Olen mummo

Lapselle. Rakastan heitä ja heidän vanhempiaan kovasti. On myös ukki , minun mieheni. Noin 2 kuukautta sitten olin kurssilla ja rakastuin siellä eronneeseen mieheen . Mitä teen, en voi tunteilleni mitään.
281177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

kukaan nykyaikainen ihminen hyväksyy, koska omia tunteita pidetään niin tärkeinä.

Ajattele kokonaisuutta. Niitä pieniä ja heidän vanhempiaan. Ajattele myös ukkia. Et kertonut liitostanne, onko se urautunut ja tylsä ja nyt sitten hurahdit hieman.
Vai onko ukki käyttäytynyt huonosti tai onko liittonne riitainen.

Ihastumisia sattuu, ne menevät ajan kanssa ohi. Kannattaa miettiä kahdesti ennenkuin tekee päätöksiä ja kun menee liian pitkälle erehdystä on vaikea korjata, jos huomaakin tehnensä väärin.

Voi jos voisit unohtaa tunteesi, panisit pakolla säkkiin ja yhteydenpito mieheen stop, jos nimittäin pidätte yhteyttä. Et kertonut seurusteletteko salaa tai julkisesti.
Antaisit ajan kulua, jospa se tilanne rauhoittuu.

Äänestä

Mitenkähän neuvoisit esim. omaa tytärtäsi/poikaasi vastaavassa tilanteessa? Sinänsä hienoa, että toinen ihminen herättää voimakkaita tunteita vielä "kypsällä iälläkin" :) Ei kukaan voi kieltää ihastumasta, ja vaikka kieltäisikin, niin tunteet ei siihen tavallisesti lopu. Minun mielestäni voisit esim. yrittää eritellä tarkemmin, mikä tuossa ihmisessä ihastutti sinua. Maailmassa on oikeasti paljon upeita persoonia, ihania ihmisiä, sellaisiakin jotka tuntee "sukulaissielukseen" tai jotka ovat jännällä tavalla omaa persoonaa "täydentäviä". Osan kanssa voisi tutustua ja ihastua vahvemminkin ja solmia suhteen, oikein tulisenkin ehkä. En oikein usko, että olisi vain se "yksi ainoa oikea" jokaiselle. Monen muunkin kanssa voisi solmia elämänmittaisen, onnellisen suhteen. Mutta eihän se oikeasti ole mahdollista :) On tehtävä jotakin valintaa. Haluatko nyt riskeerata oman parisuhteesi ja kenties todeta myöhemmin, että unelmaahan se kaikki vain olikin eikä enää ole paluuta entiseenkään?

Olen melko varma, että näet tuossa kurssitoverissa omia ehkä toteutumattomia toiveita ja haaveita, ehkä niitä hyviä puolia joita omalla puolisollasi ei ole tai jotka eivät ole päässeet esiin. Ehkä ajattelet, että pitäisi "kerran elämässä repäistä ennen kuin on liian myöhäistä". Tai sitten vain himot jyllää - ja niiden mukaan ei kyllä kannata ohjautua! Se on todellisuuden pakenemista. Näin minä ajattelen parisuhteesta, vaikka omaan mummoikään on vielä aikaa... Ja jos nyt puhtaasti jälkipolvea ajattelen, niin olisihan se varmasti ihana asia, että olisi ns. ehjä mummola lapsenlapsilla?

Elämä on työskentelyä oman itsensä kanssa, kasvamista ja kehittymistä loppuun asti. Ja ihan lopussa se kasvaminen ja kehittyminen tarkoittaa luopumista kaikesta ulkoisesta, koska täältä ei viedä mitään näkyvää mukana. Henkinen pääoma on se, mihin kannattaa panostaa. Elämänmittaisessa parisuhteessa kasvaa turvallisimmin, tasapainoisimmin ja lisäksi toista kunnioittaen. Rakastamiseksikin sitä kai sanotaan.

Äänestä
  • sanoiksi pukea. Avossa olemme olleet pian 40 vuotta.Mieheni sanoo usein rakastavansa minua, mutta minulla ei ole samanlaisia tunteita häntä kohtaan.Hän on eläkkeellä Mielestäni hän käyttää liikaa alkoholia, koska hän juo 2 kertaa viikossa.Silloin hän hokee rakkauttaan minuunja ylistää muutenkin. Seuraavana päivänä lupaa ja vannoo, nyt riitti ja eikoskaan enää j, n,e,. Ja minä pöljä luotan viikko, kuukausi ,vuosi ja vuosikymmenet. Olen vain ollut naimisissa lasten ja lasten lasten takia. Ja toiseksi säälin häntä. Olen aina huolehtinut kaikki perheen asiat . Maksanut laskut, no , melkein kaikki siis. Hän oli hyvässä virassa ja saa aika hyvän eläkkeen.
    En aikoisikaan ehkä erota . Sen verran rakkaat minulle on lapset ja lasten lapset. Tämä on kai minun osani. Mutta kurssilla tunsin , sekä olen sen kokenut aikasemminkin, että elämä/Joku johdattaa minua. Kiitän kovasti teitä jotka vastasitte minulle.Odotan lisää keskustelua asiasta.

    Äänestä

  • jos osaan kirjoitti:

    sanoiksi pukea. Avossa olemme olleet pian 40 vuotta.Mieheni sanoo usein rakastavansa minua, mutta minulla ei ole samanlaisia tunteita häntä kohtaan.Hän on eläkkeellä Mielestäni hän käyttää liikaa alkoholia, koska hän juo 2 kertaa viikossa.Silloin hän hokee rakkauttaan minuunja ylistää muutenkin. Seuraavana päivänä lupaa ja vannoo, nyt riitti ja eikoskaan enää j, n,e,. Ja minä pöljä luotan viikko, kuukausi ,vuosi ja vuosikymmenet. Olen vain ollut naimisissa lasten ja lasten lasten takia. Ja toiseksi säälin häntä. Olen aina huolehtinut kaikki perheen asiat . Maksanut laskut, no , melkein kaikki siis. Hän oli hyvässä virassa ja saa aika hyvän eläkkeen.

    Kyllä sinua Joku johdattaakin, ehkä siksi sait poikkeuksellisen "napakat" vastaukset - tällaisella kovin vapaamielisellä palstalla kun kuitenkin ollaan :)

    Minunkin miehelläni on alkotausta ja oli tässä vasta vuosi sitten tilanne, että lankesi pitkästä aikaa juomaan ja oli koko perhe-elämä mennä helvetiksi... en silti halunnut luovuttaa, sanelin lopulta kovat ehdot LASTENI TAKIA, koska heillä on oikeus parempaan elämään ja lapsuuteen. Uskoin ja toivoin (Ja Herra tietää, että puolestamme rukoiltiin!!) ja muutos parempaan tuli kesällä. Nyt hän on taas raitis ja hoitaa lapsiamme, on mukana elämässämme. On kuin toinen mies - se mies, johon rakastuin. Minä vain rakastan häntä... :) Taistelen tästä ainutkertaisesta mahdollisuudesta elämänpituiseen avioliittoon ja tiedän jo kokemuksenkin kautta, että se kannattaa!! Se on meille molemmille hyväksi.

    Voimia ja sitä johdatusta sinun elämääsi ja rohkeutta muutoksiin, joita ehkä tarvitsee tehdä että teidän parisuhteenne voisi paremmin... Kyllä sinä pääset eteen päin! Teet töitä itsesi kanssa ja vahvistut, vapaudut, kasvat. Voit hyvin riippumatta siitä, millainen puolisosi on (tämä on tärkeää). Ja muista, ettei rakastamiseen tarvita mitään syytä, toista saa rakastaa huononakin... Elämän Suurella Suunnittelijalla on usein hyvä syy siihen, miksi elämme juuri sen ihmisen rinnalla, kuin elämme :)

    Äänestä

  • jos osaan kirjoitti:

    sanoiksi pukea. Avossa olemme olleet pian 40 vuotta.Mieheni sanoo usein rakastavansa minua, mutta minulla ei ole samanlaisia tunteita häntä kohtaan.Hän on eläkkeellä Mielestäni hän käyttää liikaa alkoholia, koska hän juo 2 kertaa viikossa.Silloin hän hokee rakkauttaan minuunja ylistää muutenkin. Seuraavana päivänä lupaa ja vannoo, nyt riitti ja eikoskaan enää j, n,e,. Ja minä pöljä luotan viikko, kuukausi ,vuosi ja vuosikymmenet. Olen vain ollut naimisissa lasten ja lasten lasten takia. Ja toiseksi säälin häntä. Olen aina huolehtinut kaikki perheen asiat . Maksanut laskut, no , melkein kaikki siis. Hän oli hyvässä virassa ja saa aika hyvän eläkkeen.
    En aikoisikaan ehkä erota . Sen verran rakkaat minulle on lapset ja lasten lapset. Tämä on kai minun osani. Mutta kurssilla tunsin , sekä olen sen kokenut aikasemminkin, että elämä/Joku johdattaa minua. Kiitän kovasti teitä jotka vastasitte minulle.Odotan lisää keskustelua asiasta.

    jos sinulla ei ole miestäsi kohtaan tunteita.Kyllä ihmisellä täytyy olla tunteita jos aikoo elää toisen kanssa, muutenhan se on "valheessa" elämistä. Olet todennäköisesti äitinä ja vaimona tähän asti ajatellut aina muita ja itsesi olet jättänyt takaalalle, nyt on sinun vuorosi elää ja ajatella itseäsi.

    Äänestä

  • yx vaan kirjoitti:

    Aina voi elämänsä varrella ihastua, mutta kurssilla ihastuminen on helppoa - kestäneekö sitten arjen elämää? Voin kertoa, että ihastus menee pahimmillaan n. kahdessa vuodessa ohi.

    Äänestä

  • Aina voi ihastua kirjoitti:

    Aina voi elämänsä varrella ihastua, mutta kurssilla ihastuminen on helppoa - kestäneekö sitten arjen elämää? Voin kertoa, että ihastus menee pahimmillaan n. kahdessa vuodessa ohi.

    Joka oli sellainen, että siellä kaikki olimme sellaisia jotka olimme/olemme sairastaneet saman sairauden. Tunsin ,että minulle annettiin tehtävä, jota nyt suoritan.

    Äänestä

  • jos osaan kirjoitti:

    sanoiksi pukea. Avossa olemme olleet pian 40 vuotta.Mieheni sanoo usein rakastavansa minua, mutta minulla ei ole samanlaisia tunteita häntä kohtaan.Hän on eläkkeellä Mielestäni hän käyttää liikaa alkoholia, koska hän juo 2 kertaa viikossa.Silloin hän hokee rakkauttaan minuunja ylistää muutenkin. Seuraavana päivänä lupaa ja vannoo, nyt riitti ja eikoskaan enää j, n,e,. Ja minä pöljä luotan viikko, kuukausi ,vuosi ja vuosikymmenet. Olen vain ollut naimisissa lasten ja lasten lasten takia. Ja toiseksi säälin häntä. Olen aina huolehtinut kaikki perheen asiat . Maksanut laskut, no , melkein kaikki siis. Hän oli hyvässä virassa ja saa aika hyvän eläkkeen.
    En aikoisikaan ehkä erota . Sen verran rakkaat minulle on lapset ja lasten lapset. Tämä on kai minun osani. Mutta kurssilla tunsin , sekä olen sen kokenut aikasemminkin, että elämä/Joku johdattaa minua. Kiitän kovasti teitä jotka vastasitte minulle.Odotan lisää keskustelua asiasta.

    Meillä vain yksi elämä...
    Elät vain muille, mikä hienoa...
    Miten on oman elämäsi laita...
    Juttele kumppanisi kanssa, ja kerro totuus, kamalaa olla piinapenkissä ja oma elämä käsissäsi.
    Puhumalla asiat selviää, jos ei kannattaa hakea apua...

    Äänestä

Onhan selvää, että olet rakastunut monta kertaa ennenkin, sillä isoäidin iässä ei ensi kertaa hurmaannuta.

Mitä väliä sillä on, keitä sukuusi kuuluu?
Jokaisella on sukulaisia, sinulla lapsia ja lapsenlapsia, ja vieläpä mieskin, ukki tosin jo.
Niin on varmaan sillä toisella osapuolellakin.
Et sanonut, tunteeko ihastuksesi kohde samoja tunteita, tietääkö hän edes sinusta? Onko hän vain haavekuvasi?

Harvoinpa ihmiset ovat ilman mitään tunnesiteitä, kun rakastuvat uuteen kumppaniin.

Anna ajan kulua ja tee, kuten parhaaksi näet. Niin ne tekisivät muutkin sukusi jäsenet, sinulta kysymättä.

Äänestä

mä tein niin, jätin hyvän miehen ja otin uuden ja katastrofilopputulos!

ole järkevä, minä en ollut.

Äänestä
  • Mutta tämä mies on eri luokkaa täydellinen herrasmies. En olisi ikinä uskonut , että kuusikymppinen nainen voi vielä rakastua. Olin jo tuudittautunut siihen, että en koe enää koskaan mitään tällaisia tunteita.Mutta muutama katse, molemmin puolin sytytti. Voiko tämä olla jotakin johdatusta. Kertoisitko , mitä tarkoitat hyvällä miehellä. Minun mieheni käyttää liikaa alkoholia. Olen sanonut hänelle. Tämä on myös minun koti sjossa minulla on oikeus viettää sellaista elämää kuin haluan. Ja jos toinen juo, ei se ole sitä
    Kiitos kaikista vastauksista . Tutkiskelen niitä kaikkia tarkkaan.

    Äänestä

  • taas tässä kirjoitti:

    Mutta tämä mies on eri luokkaa täydellinen herrasmies. En olisi ikinä uskonut , että kuusikymppinen nainen voi vielä rakastua. Olin jo tuudittautunut siihen, että en koe enää koskaan mitään tällaisia tunteita.Mutta muutama katse, molemmin puolin sytytti. Voiko tämä olla jotakin johdatusta. Kertoisitko , mitä tarkoitat hyvällä miehellä. Minun mieheni käyttää liikaa alkoholia. Olen sanonut hänelle. Tämä on myös minun koti sjossa minulla on oikeus viettää sellaista elämää kuin haluan. Ja jos toinen juo, ei se ole sitä
    Kiitos kaikista vastauksista . Tutkiskelen niitä kaikkia tarkkaan.

    täydellinen herrasmies ja rakkaus on molemminpuolista ja teillä synkkaa.

    Minusta kun kans tuntu siltä silloin ja kadun erittäin paljon. Minun mies käytti kans alkoholia , noin 2 x vkossa, mutta senkin olisin valmis sietämään nyt kun katson taaksepäin. Tämä perheen rikkoutuminen oli tyhmin asia minkä sain aikaiseksi. Ja sitä en tajunnut silloin. siksi kirjoitin Sinulle kun kuulosti niin samanlaiselta.

    Toki tuosta juomisesta saa "hyvän syyn" irrottautua. Sitä tuskin tekisit kuitenkaan ilman tätä toista miestä josta kerroit.

    Minun mies oli ihan hyvä ja kunnollinen, herrasmies ja asiallinen. Joi sen minkä joi , mutta tulimme toimeen. Se oli lapsille kamala paikka kun erosimme ja he eivät uutta "ukkia" siihen halunneet. Ja hänkään ei käyttäytynyt heitkä kohtaan hyvin vaan halusi omia minut. Joten ymmärrän lapsiani hyvin, mutta vasta nyt myönnän sen.

    Nyt sitten tapaan lapsenlapsia noin kerran viikossa ja tätä uutta "ukkia" he eivät halua tavata, ymmärrän sen. osin johtuen hänen käytöksestään ja osin siitä että rikki mikä rikki.

    En olisi tehnyt tätä ratkaisua jos olisin tiennyt mihin se johtaa.

    Äänestä

  • on niin että on kirjoitti:

    Voitko kertoa ikäsi ja miksi olet nyt pettynyt uuteen suhteeseesi. Tapauksesi vaikuttaa paljon samanlaiselta kuin omani. Ei sellaselle miehelle voi sanoa rakastan sinua joka 2kertaa viikossa juo itsensä humalaan. Meillä kaikilla tiettävästi on vain yksi elämä. Eikö jokainen joka vaan pystyy saiasi hallita omaa elämäänsä. Tämähän on tavallaan uhrautumista juopon miehen takia.Ystävälläni onmyös lapsia ja lastenlapsia. En olekaan eroamassa. Ajattelen lapsia. Mutta rakastan miestä salaisesti. Ainakin toistaiseksi.

    Äänestä

  • edelleen kysyy kirjoitti:

    isoäiti ja kolmen äiti. Lasten isä joi pari kertaa vkossa, oli muuten mukava ja ihana mutta sitten... sitten tapasin tämän uuden miehen Pekan.

    Erosimme nopeutetulla kaavalla entisestä yli 20 v liitosta!

    Mies miltei muutti luoksemme, omakin asunto häenllä on. Lapset eiv ät tykänneet, riitoja tuli, lapset murroikäisiä paitsi yksi jolla oma perhe, oli se vanhin. Mutta vaikkei ollut paikalla kuulemassa Pekan törkeyksiä niin loukkasi häntäkin monta kertaa.

    Lapseni eivät halua olla Pekan kanssa missään väleissä ja vähän minunkaan. Pekan käytös on ollut huonoa, samoin joskus lasteni ja minunkin kun puolustelen Pekan sanomisia, sitä en saisi tehdä. Pekka haluaa omia minut.

    Lapset ja lapsenlapset eivät halua tavata Pekkaa, minua vain ja järjestetään tapaamiset niin se on heidän oikeutensa.

    hitto kun kaduttaa kun tuli lopetettua entisen kanssa se ihmissuhde vaikka hän joikin mutta silti. Hän on jo nyt kuollut tosin joten mitä sitä enää pohtia.

    Hyvä ettet ole eroamassa. Voithan tutustua mieheen jos haluat ja olla ystävänä.

    Toivon että pysyt miehesi kanssa, teillä on niin paljon muistoja, yheisiä tapoja, rutiineja jne. jotka kaikki häviävät sitten. Usko nyt, tiedän kokemuksesta mitä se rikkinäinen perhe sitten on jouluineen ja pääsiäisineen jne.. ja kaikki vain yhden mitättömän rakkauden takia.. joka mitä se sitten onkaan vuosien saatossa.. tai muutenkaan...

    Minä voin sanoa humalaan itsensä 2x juovalle miehelle että rakastan, sanoin exälleni niin. Vaan se ei riittänyt, hän tahtoi itse lähteä lopulta. tosin siihen vaikutti se hemmetin Pekka joka sotki kaiken minun avustuksella. Lempo!

    JOS eron ja perheen rikkoutumisen voi vaan välttää niin vältä.

    ajattelu on ollu ok, mut nyt kun pitäis ukko saada pihalle siitä ja uutta tilalle niin vedotaan tohon uhrautuminen syyhyn näppärästi jotta saadaan se oma ja itsekäs pyrkimys läpi sieltä. Pysy ukkos kans kun oot sen itte siihen ottanu ja pitkä liitto takana!

    Äänestä

  • kahden lapsen kirjoitti:

    Mikä on " Erosimme nopeutetulla kaavalla " ????
    Puoli vuotta on jokaisella lain mukaan harkinta-aikaa - ei sitä sen nopeammin voi tehdä.

    Äänestä

  • uhrautuminen ja perheen kirjoitti:

    ajattelu on ollu ok, mut nyt kun pitäis ukko saada pihalle siitä ja uutta tilalle niin vedotaan tohon uhrautuminen syyhyn näppärästi jotta saadaan se oma ja itsekäs pyrkimys läpi sieltä. Pysy ukkos kans kun oot sen itte siihen ottanu ja pitkä liitto takana!

    Kyllä minä ukkoni kanssa pysynkin melko varmasti.Mutta minulla on yksi elämä, pitääkö minun uhrautua juopon miehen edessä. 40 vuotta olen kuunnellut yöllisiä humalaisen hörinöitä vieressäni. Ja sitä , että viinalle haiseva na lääppii ja lähentelee. Valvo siinä ja herää aamulla pirteänä viideltä, että joudut aamuvuoroon töihin. Ne jotka eivät ole kokeneet juoppoa miestä, eivät tiedä tästä MITÄÄN. Hyvät ja pahat olen kokeillut. Onko nyt sitten väärin jakaa patoutunutta rakkautta jollekin ihanalle miehelle.

    Äänestä

  • uhrautuminen ja perheen kirjoitti:

    ajattelu on ollu ok, mut nyt kun pitäis ukko saada pihalle siitä ja uutta tilalle niin vedotaan tohon uhrautuminen syyhyn näppärästi jotta saadaan se oma ja itsekäs pyrkimys läpi sieltä. Pysy ukkos kans kun oot sen itte siihen ottanu ja pitkä liitto takana!

    Miksi pitäisi pysyä avioliitossa vain siksi "kun oot sen itte siihen ottanu ja pitkä liitto takana"?
    En minä ainakaan jatkaisi onnettomassa liitossa vain sen tähden, etten pahoittaisi jälkikasvuni mieltä.
    Oma reilu 6-kymppinen äitini jäi leskeksi pari vuotta sitten (tiedän toki, ettei ole sama asia kuin avioero) ja löysi sittemmin uuden kumppanin. Nyt on varmasti onnellisempi kuin ikinä isäni kanssa.

    Äänestä

  • 6 kk harkinta-aikaa jokaise... kirjoitti:

    Mikä on " Erosimme nopeutetulla kaavalla " ????
    Puoli vuotta on jokaisella lain mukaan harkinta-aikaa - ei sitä sen nopeammin voi tehdä.

    muuttunut ja koko prosessi oli pitempi kun nyt ja siihen viittaan että meillä se meni nopeammin kkun tuli jo muutenkin suunnitellun eron vauhdittajaksi tuo toinen mies.

    Äänestä

Mitä merkitystä sillä on, että olet kahden lapsen mummu, kun rakastut? Eihän tunteesi heitä ja muita läheisiäsi kohtaan miksikään muuttunut.
Rakkaus on tunne, joka vain käytössä kasvaa.

Tunteelleen ei kukaan voi muuta kuin elää ne.
Rakastuminen on hyvä ja myönteinen tunne. Mikset nauttisi siitä. Kun tarkemmin analysoit, niin olet rakastunut rakkauteen. Hellit sitä. Ja hyvä niin.

Moni alkaa ikäihmisenä murehtia mennyttä elämäänsä. Tuntuu, ettei ole käyttänyt sitä hyödykseen, vaan antanut ajan kulua ja vain sietänyt olosuhteita.
Nyt on viime hetki käyttää varastossa säilyneet tunteet. Rakastua!

Hyväähän rakkaus tekee. Mieli virkistyy. On ehkä tarmokkuutta tarttua johonkin epäkohtaan elämässä ja ruveta korjaamaan edes sitä.
Haaveilukaan ei maksa mitään. Ja jos vielä pystyy kohtaamaan salarakkaansa joskus ihanassa kielletyssä tapaamisessa, niin elämä tuntuu taas elämisen arvoiselta. Jaksaa taas sitä vanhaa, kuolettavaa arkea.

Äänestä
  • Olen erittäin kiitollinen ihan kaikista kannan otoista ja kannustuksistakin. Mutta , ajattelen, mieheni on niin sidottu minuun. Pelkään, jos eroan, että hän luuhistuu tai vielä jotain pahempaa....Olenko vastuussa hänen elämästään. Minä olen meillä hoitanut, voi sanoa siis ihan kaikki asiat. Hän on saanut juoda. Ei hän osaa, eikä halua. On kyllä vaan usein ärtyinen ja kireä. Se kuluttaa energiaa minusta.

    Äänestä

  • linjalla edelleen kirjoitti:

    Olen erittäin kiitollinen ihan kaikista kannan otoista ja kannustuksistakin. Mutta , ajattelen, mieheni on niin sidottu minuun. Pelkään, jos eroan, että hän luuhistuu tai vielä jotain pahempaa....Olenko vastuussa hänen elämästään. Minä olen meillä hoitanut, voi sanoa siis ihan kaikki asiat. Hän on saanut juoda. Ei hän osaa, eikä halua. On kyllä vaan usein ärtyinen ja kireä. Se kuluttaa energiaa minusta.

    Uusi tunne saa sinuun lisää energiaa. Voit olla hyvilläsi, kun sinä vielä tässä iässä saat voimaa uudesta tunteesta.
    Eihän sinun tarvitse tehdä mitään konkreettista. Todeta vain, että itsessäsi vieläkin on kipinää.

    Tällainen auttoi minua vastaavassa tilanteessa kauan sitten.
    Kun huomaat, että ukkokullasta on tullut vanhin lapsi, joka ei koskaan lennä pesästä, niin kuin ne nuoremmat, niin sinulla on oikeus tuntea jotain uutta ja kaunista. Arjen vastapainoksi. Siitähän sinä uutta energiaa ammennat.

    Eihän nyt aina erota tarvitse.

    Äänestä

  • Kahden mummu kirjoitti:

    koska puhut kokemuksesta. Olen todella saanut uutta energiaa, iolisuutta , positiivisuutta, tyyneyttä ja kaikkea mahdollista hyvää jota hyvin mielelläni jakelen naapureille, ystävilleja alan jopa jutella tuntemattomillekin ihmisille kaupassa tai missä vaan. Ja hymy eimaksa mitään, siitä joku voi saada hyvän mielen pitkäksi aikaa. Olen kuin uusi ihminen nyt. Kaksi vuotta meni sairastaessa oli leikkauksetym. Ajattelin silloin, tässäkö tämä elämä oli...

    Äänestä

  • aivan oikeassa kirjoitti:

    Kannattaisi varmaan miettiä asiaa myös siltä kantilta, että olisitko valmis lähtemään suhteesta, vaikka tätä uutta miestä ei olisi.
    Jos olet, niin lähtösi on ihan hyväksyttävää. Olen elänyt alkoholistin rinnalla ja lähtenyt, enkä katunut.
    En suosittele lennossa vaihtamista. Voi olla liian suuri pala lapsillesi purtavaksi kerralla.

    Äänestä

  • *** kirjoitti:

    JA vastaa näin. Kuten edellä kirjoitin, kantaisin kuitenkin huolta mitä tapahtuisi lähdettyäni. Hän rakastaa minua. Olisin kyllä kiinostunut millaisat sinun elämäsi oli alkoholistin kanssa. Oliko samoja juttuja kuin minulla.Vastaa vain siinä tapauksessa jos haluat. En tahdo loukata ketään kyselylläni.
    En usko, että ystävänikään haluaisi yhteen kanssani, kunhan vaan ollaan, vaihdetaan ajatuksia ja huolehditaan toisistamme. Välimatka pitkä Hän on eronnut. Viihtyy asua yksin.

    Äänestä

  • kiittää kirjoitti:

    haluaa samanlaista vertaistukea ja samanlaisia vastauksia kkun heillä itselläään jotta voivat samaistua toisiinsa ja tilanteisiinsa. sitten kun joku sanoo parit sanata vinoon niin saa kauheen ryöpyn niskaansa.
    Tässäkin tämä rouva kirjotteli ja kun tuli vähänkin semmoinen vastaus joka muistuttaa häntä avioliitostaan niin johan heti kertoi jotain ihan muuta mitä avioliittoon kuuluu.

    Jos ei ole tyytyväinen liittoonsa niiin erotkoon, ei ole reilua ketään osapuolia kohtaan tuollainen toisen pettämisen suunnittelu ja miettiminen. Miltähän tästä rouvasta tuntuisi jos tietäisi miehensä tekevän tuollaista?

    Äänestä

kuuntele itseäsi...Rakastat lapsenlapsiasi jokatapauksessa. Ole rehellinen kaikille osallisille, myös itsellesi.
Mieti mitä teet harkitse seurauksia...
jokainen on itsensä väärti...
Anna aikaa itsellesi, jotta ei joskus kaduta. ok

Äänestä

Tässä joku otti asian esille uudelleen.
Miten olet sen ratkaissut, aikaahan on jo kulunut?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kahdelle kirjoitti:

Lapselle. Rakastan heitä ja heidän vanhempiaan kovasti. On myös ukki , minun mieheni. Noin 2 kuukautta sitten olin kurssilla ja rakastuin siellä eronneeseen mieheen . Mitä teen, en voi tunteilleni mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu