Joskus tuntuu, että uskoni on mennyt nykylääkäreihin.
Kävin nyt sitten keskiviikkona (eli eilen) MTT:lla uudestaan kun se psykologi soitteli.
Antoi lekurille(erikois psykiatri) aikaa ja siellä se kuunteli hetken ja lääkitystä vaihdettiin.
Olen luonteeltani tulinen persoona, ja siihen pistettiin Lamictal 25mg (aloitus lääkitys, lopux 100mg/pvä), sekös luonnettani tulisutti enemmän. Sain nyt sitte uudet lääkkeet, jotenkin vain tuntuu joskus että usko menee..
Etten ikuna saa ns. oikeita lääkkeitä ja että en koskaan parane.
Diagnoosinikin on nyt hieman epäselvä, psykiatri sanoi vain, että pitää jaksaa käyvvä (joo tiedän!) että he voivat ruveta muodostamaan jtn diagnoosia miulle.
Epäilen itse, että masennus on yksi niistä, mutta he nyt yrittävät keksi ilmeisesti jtn muuta.
En tiedä, tuntuu vain niin toivottomalta ja vittuuntuneelta, kun ei tiedä itsekkään mikä itseäni vaivaa..
Koska oireet voivat sopia moneenkin sairauteen, mutta yritä sitten ruveta siinä rajaamaan, että mikä se on.
Haluan palata tammikuussa koulunpenkillekkin, mutta hieman pelkään, että sei onnistu. Koska diagnoosia ei ole ja en tiedä miten jaksan koulussa koska lääkityskään ei ehkä taaskaan ole oikea :(
Kävin nyt sitten keskiviikkona (eli eilen) MTT:lla uudestaan kun se psykologi soitteli.
Antoi lekurille(erikois psykiatri) aikaa ja siellä se kuunteli hetken ja lääkitystä vaihdettiin.
Olen luonteeltani tulinen persoona, ja siihen pistettiin Lamictal 25mg (aloitus lääkitys, lopux 100mg/pvä), sekös luonnettani tulisutti enemmän. Sain nyt sitte uudet lääkkeet, jotenkin vain tuntuu joskus että usko menee..
Etten ikuna saa ns. oikeita lääkkeitä ja että en koskaan parane.
Diagnoosinikin on nyt hieman epäselvä, psykiatri sanoi vain, että pitää jaksaa käyvvä (joo tiedän!) että he voivat ruveta muodostamaan jtn diagnoosia miulle.
Epäilen itse, että masennus on yksi niistä, mutta he nyt yrittävät keksi ilmeisesti jtn muuta.
En tiedä, tuntuu vain niin toivottomalta ja vittuuntuneelta, kun ei tiedä itsekkään mikä itseäni vaivaa..
Koska oireet voivat sopia moneenkin sairauteen, mutta yritä sitten ruveta siinä rajaamaan, että mikä se on.
Haluan palata tammikuussa koulunpenkillekkin, mutta hieman pelkään, että sei onnistu. Koska diagnoosia ei ole ja en tiedä miten jaksan koulussa koska lääkityskään ei ehkä taaskaan ole oikea :(
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen minäkin miettinyt lääkkeiden sopivuutta minulle, ja tiedän tähän ikään mennessä, että yksilöterapiasta ei ole hyötyä. Minulle on vuosia sitten lätkäisty persoonallisuushäiriödiagnoosi mielialahäiriön lisäksi, koska yksi selitys ei riittänyt kaikkeen. Nyt suvussa on sen verran Asperger- ADHD- ja narkolepsiadiagnooseja, että täytyy kai itsekin neurologille lähteä.
Minulla meni useampi vuosi, että sopivaa mielialalääkitystä ei löytynyt ja hommasin laittomia aineita diileriltä (sanoin kyllä lääkärille, että päihteitä en tarvitse, jos toimivat lääkkeet löytyy). Eräs nuori mies, jolla oli ennen kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnoosi, kertoi minulle kesällä, että olo on ihan erilainen ADHD-diagnoosin ja Ritalin-lääkityksen jälkeen, ja ero oli silminnähden parempaan suuntaan.
Minulla taitaa olla se etu, että olen käynyt lääkiksen kursseja ja farmakologia ja toksikologia ovat tuttuja aiheita. Hyvä, että diagnoosisi on kyseenalaistettu ja asiaa tutkitaan, helppoahan neurologisten ja psykiatristen sairauksien erottaminen ei ole.
Sanonpa nyt suoraan, että psykiatrisista diagnooseista on kyllä turha välittää liikaa, ovat aikamoista lätinää. Huonossa tapauksessa lääkärit pallottelevat muutamilla muotidiagnooseilla ja määräävät ihmisille kalliita myrkkyjä niiden pohjalta. Näiden "palveluiden" varassa olevien ihmisten elämän todellisuus on jotain ihan muuta kuin tuo koko typerä teatteri hienolta kuulostavine diagnooseineen ja lääkkeineen. Tuossa mielenterveysteatterissa tärkeämpiä ovat leimat ja rahat kuin ihmiset.
Minuunkin yritettiin vuosia liimata muodikasta bipolaarihäiriödiagnoosia (eikö olekin hieno uusi sana!), kun oli geneettisiä (ooh!) perusteita ja muuta. Sen mukaiset lääkityskokeilut ja kaikki paska (olkaa hyvät minun ja yhteiskunnan rahoista lääkeyritykset!) käytiin sitten läpi, ennen kuin vähitellen voitiin tunnistaa, että kyse olikin sittenkin ehkä vain "masennuksesta" (hiphei).
Ja mitä tuo "masennus" nyt sitten kertoi minusta? Suomeksi sen, että on paha olla. Enpä olisi itse tajunnut...
Diagnoosit ovat lomakkeita ja byrokratiaa varten.
Ketjun aloittajalle paljon kannustusta, toivottavasti löydät hyvää apua ja tukea elämässäsi. Diagnoosit ja lääkkeet ovat vain välineitä, tärkein on ihminen itse. Voimia!