Lujaa laatua

http://www.duuniauto.fi/artikkelit/article170772.ece?s=u&wtm=da-18112008

Mercedes epäilee työntekijöitään sabotaasista

Mercedes Benzin Sindelfingerin tehtaalla Saksassa on paljastunut tapaus, jossa useiden työntekijöiden epäillään tahallaan aiheuttaneen tuliteriin autoihin valmistusvikoja.

Virallisia syytteitä korruptiosta ei ole vielä luettu, mutta asia on jätetty Stuttgartin yleisen syyttäjän virastoon tutkittavaksi.

Asia sai runsaasti julkisuutta sunnuntaina, kun talouslehti Focus paljasti artikkelissaan, että useita Daimlerin palveluksessa toimivia autotehtaan työntekijöitä epäillään laajamittaisesta ja tahallisesta korruptiosta.

Daimlerin sisäisen laaduntarkkailun säännöt ovat sellaiset, että jokainen tuotantolinjalta rullaava viallinen uusi auto pitää korjauttaa ulkopuolisessa yhtiössä. Sindelfingenin linjan työntekijöiden epäillään tahallaan valmistaneen viallisia autoja, jotta eräs korjausyhtiö saisi lisää bisnestä.

Korjausyhtiön nimeä ei ole Saksassa kerrottu julkisuuteen. Erään yhtiön kuitenkin epäillään antaneen Mercedesin työntekijöille kalliita lahjoja ja käteistä rahaa ainakin viime kesästä lähtien.

Kalliita lahjoja ja käteistä rahaa ainakin viime kesästä lähtien.

Daimler on kertonut jutun tutkinnassa säästeliäästi. Yhtiön tiedotteen mukaan markkinoilla ei ole viallisia Mercedes-autoja tai -autonosia, vaan kaikki tuotannosta tulleet uudet autot on korjattu asianmukaisesti.

Autosivusto Motor Authority ynnää Daimlerin ja syyttäjänviraston lausunnot niin, että niistä voidaan tehdä sellainen johtopäätös, jonka mukaan korruptoituneet työntekijät pelasivat autojen korjausfirman pussiin ja omaa työnantajaansa vastaan taloudellisen palkkion toivossa.
Autoalalla muutenkin vaikeaa

Daimler ei ole paljastanut viallisten autojen määriä tai korjauksiin käytettyjä rahasummia. Asiantuntijoiden mukaan lasku nousee miljooniin euroihin. Samalla tapaus antaa pahan kolauksen Daimlerin maineelle laatuautojen valmistajana.

Jupakka on herättänyt laajaa huomiota Saksan viestintävälineissä aina Financial Times Deutschlandia myöten.

Työntekijöiden sabotaasi- ja korruptioepäilyt tulevat julki aikana, jolloin myös eurooppalainen autoteollisuus ponnistelee talouskurimuksessa. Saksan liittohallitus pohtii parhaillaan jättimäisiä tukitoimia muun muassa autonvalmistaja Opelin toiminnan vakauttamiseksi.
3578
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Nyt selvisi, miksi mersuilla on liikenteessä aina niin kiire ja ylinopeus. Pitää ehtiä perille, ennen kuin tehtaan työntekijän "tuunaama" auto leviää alta.

Äänestä

Ei tee hyvää mersun maineelle, joka muutenkin on saanut kolhuja aikalailla viimeaikoina. Eikä ylipäätään saksalaiselle autoteollisuudelle.
Vaikka kyllä meinaan jonain päivänä vielä C mesen ostan, kaikesta huolimatta.

Äänestä

Siinäpä etsivälle miettimistä kun korjaamon kesätyöntekijätyttö löytyy puolipukeissaan kuolleena mersun takapenkiltä...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mercedes kirjoitti:

http://www.duuniauto.fi/artikkelit/article170772.ece?s=u&wtm=da-18112008

Mercedes epäilee työntekijöitään sabotaasista

Mercedes Benzin Sindelfingerin tehtaalla Saksassa on paljastunut tapaus, jossa useiden työntekijöiden epäillään tahallaan aiheuttaneen tuliteriin autoihin valmistusvikoja.

Virallisia syytteitä korruptiosta ei ole vielä luettu, mutta asia on jätetty Stuttgartin yleisen syyttäjän virastoon tutkittavaksi.

Asia sai runsaasti julkisuutta sunnuntaina, kun talouslehti Focus paljasti artikkelissaan, että useita Daimlerin palveluksessa toimivia autotehtaan työntekijöitä epäillään laajamittaisesta ja tahallisesta korruptiosta.

Daimlerin sisäisen laaduntarkkailun säännöt ovat sellaiset, että jokainen tuotantolinjalta rullaava viallinen uusi auto pitää korjauttaa ulkopuolisessa yhtiössä. Sindelfingenin linjan työntekijöiden epäillään tahallaan valmistaneen viallisia autoja, jotta eräs korjausyhtiö saisi lisää bisnestä.

Korjausyhtiön nimeä ei ole Saksassa kerrottu julkisuuteen. Erään yhtiön kuitenkin epäillään antaneen Mercedesin työntekijöille kalliita lahjoja ja käteistä rahaa ainakin viime kesästä lähtien.

Kalliita lahjoja ja käteistä rahaa ainakin viime kesästä lähtien.

Daimler on kertonut jutun tutkinnassa säästeliäästi. Yhtiön tiedotteen mukaan markkinoilla ei ole viallisia Mercedes-autoja tai -autonosia, vaan kaikki tuotannosta tulleet uudet autot on korjattu asianmukaisesti.

Autosivusto Motor Authority ynnää Daimlerin ja syyttäjänviraston lausunnot niin, että niistä voidaan tehdä sellainen johtopäätös, jonka mukaan korruptoituneet työntekijät pelasivat autojen korjausfirman pussiin ja omaa työnantajaansa vastaan taloudellisen palkkion toivossa.
Autoalalla muutenkin vaikeaa

Daimler ei ole paljastanut viallisten autojen määriä tai korjauksiin käytettyjä rahasummia. Asiantuntijoiden mukaan lasku nousee miljooniin euroihin. Samalla tapaus antaa pahan kolauksen Daimlerin maineelle laatuautojen valmistajana.

Jupakka on herättänyt laajaa huomiota Saksan viestintävälineissä aina Financial Times Deutschlandia myöten.

Työntekijöiden sabotaasi- ja korruptioepäilyt tulevat julki aikana, jolloin myös eurooppalainen autoteollisuus ponnistelee talouskurimuksessa. Saksan liittohallitus pohtii parhaillaan jättimäisiä tukitoimia muun muassa autonvalmistaja Opelin toiminnan vakauttamiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu