Turvonneet, punaiset, hilseilevat silmaluomet!

Terve.

Olen karsinyt samasta vaivasta jo viidetta vuotta, eli silmaluomeni, varsinkin alaluomet, punottaa, hilseilee ja ovat hiukan arat. En oikein keksi mitaan ratkaisevaa tekijaa mista se johtuu, koska punotus tulee ja menee. Varsinkin meriveden ja auringon yhdistelma aiheuttaa alkuun, kutinaa ja kihelmointia ja turvotusta, ja paivan loppua kohden luonten punoitus lisaantyy, ja seuraavana paivana luomet hilseilee ja punottaa ihan toden teolla.

Hydrocortisonia ja muita antibioottivoiteita mita laakari on maarannyt olen valilla laittanut mutta yritan niita kuitenkin valttaa, kun ne ei punoitusta ehkaise vaan parhaimmassa tapauksessa hiukan lieventaa oireita.

APua ! laakarit ei ole keksinyt mitaan syyta, vaikka olen ainakin neljalla eri lekurilla kaynyt. maaraa vain voiteita.
2283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sinulla on kosketusallergia jollekin kemikaalille. Tuo kemikaali voi olla lähes mikä tahansa keinokumeista meikkien hertsiin.

Kynsilakka/luonnon hartsi aiheuttaa silmäluomien hilseilyä. Samoin lateksinen meikkisienesi voi aiheuttaa sitä. Tai voiteiden lanoliini.

Allergian syyn etsintä on salapoliisityötä. Kirjaat tekemisesi ja oireesi päiväkirjaksi. Pikkuhiljaa alat erottaa minkä asioiden jälkeen oireita tulee.

Äänestä
  • En oikein usko, etta kyseeessa on mikaan kemikaali allergia, koska luomet usein artyvat vain pelkastaan meriveden ja auringon yhdistelmasta. Lisaksi en meikkaa tai tee muitakaan tyttojen juttuja kun olen kuitenkin raavas mies ja eivathan miehet meikkaa, paitsi homot.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimetön kirjoitti:

Terve.

Olen karsinyt samasta vaivasta jo viidetta vuotta, eli silmaluomeni, varsinkin alaluomet, punottaa, hilseilee ja ovat hiukan arat. En oikein keksi mitaan ratkaisevaa tekijaa mista se johtuu, koska punotus tulee ja menee. Varsinkin meriveden ja auringon yhdistelma aiheuttaa alkuun, kutinaa ja kihelmointia ja turvotusta, ja paivan loppua kohden luonten punoitus lisaantyy, ja seuraavana paivana luomet hilseilee ja punottaa ihan toden teolla.

Hydrocortisonia ja muita antibioottivoiteita mita laakari on maarannyt olen valilla laittanut mutta yritan niita kuitenkin valttaa, kun ne ei punoitusta ehkaise vaan parhaimmassa tapauksessa hiukan lieventaa oireita.

APua ! laakarit ei ole keksinyt mitaan syyta, vaikka olen ainakin neljalla eri lekurilla kaynyt. maaraa vain voiteita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu