Hei, täällä joskus kyseli, mitä tehdä kun eroaa narsistisesta henkilöstä. Itse olen siinä tilanteessa, että olen tajunnut/diagnosoinut exäni narsismin vasta vähän aikaa sitten (10 vuotta kestänyt tarina meillä). Olen uskaltanut vihdoin panna vastaan emotionaaliselle hyväksikäytölle, ja sanonut suoraan, etten voi kuvitella enää olevani hänen kanssa koskaan. Ainoa asia mikä huolettaa, on että meillä on yhteinen lapsi, lapsi tottunut isäänsä, joka periaatteessa hoitanut isänhommansa ihan joten kuten. Toivon, että yhteys lapseen ei katkea, vaikka pelkäänkin että kostoksi näin saattaa tapahuta. Nyt haluaisin narskujen kanssa tekemisissä olleiden kertovan, mitä tehdä että yhteys isään säilyy? Narskun kanssa kommunikointi on todella haastavaa ja nyt olen ollut ottamatta mitään yhteyttä... Minuun tämä suhde on vaikuttanut niin, että itsetuntoni on ihan ruvella ja ilmeisesti tarvitsen terapiaa, jotta pääsen taas tasapainoon.
exäni on narsisti
apuaapua
11832
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Oletko/oletteko hakeneet apua parisuhteeseenne mistään?
Itse seurustelin pitkän aikaa yhden narsistin kanssa, tai niin ainakin oletin heti kun luin narsismista ja tottakai yhdistelin ex-kumppanin piirteitä narsismiin ja totesin että narsistihan hän on.
Silloin oli suhteessa vaikeat ajat hänen masennuksensa vuoksi joten tuon itseni tekemän diagnoosin tuloksena hän tottakai oli narsisti.
Sitä vain halusi itse uskoa siihen että vaikka hänellä ei ollutkaan kuin muutamia narsismin piirteitä että hän silti olisi ollut täysi narsisti.
Sen oman diagnoosini tuloksena siis sain hyvän syyn lempata hänet vaikka takana todellisuudessa olikin se masennus johon hän ei hoitoa hakenut vaikka kuinka yritin.
Tuo toisessa ihmisessä narsismin toteaminen on vähän niinkuin horoskooppien lukeminen useimmille, yhdistellään horoskoopin "ennustukset" omaan elämään koska halutaan uskoa horoskoopin paikkansapitävyyteen.
Sinuna yrittäisin (ellette vielä ole yrittäneet) hakea apua itse parisuhteenne ongelmiin sillä ero on iso asia varsinkin lapsen kannalta.
Ero voi olla lapselle parempi vaihtoehto mutta voi olla että se onkin lapselle todella huonokin vaihtoehto.
Hae ensin itselle ammattiapua ja sitten kun voimia on riittävästi niin sitten ainakin lapsen vuoksi kannattaisi kokeilla tehdä ihan oikeasti töitä parisuhteen eteen vaikka se saattaisikin tuntua turhalta jos alla on vaikeita riitoja tms. hankausta parisuhteen matkanvarrelta....
no mä en kyllä saanut sitä lähtemään mihinkään terapiaan ja narsismin luonteenpiirteitä löytyy todella monta (olen nyt perehtynyt asiaan kolmella kielellä). Olen oikeastaan kovin huojentunut kun olen löytänyt mustaa valkoisella kaikkiin kummallisuuksiin (raivokohtaukset...) mitä olen hänen kanssaan saanut kokea.
Asian suunta on sitten se ero kun asia on noin ettei mihinkään lähde hakemaan apua.
Nyt vain tosiasiat pöytään siitä mikä on todellisuudessa lapsen edun kannalta paras huoltomuoto ja huoltaja.
Varmaan on vaikeat hetket edessä mutta aina niistä jotenkin selviää, ellei hyvin niin sitten huonosti.
Lapsi kuitenkin pitäisi olla se jonka ehdoilla huoltomuoto ja huoltajuus pelataan oikein.
Kyllähän sinulla varmaankin on myös ammattilaisen lausunto? Ethän halua leimata ketään ihmistä oman tunnepohjaisen ajatuksen takia?
Nyt ensinnäkin jos epäilet lapsen isän olevan narsisti, mene perheneuvolaan hänen kanssaan ja pyydä lausunto mahdollista oikeudenkäyntiä varten.
Jos olette jo eronneet pyydä lisäksi sosiaaliviranomaisilta olosuhdeselvitys.
Mutta muista, jos puhut puutaheinää, kaatuu koko prosessi sinun omaan niskaasi. Viranomaiset ajattelevat lapsen etua.
Pidän tuon äskeisen mielessä, on toki arveluttavaa lähteä tekemään itse mitään diagnooseja. Lähinnä oli itselle vaan tukea antavaa saada lukea näistä asioista kun epäilee omaa järkeään.
On helppo kyseenalaistaa narsismi, mutta valitettavasti sen kanssa eläneet eivät ole päässeet helpolla. Narsistit ovat manipuloinnin mestareita ja siinä vaiheessa kun itse älyää ettei kaikki vika olekaan itsessä peli alkaa koveta. Minusta on aika kyseenalaista naureskellen ja alentuvasti suhtautua tähän asiaan. Peli todellakin kovenee eron jälkeen ja lapsen etu on narsistille pelkkää ilmaa. Narsismia on vaikea todentaa, koska he ovat mestareita näyttelemisessä, itselleni asia valkeni vasta kun terapeutti antoi minulle kirjan narsismista luettavaksi. Älysin vasta siinä vaiheessa ettei minulla ole mitään mahdollisuuksia häntä vastaan muutenkuin yrittää vältellä kaikkea kommunikointia, jopa lapsen edun nimissä. Minusta tuntuu aika pahalta lukea sinunlaisia kommentteja, koska sinulla ei todellakaan ole hajua, mihin narsistinen henkilö kykenee. Jokaisella ihmisellä pitäisi olla ihmisarvo, mutta narsistin uhrilla sitä ei ole.
Itse ei kannata julkisesti mitään diagnooseja esittää. Narsistithan ovat itse itse näitä aina ensin julistamassa vastapuolesta. Sovin oman sosiaalitoimen kanssa, että koska exän toiminta vaikuttaa hyvin sairaalta, pyydämme häneltä tulevaan oikeudenistuntoon psykiatrin lausuntoa hänen terveydentilastaan. (luonnehäiriönhän pystyy diagnosoimaan ihan testeillä) Mutta eipä ex halunnut testiin lähteä. Mitäpä suotta, hänhän on täysin terve mies ja minä se sairas osapuoli, omasta mielestään. Tämä vastaus arvattiin toki jo etukäteen (kuuluuhan se sairaudenkuvaan) mutta onneksi on sen verran kokenut tuomari, että hän varmasti ymmärtää mistä kiikastaa ja tämäkin asia tukee exän häiriintyneisyyttä.
allekirjoitan mielipiteesi ja surullisena luin aloittajan viestiä, koska hän on avomerellä optimistijollalla, rantaa ei näy ja tyyni enteilee myrskyä.
Kymmenen vuotta np:n alistamana, nyt kymmenen vuotta erossa olleena, en vieläkään ole tervehtynyt, vaikka minua sanotaan vahvaksi ihmiseksi. Jahkailen, mietin asioita liian kauan, olen päättämätön, itsetunto on nollassa, kuvittelen asioita, pelkään uusia ihmisiä, suojelen lapsia kaikelta, koen, että minua arvostellaan joka asiasta, olen erakko... minua pidetään humoristina, mukavana ja ahkera ihmisenä, mutta omasta mielestäni olen rikkinäinen lapanen, mitättömyys, laiska, tyhmä, ruma, luuseri, omituinen. Olen oppinut elämään tässä yhteiskunnassa, kuten minun odotetaan elävän mutta iloni saan vain lapsista.
Suurin ongelma on etän tapaamisoikeus, jota ei saa evättyä millään, vaikka lasten etu on tavata mahdollisimman vähän täysin kylmää ja välinpitämätöntä vanhempaansa. Ainoastaan sillä tavalla np ei pääse pilaamaan heidän:kin itsetuntoa. Onneksi tapaamisia on ollut harvoin ja lapset kasvavat kovaa vauhtia.
Kun uskallan sanoa mielipiteeni tapaamisista, minua syyllistetään siitä että yritän vieroittaa lapset isästä, olen siis tälläkin palstalla paljon puhututtanut paskaäiti, joka estää isän ja lasten tapaamiset, mutta joskus se on ainoa tapa säästää lapsia. Toisenlaisen lapsuuden ja isän olisin lapsilleni suonut. Nyt saan syyttää kaikesta vain itseäni: valitsin raittiin, kunnollisen, eteenpäinpyrkivän, maailman matkaajan, rohkean, älykkään, miehekkään silmänilon ja kuinkas sitten kävikään.
Todellisuus on tarua ihmeellisempää.
samanlaisia kokemuksia narsistin kanssa "sopimisesta" lastenvalvojan kanssa: valehtelua, vihjailua etten kykene lasta hoitamaan, tulojen pimitystä. Mikäli ei ole ollut narsistin uhrina, ei ole MITÄÄN KÄSITYSTÄ siitä manipuloinnista ja kieroilusta ja valehtelusta. Narsisti on paha! Olo tuntuu niin voimattomalta kun jatkuvasti joutuu puolustautumaan keksityistä syytteistä. Takki on tyhjä ja pitäisi saada lisää voimaa taistella oikeuksistaan.
Kuulostaa nyt niin tutulta. En olisi silloin heti eron jälkeen uskonut, millaista tämä on. Yhteiselo oli vaikeaa, alistavaa. Nyt eron jälkeen kaikki jatkuu, eri muodossa vaan. Pitäisi yrittää päästä elämässä eteenpäin, mutta kun lasten takia yhteiselo jatkuu, jatkuu kiusanteko ja alistaminen. Eli, vahva pitäisi olla. Uskoa itseensä. Nyt on kulunut usea vuosia ja uskon, että näin tämä jatkuu vielä pitkään, loppu elämän...
Älä vaadi itseltäis nyt liikoja, vaan keskityt olennaiseen.
Ota yhteyttä kriistyöntekijään esim. perhekeskuksessa ja mene kertomaan asiasi. Kriistyöntekijä ihan varmasti kuuntelee ja auttaa sinua löytämään teitä etsiä oikeaa vastausta, esimerkikisi miten lapsiesi ja isän tapaamisten kanssa etenet. Muutenkin puhuminen helpottaa, koska tiesi tulee olemaan kivinen ja vaikea, ehkä tuhannen kertaa hankalampi, mitä olit ajatellut.
Itse en ole päässyt lapsen tapaamisesta mihinkään sopimukseen isän kanssa, joten pelkkä tieto siitä, että olemme "hänen l. isän määräysvallassa" olemattomien tapaamisten suhteen, rittää isälle mielihyväksi. Isää ei siis kannata mollata, mutta itse en kerro muuta kuin ympäripyöreitä, kunnes lapsi itse ymmärtää, missä mennään. Kun on näin, se kestettäköön.
Tsemppiä sulle ja lisää ohjeita elämään ja avun saamiseen saat kriisityöntekijältä !