Onko Led Zeppelin

tyylillisesti heavy rockia?
81281
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Zeppelin on periaatteessa bluesia ja folk-musiikkia, johon on sekoitettu hieman hard rock vaikutteita

Äänestä

yksi suurimmista, ellei jopa se kaikkei suurin vaikuttaja heavy metalin syntymisessä tuolloin 60-luvun lopulla ja 70-luvun alussa kun metallimusiikin ensimmäinen aalto, eli heavy metal syntyi. Zeppelin, Deep Purple, Black Sabbath, Uriah Heep, Blue Cheer ja Sir Lord Baltimore kuuluivat heavy metalin ensimmäiseen aaltoon, josta kaikki muu metallimusiikki polveutuu.

Heavy metalhan syntyi sillä tavalla, että hard rock musiikkiin yhdistettiin blues rock ja psykedeelinen rock. Tämä tapahtui 60-luvun lopussa mm. juuri Led Zeppelinin toimesta. Led Zeppelin oli siis hard rock/heavy metal yhtye, jonka musiikissa oli myös paljon bluesia ja paikoitellen myös folkia.

PS: Tuo edellisen viestin kirjoittaja on täysin ulalla rockin historiasta.

Äänestä
  • vastauksesta. Muusikoiden.netissä jos kyselee tällaisia, niin pitävät pilkkanaan kun joku on niin 'tyhmä' ettei tiedä noista tyylilajeista niin paljoa. Vielä jos viitsisit kertoa että onko progressiivista rockia tyypillisimmillään esim. joku Yes? Entäs Pink Floyd?

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    vastauksesta. Muusikoiden.netissä jos kyselee tällaisia, niin pitävät pilkkanaan kun joku on niin 'tyhmä' ettei tiedä noista tyylilajeista niin paljoa. Vielä jos viitsisit kertoa että onko progressiivista rockia tyypillisimmillään esim. joku Yes? Entäs Pink Floyd?

    http://digitaldreamdoor.nutsie.com/pages/best_artistsprog.html

    Joistakin valinnoista olen täysin eri mieltä, esim. Mahavishnu Orchestra (jazz-rock), Beatles (progea???), 10CC (sama juttu kuin edellä), ja jotkut ovat itselle täysin tuntemattomia (lähinnä ilmeisesti jenkkibändejä), mutta kyllä ne tärkeimmät ja tunnetuimmat sieltä listan alkupäästä löytyvät.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    vastauksesta. Muusikoiden.netissä jos kyselee tällaisia, niin pitävät pilkkanaan kun joku on niin 'tyhmä' ettei tiedä noista tyylilajeista niin paljoa. Vielä jos viitsisit kertoa että onko progressiivista rockia tyypillisimmillään esim. joku Yes? Entäs Pink Floyd?

    Tämä on vain mun mielipide mutta lyödään.
    Yes on progressiivista rockia tyypillisimmillään Pink Floydista voi olla monta mieltä. Joillekin Pink Floyd edustaa hidasta bluesrockia hassuilla ääniefekteillä. Onhan tuossa jotain perää, ja Pink Floydilla taitaa noista hämyorkestereista olla lukumääräisesti eniten faneja jotka ei muuten progea kuuntele.

    Äänestä

  • mun mielestä kirjoitti:

    Tämä on vain mun mielipide mutta lyödään.
    Yes on progressiivista rockia tyypillisimmillään Pink Floydista voi olla monta mieltä. Joillekin Pink Floyd edustaa hidasta bluesrockia hassuilla ääniefekteillä. Onhan tuossa jotain perää, ja Pink Floydilla taitaa noista hämyorkestereista olla lukumääräisesti eniten faneja jotka ei muuten progea kuuntele.

    Kyllä Pink Floyd on progressiivista rockia. Melko ääliömäistä kieltää sitä asiaa kun sehän nyt on päivän selvää jos rockin historiaa tuntee. Syd Barrettin aikainen varhainen Pink Floyd oli psykedeelistä rockia, mutta Floydin kaikki menestyneimmät albumit, eli 70-luvun lätyt ovat kyllä alusta loppuun progressiivista rockia. Myös art rock nimitystä voidaan käyttää tietyissä tilanteissa.

    Pink Floydin lisäksi muita tunnettuja progressiivisen rockin yhtyeitä on mm. King Crimson, joka julkaisi kaikkien aikojen ensimmäisen proge-levyn, eli In the Court of the Crimson King vuonna 1969. Myös Yes on progea, sekä myös Procol Harum ja Jethro Tull ym. vastaavat bändit. Progressiivisen hard rockin ja heavy metalin puolelta mainittavimmat taitavat olla Uriah Heep ja Rush.

    Äänestä

Ne osaa melkeen mitä vaan.

Äänestä

Ei oikeastaan heavya, vaan blues- ja folkvaikutteista hard rockia, joskus Led Zepin kappaleet lähenee jo melkeen pelkkää folkkia tai bluesia (jotkut Zepin biisit muunneltuja joistain vanhoista blueskappaleista). Led Zep tosin vaikutti heavygenreen ja heavymuusikoihin samoin kuin esim. Deep Purple. Kuitenkin ensimmäisiä varsinaisia heavybändejä ovat/olivat Black Sabbath ja Judas Priest, jotka loivat varsinaisen heavygenren.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


....... kirjoitti:

tyylillisesti heavy rockia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu