syöpä yleistä?

Tuntuu nykyään,että jokaisella löytyy joku tuttu tai läheinen,joka sairastaa/on sairastanut syövän.Tuntuu pelottavalta ajatella,että kukaan ei ole turvassa.Mikä nykymaailmassa on vikana,kun syöpää on niin valtavasti?Onko syynä syömämme ruoka ja niiden lisäaineet vaiko ilmastossa tapahtuvat muutokset?
6740
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Syöpä on useimmissa tapauksissa periytyvää, ja jos suvussa ei ole aiemmin ollut kyseistä sairautta, on pyös sen tulomahdollisuus pienempi. Silti se voi tulla kelle tahansa. Mutta älä huoli, jos suvussasi onkin ollut syöpää aiemmin, ei se välttämättä juuri sinulle iske. Vaikka kaiken maailman patteja löytyisikin, pelkästään patti ei ole syövän oire. Syöpä on suht. vakava, ja oireetkin ovat sen mukaiset, eikä patti ole mikään sen kummempi oire. Se voi olla ihan hyvin vaikka turvonnut talirauhanen tai nestepatti.

Vaikka syöpä onkin aika vakava ja joissain tapauksissa kuolemaan johtava tauti, nykyään on niin tehokasta hoitoa, että suurin osa potilaista paranee täysin. Ja paranemismahdollisuus riippuu tietenkin myös iästä, suurin osa syöpään kuolleista on sitä hieman vanhempaa sorttia.

Tämä meni nyt vähän yli aiheen, mutta kerroinpa nyt tuosta taudista, ettet ala sairastamaan luulotautia. (:

Äänestä
  • multa poistettiin patti muutama kk sitten ja siitä löytyi syöpä,onneksi saatiin kokonaan poistettua,mutta alkoi vai mietityttämään syövän yleisyys....

    Äänestä

  • Taipumus voi olla perinnöllinen vain hyvin harvan syövän kohdalla. Näitä ovat jotkut rintasyöpätyypit ja paksusuolen syöpä.

    Usein syöpä on sitä vaaarallisempi, mitä nuorempi potilas on. Syynä on nopeampi solunjakautuminen, minkä takia syöpäsoluja on vaikea saada kuriin.

    Yleensä mihin tahansa kuolleista suurin osa on sitä "hieman vanhempaa sorttia"....

    Älä nyt loukkaannu mutta oli ihan pakko vähän kommentoida.

    >;)

    Äänestä

Niin, tuohon on vaikea antaa yksiselitteistä vastausta. Yksi varmasti suurimpia syitä on nyky-yhteiskunta; teollistuminen, ruokailutottumukset, liikenteen päästöt jne. Mene ja tiedä. Toisaalta on hurjaa ajatella kuinka jotkut terveellisesti elävät tupakoimattomat ihmiset saavat vaikkapa keukosyövän. Selittämätöntä ja epäreilua.

Äänestä

ole kohonnut verenpaine jne. Ei se sen kummempaa ole. Syöpä on sairaus joka hoidetaan ja sen jälkeen unohdetaan...

Äänestä
  • sekin mieleen,kun tuli se suuri laskeuma silloin tsernöbylistä aikoinaan,voihan olla että nyt niitetään sitäkin satoa syöpähän on toisinaan hyvinpitkänajan kehittynyt ennenkuin huomataan millään kokeella.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pelottaa kirjoitti:

Tuntuu nykyään,että jokaisella löytyy joku tuttu tai läheinen,joka sairastaa/on sairastanut syövän.Tuntuu pelottavalta ajatella,että kukaan ei ole turvassa.Mikä nykymaailmassa on vikana,kun syöpää on niin valtavasti?Onko syynä syömämme ruoka ja niiden lisäaineet vaiko ilmastossa tapahtuvat muutokset?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu