Iso vagina

Masentaa

Omistan ison vaginan.

Olen nuori, en synnyttänyt, hyvännäköinen ja hoikka/normaalipainoinen nainen. Olen seurustellut kahden miehen kanssa, joista toisella oli erittäin iso ja toisella pieni/normaalikokoinen. Kumpikaan ei tuntunut miltään. Luulen, että heistäkään minä en tuntunut miltään, meni todella pitkään aina ennen kuin saivat ja joskus jopa jättivät homman kesken. Asiaa ei auttanut se, että olen myös aina märkä.

Minulla on surkea itsetunto johtuen isosta vaginastani ja pienistä rinnoistani. Seurustelen, mutta seksiä meillä harrastetaan noin kerran kahdessa kuukaudessa. Haluni ovat täysin kadonneet. Luulen, että mieskin haluaisi joskus tiukkaa tai edes normaalikokoista reikää ja isoja tai edes normaalikokoisia rintoja.

Rakastan miestäni, mutta en tunne häneen enkä muihinkaan miehiin enää minkäänlaista seksuaalista himoa.

Toinen asia on se, että rintani ovat kokoa AA ja mieheni pitää isoista, on sen minulle kertonut. En tiedä, mitä tekisin. Tunnen itseni niin huonoksi ja vastenmieliseksi ja pelkään pahoin, että vaikka olenkin sievä, niin en löydä ikinä miestä, joka olisi hyvä ihminen ja omaisi riittävän ison peniksen.

30

6991

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jusu35

      Onkos kokeiltu eri asentoja? Takaapäin tuntuu kuitenkin ihan erilaiselta...

    • hanneleÄs

      Onko miehesi suoraan sanonut, että vaginasi tuntuu väljältä? Jospa vain itse kuvittelet niin. Porno yms. antavat ymmärtää, että vaginan pitäisi olla niiiiiiin tiukka että sattuu..

      On kyllä aika tökeröä sanoa, että pitää enemmän isoista, jos sinulla on pienet. Sinuna olisin kyllä ylpeä rinnoistani. Itselläni on A-koon rinnat, jotka ovat mielestäni ihan parhaat! :) Mitä pienemmät, sen vähemmän roikkuu ja sitä söpömmät.. :)

      Jos et tosiaan enää tunne mitään seksuaalista vetoa miestäsi kohtaan, kannattaako hänen kanssaan enää olla? Jospa olisitte vain kavereita.. ja eikun metsästämään sitä puuttuvaa palapelin palaa eli suurta penistä :)

      • yks tyyppi

        joo kyllä pienet sievät rinnat on kaikkein näteimmät


    • houkuttelet  

      miehen antamaan suuseksiä. Jos et ole siitä vielä oppinut nauttimaan, opit kyllä, opastaen miestäsi saat mahtavimman nautinnon juuri niin että mies sormin, huulin, hampain ja kieltään käyttäen koluaa jokaistan sopukkaasi ja hieroo nipukkaasi. Kun mies huomaa Sinun liikkeistäsi, ääntelystäsi, hengityksen tihentymisestä ja poskien punasta ja pupillien laajenemisesta kiimassa kierivän ja vihdoin laukeavan, raukeana makaavan ja vikisevän, kun hän taas jatkaa turvonneiden häppärien keskellä venytellen niitä hampaillaan, hän haluaa aina upottaa kasvonsa mehukkaaseen pimpsaasi, eikä siinä väljä vagina haittaa ollenkaan. Päinvastoin, mies välillä tykkää työntää sinne sormiaan, miksei koko nyrkkinsä, ja tuntea karheat poimut vaginan pinnassa.

      • Anonyymi

        Miks noi hampaat täytyy mainita ?

        Ei hampaita pilluun, kiitos!


      • Anonyymi

        Ja vieläpä vaginan karheista poimuista puhutaan.. 😂🙈

        super asiantuntija vuodelta 2008, joko olet ollut naisen kanssa sukupuoliyhteydessä ?


    • kokeillut

      jumpata sitä? Sillähän sitä saa kiristettyä..

      • aloittaja

        Miten sitä jumpataan? Kuinka usein ja miten paljon? Onkohan sillä oikeasti vaikutusta?


      • ..........
        aloittaja kirjoitti:

        Miten sitä jumpataan? Kuinka usein ja miten paljon? Onkohan sillä oikeasti vaikutusta?

        http://www.nicehouse.fi/makuuhuo/seksi/rliha.htm

        Lue tuolta jumppaamisesta. Hanki vaikka geishakuulat jumppaamiseen.

        Mielestäni sinun kannattaa jättää nykyinen poikaystäväsi. On todella törkeää sanoa, että pitää isoista rinnoista, jos sinulla on pienet. Miehesi on idiootti. Jos sanoisit hänelle, että pidät isosta peniksestä, niin mieskään tuskin pitäisi. Sukupuolielinten koista ei koskaan pitäisi sanoa negatiivisesti toiselle, koska se todennäköisesti vähentää toisen seksihalut nollaan.

        Seurustelun pitäisi olla iloinen asia. Etsi mies, joka pitää juuri pienistä rinnoista.


      • sanottu
        .......... kirjoitti:

        http://www.nicehouse.fi/makuuhuo/seksi/rliha.htm

        Lue tuolta jumppaamisesta. Hanki vaikka geishakuulat jumppaamiseen.

        Mielestäni sinun kannattaa jättää nykyinen poikaystäväsi. On todella törkeää sanoa, että pitää isoista rinnoista, jos sinulla on pienet. Miehesi on idiootti. Jos sanoisit hänelle, että pidät isosta peniksestä, niin mieskään tuskin pitäisi. Sukupuolielinten koista ei koskaan pitäisi sanoa negatiivisesti toiselle, koska se todennäköisesti vähentää toisen seksihalut nollaan.

        Seurustelun pitäisi olla iloinen asia. Etsi mies, joka pitää juuri pienistä rinnoista.

        että seurustelun pitäisi olla iloinen asia. vaikuttaa vaan aika monasti kun kattelee tätä nykypäivän meininkiä ettei se kovinkaan monella sitä ole. aina naapurissa on isommat ja kireemmät vehkeet.


    • katselen salaa pieniä

      pienet rinnat ovat kauneimmat! Himoittavat!

      Toisaalta, enemmän kuin koko, sittenkin merkitsee yhteisymmärrys ja keskinäinen arvostus. Tästä huolimatta, kyllä ne "pienet" ovat kauniit, näen sellaiset aina kun ummistan silmäni ja katson horisonttiin silmät ummessa.

    • miten voin auttaa

      Aivan varma minkälaisia lääkkeitä syöt mutta , oma käsitykseni on että jonkinasteisesta skitsofreeniasta saattaa olla kysymys. Tekeekö mielesi vastailla itselle? Olet ilmeiseti kirjoittanut jo muutamaan otteeseen tuosta liiallisesta kosteudesta Ym. Itse olen tälläisellä petolinnun perseellä varustettu dd rinnoilla varustettu vanha kottarainen ja pystyn ampumaan panaanin metrinpäähän, sinäkin pystyisit siihen jos ensinnäkin olisit nainen, no toiseksi jos treenaisit niitä lihaksia.

      • aloittaja

        en kyllä aivan täysin ymmärtänyt:) En ole nimittäin kirjoittanut tästä samasta aiheesta aiemmin.


    • isompiiita

      Ei emättimen tiukkuus ole kokoajan vakio,sehän vaihtelee paljonkin juuri sen mukaan miten sitä jännitetään,aj arvostelijat voi heivata pois niin oon mäkin tehny!

    • persettämulleheti

      osta iso dildo jota miehesi lykkii samalla kun nuolee,tai sitten koko käden fistausta
      ja miehellesi voit antaa sitä tiukempaa!
      siinä minun resepti.
      (voi vaikka kipinä syttyä ja tekee mieli useammin)

    • mulkun_omistaja

      Minä omistan ison mulkun.

      • cccgghh

        Ja voit työntää ison löylykauhan isooon rectumiis


    • Ei se pillun koko/väljyys tee seksistä nauttimista mahdottomaksi. Omasta kokemuksesta voin näin todeta. Tapasin taannoin erään naisen, jolla oli väljin vagina, mitä olen tavannut, mutta se seksi mitä hänen kanssaan oli parasta, mitä olen kokenut, sitä en voi koskaan unohtaa!
      Suurin ongelma sinulla on varmasti omassa päässä, anteeksi! Älä häpeä itseäsi, ajattele kuinka kietaiset sinun kiimasta kostuneen pillun, miehesi kullin ympärille...
      Treenaaminen on tietysti tärkeätä, mutta kyllä sillä kullilla tuntee ne pienimmätkin pillun liikkeet ja värinät.
      Yksi vaihtoehto on tietysti, hakea vauhtia sieltä aidan vihreämmältä puolelta;)
      Ja viimeiseksi, voi kun pääsisin tutustumaan sinuun ja sinun kiihottaviin rintoihisi!!!

      • dffffgg

        Kiihota löylykauha perseeseen


    • Wag-mies

      Kuvaamasi alkuperäinen ongelma on lääkäreille ja terapeuteille sangen tuttu. Apu asiaan on useissa tapauksissa se, että esileikit on jätetty turhan vähälle. Vaginan runsas kiihottuminen saa sen supistumaan ja normalisoi tilanteen. Juttele miehesi kanssa.

      • gggggh

        Löylykauha perseeseen kiihottaa


    • Anonyymi

      moi
      minä taas tarvitsisin ison vaginan jotta mahtuisi kokonaan sisään minulla on pitkä paksu ylöspäin käyrä joka painaa emättimen etuseinämää aiheuttaa naiselle vahvan orgasmin

    • Anonyymi

      haluisin kokeilla sinua mulla kohtalainen penis on kokemusta exäl ,oli iso mut hän nautti kyrvästäni sit tykkään märästä t.Janne

      • Anonyymi

        Troloo ääliö


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Troloo ääliö

        Mulla se vasta mela on suorastaan juttelee kun sillä pillun runnoo


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mulla se vasta mela on suorastaan juttelee kun sillä pillun runnoo

        Sullahan se muusinuija on mul on ämpäri lällää


    • Anonyymi

      Voi ei kiihottaa mul on kulli kovan ku ajattelen sun fakinaa oh

    • Anonyymi

      Hommaa moottoroitu sauva ja se samaan aikaan värisemään kalun kanssa pilluusi. Taatusti myös miehesi innostuu. Tai sitten sauva kakkoseen niin pillukin tuntuu ahtaammalle.

      • Anonyymi

        Sementtiä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sementtiä

        Ääliö.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiky-maksuista valehtelu persujen törkein vaalipetos

      Perusduunarina koen pahimmaksi persujen vaalipetokseksi "työmies" Putkosen lupaaman työntekijöiltä perittävien kiky-maks
      Maailman menoa
      62
      5654
    2. Onko Sdp:n romahdus pienpuolueeksi alkanut?

      Mikään puolue ei kykene selviytymään loputtomasti, jos sitä repii jatkuvasti sisäiset ristiriidat ja kyvyttömyys päättää
      Maailman menoa
      67
      3423
    3. Persujen kannatusromahdus ilahduttaa

      Siin' ei hyvä häviä. Luotto parempaan tulevasuuteen alkaa taas palautua.
      Maailman menoa
      21
      3158
    4. Demareissa jo paniikki päällä

      Talouspoliittinen kykenemättömyys repii puolueen kahtia.
      Maailman menoa
      113
      2896
    5. En malta odottaa, että Lindtman pääsee suhmuroimaan pääministerinä

      kun pitää sopeuttaa 10 miljardin edestä, ja eläkkeisiinkin voidaan puuttua Antin mielestä. (Demarien kannattajissa suuri
      Maailman menoa
      64
      2347
    6. Totuus sattui demareihin, vaativat asiallisen jutun poistoon

      ja oli vielä suosittu, mutta kun demarit tarpeeksi valittivat, niin poistettiin. Raukkamaista toimintaa. Eli siis juttu
      Maailman menoa
      40
      1765
    7. Mikä ihmeen v&v megastore?

      Tulee Pohjoisväylälle. Mitä siellä myydään? Keski-uudessamaassa juttua.
      Järvenpää
      1
      1298
    8. En selvinnyt ilman naarmuja

      Vaikka ehkä kuvittelin sen olevan ilmoitusluonteinen asia, jonka jälkeen kaikki palaa entiselleen ja ilma puhdistuu. Naa
      Ikävä
      13
      1135
    9. Miksi kastetaan luterilaisia ?

      Tiesitkö että helluntailaiset ja jehovantodistajat kastavat luterilaisia saadaksen uusia maksavia jäseniä ? Tätä hellunt
      Kaste
      180
      1021
    10. Missä kuussa hän on syntynyt!!

      Vai maassa??? 🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      59
      850
    Aihe