Onko ketään muita, jotka ovat valinneet olevansa yksin siis ilman ystäviä tai sosiaalisia suhteita pakollisten työjuttujen lisäksi. Itse opiskelen nyt yliopistolla ja koen, että sosiaalisista suhteista on vain haittaa enkä koe niitä kovin tarpeellisiksi. Uskon, että kaikki mitä muilta ihmisiltä tarvitsen saan hyodykkeinä (kirjat, elokuvat, ruoka, vaatteet jne..).
Kuitenkin lehdet ja yhteiskunta ympärillä jo leimaa yksinäisyyden sairaukseksi. Miksi pitäisi välittää muitten seurasta jos viihtyy paremmin itsensä kanssa? Ihme seuran pakkosyöttyöä, ihmiset kuvittelevat olevansa niin hyvää seuraa, että vaudeville!
Onko kellään vastaavia kokemuksia, vai olenko ainoa, joka kokee yhteisöjen olevan tarpeettomia?
Kuitenkin lehdet ja yhteiskunta ympärillä jo leimaa yksinäisyyden sairaukseksi. Miksi pitäisi välittää muitten seurasta jos viihtyy paremmin itsensä kanssa? Ihme seuran pakkosyöttyöä, ihmiset kuvittelevat olevansa niin hyvää seuraa, että vaudeville!
Onko kellään vastaavia kokemuksia, vai olenko ainoa, joka kokee yhteisöjen olevan tarpeettomia?
Vastaukset 7
Vanhimmat
täällä!
viihdyn paremmin yksin kun muiden kanssa. Ja koen että muista on vain haittaa.
Niinpä, miksi leimataan päästään vajaaksi jos viihtyy paremmin itestään..
mie olen sitä mieltä että kukin saa elää tavallaan :) mun piti vielä laittaa tähän jotai mut se meni ohi ja väsyttää hirveesti, mut hyvä että sulla on omia mielipiteitä asiasta, olen osittain samaa mieltä kanssai :D..
Itse en ole koskaan osannut/halunnut pitää kaverisuhteistani kiinni johtuen varmaan siitä, että pärjään hyvin ilmankin sellaisia. Ei ole mitään tarvetta ottaa yhteyttä ihmisiin, joiden kanssa on tullut tutuksi esimerkiksi kouluissa, joten äkkiähän siinä pääsee eriytymään. Nyt lukion loputtua minulla ei siis ole ainoatakaan ystävää tai kaveria. Vaikka olen jossain määrin ujokin, minun kohdallani kyse on käsittääkseni lähinnä melko voimakkaasta sisäänpäinsuuntautuneisuudesta. Seurassa ollessani koen usein oloni vaivaantuneeksi ja ulkopuoliseksi. Yksin ollessani ei taas koskaan tule tunnetta, että pitäisi saada ihmisiä ympärilleen; joutuisasti nämä päivät kulkevat yksinkin. Miksi siis suotta hakeutuisin sosiaalisiin tilanteisiin?
Ehkä silti tahtoisin löytää kumppanin. Sellaisen, joka olisi edes hieman minunlaiseni, sillä muuten siitä ei tulisi mitään. Toisaalta kumppanin löytämisen suhteen tunnen vähitellen olevani jo melko lähellä luovuttamispistettä. On helpompi luovuttaa kuin epäonnistua toistuvasti. Turha luulla, että näin epäsosiaalisena voisi ihan vain vahingossa törmätä kehenkään.
On tosiaan harmillista, että monet tuntuvat pitävän sosiaalista vetäytymistä älyllisenä vajautena. Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten, kuten joku on aikanaan mielipiteensä asiasta ilmaissut.
Jos et ole kiinnostunut seurasta ja haluat olla yksin, miksi olet täällä etsimässä muita kaltaisiasi? Onhan tämäkin ihmisten seuraa, vaikkei olekaan verrattavissa normaali keskusteluun "livenä". Seuran hakua. Sanot että haluat olla yksin ja samalla etsit seuraa. Kuulostaa lähinnä siltä, että olet syrjäytynyt haluamattasi, muttet halua myöntää sitä muille ja teenskentelet sen olleen oma tietoinen valintasi.
Itse olen yksinäinen. Sosiaaliset tilanteet ahdistavat enkä halua lähteä mihinkään ihme tapahtumiin. Mutta haluan silti seuraa. Ihmisiä jotka välittävät. Mutta minulla ei ole ketään. Ja se on masentavaa. Onhan se tavallaan oma valintani olla yksin. Voisinhan mennä kaikkiin tapahtumiin vaikka en siitä pidäkään, mutta en mene. Oma vika. Minussa vain ei ole mitään miksi olettaisin jonkun hakluavan tutustua minuun. Olen tylsä. Ei syvällisiä ajatuksia, ei huumoria, ei mitään. Olen yksinäinen koska minulla ei ole mitään annettavaa yhteiskunnnalle.
Ja edelliselle vastaajalle: mitä hemmettiä? Olet vasta lopettanut lukion, parissakymmenissä, miksi ihmeessä luovuttaa kumppanin etsiminen? Kuinka moni tuossa iässä aloitettuu suhde edes kestää. Monet löytävät kumppaninsa kasi tai kolme kertaa sinua vanhempina. Pelkkää teiniangstia.
Tämä on lähinnä kommentointia edelliseen viestiin.
Ihminen on luotu laumaeläimeksi ja vaikka ihminen toisinaan haluaisikin olla yksin, vaikka ihmisestä tuntuu että hän pärjäisi yksin, vaikka ihminen tuntee että pärjäisi ilman minkäänlaisia sosiaalisia kontakteja niin ei asia vain ole näin.
Jokainen ihminen hakeutuu väistämättä toisten ihmisten seuraan, sillä se on yhtä normaali tarve kuin ravinnon hankkiminen, asuminen, kouluttautuminen tai vaikka harrastukset. Olet varmaan kuullut joskus sanottavan ihmisen erilaisista tarpeista ja mihin kategoriaan ne kuuluvat ihmisen elämässä sen mukaan, miten väistämättömiä nämä tarpeet ovat ihmisen oman hyvinvoinnin kannalta.
Yhteenvetona ihminen etsii seuraa tavalla tai toisella on yksinäinen tai ei. Haluaa ihminen olla yksin tai ei. Mielummin sitten sanovat täällä omat mielipiteensä ja tuntemuksensa kun pitävät sitä sisällään. Ei kaikkea tarvitse kritisoida niin vahvasti.
Ja mitä sinuun itseesi päästään, vaikutat vain hieman hukassa olevalta. Varmasti sinulla on oma panoksesi tähän yhteiskuntaan annettavanasi olet sitten minkä ikäinen tai missä elämän vaiheessa tahansa. Ei ole helppoa saada seuraa, mikäli ajattelee itsestään noinkin negatiivisesti. Pää pystyyn!
"Ja edelliselle vastaajalle: mitä hemmettiä? Olet vasta lopettanut lukion, parissakymmenissä, miksi ihmeessä luovuttaa kumppanin etsiminen? Kuinka moni tuossa iässä aloitettuu suhde edes kestää. Monet löytävät kumppaninsa kasi tai kolme kertaa sinua vanhempina. Pelkkää teiniangstia."
En tarkoita, että vielä olisin luovuttamassa, mutta luultavasti sitä viimeistään joskus kolmikymppisenä oppii hyväksymään kyvyttömyytensä. Luulen, etten yleensäkään kykene luomaan suhdetta. Ymmärtämättä paljoakaan sosiaalisista käytännöistä se on ainakin hyvin vaikeaa. En ole tunteeton, mutta vaikutan varmasti kylmältä ja etäiseltä. Lisäksi minua tylsempää ihmistä saa hakemalla hakea.
Olisi toki kiva joskus huomata olleensa vain teiniangstaaja.
Keksin niin paljon tekemistä että en tarvitse ystäviä enkä kavereita. Päivät teen töitä ja höpöttelen muille ja pakostakin olen väsy töiden jälkeen.;) Viikonloppuisin kotona sitten onkin askareita riittämiin, lopuksi kuuntelen hyvää musiikkia jota rakastan lähes yli kaiken, lapset(aikuiset) tietysti ovat etusijalla.