Apua taas Metsämaa

Metsämaalle rakennetaan taas seurakuntatalo. Seurakunnalla on tiloja vaikka muille jakaa, mutta lisää pitää vaan saada. Vika on päättäjien, he eivät käytä maalaisjärkeään. Rakennushalut ovat poliittisia, päättäjät ovat "luvanneet" ennen vaaleja ja muuta vastaavaa typeryyttä. Tällaisena aikana ja lisäksi siksi, että tiloja ei todellakaan tarvita, he vaan änkäävät jatkuvasti. En anna minkäänlaista arvoa tällaisille päättäjille. Voin sanoa suoraan, että te olette todella väärällä paikalla. Metsämaalla on kaunis Nahuntupa ja muita saleja, älkää viitsikö. Piakkakunnalla on todellisiakin epäkohtia, yrittäkää huomata ne. Loimaalaiset päättäjät eivät kuuntele kansaa, ei ihme että ihmiset eivät juurikaan arvosta politiikkojaan. Kyllä olisi hyvä, että "parhaat" päältä pääsisivät eduskuntaan täältä rehaamasta. Todella tonttumaista toimintaa. Menkää nyt edes kerran katsomaan Metsämaalle, niin näette kuolleen kylän. Seurakunnan tilaisuuksissa käy todella harvat. Tienvarressa on isoja taloja, niihinkin mahtuisi väkeä iltaa istumaan. Tosin isoissa taloissakin asuu pari ihmistä tai ei ketään. Kaikki tulevat autolla esimerkiksi hautajaisiin, joten ei ole mikään konsti ajaa kirkolta vanhalle Kanta-Loimaalle muistojuhlaan. Erottakaa Metsämaa Loimaasta niin päästään jankutuksesta. Kanta-Loimaan yhteistalouden aikana jo metsämaalaisten kirkonmenot maksoivat maltaita. Metsämaalaiset eivät niitä itse kustantaneet, vaan kantaloimaalaiset maksoivat. Kun Metsämaalla on niin rikasta väkeä, niin kyllä he tulevat toimeen. Rakentakoot vaikka vatikaanin pakettipelloilleen.
282290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Niin eiköhän se ole juuri kansan tahto rakentaa seurakuntatalo? Taitaa vain pari jäärää vastustaa sitä maailman tappiin asti.

Äänestä
  • Montako ihmistä on kansa? Joukossa tietysti tyhmyys tiiviistyy, mutta vaikka joku "enemmistö" kannattaisi rakentamista, niin eikö älyttömiä päätöksiä saisi järkeä käyttämällä oikaista. Kyllä teidän kansanne on piskuinen lauma. Ja kun päättäjistä toinen sanoo, että on päätetty ja toinen taas, että ei ole päätetty. Ei juuri hullumpaa hommaa ole edes näillä mailla keksitty. Eikä nykyisen rakentamisen aikana ole varmaa sekään, millainen hometalo uudesta pytingistäkin tulisi. Nykyisin kuulutaan Loimaan seurakuntaan ja niinpä meillä on kirkkoja, kappeleita, rukoushuoneita ja seurakuntataloja yllin kyllin, kunhan vaan olisi myös sananjanoisia ja -nälkäisiä, rukoilevaisia ja etenkin syntisiä. Kaupungin kirkonkin viimeisin korjausurakka on typerää, talo ei tule ikinä kuntoon eikä täyteen. Kanta-Loimaan kirkko riittäisi hyvin koko seudun tarpeisiin. Kaupungin kirkkokin on huonojen päättäjien muistomerkki, virheinvestointi ja susi rakennukseltaan. Kummallista että seurakunnissa päättäjiksi tullaan todella pienen kannatuksen turvin. Suvun äänet riittävät. Uurnilla käy vajaat 10 prosenttia seurakuntalaisista ja valtuustoihin pääsee lähipiirin äänillä. Mutta 90 prosentin enemmistö ottaa hiljaa vastaan, mitä ylhäältä annetaan. Pöyristyttävää. Eikä kunnallisella puolella asiat ole yhtään paremmalla hollilla.

    Äänestä

  • Leeviläinen kirjoitti:

    Montako ihmistä on kansa? Joukossa tietysti tyhmyys tiiviistyy, mutta vaikka joku "enemmistö" kannattaisi rakentamista, niin eikö älyttömiä päätöksiä saisi järkeä käyttämällä oikaista. Kyllä teidän kansanne on piskuinen lauma. Ja kun päättäjistä toinen sanoo, että on päätetty ja toinen taas, että ei ole päätetty. Ei juuri hullumpaa hommaa ole edes näillä mailla keksitty. Eikä nykyisen rakentamisen aikana ole varmaa sekään, millainen hometalo uudesta pytingistäkin tulisi. Nykyisin kuulutaan Loimaan seurakuntaan ja niinpä meillä on kirkkoja, kappeleita, rukoushuoneita ja seurakuntataloja yllin kyllin, kunhan vaan olisi myös sananjanoisia ja -nälkäisiä, rukoilevaisia ja etenkin syntisiä. Kaupungin kirkonkin viimeisin korjausurakka on typerää, talo ei tule ikinä kuntoon eikä täyteen. Kanta-Loimaan kirkko riittäisi hyvin koko seudun tarpeisiin. Kaupungin kirkkokin on huonojen päättäjien muistomerkki, virheinvestointi ja susi rakennukseltaan. Kummallista että seurakunnissa päättäjiksi tullaan todella pienen kannatuksen turvin. Suvun äänet riittävät. Uurnilla käy vajaat 10 prosenttia seurakuntalaisista ja valtuustoihin pääsee lähipiirin äänillä. Mutta 90 prosentin enemmistö ottaa hiljaa vastaan, mitä ylhäältä annetaan. Pöyristyttävää. Eikä kunnallisella puolella asiat ole yhtään paremmalla hollilla.

    Eikä taida rukoushuoneetkaan olla seurakunnan.

    Äänestä

  • vanhoollinen kirjoitti:

    Eikä taida rukoushuoneetkaan olla seurakunnan.

    Joopa-joo, tietysti Metsämaalle tarvittaisiin vielä erikseen rukoushuone. Onko joku unohtanut pyytää. Rukoushuoneissa käy myös seurakuntalaisia ja olen joskus kuullut, että kristityn tuntee siitä että heille on kaikki yhteistä ja he ovat veljiä keskenään. Vai onkohan tämä sittenkin jotakin muuta oppia. Voi teitä. No mutta voivathan metsämaalaiset rakentaa itse itselleen talon, jos kerran tarve on niin suuri. Jättäkää Loimaan seurakunta rauhaan, seurakunta ei tiloja tarvitse, sillä nykyisistäkin on riesaa. Seurakunnat alkavatkin olla nykyisin, toisin sanoen ne ovat, vain maallisen omaisuuden vartijoita ja haltioita. Hengellinen työ on toisarvoista. En panisi vastaan, vaikkapa metsämaalaisten palvelukseen palkattaisiin kaksi omaa pappia. Voi tulla myrsky ja mylväys, joka veisi maalliset pytingit mennessään. Olen ymmärtänyt myös niin että eri nimiset kristityt palvelevat sentään yhtä ja samaa Herraa.

    Äänestä

  • Re-publikaani kirjoitti:

    Turvat kiinni tai jumala ottaa metsämaalaisilta auringon taskuunsa!

    Äänestä

  • Piru vie kirjoitti:

    rakennetaan kun joka kylän laidalla pitää olla liikuntahallli ja valaistaan harmaita siiloja turhaa rahan tuhlausta kun sitä ei ole

    Äänestä

  • Piru vie kirjoitti:

    Turvat kiinni tai jumala ottaa metsämaalaisilta auringon taskuunsa!

    Myytäköön kaupunginkirkko vaikka päiväkodiksi- sen turhempaa ja rumempaa saa kaukaa hakea. Remontti jota siellä aloitellaan on järjettömän kallis käyttöön nähden. Taitaa ensivuonna olla jo kuusi kirkkoa Loimaan seurakunnalla ja kaikki täytyisi tietysti vuorollaan kalliisti remontoida. Vanha paloasemakin on ennemmin suojeluntarpeessa ja kaupungin kaunistuksena kuin vieressä seisova epämääräinen kirkkorakennus, onko pallo hukassa päättäjillä?

    Äänestä

Toivottavasti sinä et pääse koskaan päättämään asioista,kun olet noin kade. En minäkään pidä uuden seurakuntatalon rakentamista tärkeimpänä hankintana,mutta nostan hattua sille,että joku ajaa metsämaalaisten asioita näin tarmokkaasti.Toisin kuin Loimaan kaupungissa,jossa synnytysosastoa esim. ei haluttu pitää kotipaikkakunnalla.

Äänestä

monta vuotta. Tietääkseni seurakuntatalo asia on tällä hetkellä valitusasteella.Kyllä metsämaalaisten osalta se on tehty mitä on ollut tehtävissä. Meiltä löytyy myös omat kotisivut. Voitte käydä katsomassa, sieltä löytyy kuvia kirkosta ja paljon puhutusta seurakuntatalosta, sivulta löytyy linkki myös aktiivisimmille seuraajille seurakunnan sivuille, josta löytyvät pöytkirjat. Kyllä metsämaan seurakuntalon kohtalo taitaa olla nyt korkeimman käsissä.

R.A
www.metsamaa.net

Äänestä
  • Uskomatonta metsämaalaisten ja metsämaalaisuuden palvontaa! Jos kaikki jumaloisivat omaa kotikyläänsä tähän tyyliin, ei minkäänlaisia järkeviä ja yhteistä etua ajavia asioita saataisi aikaan. Siis onko pääasia, että joku on ajanut metsämaalaisten etua, vaikka sitä pytinkiä ei nyt ehkä niin paljon tarvittaisikaan? Että palvotaan sitten vielä tätä asian edestä melskannutta?
    Ei muuta kuin toteemit ja patsaat pystyyn Metsämaan torille! Ai juu, mutta eihän siellä tietysti toria olekaan. Taitaa sentään olla yksi kauppa.
    Ehdotan, että metsämaalaiset järjestävät kansanäänestyksen kautta aikain eniten metsämaalaisten etuja ajaneesta henkilöstä ja pystyttävät porkkanarahoilla tälle patsaan kyläkaupan pihalle.Ai juu, mutta porkkarahat menivät jo leikkipuistoon. Ei auta kuin tehdä patsas talkoilla. Koettakaa saada siitä vesitiivis, ettei homehdu tai vuoda vääristä paikoista.

    Äänestä

  • toteemit pystyyn kirjoitti:

    Uskomatonta metsämaalaisten ja metsämaalaisuuden palvontaa! Jos kaikki jumaloisivat omaa kotikyläänsä tähän tyyliin, ei minkäänlaisia järkeviä ja yhteistä etua ajavia asioita saataisi aikaan. Siis onko pääasia, että joku on ajanut metsämaalaisten etua, vaikka sitä pytinkiä ei nyt ehkä niin paljon tarvittaisikaan? Että palvotaan sitten vielä tätä asian edestä melskannutta?

    ketä sitten lienetkin?

    Äänestä

  • parjaamista kirjoitti:

    ketä sitten lienetkin?

    on aivan oikeassa.Seurakuntien yhtyessä tulee paljon
    niinkutsuttua rakennusmassaa yhteiseen omistukseen
    Loimaan seurakunnalle.Mitäpähän ajattelevat mukaan
    tulevat alastarolaiset ja melliläläiset? Tuskin ovat
    tätä massaa lisäämässä.Jotain pitää jättää pois , ei
    missään tapauksessa enää uusia pytinkejä , ei edes
    Metsämaalle.Vaaleista on aikaa jo yli puolitoista vuotta!

    Äänestä

  • kirjoittaja kirjoitti:

    Ylitiheää rakennuskantaa täytyisi purkaa, silti syrjäalueita unohtamatta. Kaupunginkirkko aivan turha ja silti mielettömän kallis remontti tekeillä! Kyllä Metsämaa talonsa tarvitsee.

    Äänestä

  • toteemit pystyyn kirjoitti:

    Uskomatonta metsämaalaisten ja metsämaalaisuuden palvontaa! Jos kaikki jumaloisivat omaa kotikyläänsä tähän tyyliin, ei minkäänlaisia järkeviä ja yhteistä etua ajavia asioita saataisi aikaan. Siis onko pääasia, että joku on ajanut metsämaalaisten etua, vaikka sitä pytinkiä ei nyt ehkä niin paljon tarvittaisikaan? Että palvotaan sitten vielä tätä asian edestä melskannutta?
    Ei muuta kuin toteemit ja patsaat pystyyn Metsämaan torille! Ai juu, mutta eihän siellä tietysti toria olekaan. Taitaa sentään olla yksi kauppa.
    Ehdotan, että metsämaalaiset järjestävät kansanäänestyksen kautta aikain eniten metsämaalaisten etuja ajaneesta henkilöstä ja pystyttävät porkkanarahoilla tälle patsaan kyläkaupan pihalle.Ai juu, mutta porkkarahat menivät jo leikkipuistoon. Ei auta kuin tehdä patsas talkoilla. Koettakaa saada siitä vesitiivis, ettei homehdu tai vuoda vääristä paikoista.

    Odotamme vain, että seurakunta pitää sanansa. Eskarilaisetkin pysytyvät parempaan päätöksentekoon sulle mulle sulle mulle leikissä.

    Äänestä

  • alueillekin kirjoitti:

    Ylitiheää rakennuskantaa täytyisi purkaa, silti syrjäalueita unohtamatta. Kaupunginkirkko aivan turha ja silti mielettömän kallis remontti tekeillä! Kyllä Metsämaa talonsa tarvitsee.

    Kaupungin kirkko on selkeä esimerkki päättäjien virheratkaisusta. Kirkon korjaaminen vaatii jatkuvasti verorahaa, eikä pyhäkkö remontoimalla tule koskaan kuntoon. Arkkitehti ei ole ottanut huomioon kirkon käyttöä. Jumalanpalveluksen aikaan kesällä kirkko sali on kuin pätsi, aurinko paistaa suuren lasiseinän läpi. Usein siellä monet ovat pyörtymäisillään. Kirkkosali on toisessa kerroksessa ja ulko-ovelle johtavat kapeat, ahtaat ja pimeät rappuset. Yläkerrasta pääsee myös ulos, mutta jos kirkko on täynnä väkeä ja jotakin sattuu niin talo on todellinen loukku. Ihme että viranomaiset eivät ole kiinnittäneet tähän mitään huomiota. Ulosmenotie on todella ahdas ja rappusissa saa olla tarkkana ettei kaadu. Kirkko on tasaisella maalla, mutta miksi sanankuuloon pitää tunkea niin ahtaasta portista. Jos Loimaa olisi pysynyt yhtenäisenä ei koskaan olisi viiden kilometrin päähän tarvinnut uutta kirkkoa rakentaa. Eli me maksamme päättäjien jääräpäisyydestä, tavallinen kansa ei ole koskaan pitänyt Loimaita erillään. Päättäjät ovat tarvinneet itselleen hallintopaikkoja. Nyt taas metsämaalaiset eivät mahdu minnekään, vaan päättäjien pitäisi saada itselleen tarpeeton muistomerkki. Olen yhä sitä mieltä että päättäjiksi olisi valittava aivan eri ihmiset kuin ketkä nykyisissä hallituksissa ja valtuustoissa istuvat. Päättäjät valitsevat itse itsensä, kansan pitäisi päästä valitsemaan ehdokkaat.

    Äänestä

Jo nyt on Perkeleestä, että te "tekovanhurskaat" ette osaa pitää paskaanne suussa! Rukoilkaa Saatana! Pyhittäkää kaupan aukiolopäivä ja laittakaa kolehtiin riittävästi!

Perkele

Äänestä
  • noussut pintaan!

    Äänestä

  • sakkakin kirjoitti:

    noussut pintaan!

    Kiitos sinä jumalaapelkääväinen

    Äänestä

  • onko sulle? kirjoitti:

    Kiitos sinä jumalaapelkääväinen

    on ilmeisesti pääsemässä määränpäähänsä. Uskomatonta, että tähän vielä jaksaa lähteä näinkin moni mukaan. Mistäköhän ketjun aloittaja on taas ajatuksen saanut. Ei metsämaalaisilla ole mitään tekemistä enää seurakuntatalo asian kanssa. Kirkkovaltuusto ja neuvosto on päätöksensä tehnyt ja asia on tällä hetkellä hallinto-oikeudessa. Aika näyttää onko päätös lainvoimainen vai ei ja siihen ei tällä hetkellä kukaan voi vaikuttaa, edes metsämaalaiset.
    Tietysti me haluamme tänne uuden srk talon, kun se kerran on jo kahdesti päätetty srk:n hallintoelimissäkin. Tosin srk:n ajatuksia esim. Melliläisten asiassa koskien partioilaisten toimintaa ei voi kuin ihmetellä ja mielestäni partiolaiste tarvitsevat paikkansa ja samalla ehdoilla kuin ennenkin, omalta osaltani täysi tuki melliläläisille. Edellisissä kirjoituksissa on paljon sellaista millä ei ole mitään tekemistä asian kanssa, joko ne ovat kateellisten panettelua tai asiasta tietämättömien saivartelua. Kyllä varmasti hallinto-oikeus osaa ratkaista onko seurakunnan päätös laillinen vai ei! Onneksi Mellilä ja Alastaro tulevat ensi vuonna mukaan, ehkä sieltä löytyy enemmän viisautta ja tietoa, mitä tällä hetkellä ei voi sanoa srk:n toimintatavoista saatikka päätöksenteosta.

    Äänestä

  • aloittaja.. kirjoitti:

    "Tietysti haluamme uuden seurakuntatalon." "Kahdesti jo päätettykin seurakunnan hallintoelimissä." Toi-
    saalla kirjoituksessaan tyytyy odottamaan valituk-
    sen ratkaisua ,toisaalla taasen ilmoittaa "tietysti
    haluamme uuden seurakuntatalon".Tätä on metsämaalai-
    suus tyypillisimmillään:Istutaan kahdella pallilla!

    Äänestä

  • aloittaja.. kirjoitti:

    on ilmeisesti pääsemässä määränpäähänsä. Uskomatonta, että tähän vielä jaksaa lähteä näinkin moni mukaan. Mistäköhän ketjun aloittaja on taas ajatuksen saanut. Ei metsämaalaisilla ole mitään tekemistä enää seurakuntatalo asian kanssa. Kirkkovaltuusto ja neuvosto on päätöksensä tehnyt ja asia on tällä hetkellä hallinto-oikeudessa. Aika näyttää onko päätös lainvoimainen vai ei ja siihen ei tällä hetkellä kukaan voi vaikuttaa, edes metsämaalaiset.
    Tietysti me haluamme tänne uuden srk talon, kun se kerran on jo kahdesti päätetty srk:n hallintoelimissäkin. Tosin srk:n ajatuksia esim. Melliläisten asiassa koskien partioilaisten toimintaa ei voi kuin ihmetellä ja mielestäni partiolaiste tarvitsevat paikkansa ja samalla ehdoilla kuin ennenkin, omalta osaltani täysi tuki melliläläisille. Edellisissä kirjoituksissa on paljon sellaista millä ei ole mitään tekemistä asian kanssa, joko ne ovat kateellisten panettelua tai asiasta tietämättömien saivartelua. Kyllä varmasti hallinto-oikeus osaa ratkaista onko seurakunnan päätös laillinen vai ei! Onneksi Mellilä ja Alastaro tulevat ensi vuonna mukaan, ehkä sieltä löytyy enemmän viisautta ja tietoa, mitä tällä hetkellä ei voi sanoa srk:n toimintatavoista saatikka päätöksenteosta.

    Enpä tiedä mitä tarkoitit viestissäsi, mutta seurakunnan päätöksen mukaan sillä ei ole huomautettavaa nyt tehtyyn vuokrasopimukseen. Voit käydä tarkistamassa asian kirkkoneuvoston pöytäkirjoista osoitteessa http://www.loimaanseurakunta.fi/?id=37851C48-365240CA8B58-00A06632D788

    Äänestä

  • 808 kirjoitti:

    siis sittenkään tiennyt kaikkea asiasta!

    Äänestä

Koko seurakunta on muuttunut kokoomuslaisten käräjiksi. Jos ei paikkakunta saa yhtä seurakuntatalo asiaaa järjestykseen pitää vaan vaihtaa seutua.

Missä naisten käräjät ja mukana nämä sama riitapukarit mukana hallinnossa ja vanhat päälliköt lisäksi. Päälle katsoo yksi pitkätukka seurakunnasta.

Ei hyvin mene ja kepu kaatuu omaan ahneuteensa ja populismiinsa. Lehtinaisia tai miehiä sama se onko
häilyvien heiluvia tai muita liikkuvia äänestäjiä.    

Äänestä
  • Kylläpä jaksat viitata jo vuosia sitten päättyneisiin asioihinkin. Yritä nyt päästä siitä suosta ylös.
    Hallinto-oikeuden päätös, jota odotetaan ei tietenkään ole mikään kokoomuslaisten käräjät. Tässähän on kysymys seurakunnan hallinnon (mahdollisesta) virheellisestä toimintatavasta. Älä sekoita asiaan politiikkaa.
    Kuntavaalit menivät mukavasti kokoomukselta, Loimaallakin kokoomus vahvisti asemiaan. Olihan siellä mukana yksi pitkätukkakin, joka sai yli sata ääntä ja tuplasi edelliskertaisen äänipottinsa. Sillä asialla ei kuitenkaan liene mitään tekemistä Metsämaan seurakuntatalon kanssa.

    Äänestä

  • käräjiä kirjoitti:

    Kylläpä jaksat viitata jo vuosia sitten päättyneisiin asioihinkin. Yritä nyt päästä siitä suosta ylös.
    Hallinto-oikeuden päätös, jota odotetaan ei tietenkään ole mikään kokoomuslaisten käräjät. Tässähän on kysymys seurakunnan hallinnon (mahdollisesta) virheellisestä toimintatavasta. Älä sekoita asiaan politiikkaa.
    Kuntavaalit menivät mukavasti kokoomukselta, Loimaallakin kokoomus vahvisti asemiaan. Olihan siellä mukana yksi pitkätukkakin, joka sai yli sata ääntä ja tuplasi edelliskertaisen äänipottinsa. Sillä asialla ei kuitenkaan liene mitään tekemistä Metsämaan seurakuntatalon kanssa.

    enempää, että jos HO ilmoittaa että päätös on laillinen, jää valtuuston ja neuvoston päätökset voimaan ja sen sinä sitten varmasti tiedätkin mitä se tarkoittaa!

    Äänestä

  • sen.. kirjoitti:

    enempää, että jos HO ilmoittaa että päätös on laillinen, jää valtuuston ja neuvoston päätökset voimaan ja sen sinä sitten varmasti tiedätkin mitä se tarkoittaa!

    Uusia käsittelykierroksia seurakunnan luottamusmieshallinnossa!Ja aikaa kuluu.Onneksi
    mukana ovat silloin alastarolaiset ja melliläläiset , toivon mukaan taloudellisista asioista enemmän ymmärtävät.

    Äänestä

  • sen! kirjoitti:

    ja myös enempi reuna-alueitten etuja ymmärtäviä.

    Äänestä

  • varmaan kirjoitti:

    ja myös enempi reuna-alueitten etuja ymmärtäviä.

    Toivoisin että päättäjät osallistuisivat myös keskusteluihin yhteisistä asioista. Näin pitäisi demokratiassa tapahtua. Päättäjät vetäytyvät vastuusta ja ovat kiukkuisia kun kansa yrittää puhua tärkeistä asioista. Päättäjät pitävät itseään muita parempina. Hallinto ei toimi, koska ihmiset eivät saa tietoa käsiteltävistä asioista ennen päätöksentekoa. Tämä vaivaa niin seurakunnan kuin kaupunginkin hallintoa. Kaupunginvaltuustossa on kuitenkin muutamia valtuutettuja, jotka ovat perillä laeista. Seurakunnassa sen sijaan asiantuntemus on suurin piirtein nollassa. En ymmärrä, miksi päättäjät eivät uskalla eivätkä viitsi puhella kansan kanssa. Tällaista jälkinalkutusta ei tarvitsisi kuunnella, jos asioista tiedotettaisiin etukäteen. Päättäjät saisivat päättää silti asioista. Hiljaisuus sinetöi väitteeni. Asiat ovat vinksallaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Puplikaani kirjoitti:

Metsämaalle rakennetaan taas seurakuntatalo. Seurakunnalla on tiloja vaikka muille jakaa, mutta lisää pitää vaan saada. Vika on päättäjien, he eivät käytä maalaisjärkeään. Rakennushalut ovat poliittisia, päättäjät ovat "luvanneet" ennen vaaleja ja muuta vastaavaa typeryyttä. Tällaisena aikana ja lisäksi siksi, että tiloja ei todellakaan tarvita, he vaan änkäävät jatkuvasti. En anna minkäänlaista arvoa tällaisille päättäjille. Voin sanoa suoraan, että te olette todella väärällä paikalla. Metsämaalla on kaunis Nahuntupa ja muita saleja, älkää viitsikö. Piakkakunnalla on todellisiakin epäkohtia, yrittäkää huomata ne. Loimaalaiset päättäjät eivät kuuntele kansaa, ei ihme että ihmiset eivät juurikaan arvosta politiikkojaan. Kyllä olisi hyvä, että "parhaat" päältä pääsisivät eduskuntaan täältä rehaamasta. Todella tonttumaista toimintaa. Menkää nyt edes kerran katsomaan Metsämaalle, niin näette kuolleen kylän. Seurakunnan tilaisuuksissa käy todella harvat. Tienvarressa on isoja taloja, niihinkin mahtuisi väkeä iltaa istumaan. Tosin isoissa taloissakin asuu pari ihmistä tai ei ketään. Kaikki tulevat autolla esimerkiksi hautajaisiin, joten ei ole mikään konsti ajaa kirkolta vanhalle Kanta-Loimaalle muistojuhlaan. Erottakaa Metsämaa Loimaasta niin päästään jankutuksesta. Kanta-Loimaan yhteistalouden aikana jo metsämaalaisten kirkonmenot maksoivat maltaita. Metsämaalaiset eivät niitä itse kustantaneet, vaan kantaloimaalaiset maksoivat. Kun Metsämaalla on niin rikasta väkeä, niin kyllä he tulevat toimeen. Rakentakoot vaikka vatikaanin pakettipelloilleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu