Vaikeaa lastenhoitoa

Kun näitä äitipalstoja lukee, niin ei voi kun ihmetellä, miten lastenhoidosta ja perhe-elämästä on tullut muutamassa vuosikymmenessä niin ylitsepääsettömän vaikeaa. Lapsia kuitenkin jostakin syystä tehdään, vaikka heidän aikuiseksi kasvattaminen on niin ahdistavaa.

Usein kuulee syytettävän tämänhetkistä "maailmaa" ja "aikaa" siitä, että perhe-elämästä on tullut niin vaikeaa. Minä väitän, että ajassa ei ole yhtään vikaa ja maailmassa on ollut aina yhtä paljon ongelmia. (Ei se ollut helppoa sata vuotta sittenkään vaan päinvastoin!) Vika on nykyajan uusavuttomassa ja helppoon tottuneessa ihmisessä, jonka on mahdotonta joustaa omista mukavuuksistaan.

Jatkuvasti saa lukea, kuinka kotona on ahdistavaa ja seinät kaatuvat päälle. Rahat ovat lopussa. Ruuanlaittoon ei ole aikaa. Lapsi valvoo vaikka on jo puolivuotias. Avioliitossa ei ole mukavaa ja avioero on tulossa, kun isä ei vaihtanut viime viikolla yhtä monta vaippaa kuin äiti. Telkkarista ei tule hyviä elokuvia. Perse leviää. Töihinpaluu ei ole kivaa, kun ala ei ole oma, mutta omia lapsiakaan ei haluta hoitaa. Synnytys nipistää ikävästi pyllystä. Päiväkodin tädit nalkuttavat turhasta, mutta sinnehän ne ipanat viedään 10-kuisena riippumatta siitä, onko äiti kotona vai ei.

Tämä oli rankkaa karrikointia, mutta mikä helvetti teitä (meitä) nykyajan äitejä oikein vaivaa?! Miksi niitä lapsia on sitten tehtävä, jos ei olla valmiita elämään heidän ehdoillaan eikä lapsentulo saa muuttaa mitään. Miten ihmisille voi tulla yllätyksenä, että vauvat itkevät ja valvovat ja että avioliitossa ei ole aina mukavaa?! Ja sekin tuntuu olevan jo masennuspillerin paikka, kun omassa kodissa ei taikakeiju imuroi ja laita ruokaa, vaan kaikki on tehtävä itse.

Minä henkilökohtaisesti olen väsynyt tähän marinaan ja narinaan. Olisi kiva kuulla, onko kukaan muu ärsyyntynyt samaan. Älkääkä taas alkako jauhaa siitä, että ennen aikaan koko talonväki asui samassa pihassa ja mummot hoitivat lapsia, kun äidit viettivät ihanaa omaa aikaa ja luksuselämää pelloilla ja navetassa. Kuka teistä olisi valmis sietämään anoppia omissa nurkissaan ja helpottamaan täten elämäänsä. Mielipiteitä kiitos!
321799
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Ihan asiaa kirjoitat. Ja samastun edellä mainitsemiisi piirteisiin vallan mainiosti. Kun sen näin lukasee toisen kirjoittamana, sen vasta tajuaakin.

Äänestä

itse olen kasvanut maalla perheessä, johon minun lisäkseni kuului viisi nuorempaa sisarusta. lisäksi isomummoni asui meillä ihan elämänsä loppuun asti. olen saanut ns. vanhanaikaisen kasvatuksen ja saanut myöskin risusta kun on älyttömyyksiä tehty.
kun saimme esikoisemme puoi vuotta sitten kaikki varoittelivat minua siitä, kuinka raskasta lapsen kanssa tulee olemaan jne. olen ihmetellyt muiden äitien valitusta ajan vähyydestä, ok minulla on vain yksi lapsi, mutta silti. lapsenhoidon ohella siivoan, pesen pyykit, teen ruoan alusta asti itse, leivon itse leivät ja pullat jne. miehen ei tarvi näitä hommia tehdä koska hän käy töissä, näin minulle on opetettu jo lapsesta. tottakai hän hoitaa lasta siinä missä minäkin, koska haluaa niin tehdä. hienosti riittää aikaa itsellenikin.
suhteemme on kunnossa koska molemmat haluamme sen toimivan ja annamme toisillemme tilaa ja teemme kompromisseja. näin se vain menee. ei voi saada jos ei itse anna :)
alku oli hankalaa joo, koska lapsemme syntyi keskosena ja painoi vain kilon. sitä osaa olla iloinen elämän pikku ihmeistä ja iloista kun on kokenut huonojakin juttuja ja kasvanut niistä. eipä sen kummempia.

Äänestä

yksin sitä että nykynaiset ovat uusavuttomia, nykyään valittaminen ei ole suuri synti, niinkuin ennen ja nykyään valittaminen esim netissä on niin helppoa ja on helppo saada vertaistukea kuin ennen..luulisin..en tiedä..
ja muuten....en todellakaan ottaisi anoppia nurkkiini asumaan, ei ei ei.. :O)
ihmettelen kyllä syvästi ihmisiä ketkä valittavat kun lapsi vie oman ajan..sitähän se on..vähän aikaa...ja ihmettelen miten nykyään parit vaihtuvat kun heti kun on ollut kk nihkeempää..sitähän se pitemmässä suhteessa on..välillä menee huonommin..noh..hyvähän se on täydellisenä puhua:)

Äänestä
  • ..minäkin luulen, että on kyse siitä, että nykyään saa valittaa. Toisaalta ihan hyväkin jos joku asia hatuttaa, niin voi purkaa sitä ystävien kesken. -tai täällä. :)
    Mulla kävi vähän toisin päin lapseni saatuani. Mulla oli aivan hirveät kauhukuvat siitä, kuinka rankaksi elämä muuttuu jne. ja vielä yksinodottajana! Paniikki, miten pärjätään kaksin.
    No, kaikki meni tosi hyvin ja tuntuu, että helpommaksi muuttuu koko ajan kun lapseni kasvaa ja oppii tekemään itse asioita. Käsittämätöntä.
    Sitten vaan murrosikää vartomaan... :)

    Äänestä

  • Hannabach kirjoitti:

    ..minäkin luulen, että on kyse siitä, että nykyään saa valittaa. Toisaalta ihan hyväkin jos joku asia hatuttaa, niin voi purkaa sitä ystävien kesken. -tai täällä. :)
    Mulla kävi vähän toisin päin lapseni saatuani. Mulla oli aivan hirveät kauhukuvat siitä, kuinka rankaksi elämä muuttuu jne. ja vielä yksinodottajana! Paniikki, miten pärjätään kaksin.
    No, kaikki meni tosi hyvin ja tuntuu, että helpommaksi muuttuu koko ajan kun lapseni kasvaa ja oppii tekemään itse asioita. Käsittämätöntä.
    Sitten vaan murrosikää vartomaan... :)

    Mulla oli kans paljon rankempi käsitys lapsesta ja synnytyksestä. Helppoa ja ihanaahan tää on. Noh..nimenomaan...murrosikää odotellessa..

    Äänestä

  • olette oikeilla jäljillä.. kirjoitti:

    Mulla oli kans paljon rankempi käsitys lapsesta ja synnytyksestä. Helppoa ja ihanaahan tää on. Noh..nimenomaan...murrosikää odotellessa..

    mutta se täytyy sanoa, että on tosi hienoa, että naiset uskaltaa nykyään erota eikä kaikkea tarvitse sietää.

    Itse lähdin vauvan kanssa karkuun hakkaavaa ja henkisesti pahoinpitelevää miestä. Mies on menestyvä ison yrityksen toimitusjohtaja. Aloittajan kaltaiset naiset varmaan ovat valmiita haukkumaan minut lyttyyn siitä, että jätin mieheni (liian helposti, pelästyin avioliiton arkea jne...), mutta jokainen nainen, joka on kokenut samaa pelkoa ja ahdistusta kotona, jonka minä koin, tietää, että lähtö on tuossa tilanteessa ainoa järkevä ratkaisu.

    Ja minun on ihan todella sanottava, että ystäväpiirissäni ei ole yhtään naista, joka elämästään lasten kanssa valittaisi - joskus voidaan tietysti todeta, että väsyttää ja on raskasta, mutta kukaan ei olisi valmis osaansa vaihtamaan.

    Äänestä

Ennenvanhaan kerettiin pilkkoa hellapuut ja kantaa ne sisälle, lämmittää tiskivedet puuhellalla, ja tiskata käsin, sekä kantaa likavedet pihalle. Ja siinä sivussa tehtiin ruokakin. Ja pyykitkin kerettiin pesemään käsin.

Toista se on nykyisin, kun koneet tiskaa ja pyykkää, ja hellankin saa kuumaksi nappia kääntämällä. Mutta silti ei keretä ruokaa laittamaan. No, sehän johtuu siitä, että pitää keretä katsomaan suosikkiohjelmat ja muutama ei niin mieluinenkin TV:stä, ja käydä hoitamassa sosiaalisia suhteita netin keskustelupalstoilla, ja shoppailemassakin pitää käydä, vähintään kerran viikossa, eikä sieltä heti kotiin tulla kun kerrankin on päästy lähtemään johonkin.

Joo, en kyllä vaihtaisi nettiä ja kodinkoneita nyrkkipyykkiin ja kantoveteen, mutta sen sanon, että jos ei aika tunnu riittävän kodinkoneiden käyttämiseen, suosittelen vähentämään telkkarin vahtaamista ja netissä notkumista.

Äänestä
  • Ja ei ollut ennenkään kaikilla äitiä tai anoppia auttamassa. Ja sitten oli niitä, jotka hoitivat kodin ja lasten lisäksi vielä huonokuntoista anoppiaan tai äitiään tai jotain muuta suvun vanhusta, koska vaivaistalot olivat jopa nykymittapuulla mitattuna kamalia paikkoja.

    Äänestä

  • 4:n äiti kirjoitti:

    Ja ei ollut ennenkään kaikilla äitiä tai anoppia auttamassa. Ja sitten oli niitä, jotka hoitivat kodin ja lasten lisäksi vielä huonokuntoista anoppiaan tai äitiään tai jotain muuta suvun vanhusta, koska vaivaistalot olivat jopa nykymittapuulla mitattuna kamalia paikkoja.

    Muuten olen kyllä samaa mieltä että kone ja telkkari kiinni ja heti alkaa hommat tapahtumaan..mutta otetaanhan huomioon, että ennen..siis ihan oikeesti ENNEN kun asuttiin suurimmaks osaks maatiloilla yms yms, naiset eivät käyneet töissä vaam hoitivat kotia ja lapsia..nyt kun molemmat käy töissä niin on musta ihan ymmärrettävää ettei nyrkkipyykkiä kerkeä pestä..kyllä meilläkin oli koti aina siisti silloin kun olin vielä kotona lasten kanssa...nyt kun pitää käydä vielä töissäkin, sitä ei aina jaksa... :)

    Äänestä

  • sinulle 4.n äiti kirjoitti:

    siellä maatilalla töitäkin, hoitivat ja huolsivat karjaa, lypsivät käsin jne.

    Oma äitini on ollut kodin ulkopuolella töissä ja silti ehtinyt siivota leipoa jne. Kyllä minä huomaan selvän asenne-eron tuon ikäpolven naisissa verrattuna meidän ikäpolveen. He eivät valita niin paljon turhasta ja pikkuasioista kuin me ja he jaksavat tehdä asioista paljon paremmin kuin meidän sukupolvi. Siis noin yleisesti, poikkeuksiakin on. En tiedä mistä se johtuu, onko meidän kasvatus ollut sitten jotenkin aika väärää. Itse opetan omat lapseni osallistumaan kotitöihin jne.

    Äänestä

  • ne naiset teki kirjoitti:

    että näen kyllä paljon huonoakin aiemmissa äideissä. Monet alistuivat miehen tahtoon ja tekivät mukisematta kaikki kotityöt vaikka kävivät itsekin töissä. Ja lapsia saatettiin luunapittaa, tukistaa jne.

    Äänestä

Ennen äideillä oli yksi huoli vähemmän. Riitti että lapsi oli hyvin syötetty ja puhtaissa vaatteissa. Lapsen henkisestä kehityksestä ei kannettu huolta samalla tavalla kuin nyt. Silloin moni käytti leikkikehää mihin lapsi nakattiin pois tieltä. Pahimmassa tapauksessa tenava köytettiin pottatuoliin tai pöydänjalkaan kiinni siksi aikaa kun äiti oli navetalla aamuin ja illoin töissä. Lasten kanssa ei juuri leikitty ja aika harva isä osallistui kasvatukseen muuten kuin uhkailemalla. Lapsi hoitui siinä kotitöiden sivussa miten hoitui.

Lapset tekivät paljon työtä itsenäisesti ja olivat usein vapaa-aikansa täysin keskenään. Lapsia hukkui paljon ja kuoli lukemattomia erilaisissa onnettomuuksissa.

Iso osa 40-50 luvun äideistä hoiti lapsensa niin että tänä päivänä samalla hoidolla lapset otettaisiin välittömästi huostaan "välinpitämättömiltä" vanhemmiltaan.

Kaari Utrio on kerännyt paljon tietoa kirjasarjaansa Perheen historia. Sen lukeminen avaa silmiä tajuamaan etteivät entiset ajat olekkaan olleet kovin kultaisia.

Äänestä
  • 40-50-luvulla vain hyvin harvat äidit käyttivät alkoholia. Perheessä oli yleensä aina vähintään yksi selväpäinen aikuinen.
    Äidit eivät myöskään löhönneeet sohvalla televison kaukosäädin kädessään, eivät roikkuneet netissä eivätkä jaaritelleet puhelimessa tuntikausia kuten monet nykyäidit, eivätkä käyneet baareissa.
    Lasten heitteillejättöä tuollainenkin on.

    Äänestä

on saanut liikaa tekemättä juuri mitään sen eteen...Kaikki on lapsesta saakka kannettu kultalautasella ja on totuttu helppoon elämään. Ja kun koko ajan kaikki korostavat itsekkyyttä ja oikeutta omaan elämään niin johan se on kamalaa, kun niistä omista lapsista pitää huolehtia.

Surullista luettavaa, kun jotkut valittavat kuinka isovanhemmat eivät suostu ottamaan lasta yökylään kun itse pitäisi päästä hoitamaan parisuhdetta tai muuta ja sitten kuitenkin todetaan, että kyllä ne isovanhemmat päivällä hoitavat lasta. Mutta kun se on niin suuri ongelma, kun eivät ota yöksi. Joskus ajattelee, että no joo, tervetuloa meidän elämään, meidän lapsia ei katso yhtään kukaan koskaan vaan itse mieheni kanssa ne hoidan ja silti pärjätään ja ollaan hengissä vaikka koiria ja kissojakin on huollettavana.

Äänestä

Pointtisi kanssa olen kyllä samaa mieltä.

Toki lastenhoito on välillä raskasta. Se voi olla joskus joku hetki, kun on ajatellut että nytpä imuroin tähän aikaan ja unohtanut, että vauva tietysti samaan aikaan haluaa roikkua rinnassa ja sylissä kaksi tuntia.. toisaalta, ehtiihän sitä imuroida myöhemminkin!

Mutta se vaativa ja haastavakin vauva/pikkulapsi aika ei kestä montaa vuotta.. jos avioliitto ehtii siinä ajassa kariutua, tokkopa olisi kestänyt pitkään muutenkaan? Ihmettelen myös, miksei lasten ehdoilla kyetä elämään edes sitä ainoaa ja ensimmäistä vuotta.

Äänestä

AIvan Aivan ja ajatella aikoinaan ei ollut edes pesukoneita millä pestä vaatteet ja astiat. Mitä helpommaksi käy niin sitä helpommin valitetaan.

Kylläpähän niitä paineita juuri aiheuttaa muut ihmiset. Kaikki pitää olla tiptop ja kun me naiset ollaan saatu tasa-arvo niin kyllähän siitä pitää pitää kiinni. Miehille ja naisille yhtä paljon kaikkea.
Pittää saada reimatecit ja lewikset ja olla ulospäin niin hienoa.

Lapsien kuunteleminen unohtuu jolloin elämästä tulee vieläkin pikkaisen vaikeampaa. Lapsille ei hennota tuottaa pettymyksiä jolloin opetetaan lisää nirppanokkia. Kilpaillaan siitä kuka äiti se jaksaa useammin vaihtaa vaippaa tai pestä puklua poskelta.

Se normaali yhteiselo ja kommunikointi on kohta keskiajan heiniä. Todellakin lapset ja koti on nykyään sellainen varallisuuden tabu.

Äänestä

Muakin ärsyttää tuo suunnaton kitinä siitä, miten ei pysty, ei jaksa eikä kykene. Toki itsellänikin tulee päästeltyä höyryjä enemmän ja vähemmän, mutta en silti ole estynyt suorittamasta normaaleja arkirutiineja.

Työskennellessäni päiväkodissa kuulin kaikenlaisia älynväläyksiä. Varmaan on sanomattakin selvää, että noita kuunnellessa olisi tehnyt mieli ampua kuula kalloon:

"Voitteks te opettaa meidän lapsen kuivaksi täällä tarhassa, kun me ei voida. Kotona on parkettilattiat."

"Eihän se ole loma eikä mikään, jos lapset ovat kotona!" (Äiti kuskasi lasta heinäkuun ajan päivystystarhaan, jotta saisi itse lepuuttaa miehen kanssa hermoja kotona eikä lapsella ollut kuin viikko lomaa koko tarhavuoden aikana.)

"Mä en ole vaan semmoinen ihminen, joka laittaa ruokaa." (Eskarilapsi oli hirvittävän huono syömään aika suostunut edes maistamaan "tota pyöreetä" eli perunaa.)

"Meillä ei ole varaa ostaa lapselle kumisaappaita, joten olkoon sisällä loskakeleillä." (4- ja 6-vuotiailla lapsilla oli tosin hienot nahkatakit.)

"Se on sun tehtävä hoitaa meidän lapsia, koska sulle siitä maksetaankin. Mä en voi sille mitään, jos tärkeä palaveri venyy." (Äiti haki toistuvasti lapsensa tarhan sulkemisajan jälkeen ja näköjään hyvästä syystä!)

"Kiva kun tarha taas aukes loman jälkeen, ettei tarvi kuunnella tuon kitinää." (Siis kuka nyt voisi pärjätä kahden lapsen kanssa kotona...)

Onkohan muualla Suomessa näin tyhmiä ihmisiä kuin Helsingissä. Mitä olen nyt puhunut ulkopaikkakuntalaisten kanssa, niin ei heillä ihan yhtä avutonta meininkiä tunnu olevan. Tai se ei ole ainakaan yleisesti hyväksyttyä. Noh, noi oli vaan kai ääritapauksia.

Äänestä
  • kylläpä niitä muuallakin on. asun kokkolan suunnalla, ja katsoin kahvilassa kuinka kaksi nuorta äitiä oli lähteneet lastensa kanssa liikenteeseen. molemmat vaavit olivat alle puolivuotiaita noin karkeesti arvioiden. toinen superäiti juotti kitisevälle lapselleen mehua tuttipullosta ja selitti ystävälleen kuinka näppärä keino se on saada lapsi tyytyväiseksi. voit arvata että meinasin pullaani tukehtua!!
    toinen juttu on lasten vaatteet. voi hyvä jumala kun valitetaan että rahat ei mihinkään riitä ja sitten juostaan ostamaan benettonilta/marimekolta/yms lastenvaatteita! ja selitys: kirpparivaatteet on käytettyjä, ei hänkään voisi käyttää jonkun toisen housuja..pitää olla tyylikäs.

    Äänestä

  • Melkosia kommentteja vanhemmilta.

    Vaikka arki välillä hermoja raastaakin, minua kaihertaa silti ajatus että jonain päivänä joku muu on lasteni kanssa 8 tuntia, jopa yli! ..per päivä. Esikoinen on sillon 5-vuotias ja kuopus 3v. Onneksi heillä on sentään toisistaan sitten seuraa tarhassa..

    Äänestä

  • Jihuuu kirjoitti:

    Melkosia kommentteja vanhemmilta.

    Vaikka arki välillä hermoja raastaakin, minua kaihertaa silti ajatus että jonain päivänä joku muu on lasteni kanssa 8 tuntia, jopa yli! ..per päivä. Esikoinen on sillon 5-vuotias ja kuopus 3v. Onneksi heillä on sentään toisistaan sitten seuraa tarhassa..

    Muakin ahdistaa jo nyt ajatus siitä, että typykät pitäisi antaa jollekin muulle hoidettavaksi, joka ei tunne ja ymmärrä heitä yhtä hyvin kuin minä ja aviomieheni. Mäkin olen lohduttautunut sillä ajatuksella, että onneksi nuo tytöt voi lähettää kahdestaan matkaan. Jos tytöt tulevat äitiinsä, niin eivätköhän he jo 3- ja 5-vuotiaina osaa pyörittää sen verran tehokkaasti tietotoimistoa, että ikävät asiat ja mahdolliset laiminlyönnit kantautuvat kotiin asti. Ja sitten tietysti on vielä yksi mahdollinen valttikortti käytössä eli kolmas lapsi! :)

    Arjen pyörittäminen on tosiaan joskus raastavaa hommaa ja glamour on kaukana, mutta yritän iloita siitä, että minulla on tilaisuus olla lasteni lähellä. Vaikka virikkeitä ja sosiaalisia suhteita ei olekaan niin paljon kuin tarhassa niin onpahan ainakin oma äiti lähistöllä, joka korjaa lelut ja puhaltaa haavat.

    Äänestä

  • äly ja väläys. kirjoitti:

    kylläpä niitä muuallakin on. asun kokkolan suunnalla, ja katsoin kahvilassa kuinka kaksi nuorta äitiä oli lähteneet lastensa kanssa liikenteeseen. molemmat vaavit olivat alle puolivuotiaita noin karkeesti arvioiden. toinen superäiti juotti kitisevälle lapselleen mehua tuttipullosta ja selitti ystävälleen kuinka näppärä keino se on saada lapsi tyytyväiseksi. voit arvata että meinasin pullaani tukehtua!!
    toinen juttu on lasten vaatteet. voi hyvä jumala kun valitetaan että rahat ei mihinkään riitä ja sitten juostaan ostamaan benettonilta/marimekolta/yms lastenvaatteita! ja selitys: kirpparivaatteet on käytettyjä, ei hänkään voisi käyttää jonkun toisen housuja..pitää olla tyylikäs.

    ja se luetaan, että ovat itsekin melkein lapsia vielä! Lisäksi kaiken sairaan kulutushömpän läpitunkemia.

    Äänestä

  • old_profile_45998 kirjoitti:

    Muakin ahdistaa jo nyt ajatus siitä, että typykät pitäisi antaa jollekin muulle hoidettavaksi, joka ei tunne ja ymmärrä heitä yhtä hyvin kuin minä ja aviomieheni. Mäkin olen lohduttautunut sillä ajatuksella, että onneksi nuo tytöt voi lähettää kahdestaan matkaan. Jos tytöt tulevat äitiinsä, niin eivätköhän he jo 3- ja 5-vuotiaina osaa pyörittää sen verran tehokkaasti tietotoimistoa, että ikävät asiat ja mahdolliset laiminlyönnit kantautuvat kotiin asti. Ja sitten tietysti on vielä yksi mahdollinen valttikortti käytössä eli kolmas lapsi! :)

    Arjen pyörittäminen on tosiaan joskus raastavaa hommaa ja glamour on kaukana, mutta yritän iloita siitä, että minulla on tilaisuus olla lasteni lähellä. Vaikka virikkeitä ja sosiaalisia suhteita ei olekaan niin paljon kuin tarhassa niin onpahan ainakin oma äiti lähistöllä, joka korjaa lelut ja puhaltaa haavat.

    sinne lastentarhaan! Kätevää, todellakin.

    Äänestä

  • omat pikku vakoojat kirjoitti:

    sinne lastentarhaan! Kätevää, todellakin.

    Olen todellakin otettu, jos lapsistani kasvaa niin rohkeita yksilöitä, että he uskaltavat puolustaa itseään ja ainakin nostaa kissan pöydälle, jos he kokevat tulleensa väärin kohdelluiksi. Lapset eivät ole aina (monestikaan) oikeassa, mutta tunteet ovat kaikille sallittuja ja ne on käsiteltävä. Se on omanarvontuntoa se!

    Äänestä

  • Heh kyllä nousi hymy korviin tätä lukiessa, kun yön valvonnu kun 2-vuotias tyttäreni keskimäärin tunnin välein potki peittonsa ja piti mennä peittelemään ja aamulla 6 aikaan kauhea kiukku ja huuto siitä kun en antanut uniriepua hänelle suoraan käteen.
    Tilannettani korostaa, että olen yppöyksin.En kylläkään valita.Toisinaan kyllä ottaa pattiin ja korvista nousee savua.Toisinaan turhauttaa kun siivoaa muutaman tunnin asuntoa ja lopetettuani 10 min. niin neidin lelut on levällään pitkin olohuonetta. Tämä kuuluu tähän vaiheeseen ja itse pyrin tekemään mitä ehdin, voin ja jaksan enkä kanna stressiä siitä kuinka ei täällä tuoksu pulla kuin ehkä kaksi kertaa vuodessa tai en laittanu pesukonetta pyörimään juuri tänään kuin olisi pitänyt.

    Äänestä

  • NUORET ÄIDIT kirjoitti:

    ja se luetaan, että ovat itsekin melkein lapsia vielä! Lisäksi kaiken sairaan kulutushömpän läpitunkemia.

    Tätähän on joo kuultu... Olen kuitenkin ollut huomaavinani, että enemmän ne paremmin tienaavat VANHEMMAT äidit tuhlaavat rahaa esim merkkivaatteisiin kuin nuoret. Itse suosin kirpparivaatteita ja tavaraa niin taloudellisita kuin ekologisistakin syistä.

    Ja mehun juottamisesta tuttipullosta.. Omat lapseni ovat toinen 2 v ja toinen 8 kk, isompi juo mehua satunnaisesti (ehkä noin kerran viikossa kyläillessä tai muuten erityistilanteissa) ja pienempi ei ole vielä maistanutkaan... Muutenkin olen melko tarkka näissä terveellisyysasioissa, mutta ei tämäkään luultavasti ole pelkästään nuorten äiten pahe.. Tiedän esim että ainaki vielä joskus 30-40 vuotta sitten suositeltiin alle 1 kk vauvoille appelsiinimehua neuvolan toimesta! Tämmöiset suositukset muuttuvat yllättävästi, eivätkä kovasti vahingoita lasta... Vaikka tietenkään ei kannata totuttaa lasta epäterveellisiin juttuihin.

    Hohhoh, nyt nukkumaan. Anteeksi sekava teksti. ;)

    Äänestä

  • Tästä varsinkin repesin:

    "Mä en ole vaan semmoinen ihminen, joka laittaa ruokaa." (Eskarilapsi oli hirvittävän huono syömään aika suostunut edes maistamaan "tota pyöreetä" eli perunaa.) "

    Äänestä

Aika koomista on; Valitetaan palstatolkulla siitä, että ei saisi valittaa...

Äänestä

Tai sit miulle on vaan sattunut suht helpot muksut, vaikka välillä tuntuu että tuo esikoinen on ihan mahoton. Mut eniwei, meillä on kyl aina siistiä ja kaks lämmintä ruokaa päivässä, ja leipomisetkin tuoksahtaa kerta viikkoon yleensä. Kyl saa kotityöt tehtyä helposti päivän mittaan, ja kerkee siinä leikkiä ja askarrella samalla. (ja ite viel roikkuu netissä jossain välissä :D )Tällästä ainakin nyt, tiie sitten millaseks nuo muksut heittäytyy, tai ite. Tai jos näitä tulee viel lisää joku päivä.

Sen voin sanoo et jos en missään kävis ikinä, niin kyllä valittasin että seinät kaatuu päälle, ja tää arki olis tosi rankkaa pääkopalle, mutta pari kertaa viikossa kun käy omissa harrastuksissa niin saa ladattua akut. Rahan perään en oo koskaan ollu, se riittää että toimeen tulee, ei tarvia olla ulkomaanmatkoja yms. Mie saan omat onnellisuuden tunteet ihan muualta kun kalliista tavaroista esimerkiks.

Omallaan tavallaan nykyään on rankempaa, kun kun on pienenpi se turvaverkko (ja monet on yksinäisiä)kun ennenaikaan, mutta ennenaikaan oli taas kaikki tehtävä alusta loppuu itse. Noh, mielumin silti elän tässä nykyisyydessä. En ole ennenajan ihannoija todellakaan ja tykkään tästä perhekoosta, ei olis miun juttu jos asus koko suku samassa talossa.

Äänestä
  • Meillä menee loistavasti kahestaan. Rahat riittää vaikka mihin ja töitäkin sain just lissää palkan korotuksen kera. Mukula näyttäs olevan kunnossa, ruokittu ja onnellinen. Paljon tuo sylissä hyppii ja piänkin. Se oma omakotitalo siintää horisontissa. Vielä mä sen vakityöpaikan nappaan, että pääsen pankkiin vinkumaan lainaa.

    Tähän palstalle siis piti valittaa että valittaa ei sais. No minun versioni: Mua rasittaa kaikista eniten uusavuttomat, rahanahneet yhärit ja mulkero exät. Ruikutusta ruikutuksen perää eikä mikään sillä ruikuttamisella muutu. Toistesa haukkumista vaa.
    Ei muuta ku naru perseesee ja linnan juhliin!!Se on oikein!

    Äänestä

Mummuni (90v) sanoi tässä taannoin että mitä se semmoinen masennus on, ei hänellä ainakaan koskaan ollut mitään... Hänen vanhin tyttärensä vilkaisi äitiään ja tokaisi, jaa, ei vai. Taisi muistaa jotain...

Eli uskon ettei ihminen mihinkään ole muuttunut, mutta mummuni aikana ei parantunut valittaa, sitä ei hyvällä katsottu. Ei ollut nettiä johon olisi voinut nimettömänä kirjoittaa että hitto kun ottaa päähän. Avioeroa ei kukaan uskaltanut sosiaalisten paineiden vuoksi edes ajatella (mikä on ollut luultavasti ihan vain positiivinen asia). Uskon että silloin on mietitty ihan samoja asioita kuin nyt: miksi tämä lapsi ei nuku, aamulla pitää navettaan jaksaa... Jokohan tälle vois antaa puuroa... Mikä on, kun minua vaan itkettää... Ja kai niistä on puhuttukin, jos on ollut joku, kelle puhua. Uskon, että yhteiskunnan rakenteet ja systeemit muuttuvat, ihminen pysyy aikalailla samanlaisena.

Äänestä
  • Kirjoitit ajatukseni, olen täysin samaa mieltä kanssasi.

    Äänestä

Kyllä sitä avoliitossa ja lapsen kiukutellessa useinkin v*tuttaa mutta samalla olen kiitollinen siitä, että mulle on suotu kaksi maailman ihaninta "pölvästiä" (tuo "haukkumasana" on hellyydellä osoitettu positiivinen sana), mun tytär ja mun miesystävä. Jos niitä hönttejä ei olis, niin olisin aivan hukassa. Aina, kun meinaa ärsyttää, muistelen isoisoäitiäni 1800-luvulta. Hän hoiti 13 lasta eikä valittanut koskaan.
Mä ihmettelen myös että miks hiivatissa niitä muksuja tehdään jos niistä ei ole kenellekään kuin vaivaa?! Totta kai lapsenkasvatus kysyy sitä vastuuta ja kärsivällisyyttä, en mä ainakaan jaksa koko ajan minkään oman ajan perään mankua!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anti-uusavuton kirjoitti:

Kun näitä äitipalstoja lukee, niin ei voi kun ihmetellä, miten lastenhoidosta ja perhe-elämästä on tullut muutamassa vuosikymmenessä niin ylitsepääsettömän vaikeaa. Lapsia kuitenkin jostakin syystä tehdään, vaikka heidän aikuiseksi kasvattaminen on niin ahdistavaa.

Usein kuulee syytettävän tämänhetkistä "maailmaa" ja "aikaa" siitä, että perhe-elämästä on tullut niin vaikeaa. Minä väitän, että ajassa ei ole yhtään vikaa ja maailmassa on ollut aina yhtä paljon ongelmia. (Ei se ollut helppoa sata vuotta sittenkään vaan päinvastoin!) Vika on nykyajan uusavuttomassa ja helppoon tottuneessa ihmisessä, jonka on mahdotonta joustaa omista mukavuuksistaan.

Jatkuvasti saa lukea, kuinka kotona on ahdistavaa ja seinät kaatuvat päälle. Rahat ovat lopussa. Ruuanlaittoon ei ole aikaa. Lapsi valvoo vaikka on jo puolivuotias. Avioliitossa ei ole mukavaa ja avioero on tulossa, kun isä ei vaihtanut viime viikolla yhtä monta vaippaa kuin äiti. Telkkarista ei tule hyviä elokuvia. Perse leviää. Töihinpaluu ei ole kivaa, kun ala ei ole oma, mutta omia lapsiakaan ei haluta hoitaa. Synnytys nipistää ikävästi pyllystä. Päiväkodin tädit nalkuttavat turhasta, mutta sinnehän ne ipanat viedään 10-kuisena riippumatta siitä, onko äiti kotona vai ei.

Tämä oli rankkaa karrikointia, mutta mikä helvetti teitä (meitä) nykyajan äitejä oikein vaivaa?! Miksi niitä lapsia on sitten tehtävä, jos ei olla valmiita elämään heidän ehdoillaan eikä lapsentulo saa muuttaa mitään. Miten ihmisille voi tulla yllätyksenä, että vauvat itkevät ja valvovat ja että avioliitossa ei ole aina mukavaa?! Ja sekin tuntuu olevan jo masennuspillerin paikka, kun omassa kodissa ei taikakeiju imuroi ja laita ruokaa, vaan kaikki on tehtävä itse.

Minä henkilökohtaisesti olen väsynyt tähän marinaan ja narinaan. Olisi kiva kuulla, onko kukaan muu ärsyyntynyt samaan. Älkääkä taas alkako jauhaa siitä, että ennen aikaan koko talonväki asui samassa pihassa ja mummot hoitivat lapsia, kun äidit viettivät ihanaa omaa aikaa ja luksuselämää pelloilla ja navetassa. Kuka teistä olisi valmis sietämään anoppia omissa nurkissaan ja helpottamaan täten elämäänsä. Mielipiteitä kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu