mikä teitä lestadiolaisia vaivaa?oon ite kieltäny uskoni n.vuosisitte julkisesti,nyt oon paljon onnellisempi,ja ilosempi.Kun mä olin siinä uskomisen rajalla ni mulle sanottiin aina että voi kuule mitä kaikkea sä menetät,ja miten onneton susta tulee,ja että kyllä sulla menee sitte tosi huonosti.
Asiat on nyt näin että mä en tosiaan oo ollu vuosiin näin onnellinen,Jaksaa hymyillä pikku asioille ja sillain.Oon seurustellu kaks vuotta saman ei lestan pojan kanssa,ja huomannu että kunnollisia miehiä todellakin löytyy myös muualta kuin lestadiolaisista.Mulle sanottiin että et sä välttämättä saa onnellsita avioliitoa ja eroki saattaa tulla.Saattaahan se tulla kelle vaan.Menetät kaiken yms..plaa,plaa..Onhan se totta että oon mä menettäny "ystäviä" ja tuttuja,ja sen semmosta,mutta en sitte tiiä että oliko ne niin aitoja ystäviä.ENHÄN MÄ IHMISENÄ MUUTU OLLENKAAN VAIKKEN USKOIS JUMALAAN.
ne on ite niitä piilopssa tekijöitä.Seurojen jälkeen baariin "iltäkylään" ja sitte muina miehinä aamulla kotiin.myöntäkää pois että asia on näin.Oon kyllä ite ollu mukana tossa touhussa,mutten enää viittiny tehä sitä piilossa.Ärsyttää vaan niin hemmetisti se että lestat on muka toisilleen tukiverkosto,mutta sit ku yks eksyny joka ehkä tarvis tukea,meinaa lähteä omille teilleen ni siitä puhutaan paskaa, ja kateuksissa halveksitaan.Ei todellakaan tueta ja koiteta ohjata "oikeeseen".
kommentoikaa jos teillä on sama tilanne edessä tai takana.
voin kyllä kertoa omia kokemuksia siitä että mitä on ollu se tuskallinen ja häpeällinen matka tähän pisteeseen.Kaikki saa olla mitä haluaa.
ite oon onnellinen nyt ja näin.
Asiat on nyt näin että mä en tosiaan oo ollu vuosiin näin onnellinen,Jaksaa hymyillä pikku asioille ja sillain.Oon seurustellu kaks vuotta saman ei lestan pojan kanssa,ja huomannu että kunnollisia miehiä todellakin löytyy myös muualta kuin lestadiolaisista.Mulle sanottiin että et sä välttämättä saa onnellsita avioliitoa ja eroki saattaa tulla.Saattaahan se tulla kelle vaan.Menetät kaiken yms..plaa,plaa..Onhan se totta että oon mä menettäny "ystäviä" ja tuttuja,ja sen semmosta,mutta en sitte tiiä että oliko ne niin aitoja ystäviä.ENHÄN MÄ IHMISENÄ MUUTU OLLENKAAN VAIKKEN USKOIS JUMALAAN.
ne on ite niitä piilopssa tekijöitä.Seurojen jälkeen baariin "iltäkylään" ja sitte muina miehinä aamulla kotiin.myöntäkää pois että asia on näin.Oon kyllä ite ollu mukana tossa touhussa,mutten enää viittiny tehä sitä piilossa.Ärsyttää vaan niin hemmetisti se että lestat on muka toisilleen tukiverkosto,mutta sit ku yks eksyny joka ehkä tarvis tukea,meinaa lähteä omille teilleen ni siitä puhutaan paskaa, ja kateuksissa halveksitaan.Ei todellakaan tueta ja koiteta ohjata "oikeeseen".
kommentoikaa jos teillä on sama tilanne edessä tai takana.
voin kyllä kertoa omia kokemuksia siitä että mitä on ollu se tuskallinen ja häpeällinen matka tähän pisteeseen.Kaikki saa olla mitä haluaa.
ite oon onnellinen nyt ja näin.
Vastaukset 6
Vanhimmat
....palanen totuutta. Pikkuhilja pikkuhiljaa...kuinkahan iso tää palapeli oikeesti on..Jänskää!
Mitäs tarkoitit viestilläsi???? Toivottavasti muistat että nämä on vain yksittäisiä tapauksia.
Ethän kasaa palapeliäsi tämän palstan kautta... täällä on myös feikkejä jos saan muistuttaa!!!!!
Eihän unohdeta niitä aidosti ja oikeasti ja terveesti uskossa olevia!!!!!!!
Kaikkea hyvää sinullekin!!!
...kuulostaa moni asia perin tutulta ja omakohtaisesti koetulta.
Nuoruuden vuosista ei kovin kauaa ole ja muistan ne selvästi tunnekuohuineen, uskonkysymyksineen ja maailman rakkauksineen. Tiedän tarkalleen sen, kuinka ahdistavalta tuntui tietyssä vaiheessa olla seuroissa ja kuinka suorastaan ärsytti kaikki mitä siellä oli ja mitä siellä näki, mutta oli pakko olla mukana vain kun ei rohkeus riittänyt olla poiskaan, jotta ei alettas kyselemään mitään uskon asioista. Jossakin vaiheessa sitten sieltä jä pois vain ja vastaili ympäripyöreitä vanhemmillekin kun he kyselivät jaksamisia ym.
Iltakylien jälkeen ei kylläkään ryyppäämään lähdetty, vaan oltiin rehellisesti ryyppäämässä, jos huvitti ja jos ei niin sitten ei oltu. Muistan eräät suviseurat, jotka meni katsellessa ja oleskellessa mukana ja kivaahan siellä oli kavereita nähdä ja muutenkin. Suviseurojen jälkeen jäin lomailemaan samaiseen paikkaan missä suviseurat olivat ja otettiin sitten sillä viikolla vähän toisen laisen viihteen kannalta ja viina oli myös kuvioissa. Tietoisuus maailmassa ollessa kuitenkin oli siitä mikä on oikein ja mikä väärin, mutta siitä vähät välitti silloin. Jossakin vaiheessa tuli pelko kuitenkin ja omalla tunnolla ei ollut hetken rauhaa ja omantunnon ääni piti tukahduttaa maailmallisen menon keskellä ja rauhattomalla elämän menolla. Kuitenkin sain tuntea armon kohdallani ja sain uskoa syntini anteeksi ja niin olen taas jaksanut kulkea Jumalan lapsena tähän päivään asti. Yhtään en ikävöi noita aikoja, vaikka edelleen tie uskovaisena on tuskainen ja kiusausten täyttämä. Lankeemuksiltakaan en ole aina välttynyt, mutta Jumalan armo on yltänyt aina heikoimpaankin kulkijaan ja saanut vahvistaa uskoa.
Tässä haluan sanoa vain oman kokemukseni siitä, että nuoruudessa on todellakin elämä myllerryksessä vähän joka asiassa, eikä vähiten uskomisen asiassa. En tällä halua sanoa, että kannattaa kokeilla kaikkea ja sitten jos joskus siltä tuntuu niin tehdä jotain muuta uskon eteen. Jumala on laupias ja armollinen pitkämielisyydessäänkin, mutta Raamattu varoittaa pitämästä halpana Jumalan kutsua.
Hmmm... itse en ole enään lesta. Se oli joskus raskasta ku joutui selittelemään hirveästi koulukavereille ym. ku ne ties ja sit ne ei kuitenkaan tienneet tai ymmärtäneet ihan kaikkea uskonnosta ja tavoista. Pikkuhiljaa jättäydyin seuroista pois, ei mitään ryyppäämisiä ym. kuulunut asiaan. Se minua edelleenkin ihmetyttää että oikeastaan kukaan silloisista kavereistani ei ottanut yhteyttä ja se oli tosi yksinäistä aikaa. No nyt olen saanut muita kavereita ja seurustelen onnellisesti ei lestan kanssa. Se vielä piti sanoa eettä perhe ymmärsi ja on ollut hyvät välit sinne, ne ei ole edes yrittäneet kääntää päätäni asian suhteen ja olen tuntenut että aina olen poikaystäväni kanssa tervetullut kyläilemään ym... kiitos siitä heille!!!! Olen tyytyväinen ratkaisuuni=)Ei tarvii enään selitellä ja kiertää kysymyksiä, onneksi.
Olen kans lähteny lestadiolaisista piireistä vuosia sitten. Kyllä mua ihmetytti kun kerran baarissa seisoskelin tiskillä. Vieressä oli viiden hengen seurue ja kuulin sitten siinä mitä he keskustelivat. Siinä ne laski kuinka monta uskovaista oli keskiviikkoseurojen jälkeen tullut baariin. Sehän se mun mielenkiinnon herätti kun tunsin ulkonäöltä suurimman osan siitä porukasta...
Synnyin ja kasvoin VL-perheessä, mutten koskaan omaksunut niitä tapoja. Riparin jälkeen lähdin omille teilleni. Kohta 10 vuotta on mennyt kun viimeksi on pyörinyt seuroissa tai iltakylissä.
Ihmetyttää vain sisarusten/perheen/sukulaisten nykyinen toiminta. Kukaan ei puhu mitään RY:llä käynneistä saatikka seuroista. Mikäli puhe ohjautuu sille suunnalle tuntuu että kaikki vaivaantuvat minun puolestani ja vaihtavat puheenaihetta. Tulee vähän ulkopuolinen olo vaikka minua ei todellakaan häiritse VL höpinät. Olisi hauska välillä keskustella aiheesta mutta se tuntuu olevan turhan vaikeaa.
Kaverit vaihtuivat kun erosin porukasta. VL kavereita näkeee tosi harvoin eri harrastusten takia. RY:n porukoilla olisikin keskustelun paikka uskonsa kieltäneiden nuorten huolehtimisesta. Itselläni ei ollut ongelmia, mutta tunnen monia joiden elämä suistui raiteilta kun kaikki kaverit hävisivät eikä uusia enää parikymppisenä löytynyt. Elämä voi olla tosi rankkaa Helsinkin yksiössä ilman yhtään tuttua.
Ihminen ei todellakaan muutu vaikka päättää olla uskomatta isänsä/äitinsä tarinoihin. Jos ehkäisy olisi sallittu, seisoisin EHKÄ minäkin VL:ien rivissä. Pienet ajatuserot eivät saa erottaa perheitä. Monta kertaa olen saanut isältä alentavan katseen ja hymähdyksen jostakin kommentista. Kyllä nuori tajuaa milloin häntä pidetään ymmärtämättömänä nulikkana joka ei MUKA tajua omaa parastaan. Pienet eleet merkitsevät paljon nuorelle.
Tuli taas paatoksella tekstiä. Myönnätte varmasti itsekin, että uskostanne löytyy monia ajatuksia herättäviä kohtia. Kaikilta ei löydy luottamusta/uskoa Jumalan johdatukseen. Se ei tee ihmisestä toistaan huonompaa.
Tässäpä olikin teille ajattemisen aihetta.