jokainen meistä tuntee välillä olonsa yksinnäiseksi. Voit olla parisuhteessa ja tuntea silti olevasi yksin. Kun olet yksin et välttämättä koe olevasi yksinäinen. Eli riippuu ihmisestä milloin yksinäisyys iskee. Kaikesta menevin ihminen on monesti se yksinäisin sillä hän peittää yksinäisyyden kiireyden alle.
yksin
yksinäinen?
3399
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Siis olen samaa mieltä. Juttelin vasta luokkakaverin kanssa siitä, että moni ei voi pysähtyä, koska sitten huomaa yksinäisyyden. Kyllähän yksin oleminen on voimavara, vaikka kaipaakin ystäviä ja elämänkumppania. Muumeissa Nuuskamuikkunen rakastaa yksinoloa.
Ei se nyt ihan noinkaan ole, sillä on eri asia olla valinnan vapaus yksinäisyydestä kuin olla pakotettu siihen. Se että miten yksinäisyyden sitten tuntee on tietysti subjektiivinen asia, mutta ei suurin
Kiireinen ihminen pystyy aina vähentämään kiireitään, parisuhteessa oleva tyyppi pystyy olemaan yhdessä toisen kanssa ja puhumaan hänelle asioista tai hakea eroa jos parisuhde itsessään ei toimi. Yksin oleva ihminen ei välttämättä omaa valinnanvapautta yksin olostaan.
Toki seuran saaminen on yleensä omasta itsestään kiinni, mutta on tietysti tapauksia joille seuran saaminen voi olla ylivoimainen tehtävä ja ilman mitään kontakteja niin sitä huonommat mahdollisuudet saada seuraa ja lopulta voi yrityskin loppua jos tilanne näyttää liian toivottomalta.
en ole samaa mieltä kanssasi. Ihminen voi joutua olemaan suhteessa myös muista syistä kuin omasta valinnastaan esim lapsien vuoksi. Tällöin ei välttämättä ole muuta yhteistä kuin lapset. Toinen syy on raha. Jos olet köyhä, asutko mieluummin jonkun kanssa ja elät paremmin kuin olet yksin ja lasket joka pennin? Ei sekään välttämättä oma valinta.
Kiireinenkään ihminen ei voi aina valita minne mennä ja milloin. Jos olet uraihminen menet sinne minne käsketään ja olet usein yksin esim liikematkoilla.
Kukaan ei ole niin yksin etteikö joku välittäisi tai kuuntelisi. Välillä voi tuntea siltä ja tuntuukin mutta on jaksettava etteenpäin kaikesta huolimatta.