ole rakastunut sinuun. Ja sinä olet hiukan ongelma suhteelle, koska sinulla on vähän liian romanttiset kuvitelmat, sillä nyt homma ei etene omalla painollaan.
>Asia selvensi merkittävissä määrin hänen haluttomuuttaan seksiin ja asioista puhumiseen. (Jälkeenpäin olen ajatellut miten vaikeaa sen kertominen minulle on täytynyt olla, varsinkin kun hänellä ei uskoakseni liiemmin kokemusta vastakkaisesta sukupuolesta ole.)
Mä nyt en saa selvää, mitä sinä tarkoitat. Oletteko te sekstailleet vai ette. Jos ette niin katso itseäsi peiliin ja kysy siltä, onko se homo. Ei se olisi ensimmäinen kerta, kun nainen toivekkaasti luulee melkein seurustelevansa homon kanssa, kun sen kanssa on niiiiiiiin luontevaa jutustella.
>Pitäisikö minun tulkita että parempi olisi, jos pysyisin poissa...? Rakkautta en voi antaa, ellei sitä haluta, vai halutaanko sitä tässä juuri?
Rakkautta on aina ennenkin tyrkytetty. Jos se ei ole homo niin vähän rivakammat otteet peliin ja homma on sillä selvä. Muussa tapauksessa menkää yhdessä iskemään miehiä, mutta älkää tapelko niistä.
Jälkihuomautus:
Seurattuaan neuvojani ystäväni tuli valittamaan minulle jouduttuaan avioon. Nauroin hänelle päin naamaa ja sanoin: "Sait tasan tarkkaan sitä mitä tilasit. Ja se on ihan oikein sinulle."
Mietippä syökö hän beetasalpaajia huvikseen? No eipä varmaankaan, ja noissa hoidoissa ei yhtäkkiä ole "terve". Toisekseen liian usein syödään jotain mielialalääkettä kun syynä on vaikkapa kilpirauhasen liikatoiminta tms., joka voi myös johtaa vaikka millasiin psyykkisiin oireisiin(ahdistusta jne) Joissakin paikoissa lääkärit eivät vieläkään osaa diagnosoida että kysymys on fyysisestä sairaudesta.
Yritä ymmärtää, että jos keho ei toimi kuten pitäs, niin siinä viimeiseksi haluaisi ketään tavata. Aloitteentekeminen siis loppuu, ja kysymys ei ole siitä etteikö toinen välittäisi, vaan siitä ettei yksinkertaisisti jaksa/pysty tavata ketään. Kysymyksessä voi siis olla fyysinen ja henkinen väsymys, ja sen mukanaan tuoma vitutus.
Voit kokeilla millaista on olla "mielenterveysongelmainen" kokeilemalla vaikkapa tyreostaatteja, joka saa terveessä ihmisessä useinmiten kokemaan ahdistuneisuutta ja paniikkioireita, koska elimistön "kierrokset" nousee.
Oma poikaystäväni paljasti ujousongelmansa vasta 4vuoden seurustelun jälkeen, tosin se ei ilmennyt minuun kohdistuvana ujoutena vaan esim ei käynyt kaupassa ym julkisilla paikoilla yksin, jouduin hoitamaan loppujen lopuksi hänen asioitaan luullen että tämä saamaton tai laiska. Käsittämättömän vaikeasti selitti minulle ongelmansa. Minun neuvoni on että pysy yhteydessä, ole lähellä ja ymmärtäväinen. Hän oppii luottamaan sinuun ja saat selville todelliset syyt jos muut kuin ujous, vaikka seurustelu ei olisi mahdollista. Kihlattunisyö myös sydämen sykettä rauhoittavia lääkkeitä ennen "ihmisten ilmoille" lähtemistä. Uskoisin että ei ole pahitteeksi olla ymmärtäväinen, varmaan jo aika vaikeaa ongelmansa kanssa.