Millaisia

Millaisia muistoja teillä on rippikoulu leiriltä?Mukavia vai vähemmän mukavia?
3217
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tosi mukavia muistoja rippikoulusta Siikatörmältä ja samoin opistosta Reisjärveltä. Elämäni parhaimpia aikoja, tosin on niitä muitakin hyviä aikoja.

Äänestä

Rippikoululeiri lienee yhdyssana, varmaksi en tiedä, kun suoritin rippikoulun tavanomaisessa koulutuksessa, siis ilman leiriytymisiä. Hyvistä muistoista kiitän, samoin kuin siitä, että varjelluin vl-rippikoululta.

Äänestä

Menin rippileirille siten, että tunsin sieltä vain yhden leiriläisen ennestään. Siksi minua jännitti jonkin verran, mutta päätin olla heti alussa reipas ja tutustua uusiin ihmisiin ennakkoluulottomasti. Sainkin pian uusia ystäviä rippileiriltä. Huonekaverini kanssa olemme edelleen parhaat ystävät. Pidämme yhteyttäT useita kertoja viikossa, vaikka asumme eri maissa.

Riparilla olisi voinut mielellään olla alkuun enemmän toisiin tutustumista helpottavia leikkejä, mutta olemalla aktiivinen tuli kyllä juteltua jotain melkein jokaisen leiriläisen kanssa (meitä oli varmaan 60-70). Samanhenkiset kaverit löytyivät nopeasti. Riparilla oli hyvä henki, ja kaikki otettiin mukaan.

Isoset olivat todella mukavia ja me tytöt kävimme heidän kanssaan pitkiäkin keskusteluja eri aiheista. Oli mukavaa, kun oli sellainen olo, että he arvostivat meitä, vaikka olimme vasta 15-vuotiaita teinejä. Ihastuin myös yhteen poikaisosista, kuten moni muukin tyttö leirillä. Siitäkin jäi vain mukavia muistoja. :) Ihastus meni muutamassa kuukaudessa leirin jälkeen ohi.

Riparin parhaita puolia oli uskontotunnit - minusta ne olivat oikeasti kiinnostavia, uudet kaverit, uimareissut kesäkuumalla ja jutut iltaisin huoneissa. Myös riparin lopussa konfirmaatio oli luonnollisesti huippuhetkiä. Ja viimeisenä iltana sovittiin asioita kaikkien kanssa, oli hyvä mieli kun sai pyytää ja saada syntejä anteeksi. Oli haikea olo.

Konfirmaatio oli koskettava, tuntui todella että on Jumalan kasvojen edessä. Oli vähän vaikea hengittää. Mutta hyvin meni. :)

Tällainen kertomus riparilta Hankasalmella 2000-luvun alussa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Muistoja?+? kirjoitti:

Millaisia muistoja teillä on rippikoulu leiriltä?Mukavia vai vähemmän mukavia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu