Molemminpuolista?

Tapasin erään tytön. Sovittiin, että tehdään treffit myöhemmin, jotka päätty melko läheisiin tunnelmiin tytön tykö yöksi. Mitään suurta ei kuitenkaan tapahtunut, peruspussailua vaan. :) Molemmille ilta oli erittäin mieluisa. Sovittiin, että ollaan vielä yhteydessä.
Nuo treffit riitti saamaan mut ihastumaan tähän tyttöön korviani myöten. Voitte uskoa, kuinka mielissäni olin, ku vähän aikaa sitten tyttö ehdotti uutta tapaamista.

Nyt mietityttääkin, voisiko tyttö olla ihastunut myös minuun. Kertokaahan, etenkin naiset, onko tuollanen ihastuneen ihmisen käyttäytymistä? Mitä merkitsee vai merkitseekö (vielä?) mitään jos tyttö haluaa tavata uudestaan? Vielä on liian aikaista ottaa asia tytön kans puheeksi, mutta olisi mukava saada jotain osviittaa tytön ajatuksista. Miehenä kun en ole kovin hyvä tulkitsemaan naisen käyttäytymistä, etenkään monien "antanu ymmärtää ymmärtämättä antaa" -tilanteiden jälkeen.
1954
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ehdottanut uutta tapaamista niin hänhän on kiinnostunut. Se onko hän yhtä ihastunut kuin sinä on sitten toinen juttu. Suosittelen että laskeudut vähän etkä liikaa tuo esille ihastumistasi. Anna asioiden edetä omaa tahtiaan.

Eiköhän tytön ajatuksista kerro oleellisen se että...HÄN HALUAA TAVATA SINUT UUDESTAAN SENKIN TAHVOPÄÄ! Voiko tuota nyt selvempää merkkiä antaa että on tykästynyt ainakin jonkin verran sinuun.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Toinen puoli kirjoitti:

Tapasin erään tytön. Sovittiin, että tehdään treffit myöhemmin, jotka päätty melko läheisiin tunnelmiin tytön tykö yöksi. Mitään suurta ei kuitenkaan tapahtunut, peruspussailua vaan. :) Molemmille ilta oli erittäin mieluisa. Sovittiin, että ollaan vielä yhteydessä.
Nuo treffit riitti saamaan mut ihastumaan tähän tyttöön korviani myöten. Voitte uskoa, kuinka mielissäni olin, ku vähän aikaa sitten tyttö ehdotti uutta tapaamista.

Nyt mietityttääkin, voisiko tyttö olla ihastunut myös minuun. Kertokaahan, etenkin naiset, onko tuollanen ihastuneen ihmisen käyttäytymistä? Mitä merkitsee vai merkitseekö (vielä?) mitään jos tyttö haluaa tavata uudestaan? Vielä on liian aikaista ottaa asia tytön kans puheeksi, mutta olisi mukava saada jotain osviittaa tytön ajatuksista. Miehenä kun en ole kovin hyvä tulkitsemaan naisen käyttäytymistä, etenkään monien "antanu ymmärtää ymmärtämättä antaa" -tilanteiden jälkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu