Kuvitelkaapa

ruotsin apu tohon videoon, kukkamekko päällä ja peppi pitkätossu housut jalassa. Oisko komeeta?

http://www.youtube.com/watch?v=GdWhlo9b9zg&feature=related
11814
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Tässä nyt puhutaan ihan kahdesta eri asiasta. Nämä biisit Tarja esittää iltapuvussa tämmingit naamassa ja totisena kun hautajaisissa. En vois kuvitella että Nightwish musa olisi kannesta kanteen tuota draamaa. Anettella on omat biisinsä jotka toimii sillä. Juuri tuo tekotaiteellinen pönötys oli Tarjan aikaan myrkkyä, nyt on iloinen meninki ja kaikki laulaa mukana. Tarjan aikaan oltiin ikään kun Tarjan konsertissa nyt pidetään rockibändin kanssa hauskaa. Toki The Poet and the Pendulumissa on draamaa ja suuria tunteita, mutta täysin eri tavalla.

Äänestä
  • Huomattiin brasilian keikalla viime viikolla,oliko tekotaiteellisuutta vai näytelmää,hmmn.
    Eipä se Aniittakaan ole sleeping sunia hep hep meininkillä esittänyt.Muutenhan tuo karnevaali ja hep hep-tyyli nykykeikoilla palvelee sitä tosiasiaa että sillä saadaan huomio pois A:n laulutaidoista.
    Niin ja tuolla tekotaiteellisella pönötyksellä saatiin 9 vuodessa bändi mukavaan menestykseen, siitä on nyt hyvä ammentaa.

    Äänestä

  • ja tunteita oli kirjoitti:

    Huomattiin brasilian keikalla viime viikolla,oliko tekotaiteellisuutta vai näytelmää,hmmn.
    Eipä se Aniittakaan ole sleeping sunia hep hep meininkillä esittänyt.Muutenhan tuo karnevaali ja hep hep-tyyli nykykeikoilla palvelee sitä tosiasiaa että sillä saadaan huomio pois A:n laulutaidoista.
    Niin ja tuolla tekotaiteellisella pönötyksellä saatiin 9 vuodessa bändi mukavaan menestykseen, siitä on nyt hyvä ammentaa.

    voisi korvata Tarjalle, koska muut olivat pelkkiä statisteja. Anita on vanha, ruma ja lihava akka sekä vielä laulutaidoltaankin täysin ala-arvoinen. Anitaa voi puoltaa sillä, että hän täysi amatööri ja Tarja taas on Saksassa opiskellut huippuammattilainen.

    Äänestä

  • .....!!.|- kirjoitti:

    Tuntuu pahalta rikkoa joidenkin illuusio tästä Tarjan laulutaidosta. Itse olen myös sitä mieltä, että oopperallinen Nightwish sopi ainakin minun korvaan paremmin. Mutta Tarja ei suinkaan ole tässä tehtävässä onnistunut niin hyvin kuin annatte ymmärtää. Aivan liian usein livetilanteessa Tarjan laulu on ollut suorastaan törkeän epävireistä ja tiettyjen vokaalien soimisessa kauniisti on ollut todellisia ongelmia. On totta, että Tarja on huomattavasti parantanut laulutaitoaan vuosien mittaan, mutta mikään laulun huippuammattilainen hän ei todellakaan ole. Kuunnelkaa vaikka todellisia (huippu)ammattisopraanoita, niin tietäisitte mistä puhutte.

    Äänestä

  • siren kirjoitti:

    vai ammattikriitikko? Tässä ihan oikean kriitikon arvio Tarjan esityksestä Kuusankosken Kirkkomusiikkiviikoilta.

    "Konsertin aluksi kuultu Boellmannin Goottilainen toccatan esitys kertoi jo, mitä on tulossa. Urkujen ja sähkökitaran yhteinen forte oli huumaava, aivan kirkon takaosaa myöten. Tarja Turusen esitykset kahdesta Ave Maria laulusta (Luzzi ja Caccini) olivat koruttoman kauniita. Laulajan tekniikka lepää turvallisella klassisella pohjalla, joka kestää. Turusen myöhemmin esittämä Pie Jesu -osa Gabriel Faurén requiemistä vahvisti tätä käsitystä. Kuullut teokset olivat kuin suvantoja monien kiihkeiden koskien vuossa."

    Äänestä

  • ammattimuusikko kirjoitti:

    Toi onkin arvio jostain kirkkokonsertista, jossa laulaja kuulee itsensä luonnollisesti kokoajan eikä ole äänentoistoja tai mitään. On paljon vaikeampaa laulaa tuhatpäisen yleisön huutaessa ja erinäisten sähköisten soitinten melussa ja pelkän monitorin varassa. Eihän Tarja nyt tietenkään täysin sävelkorvaton voi olla, kun se on opiskellutkin erinäisissäkin arvostetuissa oppilaitoksissa. Meinaan vaan sitä, että Anette kyllä esimerkiksi hallitsee äänensä noissa rockkonserteissa paljon Tarjaa paremmin. Onhan Tarjalla vaikeampi tyyli laulaa, mutta kuten jo sanoin, muut häntä ammattitaitoisemmat sopraanot hoitaisivat (ja ovat muissa bändeissä hoitaneetkin) sen homman häntä paremmin.

    Ja Anettea ammattitaitoisemmat laulajat hoitaisivat hänen hommansa paremmin. Ei tämä koske vaan Tarjaa.

    miten Nightwish koskaan kykeni sellaiseen menestykseen sellaisella laulajalla kuin mitä Tarja on.

    Holopaisen musiikki on vaan niin yksinkertaisen loistavaa, että on aivan ihme että, sellainen kaikkien sopraanojen paarialuokkaan kuulunut laulaja yleensä pidettiin bändissä niinkin kauan. Siis biisit Tarjan esiintyessä kuulostivat ihan paskoilta, esiintyminen oli pelkkää pönötystä ja yleisökin istui hiljaa ihan vaan kuuntelemassa ja eläytyen vaan sen verran, kun Holopaisen taivaallinen musiikki antoi huonolla laulajalla myöten.

    On pelkästään Holopaisen ansiota, että sitä tultiin edes kuuntelemaan, mutta kyllähän silloinkin kaikkein fiksuimmat fanit jo jupisivat ja puhuivat siitä, miten Nightwishin pitäisi saada kunnon laulaja keulille. Ilman Marcoa fanit olisivat hylänneet bändin jo kauan ennen lokakuuta 2005.

    Onneksi nyt on toisin HEP HEP HEP! :-)

    Äänestä

  • summarum kirjoitti:

    Ja Anettea ammattitaitoisemmat laulajat hoitaisivat hänen hommansa paremmin. Ei tämä koske vaan Tarjaa.

    Alunperinkin ihmettelin lähinnä sitä kun täällä ihmiset polkee Anettea maan rakoon ja haukkuu häntä laulajana ja samassa lauseessa kehutaan Tarjaa ja hänen uskomattomia laulunlahjojaan. Halusin vain muistuttaa ettei ennen välttämättä ollut aina paremmin.

    Äänestä

Anettekin on esiintynyt kolmessa Nightwish musiikkivideossa. Hänen asunsa on kyllä mielestäni ollut justiinsa sopiva kyseisiin videoihin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

lalkkdödkö kirjoitti:

ruotsin apu tohon videoon, kukkamekko päällä ja peppi pitkätossu housut jalassa. Oisko komeeta?

http://www.youtube.com/watch?v=GdWhlo9b9zg&feature=related

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu