Kun ei halua lasta

Näissä keskusteluissa on tullut esille sellainen ajattelu, että abortin taustalla olisi aina laaja kirjo sosiaalisia syitä. Näinhän ei todellakaan ole, vaan moni nainen sanoo suoraan, että ei vain muuten halunnut lasta. Tokihan siellä ei-haluamisen taustalla jotakin on, mutta ei todellakaan aina niitä lain edellyttämiä sosiaalisia syitä.

Itsekin voin sanoa, että minulla on erittäin vahva tunne ja ajatus siitä, että en halua enää lapsia. Tuo tunne ja ajatus on niin voimakas, että aivan varmasti, jos näkemykseni abortista olisi vähänkään erilainen, tulisin vakavasti harkitsemaan myöskin sitä, jos tulisin nyt raskaaksi. Mielessä kyseinen vaihtoehto kävisi varmasti näkemyksestäni huolimatta nytkin... Kun pohdin sitä, miksi en halua enää lasta, tulen aina siihen tulokseen, että minä vain yksinkertaisesti koen pääseväni nyt jo niin helpolla, etten viitsisi millään aloittaa alusta. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että olisin kokenut lasten hoitamisen ja kasvattamisen sillä tavoin raskaaksi, että en kokisi jaksavani enää. Tiedän, että jaksaisin kyllä hyvinkin, jos vain viitsisin ja olisin valmis luopumaan/tinkimään erinäisistä vapauksistani.

Entäs ne paljon puhutut arvot ja ajatusmaailma sitten, miten tämä haluamattomuuteni liittyy niihin? Eipä juurikaan yleiseen arvo- ja ajatusmaailmaani, vaan minusta(kin) on tullut vain tämän asian suhteen laiska ja mukavuudenhaluinen- yleisestiottaen en sellainen kuitenkaan koe todellakaan olevani. Haluan päästä jatkossakin tämän asian suhteen yhtä helpolla kuin nytkin. Eli jos ajatellaan, että tulisin siis nyt tahtomattani raskaaksi, ja että päätyisin aborttiin, minulla ei olisi esittää yhtään mitään muuta todellista syytä abortilleni kuin tuo. Kohdallani jouduttaisiin aivan takuulla muotoilemaan muka-syitä, koska todellisilla syilläni en tulisi aborttia saamaan!

Se lopullinen päätökseni sen sijaan liittyisi yleiseen arvo- ja ajatusmaailmaani hyvinkin tiiviisti. Minun sellaisessa kun mitään ei tehdä ja saavuteta kenenkään toisen kustannuksella. Ei siis senkään sillä hetkellä vielä hyvin pienen ja kehittymättömän syntymättömän lapsen kustannuksella. Siksi uhrautuisin ja luopuisin siitä, mitä haluan, enkä mitä todennäköisimmin tekisi aborttia.

Jos kykenisin mitenkään näkemään sisälläni kasvavan alkion/sikiön pelkkänä sen suurempaa arvoa omaamattomana solumöykkynä, kuten moni ajattelee sen olevan, tekisin takuulla abortin, jos tulisin nyt raskaaksi, koska tunne siitä, että en halua enää lasta (edellä kerrotusta syystä), on todella vahva, mutta minä en yksinkertaisesti kykene niin näkemään. Minulle se sisälläni kasvava alkio/sikiö, jonka abortoisin, olisi aina se lapsi, joka olisi nyt ilman tekoani (en ala spekuloimaan tässä keskenmenon mahdollisuudella), mutta jota ei siitä (teostani) johtuen olisi!

Olen kerran elämässäni saavuttanut ammattini saralla jotakin todella hienoa siten, että panostin niin kaikkeni kyseiseen projektiin, että eräs läheiseni jäi vaille sitä huomiota ja apua, jota hän olisi sillä hetkellä minulta tarvinnut. Kun tajusin tuon asian ja saavutukseni hinnan, en pystynyt juurikaan nauttimaan siitä (mitä olin juuri saavuttanut). ’Potkin’ vain itseäni siitä, miten tyhmä sitä voi olla, ja miten vääriä asioita sitä voi asettaa niin korkealle paikalle. Minulle siis myös abortti tarkoittaisi elämän mukavuuden ja nautittavuuden kadottamista. En voisi siis abortin tehtyäni enää nauttia elämästäni ja saavuttamastani vapaudesta elää niin kuin ennenkin. Koen olevani täysin oikeutettu elämään juuri niin mukavasti kuin nyt voin ja haluan elää, tasan niin kauan kuin kannan vastuuni myöskin muista, eikä tavoittelemani elämänlaatu vaadi muiden polkemista/laiminlyömistä! Sanottakoon nyt tässä, että puhun nyt ihmisistä, joiden kanssa elän samassa yhteisössä, ja joiden elämään voin vaikuttaa läheltä, unohtamatta kuitenkaan täysin niitä toisaalla köyhyydessä eläviä ihmisiäkään. Viimeksi manittujen elämään pyrin vaikuttamaan ihan suoraan antamalla omastani (mm. rahaa keräyksiin), en niinkään tinkimällä omasta elämänlaadustamme.

Ja itse pääasiaan. Abortin taustalla ei todellakaan ole aina joukko lain edellyttämiä sosiaalisia syitä, vaan abortteja tehdään ihan ilman niitäkin (ilman todellisia sosiaalisia syitä). Tällöin joudutaan muotoilemaan hakemuksiin niitä muka-syitä eli tekosyitä! Niin jouduttaisiin tekemään siis minunkin kohdallani, jos näkemykseni abortista ei estäisi minua tekemästä sitä tilanteessa, jossa tulisin tahtomattani raskaaksi. Abortteja kuitenkin tehdään samanlaisissa tilanteissa kuin minä olen nyt, ja samankaltaisilla syillä. Kuten Tuomaalakin toteaa: "Koska naisen oma tahto ei voi olla Suomessa abortin saamisen peruste, joidenkin naisten näkökulmasta lääkärikohtaamisissa pitää osata myös valehdella."
1101805
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 110

Vanhimmat

Näin perjantain kunniaksi, vaikken jaksakaan käsittää kenenkään tarmoa niin intohimoiseen pitkään viestintään kuin Sinulla ja Satualla, niin on sanottava, että olet harvoja abortin vastustajia joiden kanssa voi KESKUSTELLA!

Vrt. nämä teini-ikäiset "olet murhaaja" -tylleröt tai maaniset "seliseli" -hymiöt.

Mutta hauskaa viikonlopua teille molemmmille, ja muillekin normaaleille keskustelijoille, minulla ainakin pikkumustajuhlat ja skumppaa tiedosssa enkä aio liiemmin päätäni vaivata aborttilain tulkinnoilla :)

Äänestä
  • tarpeekseni siitä, että jonkun on pakko väittää asiantuntijan sanoja virheellisiksi, kun ei ne hänen mutuihinsa kerran sovi. Ja kuitenkin haluaa kyseistä asiantuntijaa ja hänen sanojaan muuten käyttää, joten ei voi häntä ja hänen puheitaan vain ohittaakaan (kuten Päivi Räsäsen puheet).

    Keskustelu sydänakan kanssa siis sujuu ihan ystävällisissä ja asiallisissa merkeissä, siitä kiitos, mutta todistaminen tarkoittaa hänelle sitä, että hän selittää ja tulkitsee ne "todisteensa" omin sanoin yhä uudestaan ja uudestaan, kun eivät ne muuten sano, mitä hän haluaa niillä todistaa.

    Siis ainoat todisteet ovat aina sydänakan omat sanat.

    Olen muuten ehkä ymmärtänyt väärin, korjaa sydänakka, jos olen väärässä, mutta käsittääkseni sydänakka ei ole oikeastaan abortin vastustaja, vaan hän kannattaa ihan nykyistä aborttilakia. joskin haluaisi että muut tulkitsisivat lakia vain samoin kuin hän itse.

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    tarpeekseni siitä, että jonkun on pakko väittää asiantuntijan sanoja virheellisiksi, kun ei ne hänen mutuihinsa kerran sovi. Ja kuitenkin haluaa kyseistä asiantuntijaa ja hänen sanojaan muuten käyttää, joten ei voi häntä ja hänen puheitaan vain ohittaakaan (kuten Päivi Räsäsen puheet).

    Keskustelu sydänakan kanssa siis sujuu ihan ystävällisissä ja asiallisissa merkeissä, siitä kiitos, mutta todistaminen tarkoittaa hänelle sitä, että hän selittää ja tulkitsee ne "todisteensa" omin sanoin yhä uudestaan ja uudestaan, kun eivät ne muuten sano, mitä hän haluaa niillä todistaa.

    Siis ainoat todisteet ovat aina sydänakan omat sanat.

    Olen muuten ehkä ymmärtänyt väärin, korjaa sydänakka, jos olen väärässä, mutta käsittääkseni sydänakka ei ole oikeastaan abortin vastustaja, vaan hän kannattaa ihan nykyistä aborttilakia. joskin haluaisi että muut tulkitsisivat lakia vain samoin kuin hän itse.

    ..olen saanut tarpeekseni siitä, että sinä et monestikaan ymmärrä, mikä on juurikin asiantuntijatietoa, ja että asiantuntijoidenkin näkemykset ja käsitykset tämän lain sisällöstä poikkeavat toisistaan. :D Sinulla on myöskin- anteeksi vain- mittavia vaikeuksia asioiden yhdistämisessä toisiinsa, ja näkemisessä suhteessa toisiinsa.

    Samoin olen saanut tarpeekseni siitä, että sinä yrität jatkuvasti mitätöidä asiantuntijoiden sanaa (viimeksi Tuomaalan, jonka tietämys on korkea) ja jopa naisten _oman_ sanan _omasta_ abortistaan, ja mm. sen syistä, merkitystä! Mutta satuahan on aina oikeassa.. :D Sinä olet 'kirjoittanut' lakiin ja muiden sanomiin paljon sinne kuulumatonta asiaa, etkä näköjään huomaa, kuinka vedät välillä täydellä mutulla.. :D

    Ja kuten Tuomaalakin toteaa: "Koska naisen oma tahto ei voi olla Suomessa abortin saamisen peruste, joidenkin naisten näkökulmasta lääkärikohtaamisissa pitää osata myös valehdella."

    Näin se vain on- naisella ei ole aina lainmukaisia syitä abortilleen!

    Äänestä

  • Olet niitä harvinaisia abortinpuolustajia, joiden kanssa voi keskustella, ja joilla on kyky myöntää tosiasiat! Olen ennekin nostanut sinulle hattua rehellisyydestäsi, ja teen sen näin perjantain kunniaksi taas *hatunnosto*.. :D

    Mukavaa viikonloppua sinnekin, ja mukavia pikkumustajuhlia myös!

    Äänestä

  • sydänakka kirjoitti:

    ..olen saanut tarpeekseni siitä, että sinä et monestikaan ymmärrä, mikä on juurikin asiantuntijatietoa, ja että asiantuntijoidenkin näkemykset ja käsitykset tämän lain sisällöstä poikkeavat toisistaan. :D Sinulla on myöskin- anteeksi vain- mittavia vaikeuksia asioiden yhdistämisessä toisiinsa, ja näkemisessä suhteessa toisiinsa.

    Samoin olen saanut tarpeekseni siitä, että sinä yrität jatkuvasti mitätöidä asiantuntijoiden sanaa (viimeksi Tuomaalan, jonka tietämys on korkea) ja jopa naisten _oman_ sanan _omasta_ abortistaan, ja mm. sen syistä, merkitystä! Mutta satuahan on aina oikeassa.. :D Sinä olet 'kirjoittanut' lakiin ja muiden sanomiin paljon sinne kuulumatonta asiaa, etkä näköjään huomaa, kuinka vedät välillä täydellä mutulla.. :D

    Ja kuten Tuomaalakin toteaa: "Koska naisen oma tahto ei voi olla Suomessa abortin saamisen peruste, joidenkin naisten näkökulmasta lääkärikohtaamisissa pitää osata myös valehdella."

    Näin se vain on- naisella ei ole aina lainmukaisia syitä abortilleen!

    on pointti joihin voin yhtyä, mutten jaksa sitä enää jauhaa.

    Siksi lakituvissa tahkotaan rahaa, että saman tietämyksen, saman vuosimäärän yliopiston penkkejä kuluttaneet tasan samaa lakipykälää siteeraavat asianajajat saavat täysin vastakkaiset lopputulokset....

    Seurustelin muuten muutaman vuoden juristin kanssa, välillä tein hänelle sihteerin hommiakin, ja huusin naama punaisena hänen mielestäni kohdeltuaan väärin jotakuta - kysyin, entä jos tilanne olisi sama, mutta tämä toinen hänen asiakkaansa, jolloin hän esitti täysin samoihin pykäliin perustuvan aivan vastakkaisen puolustuksen eikä pitänyt asiaa mitenkään omituisena.

    Kuullostaa suoraan sanoen moraalittomalta, vai mitä? Mutta hän oli hyvä kokki, moraalista viis, tie naisen sydämeen käy vatsan kautta :)

    Äänestä

  • sydänakka kirjoitti:

    ..olen saanut tarpeekseni siitä, että sinä et monestikaan ymmärrä, mikä on juurikin asiantuntijatietoa, ja että asiantuntijoidenkin näkemykset ja käsitykset tämän lain sisällöstä poikkeavat toisistaan. :D Sinulla on myöskin- anteeksi vain- mittavia vaikeuksia asioiden yhdistämisessä toisiinsa, ja näkemisessä suhteessa toisiinsa.

    Samoin olen saanut tarpeekseni siitä, että sinä yrität jatkuvasti mitätöidä asiantuntijoiden sanaa (viimeksi Tuomaalan, jonka tietämys on korkea) ja jopa naisten _oman_ sanan _omasta_ abortistaan, ja mm. sen syistä, merkitystä! Mutta satuahan on aina oikeassa.. :D Sinä olet 'kirjoittanut' lakiin ja muiden sanomiin paljon sinne kuulumatonta asiaa, etkä näköjään huomaa, kuinka vedät välillä täydellä mutulla.. :D

    Ja kuten Tuomaalakin toteaa: "Koska naisen oma tahto ei voi olla Suomessa abortin saamisen peruste, joidenkin naisten näkökulmasta lääkärikohtaamisissa pitää osata myös valehdella."

    Näin se vain on- naisella ei ole aina lainmukaisia syitä abortilleen!

    Ai satua on oikeassa?

    Heh :D

    Enköhän minä nyttenkin väittänyt Päivi Räsäsen ja niiden kaikkien muiden asiantuntijoiden olevan oikeassa. Heidän sanojaanhan minä esitin, en omiani.

    Päinvastoin kuin sinä.

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    Ai satua on oikeassa?

    Heh :D

    Enköhän minä nyttenkin väittänyt Päivi Räsäsen ja niiden kaikkien muiden asiantuntijoiden olevan oikeassa. Heidän sanojaanhan minä esitin, en omiani.

    Päinvastoin kuin sinä.

    ../oletkaan sanonut mm. näistä? :D

    "Koska naisen oma tahto ei voi olla Suomessa abortin saamisen peruste, joidenkin naisten näkökulmasta lääkärikohtaamisissa pitää osata myös valehdella."

    http://www.tulva.fi/index.php?k=15650
    __________

    "Voimassa oleva laki raskauden keskeyttämisestä asettaa suhteellisen tiukat edellytykset raskauden keskeyttämiselle.
    Tämä koskee sekä sosiaalisia että lääketieteellisiä perusteita.
    Julkisuudessa on kuitenkin toistuvasti selvitetty, että käytäntö
    on muotoutunut lain tarkoitusta vastaamattomaksi siten, että käytännössä raskauden keskeytyksen saa lähes aina, kun nainen sitä vain pyytää. Tällainen lain valvomatta jättäminen heikentää yleistä lainkuuliaisuutta.
    Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittavasti eduskunnan hyväksyttäväksi toivomuksen, että lakia raskauden keskeyttämisestä muutettaisiin siten, että sosiaali- ja terveyshallitukselle asetetaan velvollisuus tarkoin seurata ja valvoa, että lain mukaiset edellytykset täyttyvät niissä tapauksissa, joissa raskauden keskeytys toteutetaan.

    Helsingissä 19 päivänä huhtikuuta 1991

    Leea Hiltunen

    Eeva-Liisa Moilanen

    Jouko Jääskeläinen

    Pirkko Laakkonen

    Ismo Seivästö

    Toimi Kankaanniemi

    Vesa Laukkanen

    Bjarne Kallis

    http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/akxhref2.sh?{KEY}=TA 1055/1991

    Nämä ihmiset ovat tienneet aivan varmasti, mistä ovat puhuneet! Yritä ymmärtää, että vaikka ehdotukset joistakin toimenpiteistä (tässä sosiaali- ja terveyshallituksen valvontavelvollisuudesta) eivät menisikään läpi, ei se tarkoita, että ehdotus olisi ollut aiheeton, tai että se ei olisi perustunut tosiasioille! Jos väität toista, ole hyvä ja tutustu asiaan tarkemmin.

    ja edelleen korostan, että nämä ovat KRISTILLISIÄ, mikä suomennettuna on hihhuli. Se tästä nyt vielä puuttuisi, että Suomen lakia rukattaisiin hihhuliporukan mukaan, hihhuliporukan, jonk lukumäärän voi laskea ottamatta varpaita mukaan :D Saman ajatusmaailman mukaan huumeet vapaiksi ja burkhapakko..... (tarkoitan, että hihhuleita löytyy joka lähtöön).

    Äänestä

  • Saara kirjoitti:

    ..että on kristillinen, ei tarkoita, että olisi sillä tavalla hihhuli, että perustaa näkemyksensä ja kaikki ajatuksensa pelkästään uskonnolle. Päättäjäkaartista tulisi lähtö hyvin äkkiä, jos alkaisi pahemmanluokan hihhuliksi, joka ei näkisi enää asioita muuta kuin uskonnon kautta. Noilta ihmisiltä löytyy paljon muutakin tietoa ja asiantuntemusta.

    Tämä 'hihhuliporukkahan' toteaa sen, mikä on todettu paljon muallakin ja ei-hihhuleidenkin toimesta, ja esittää ihan asiallisen vaatimuksen. Toinen mahdollisuus olisi säätää laki, joka ei edes edellytä kyseisiä perusteita, vaan sallii abortin ihan millä syin tahansa, ilman kiemurteluja, kun nainen itse niin haluaa.

    Sinähän olet aikaisin skarppina pikkumustajuhlien jälkeen. Ei tainnut mennä pitkäksi eilen, vai? Toivottavasti oli kuitenkin hyvät juhlat! :)

    kyllä abortinpuolustajallekin, jos se puolustaa omaa näkemystä, mutta muuten he ovat vain hihhuleita... Satuahan on jatkuvasti toistellut Räsäsen sanaa. Mitäpä muuta teiltä olisi voinut odotaakaan. =D

    Äänestä

  • sydänakka kirjoitti:

    ..että on kristillinen, ei tarkoita, että olisi sillä tavalla hihhuli, että perustaa näkemyksensä ja kaikki ajatuksensa pelkästään uskonnolle. Päättäjäkaartista tulisi lähtö hyvin äkkiä, jos alkaisi pahemmanluokan hihhuliksi, joka ei näkisi enää asioita muuta kuin uskonnon kautta. Noilta ihmisiltä löytyy paljon muutakin tietoa ja asiantuntemusta.

    Tämä 'hihhuliporukkahan' toteaa sen, mikä on todettu paljon muallakin ja ei-hihhuleidenkin toimesta, ja esittää ihan asiallisen vaatimuksen. Toinen mahdollisuus olisi säätää laki, joka ei edes edellytä kyseisiä perusteita, vaan sallii abortin ihan millä syin tahansa, ilman kiemurteluja, kun nainen itse niin haluaa.

    Sinähän olet aikaisin skarppina pikkumustajuhlien jälkeen. Ei tainnut mennä pitkäksi eilen, vai? Toivottavasti oli kuitenkin hyvät juhlat! :)

    Juhlat olivat upeat. Ihanat. En tiedä, tunnetko Turkua, ystäväni asuu Aurajoen varrella, näköala Tähtitorniin ja Tuomiokirkkoon. Joimme skumppaa ja snapseja, juttelimme, ystävät koostuvat taiteilijoista ja yliopistolaisista humanisteista joten keskustelua piisasi.

    No, jossain vaiheessa "noidat" lähtivät jatkoille, emännän asuntoon jäi vain kaksi naista, toinen heistä tiskasi ja siivosi, toinen meni emännän vuoteeseen "levähtämään hetkeksi". No, se "levähtänyt" kompuroi lauantaiaamuna nettikahvilan kautta kotiin ja siksi oli palstalla pokkeuksellisesti viikonloppuna :D

    Nyt samassa nettikahvilassa, taidenäyttelyyn menossa ja sitten elokuvakerhoon. Mutta hyvänen aika, eihän tämä liity mitenkään aborttiin....

    Kannatan muuten täysin, olisi järkevää säätää asianmukainen laki, jolloin ei juupaseipässoutaahuopaa-keskustelua tarvitsisi käydä.

    ..hyvät ystävät, hyvää juomaa, hyviä keskusteluja, ja vielä hyvät näköalatkin- kuulostaapa houkuttelevalta. Minullakin olisi muutamat pikkujoulut tulossa, mutta harmi kyllä, kahdet niistä samalle illalle, ja -totta kai- haluaisin mennä molempiin...

    Ja tuo on kaiken onnistumisen kannalta todella tärkeää, että osaa laittaa levähtämään juuri oikealla hetkellä. ;)

    Äänestä

  • sydänakka kirjoitti:

    ../oletkaan sanonut mm. näistä? :D

    "Koska naisen oma tahto ei voi olla Suomessa abortin saamisen peruste, joidenkin naisten näkökulmasta lääkärikohtaamisissa pitää osata myös valehdella."

    http://www.tulva.fi/index.php?k=15650
    __________

    "Voimassa oleva laki raskauden keskeyttämisestä asettaa suhteellisen tiukat edellytykset raskauden keskeyttämiselle.
    Tämä koskee sekä sosiaalisia että lääketieteellisiä perusteita.
    Julkisuudessa on kuitenkin toistuvasti selvitetty, että käytäntö
    on muotoutunut lain tarkoitusta vastaamattomaksi siten, että käytännössä raskauden keskeytyksen saa lähes aina, kun nainen sitä vain pyytää. Tällainen lain valvomatta jättäminen heikentää yleistä lainkuuliaisuutta.
    Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittavasti eduskunnan hyväksyttäväksi toivomuksen, että lakia raskauden keskeyttämisestä muutettaisiin siten, että sosiaali- ja terveyshallitukselle asetetaan velvollisuus tarkoin seurata ja valvoa, että lain mukaiset edellytykset täyttyvät niissä tapauksissa, joissa raskauden keskeytys toteutetaan.

    Helsingissä 19 päivänä huhtikuuta 1991

    Leea Hiltunen

    Eeva-Liisa Moilanen

    Jouko Jääskeläinen

    Pirkko Laakkonen

    Ismo Seivästö

    Toimi Kankaanniemi

    Vesa Laukkanen

    Bjarne Kallis

    http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/akxhref2.sh?{KEY}=TA 1055/1991

    Nämä ihmiset ovat tienneet aivan varmasti, mistä ovat puhuneet! Yritä ymmärtää, että vaikka ehdotukset joistakin toimenpiteistä (tässä sosiaali- ja terveyshallituksen valvontavelvollisuudesta) eivät menisikään läpi, ei se tarkoita, että ehdotus olisi ollut aiheeton, tai että se ei olisi perustunut tosiasioille! Jos väität toista, ole hyvä ja tutustu asiaan tarkemmin.

    En ala jankuttamaan enää tuota yhden abortin hakijoita tutkineen sanoja abortin hakijoiden sanoista.

    Aivan varmasti uskon asiantuntevuudessa aborttilainsäädännössä ja lääkärikäyntien/hakemusten asiantuntemuksen suhteen enemmän kristillistä LÄÄKÄRIÄ, kun noita muita kristillisiä kansanedustajia, joilla ei ole suurimmalla osalla minkäänlaista lääketieteellistä koulutusta (yksi taisi olla sairaanhoitaja). Aivan varmasti. Etenkin kun tiedämme, ettei tuo sinun 8 (!; huom 200:sta!) kansanedustajan aloite saanut mitään vastakaikua eduskunnassa vuonna 1991, eikä sitä ole taidettu sen jälkeen yrittääkään nostaa esiin.

    Ja Päivi Räsänen tosiaan ajaa noita asioita edelleen... Lääkärinä ja kansanedustajana. Ja kristillisenä ihmisenä.

    Eli sinä uskot niitä asiantuntijoita, joita haluat uskoa, ja joiden sanoma osuu yksiin sinun sanomasi kanssa. :D :D

    Sillä, ettei joku aloite saa vastakaikua eduskunnassa ei ole minkäänlaista asian oikeuden kumoavaa vaikutusta! Sinun kannattaa tutustua hieman siihen, millaisia muita täysin aiheellisia asioita sinne on aikojen saatossa jätetty roikkumaan.

    Ketkä allekirjoittivatkaan kyseisen aloitteen (mm.):

    Eeva-Liisa Moilanen
    sairaanhoitaja
    Oikeustieteen kandidaatti
    (Nyk. varatuomari)

    Jouko Jääskeläinen
    Yhteiskuntatieteiden maisteri
    (Nyk. Valtiotieteiden tohtori
    1996-1997 eduskunnan lakivaliokunnassa)

    Pirkko Laakkonen
    Yhteiskuntatieteiden maisteri

    Toimi kankaanniemi
    Sosionomi

    Bjarne Kallis
    valtiotieteiden maisteri

    ..että yksi sairaanhoitaja tosiaan mahtuu kyllä joukkoon.. ja vähän muutakin.. :D

    Sinä et sitten itse näe Räsäsen sanomassa mitään ristiriitaa lain ja mm. TEO:n sanomaan?! Hänhän antaa ymmärtää niin kuin raskaus ja lapsen synnyttäminen olisivat aina lain tarkoittama huomattava rasitus, vaikka laki ja TEO puhuvat naisen/tämän perheen elämänoloista ja muista olosuhteista, _joiden vuoksi_ lapsen synnyttäminen ja hoitaminen olisivat naiselle huomattava rasitus!

    Tuomaala on kyllä yksi ihminen (niin kuin on mm. Räsänenkin), mutta hän on aborttiasiaa ja mm. juuri aborttilainsäädäntöä erittäin paljon tutkinut ja sen todella hyvin tunteva ihminen.. mutta joo, sinä et ala jankuttamaan sellaisten asiantuntijoiden sanomisista, joiden sana ei tue omaa näkemystäsi ja ajatusmaailmaasi.. :D

    että sinä joudut JÄLLEEN kääntämään aihetta sivuun puhutusta.

    Mikä sinulle on mahdotonta tajuta siinä, että aborttin pätevien syiden riittävyydestä päättää kaksi naista hoitavaa lääkäriä henkilökohtaisen ja pitkän keskustelun perusteella? Aivan kuten laki sanoo.

    Minä en enää lähde tuohon sinun jankutukseesi. Lähes 20 vuotta vanha aloite 8 allekirjoituksella ei oikein vakuuta, kun ei siitä sen jälkeen ole kuultu mitään. 17:sta vuoteen!

    Ne kaksi lääkäriä tosiaan arvioivat, ONKO naisella lain edellyttämiä syitä abortilleen, ja siis ONKO naisella oikeutta aborttiin! Tuolloin on päivänselvää, että kaikki syyt eivät ole hyväksyttäviä syitä, ja että naisella ei aina ole lain mukaan oikeutta aborttiin! Tuota vastaanhan sinä alunperin jankutit ja junkutit, mutta näköjään olet kääntänyt kelkkasi ja myönnät nyt päivänselvän tosiasian- hyvä!

    Ja ihan samasta asiasta puhuttiin koko ajan, eikä menty sivuun puhutusta! Onko sinun ihan oikeasti noin vaikea nähdä asiakokonaisuuksia?! :D

    Tuo aloite perustuu ihan tänäkin päivänä tiedetyille faktoille, ja kuten olen kertonut, tuosta asiasta puhuttiin 90-luvulla enemmänkin, ja mm. minunkin ammattiopintoihini liittyvillä luennoilla!

    Aivan kuten olen koko ajan sanonut:

    Kahden lääkärin tehtävä on todella valvoa'/antaa lupa, että naisella on riittävät lailliset perusteet saada abortti, naisen kertoman perusteella. Ja käytännössä kaikilta naisilta löytyvät ne lailliset riittävät perusteet aborttiin, aivan kuten heidän lääkärinsä ovat todenneet ja luvan antaneet.

    On ihan halitulahallaa sama jankuttaa, onko vai eikö ole olemassa hyväksyttäviä syitä ja mitä ne ovat, koska FAKTA on, että LÄÄKÄRIEN TEHTÄVÄ on henkilökohtaisella käynnillä määrittää naisen kertomien syiden riittävyys, ja naiset saavat heidän määrittämänään abortin käytännössä aina ennen rv 12. Täysin laillisesti. Eli käytännössä jokaiselta abortin haluavalta naiselta löytyy ne pätevät ja riittävät syyt; lääkärien mielestä.

    Ihan sama, mitä sinä jankutat nettipalstalla kunkin riittäviksi syiksi sinun mielestäsi. Sinun mieleipiteesi ei satu olemaan oleellinen lain mukaan, vaan niiden lääkärien.

    Mitä järkeä tätä on jankuttaa? Miten tuon jankutus muuttaa mitään? Paitsi ehkä saa jonkun luulemaan, että lääkäreille pitää valehdella. Siihenkö sinä oikeasti pyrit?

    Äänestä

  • sydänakka kirjoitti:

    Ne kaksi lääkäriä tosiaan arvioivat, ONKO naisella lain edellyttämiä syitä abortilleen, ja siis ONKO naisella oikeutta aborttiin! Tuolloin on päivänselvää, että kaikki syyt eivät ole hyväksyttäviä syitä, ja että naisella ei aina ole lain mukaan oikeutta aborttiin! Tuota vastaanhan sinä alunperin jankutit ja junkutit, mutta näköjään olet kääntänyt kelkkasi ja myönnät nyt päivänselvän tosiasian- hyvä!

    Ja ihan samasta asiasta puhuttiin koko ajan, eikä menty sivuun puhutusta! Onko sinun ihan oikeasti noin vaikea nähdä asiakokonaisuuksia?! :D

    Tuo aloite perustuu ihan tänäkin päivänä tiedetyille faktoille, ja kuten olen kertonut, tuosta asiasta puhuttiin 90-luvulla enemmänkin, ja mm. minunkin ammattiopintoihini liittyvillä luennoilla!

    Laitetaanpa tähän kohtaan suoraa lainausta käymästämme keskustelusta siinä vaiheessa, jossa sinä olit vielä sitä mieltä, että kaikki syyt ovat aina hyväksyttäviä ja aborttiin oikeuttavia.. :D
    __________

    Sydänakka kysyy:

    "Mitä hemmetin virkaa millään noista pykälistä olisi, jos kaikki haluamattomuuden taustalla olevat syyt olisivat hyväksyttäviä syitä?!"

    Satua vastaa:

    "Voi pyhä yksinkertaisuus. SE että naisen täytyy perustella ja jutella pitkään ratkaisustaan lääkärinsä kanssa ja lääkärille tahtonsa ja elämäntilanteensa perustella!"
    __________

    ..:D :D

    Eli sinä väitit tosiaan pitkään ja hartaasti, että kaikki naisella olevat syyt ovat hyväksyttäviä ja aborttiin oikeuttavia syitä, ja lopulta pistit sitten tuon kyseisen 'helmen', jossa väität, että lupaprosessin tarkoitus on se, että naisen pitää jutella pitkään ratkaisustaan lääkärinsä kanssa ja perustella lääkärille tahtonsa ja elämäntilanteensa, vaikka lupaprosessin todellinen tarkoitus on siis se, että lääkärit päättävät naisen kertoman perusteella siitä, ONKO naisella lainmukaisia syitä vai EIKÖ ole, ja ONKO hänellä siis oikeutta aborttiin vai EIKÖ ole!

    Ja kuten todettu, asiaa tulee kyllä mietittyä tuossa sivussa vaihtelevissa määrin- riippuen lääkärin asenteesta- mutta on todettu, että tuollaista vaikutusta ei usein juurikaan ole, jonka vuoksi on vaadittu erillisten keskustelujen järjestämistä aborttia aikoville naisille- sellaisten keskustelujen, _joiden tarkoitus olisi_ pysäyttää nainen miettimään todella ratkaisuaan, sen merkityksiä ja seurauksia!

    mitä järkeä tässä jankkauksessa on?

    Sanon edelleen täsmälleen samaa kuin aina ennenkin. Jokaiselta naiselta löytyy ne tarvittavat syyt lailliseen aborttiin. Sehän on tilastollinen fakta. Kunhan hän ne ja elämäntilanteensa tosiaan LÄÄKÄRILLEEN perusteellisesti selvittää. Koska lain mukaan syiden riittävyyden arviointi on LÄÄKÄRIN tehtävä.

    Onko tosissasi jankkauksesi tarkoitus saada ihmiset valehtelemaan lääkärille? Mitään muuta selitystä tälle naurettavuudelle ei tosiaan ole.

    senhän takia jotkut joutuu käytännössä valehteleen lääkärille (jos tietää ettei oikeat syyt riitä), tai sitten lääkäri muotoilee (siis vääntelee) ne syyt hakemukseen lakiin sopiviksi, vaikkei ne edes pitäisi paikkaansa elämäntilanteen kannalta. Lääkärille on jokseenkin selvää että vaikka näkee riittävien syiden puuttuvan, niin prosessia on aivan turhaa pitkittää, ja siinä voi jopa urakin vaarantua.

    Äänestä

  • löydy, kirjoitti:

    siitähän tässä juuri on kyse. Kun ei tuollaisia "valehtelun tarpeita" tiedä, kertoo nainen sille lääkärille ihan faktatietoa elämästään - lääkärin kysymysten ja omien etukäteispohdintojen mukaisesti. Jos kuvittelee, että lääkäreille ihmiset "yleisesti" valehtelevat syistään, valehtelee nainen todennäköisemmin myös. Koska hän luulee, että se on ihan yleinen käytäntö ja että niin tarvitsee tehdä. Jokainenhan sen abortin saa, ettekä saa uskomaan että valtaosa naisista valehtelisi lääkärilleen.

    Juuri siksi en näe noissa väitteissä mitään järkeä. Niillä vain ja ainoastaan kehoitetaan epäsuorasti naisia valehtelemaan lääkärilleen.

    Siispä on järkevämpää ja lainmukaisempaa neuvoa ja kehoittaa jokaista kertomaan REHELLISESTI lääkärilleen tilanteestaan. Lääkärin tehtävä on huolehtia, että ne rehelliset syyt ovat riittävät ja raskaus ja synnytys todella olisi kyseiselle naiselle hänen elämänolosuhteissaan huomattava rasitus.

    Teillä on todella kummallinen käsitys, että ihmiset valehtelisivat yleisesti lääkäreille. Ja että lääkärit tietoisesti valehtelisivat ja rikkoisivat lakia.

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    mitä järkeä tässä jankkauksessa on?

    Sanon edelleen täsmälleen samaa kuin aina ennenkin. Jokaiselta naiselta löytyy ne tarvittavat syyt lailliseen aborttiin. Sehän on tilastollinen fakta. Kunhan hän ne ja elämäntilanteensa tosiaan LÄÄKÄRILLEEN perusteellisesti selvittää. Koska lain mukaan syiden riittävyyden arviointi on LÄÄKÄRIN tehtävä.

    Onko tosissasi jankkauksesi tarkoitus saada ihmiset valehtelemaan lääkärille? Mitään muuta selitystä tälle naurettavuudelle ei tosiaan ole.

    Lupaprosessin tarkoitus on se, että kaksi lääkäriä arvioi, ONKO naisella lain edellyttämiä syitä abortilleen, ja naisen on mahdollista saada myöskin kielteinen päätös! Kuten todettu, lain alkuaikoina esiintyikin myöskin sellaisia (kielteisiä päätöksiä) lain tarkoituksen mukaisesti! Ainoa tilastollinen fakta tässä on se, että nykyään ei edes pyritä todellisesti selvittämään sitä, onko naisella oikeasti lain edellyttämiä syitä, vaan hakemukseen muotoillaan muka-syitä, jos naisella ei ole esittää todellisia ja selkeitä sosiaalisia syitä! Koska noin tekemällä pyritään takaamaan kaikille naisille abortin saaminen, voimme todeta naiselle jo ennen kuin hän on edes kertonut kenellekään syitään, että tulet saamaan abortin!

    Jos kerran sanot täsmälleen samat asiat kuin ennenkin, niin olet kai sitten edelleen sitä mieltä, että kaikki naisella olevat syyt ovat lain mukaan hyväksyttäviä syitä ja oikeuttavat aborttiin, ja että lupaprosessin tarkoitus on, että nainen vain juttelee lääkärin kanssa syistään (ei siis selvitetä, ONKO niitä syitä vaiko EIKÖ ole) ja käy päätöstään läpi.. :D

    Samoin sanot myöskin tuossa tapauksessa edelleen, että laki ei edes vaadi aina sosiaalisia syitä (haettaessa aborttia 1§:n 2. kohdan perusteella), kuten väitit tuolla aiemmin.. :D

    Keskustelun tarkoitus ei todellakaan ole saada ihmisiä valehtelemaan lääkärilleen, mutta monet naiset ovat joutuneet käytännössä toteamaan, että niin joutuu lopulta vastaanotolla kuitenkin tekemään, vaikka aluksi kertookin asiat ja abortin haluamisen syyt rehellisesti, kuten joutui mm. sekin nainen josta kerroin. Ja kuten Tuomaalakin toteaa: "Koska naisen oma tahto ei voi olla Suomessa abortin saamisen peruste, joidenkin naisten näkökulmasta lääkärikohtaamisissa pitää osata myös valehdella."

    Nimittäin järkeä jankkauksestasi, sitähän kysyin. Nyt tuli jo taas vaihteeksi sydänakan keksimät mukasyyt "perusteluiksi" sydänakan sanoille. Sulla vain sama levy pyörii, pyörii, pyörii,...

    Kun et itsekään sitä järkeä omien sanojesi jankkauksestasi tosiaan löydä, voin lopettaa tähän.

    Jatka sinä vain valehtelemiseen kehoittamistasi, omaa oksaasihan sillä sahaat!

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    siitähän tässä juuri on kyse. Kun ei tuollaisia "valehtelun tarpeita" tiedä, kertoo nainen sille lääkärille ihan faktatietoa elämästään - lääkärin kysymysten ja omien etukäteispohdintojen mukaisesti. Jos kuvittelee, että lääkäreille ihmiset "yleisesti" valehtelevat syistään, valehtelee nainen todennäköisemmin myös. Koska hän luulee, että se on ihan yleinen käytäntö ja että niin tarvitsee tehdä. Jokainenhan sen abortin saa, ettekä saa uskomaan että valtaosa naisista valehtelisi lääkärilleen.

    Juuri siksi en näe noissa väitteissä mitään järkeä. Niillä vain ja ainoastaan kehoitetaan epäsuorasti naisia valehtelemaan lääkärilleen.

    Siispä on järkevämpää ja lainmukaisempaa neuvoa ja kehoittaa jokaista kertomaan REHELLISESTI lääkärilleen tilanteestaan. Lääkärin tehtävä on huolehtia, että ne rehelliset syyt ovat riittävät ja raskaus ja synnytys todella olisi kyseiselle naiselle hänen elämänolosuhteissaan huomattava rasitus.

    Teillä on todella kummallinen käsitys, että ihmiset valehtelisivat yleisesti lääkäreille. Ja että lääkärit tietoisesti valehtelisivat ja rikkoisivat lakia.

    on ilmeisesti aika laajalti levinnyt kun siitä on oikein julkisesti kirjoteltu (muuallakin kuin täällä :D) ja korkeemmilla tahoilla keskusteltu.

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    Nimittäin järkeä jankkauksestasi, sitähän kysyin. Nyt tuli jo taas vaihteeksi sydänakan keksimät mukasyyt "perusteluiksi" sydänakan sanoille. Sulla vain sama levy pyörii, pyörii, pyörii,...

    Kun et itsekään sitä järkeä omien sanojesi jankkauksestasi tosiaan löydä, voin lopettaa tähän.

    Jatka sinä vain valehtelemiseen kehoittamistasi, omaa oksaasihan sillä sahaat!

    ..ja olisit voinut lopettaa typerän jankkauksesi jo aikaa sitten, ja oman uskottavuutesi vuoksi se olisi ollut aiheellistakin.. :D

    Minä EN ole kehottanut ketään valehtelemaan, mutta niin vain käytännössä kuitenkin naiset joutuvat tekemään, halutessaan abortin tilanteissa, joissa heillä ei ole sille lain edellyttämiä sosiaalisia syitä (tai muita hyväksyttäviä syitä)! Taasko on noin vaikea ymmärtää, mitä sanotaan..? Uskomatonta, että ymmärryskykysi on noin huono!

    Ja onko sinun todella noin vaikea käsittää, että muka-syyt ovat sama kuin tekosyyt?! Tiedät kai sentään, mitä tekosyyt ovat? :D

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    siitähän tässä juuri on kyse. Kun ei tuollaisia "valehtelun tarpeita" tiedä, kertoo nainen sille lääkärille ihan faktatietoa elämästään - lääkärin kysymysten ja omien etukäteispohdintojen mukaisesti. Jos kuvittelee, että lääkäreille ihmiset "yleisesti" valehtelevat syistään, valehtelee nainen todennäköisemmin myös. Koska hän luulee, että se on ihan yleinen käytäntö ja että niin tarvitsee tehdä. Jokainenhan sen abortin saa, ettekä saa uskomaan että valtaosa naisista valehtelisi lääkärilleen.

    Juuri siksi en näe noissa väitteissä mitään järkeä. Niillä vain ja ainoastaan kehoitetaan epäsuorasti naisia valehtelemaan lääkärilleen.

    Siispä on järkevämpää ja lainmukaisempaa neuvoa ja kehoittaa jokaista kertomaan REHELLISESTI lääkärilleen tilanteestaan. Lääkärin tehtävä on huolehtia, että ne rehelliset syyt ovat riittävät ja raskaus ja synnytys todella olisi kyseiselle naiselle hänen elämänolosuhteissaan huomattava rasitus.

    Teillä on todella kummallinen käsitys, että ihmiset valehtelisivat yleisesti lääkäreille. Ja että lääkärit tietoisesti valehtelisivat ja rikkoisivat lakia.

    Naiset joutuvat juurikin toteamaan, että se todellisten syidensä ja elämäntilanteensa kertominen ei riitä! Näin joutui toteamaan sekin nainen, josta kerroin, ja sinä tiedät sen varsin hyvin, vaikka oman nahkasi pelastamistarkoituksessasi et halukaan sitä (tai monia muitakaan asioita) nähdä (tai sitten et ihan oikeastikaan vain ymmärrä..)! :D

    Äänestä

Siis syyksihän kelpaa mikä vain, voit vain keksiä jotain jolloin saat tahtosi läpi.
Voisiko joku kertoa minulle että mikä ero on abortilla ja vaikka miehen sperman (siittiöiden) jättäminen vaikka kortsuun? Hukkaanhan ne menee ja kuolee jokatapauksessa, ja käsittääkseni jos hakee jälkiehkäisypillerin tai tekee abortin, ei solu ole kehittynyt siinä vaiheessa?

Itselleni on vähän mietittävä tuo abortti, sillä vaikka käyttää ehkäisyä niin sekin voi pettää ja mielestäni on oikeus aborttiin aina. Silti voisi mietityttää että estää siinä ihmisen elämän, ja jos se olisikin ollut tarkoitettua se lapsen saaminen?
No onneksi tuskin itse joudun koskaan tuollaiseen tilanteeseen..

Äänestä
  • biologiaa jollet tiedä ettei sukusolut ole uusia yksilöitä? Joten ihmistä ei sillon tapeta kun mihinkään yhdistymättömät siittiöt jättää kortsuun.
    Jälkiehkäsyn käyttäminen on periaatteessa myös väärin koska siinä on mahdollisuus estää alkion elämän jatkuminen. Abortti on varmaa tappamista, koska alkio on 100-varmasti olemassa, kiinnittynyt ja sen elämänb jatkuminen muutenkin on paljon varmempaa.

    Äänestä

  • ole lukenut kirjoitti:

    biologiaa jollet tiedä ettei sukusolut ole uusia yksilöitä? Joten ihmistä ei sillon tapeta kun mihinkään yhdistymättömät siittiöt jättää kortsuun.

    hedelmöittyneen munasolun tapauksessa ei näyttäisi olevan juurikaan ehkäisyä tuomittavampi operaatio etiikan kannalta.
    Miksi olisi?

    Äänestä

  • jokumuu kirjoitti:

    hedelmöittyneen munasolun tapauksessa ei näyttäisi olevan juurikaan ehkäisyä tuomittavampi operaatio etiikan kannalta.
    Miksi olisi?

    edes viestiä johon vastaat.. hohhoijjaa.

    Sukusolut ovat puolikkaita.

    Tsygootti on ihmisYKSILÖ.

    SIKSI.
    Onko tarpeeks yksinkertasta?

    Äänestä

  • ole lukenut kirjoitti:

    biologiaa jollet tiedä ettei sukusolut ole uusia yksilöitä? Joten ihmistä ei sillon tapeta kun mihinkään yhdistymättömät siittiöt jättää kortsuun.
    Jälkiehkäsyn käyttäminen on periaatteessa myös väärin koska siinä on mahdollisuus estää alkion elämän jatkuminen. Abortti on varmaa tappamista, koska alkio on 100-varmasti olemassa, kiinnittynyt ja sen elämänb jatkuminen muutenkin on paljon varmempaa.

    Alkio ei ole ihminen, yksilöllinen alkio tosin, mutta ei muuta.

    Sukusolut olisivat yhdistyneet, joten tapoit mahdollisuuden. Ihan samaa mahdollisuuden tappamista aborttikin on. Hedelmöittynyt munasoluhan ei ole vielä ihminen, vaan mahdollisuus kehittyä ihmiseksi.

    Äänestä

  • lukenu kirjoitti:

    edes viestiä johon vastaat.. hohhoijjaa.

    Sukusolut ovat puolikkaita.

    Tsygootti on ihmisYKSILÖ.

    SIKSI.
    Onko tarpeeks yksinkertasta?

    yksinkertaista.

    Äänestä

  • aina... kirjoitti:

    saatas joku vakuuttava seliseli siihenkin mikä ihme olento se sitten on jollei lajiltaan ihminen??

    "Sukusolut olisivat yhdistyneet, joten tapoit mahdollisuuden."

    :DDD Ja sä tiedät tän varmuudella - MISTÄ?? Yhtä todennäkösesti ne kuule voi jäädä yhdistymättäkin!

    Abortissa tapetaan ihan VARMUUDELLA jo elämänsä aloittanut, yksilöllinen ihminen, pidit tästä faktasta tai et :D

    Äänestä

  • kun... kirjoitti:

    Elämänsä aloittanutta yksilöllistä ihmistä ei voida tappaa, koska ihmistä ei ole vielä olemassa.

    Ymmärrätkö mitä paradoksi tarkoittaa?

    Sinäkään et pysty kumoamaan sitä faktaa, että ihmiseksi kehittyminen vie n. 9kk.

    ":DDD Ja sä tiedät tän varmuudella - MISTÄ?? Yhtä todennäkösesti ne kuule voi jäädä yhdistymättäkin!"

    No, silloinhan sinä tuhoat mahdollisuuden. Mahdollisuuden omaan lapseen.

    Etkö ole biologian tunnilla oppinut, että sukusolujen yhdistyminen saa aikaan raskauden MAHDOLLISUUDEN ja raskaus puolestaan johtaa ihmisen syntymisen MAHDOLLISUUTEEN?

    Eli jos et harrasta seksiä, syyllistyt lapsesi mahdollisuuden tuhoamiseen. Samoin ehkäisyssä ja samoin abortissa.

    kun ei pysty biologisia faktoja myöntämään? No, senkun hakkaat päätäs ruvelle vaan! :D

    Abortissa alkio/sikiö ON olemassa.
    Alkio/sikiö ON ihminen (tai sitten jokin muu laji).
    Ei voi 'kehittyä sellaiseksi' mikä jo ON.

    Aloita nyt vaikka näiden kumoamisella..

    Äänestä

  • lukenu kirjoitti:

    edes viestiä johon vastaat.. hohhoijjaa.

    Sukusolut ovat puolikkaita.

    Tsygootti on ihmisYKSILÖ.

    SIKSI.
    Onko tarpeeks yksinkertasta?

    ei näytä edelleenkään olevan aina moraalitonta.
    Tuliko tarpeeksi selvästi sanottua?
    Tsygootin murha on julmuudessaan verrattavissa sukusolujen murhaan.

    Äänestä

  • aina... kirjoitti:

    ":DDD Ja sä tiedät tän varmuudella - MISTÄ?? Yhtä todennäkösesti ne kuule voi jäädä yhdistymättäkin!"

    No, silloinhan sinä tuhoat mahdollisuuden. Mahdollisuuden omaan lapseen.

    Etkö ole biologian tunnilla oppinut, että sukusolujen yhdistyminen saa aikaan raskauden MAHDOLLISUUDEN ja raskaus puolestaan johtaa ihmisen syntymisen MAHDOLLISUUTEEN?

    Eli jos et harrasta seksiä, syyllistyt lapsesi mahdollisuuden tuhoamiseen. Samoin ehkäisyssä ja samoin abortissa.

    yhtä kuin jo oleva :)

    Yhdyntä ei johda läheskään aina hedelmöitymiseen, saati raskauden alkamiseen.
    Abortti johtaa aina jo alkunsa saaneen elämän tappamiseen.

    Äänestä

  • vaikeaa.. kirjoitti:

    kun ei pysty biologisia faktoja myöntämään? No, senkun hakkaat päätäs ruvelle vaan! :D

    Abortissa alkio/sikiö ON olemassa.
    Alkio/sikiö ON ihminen (tai sitten jokin muu laji).
    Ei voi 'kehittyä sellaiseksi' mikä jo ON.

    Aloita nyt vaikka näiden kumoamisella..

    Minä myönnän biologiset faktat. Sinun käsityksesi tosin ei ole faktaa vaan omaa tulkintaasi.

    "Abortissa alkio/sikiö ON olemassa.
    Alkio/sikiö ON ihminen (tai sitten jokin muu laji).
    Ei voi 'kehittyä sellaiseksi' mikä jo ON."

    Mihin sitten tarvitaan raskautta, jos alkio on jo ihminen?

    Äänestä

  • ei ole kirjoitti:

    yhtä kuin jo oleva :)

    Yhdyntä ei johda läheskään aina hedelmöitymiseen, saati raskauden alkamiseen.
    Abortti johtaa aina jo alkunsa saaneen elämän tappamiseen.

    "mahdollisuus
    ei ole yhtä kuin jo oleva :)"

    Ei olekaan. Siksi ihmiseksi täytyy ensin kehittyä - n. 9 kk.

    "Yhdyntä ei johda läheskään aina hedelmöitymiseen, saati raskauden alkamiseen."

    Siksi puhuinkin mahdollisuudesta.

    "Abortti johtaa aina jo alkunsa saaneen elämän tappamiseen"

    Elämää ovat myös bakteerit ja eläimet. Silti niiden tappaminen ei tuota abortin vastustajille yleensä minkäänlaisia tunnontuskia.

    Myönnän, että ihmiselämä on arvokkaampi kuin bakteerien/eläimien (ainakin meidän ihmisten mielestä), mutta ihmiselämän tappamiseen tarvitaan ensin se ihminen, jota ei vielä ole. Sen kehittymiseen menee about 9 kk.

    Äänestä

  • ahurjaa kirjoitti:

    ei näytä edelleenkään olevan aina moraalitonta.
    Tuliko tarpeeksi selvästi sanottua?
    Tsygootin murha on julmuudessaan verrattavissa sukusolujen murhaan.

    suurehko eettinen ero on siinä että ehkäsyssä nyt vaan ei tapeta mitään ihmisyksilöä, uskoisit nyt jo.. :)

    Äänestä

  • aina... kirjoitti:

    Minä myönnän biologiset faktat. Sinun käsityksesi tosin ei ole faktaa vaan omaa tulkintaasi.

    "Abortissa alkio/sikiö ON olemassa.
    Alkio/sikiö ON ihminen (tai sitten jokin muu laji).
    Ei voi 'kehittyä sellaiseksi' mikä jo ON."

    Mihin sitten tarvitaan raskautta, jos alkio on jo ihminen?

    niitä faktoja.. tai koittaa epätoivolla kierrellä niitä mitä oudoimmilla ties mistä kaukaa vetästyillä päätelmillä!

    Alkioikäinen ihminen tarvitsee kohtuympäristöä kasvaakseen. Aikuinenkin ihminen saattaa tarvita joskus toisten jopa elintärkeää apua, eikä se vähennä niiden ihmisyyttä mitenkään.

    Joko vastaisit kysyttyihin (tai kumosit todetut)?
    Eli onko alkio olemassa vai olematon?
    Mikä se on lajiltaan jollei ihminen?
    Miten voi kehittyä ihmiseksi jos sellainen jo on?

    Äänestä

  • aina... kirjoitti:

    "mahdollisuus
    ei ole yhtä kuin jo oleva :)"

    Ei olekaan. Siksi ihmiseksi täytyy ensin kehittyä - n. 9 kk.

    "Yhdyntä ei johda läheskään aina hedelmöitymiseen, saati raskauden alkamiseen."

    Siksi puhuinkin mahdollisuudesta.

    "Abortti johtaa aina jo alkunsa saaneen elämän tappamiseen"

    Elämää ovat myös bakteerit ja eläimet. Silti niiden tappaminen ei tuota abortin vastustajille yleensä minkäänlaisia tunnontuskia.

    Myönnän, että ihmiselämä on arvokkaampi kuin bakteerien/eläimien (ainakin meidän ihmisten mielestä), mutta ihmiselämän tappamiseen tarvitaan ensin se ihminen, jota ei vielä ole. Sen kehittymiseen menee about 9 kk.

    mahdollisuus (yksi puoli siellä, toinen täällä jotka ei kenties koskaan tule yhdeksi) sama kuin jo yhdistynyt oleva yksilö?

    Bakteerit tappaminen ei tuota tuskaa koska ne ovat vain eläimiä :) joudun elimistölläni tappamaan niitä myös elääkseni.

    Valitan, mutta alkio on yhtä paljon ihminen kuin sinä tai minä. Mikä sinä olit alkiona? Olitko jotain muuta kuin ensimmäinen ikävaiheesi ihmisenä? Missä vaiheessa muutit lajia ja millä ihmeen taialla? Miten vanhempasi (kaksi ihmistä?) saivat aikaan jotain muuta kuin ihmisen?

    Äänestä

  • onko... kirjoitti:

    Niin pitkään on kyseessä mahdollisuus kunnes syntyy kehittynyt ihminen.

    "Valitan, mutta alkio on yhtä paljon ihminen kuin sinä tai minä. Mikä sinä olit alkiona?"

    Olin alkio, kehittymätön ihminen.

    "Missä vaiheessa muutit lajia ja millä ihmeen taialla?"

    Mitä tekemistä lajin vaihdolla on tässä asiassa?

    "Miten vanhempasi (kaksi ihmistä?) saivat aikaan jotain muuta kuin ihmisen?"

    Kyllä he saivat aikaan ihmisen - 9 kk hedelmöittymisestä. Pääosin naisen aikaansaannoksella.

    Äänestä

  • ei myönnä kirjoitti:

    niitä faktoja.. tai koittaa epätoivolla kierrellä niitä mitä oudoimmilla ties mistä kaukaa vetästyillä päätelmillä!

    Alkioikäinen ihminen tarvitsee kohtuympäristöä kasvaakseen. Aikuinenkin ihminen saattaa tarvita joskus toisten jopa elintärkeää apua, eikä se vähennä niiden ihmisyyttä mitenkään.

    Joko vastaisit kysyttyihin (tai kumosit todetut)?
    Eli onko alkio olemassa vai olematon?
    Mikä se on lajiltaan jollei ihminen?
    Miten voi kehittyä ihmiseksi jos sellainen jo on?

    "Alkioikäinen ihminen tarvitsee kohtuympäristöä kasvaakseen. Aikuinenkin ihminen saattaa tarvita joskus toisten jopa elintärkeää apua, eikä se vähennä niiden ihmisyyttä mitenkään.
    "

    Aikuinen ihminen taas ei tarvitse kohtua, koska on jo ihminen. Ei-vielä-ihminen tarvitsee, koska ihmiseksi kehittymisen prosessi on vielä kesken.

    Aikuinen ihminen on jo aikaa sitten kehittynyt ihmiseksi. Aikuinen ei tarvitse kohtua pysyäksen elossa. Se mitä ihminen tarvitsee eläessään ei liity millään tavalla siihen, mitä hän tarvitsee kehittyessään ihmiseksi.

    "Joko vastaisit kysyttyihin (tai kumosit todetut)?"

    Koko ajanhan minä täällä vastailen. Sinä sen sijaan et vastannut minun kysymykseeni.

    "Eli onko alkio olemassa vai olematon?"

    Alkio on olemassa, mutta se ei vielä ole ihminen. Se on vaihe ihmiseksi kehittymisen prosessissa.

    "Mikä se on lajiaan jollei ihminen?"

    Jos puhutaan ihmislajista niin alkiokin on tietysti ihmisen alkio, mutta ihmisen alkio ei ole vielä valmis ihminen, se on vasta kehittymässä sellaiseksi.

    "Miten voi kehittyä ihmiseksi jos sellainen jo on?"

    No, tätähän minäkin ihmettelen, mutta et ole vielä vastannut siihen? Eli vielä kerran, mihin tarvitaan ihmiseksi kehittymisposessia, jos jo alkio on valmis ihminen?

    Äänestä

  • aina... kirjoitti:

    Niin pitkään on kyseessä mahdollisuus kunnes syntyy kehittynyt ihminen.

    "Valitan, mutta alkio on yhtä paljon ihminen kuin sinä tai minä. Mikä sinä olit alkiona?"

    Olin alkio, kehittymätön ihminen.

    "Missä vaiheessa muutit lajia ja millä ihmeen taialla?"

    Mitä tekemistä lajin vaihdolla on tässä asiassa?

    "Miten vanhempasi (kaksi ihmistä?) saivat aikaan jotain muuta kuin ihmisen?"

    Kyllä he saivat aikaan ihmisen - 9 kk hedelmöittymisestä. Pääosin naisen aikaansaannoksella.

    lajiltasi ollessasi alkio?

    "Olin alkio, kehittymätön ihminen."

    Hyvä! Alat olla jo jyvällä :) Olit kehittymätön, mutta IHMINEN!

    "Mitä tekemistä lajin vaihdolla on tässä asiassa?"

    Ei olekaan. Kiva että oivallat itsekin.

    "Kyllä he saivat aikaan ihmisen - 9 kk hedelmöittymisestä."

    Juurihan totesit aiemmin että alkiokin on ihminen! :D
    Vanhempasi saivat aikaa ihmisen (joka oli iältään ensin alkio, sitten sikiö, vauva, leikki-ikäinen jne.) sukusoluillaan ja niiden yhdistymisellä.

    Äänestä

  • aina... kirjoitti:

    "Alkioikäinen ihminen tarvitsee kohtuympäristöä kasvaakseen. Aikuinenkin ihminen saattaa tarvita joskus toisten jopa elintärkeää apua, eikä se vähennä niiden ihmisyyttä mitenkään.
    "

    Aikuinen ihminen taas ei tarvitse kohtua, koska on jo ihminen. Ei-vielä-ihminen tarvitsee, koska ihmiseksi kehittymisen prosessi on vielä kesken.

    Aikuinen ihminen on jo aikaa sitten kehittynyt ihmiseksi. Aikuinen ei tarvitse kohtua pysyäksen elossa. Se mitä ihminen tarvitsee eläessään ei liity millään tavalla siihen, mitä hän tarvitsee kehittyessään ihmiseksi.

    "Joko vastaisit kysyttyihin (tai kumosit todetut)?"

    Koko ajanhan minä täällä vastailen. Sinä sen sijaan et vastannut minun kysymykseeni.

    "Eli onko alkio olemassa vai olematon?"

    Alkio on olemassa, mutta se ei vielä ole ihminen. Se on vaihe ihmiseksi kehittymisen prosessissa.

    "Mikä se on lajiaan jollei ihminen?"

    Jos puhutaan ihmislajista niin alkiokin on tietysti ihmisen alkio, mutta ihmisen alkio ei ole vielä valmis ihminen, se on vasta kehittymässä sellaiseksi.

    "Miten voi kehittyä ihmiseksi jos sellainen jo on?"

    No, tätähän minäkin ihmettelen, mutta et ole vielä vastannut siihen? Eli vielä kerran, mihin tarvitaan ihmiseksi kehittymisposessia, jos jo alkio on valmis ihminen?

    se onkin kiinni! :D No olenko siis epäihminen koska tarvitsen kohtua kasvattaakseni siellä jälkeläisiäni?

    Alkioikäinen tarvitsee kohtua kehittyäkseen syntymävalmiiksi ihmiseksi. Alkio ei vielä ole valmis elämään kohdun ulkopuolella, mikä ei tarkoita etteikö se olisi ihminen.
    Ihmisen kehittymisprosessi (elämä) alkaa iästä 'alkio' ja sitä seuraa myöhempiä vaiheita loppuen usein vasta vaiheesta 'vanhus' seuraavaan kuolemaan.

    Aikuinenkin voi tarvita toisen ihmisen kehon elintärkeää apua.

    Eipä ole vastauksia näkynyt tai sitten vain änkkäät niihin täysin perustelematonta ja biologisia faktoja vastaan sotivia mutujasi :D

    Äänestä

  • tarpeestako kirjoitti:

    "Ihmisen kehittymisprosessi (elämä) alkaa iästä 'alkio' ja sitä seuraa myöhempiä vaiheita loppuen usein vasta vaiheesta 'vanhus' seuraavaan kuolemaan."

    No niin, olemme siis yhtä mieltä siitä, että että raskausaika on ihmisen kehittymisprosessi. Viljelet edelleen paradoksiasi. Samaan aikaan näet ei voi olla ihminen ja kehittyä ihmiseksi.

    Jotta voisi kehittyä ihmisenä, täytyy kehittyä ensin ihmiseksi. Vanhenemisprosessi ei ole sama asia kuin ihmiseksi kehittymisprosessi.

    Äänestä

  • mikä olit kirjoitti:

    lajiltasi ollessasi alkio?

    "Olin alkio, kehittymätön ihminen."

    Hyvä! Alat olla jo jyvällä :) Olit kehittymätön, mutta IHMINEN!

    "Mitä tekemistä lajin vaihdolla on tässä asiassa?"

    Ei olekaan. Kiva että oivallat itsekin.

    "Kyllä he saivat aikaan ihmisen - 9 kk hedelmöittymisestä."

    Juurihan totesit aiemmin että alkiokin on ihminen! :D
    Vanhempasi saivat aikaa ihmisen (joka oli iältään ensin alkio, sitten sikiö, vauva, leikki-ikäinen jne.) sukusoluillaan ja niiden yhdistymisellä.

    "Hyvä! Alat olla jo jyvällä :) Olit kehittymätön, mutta IHMINEN!"

    Väärin. En ollut vielä kehittynyt ihmiseksi. olin vasta alkio.

    ""Mitä tekemistä lajin vaihdolla on tässä asiassa?"

    Ei olekaan. Kiva että oivallat itsekin. "

    Tämähän oli sinun argumenttisi, ei minun.

    "Juurihan totesit aiemmin että alkiokin on ihminen! :D "

    En todennut. Olemme käsittääkseni keskustelleet ihmislajin alkioista, emmekä esimerkiksi sammakoista?

    "Vanhempasi saivat aikaa ihmisen (joka oli iältään ensin alkio, sitten sikiö, vauva, leikki-ikäinen jne.) sukusoluillaan ja niiden yhdistymisellä"

    Alkio ei ole ikä, vaan vaihe ihmiseksi kehittymisen kehitysprosessissa. Ihmiseksi kehitytään n. 9 kuukauden kuluttua hedelmöityksestä.

    Äänestä

  • aina... kirjoitti:

    "Ihmisen kehittymisprosessi (elämä) alkaa iästä 'alkio' ja sitä seuraa myöhempiä vaiheita loppuen usein vasta vaiheesta 'vanhus' seuraavaan kuolemaan."

    No niin, olemme siis yhtä mieltä siitä, että että raskausaika on ihmisen kehittymisprosessi. Viljelet edelleen paradoksiasi. Samaan aikaan näet ei voi olla ihminen ja kehittyä ihmiseksi.

    Jotta voisi kehittyä ihmisenä, täytyy kehittyä ensin ihmiseksi. Vanhenemisprosessi ei ole sama asia kuin ihmiseksi kehittymisprosessi.

    kehittymisprosessissa ihmiseNÄ. Aivan kuin koko loppuelämänsä eri vaiheissa.

    Joten itse kyllä höpöttelet täällä ristiriitaisuuksia ihmisitä joita muka ei ole (mitä ne sitten on?) ja silti ne kehittyy.. :D

    Äänestä

  • aina... kirjoitti:

    "Hyvä! Alat olla jo jyvällä :) Olit kehittymätön, mutta IHMINEN!"

    Väärin. En ollut vielä kehittynyt ihmiseksi. olin vasta alkio.

    ""Mitä tekemistä lajin vaihdolla on tässä asiassa?"

    Ei olekaan. Kiva että oivallat itsekin. "

    Tämähän oli sinun argumenttisi, ei minun.

    "Juurihan totesit aiemmin että alkiokin on ihminen! :D "

    En todennut. Olemme käsittääkseni keskustelleet ihmislajin alkioista, emmekä esimerkiksi sammakoista?

    "Vanhempasi saivat aikaa ihmisen (joka oli iältään ensin alkio, sitten sikiö, vauva, leikki-ikäinen jne.) sukusoluillaan ja niiden yhdistymisellä"

    Alkio ei ole ikä, vaan vaihe ihmiseksi kehittymisen kehitysprosessissa. Ihmiseksi kehitytään n. 9 kuukauden kuluttua hedelmöityksestä.

    joku outo alalajike vai oisko se ihan ihmisen ikävaihe? Onko siis eri lajien alkiot samaa lajia keskenään? :DDD

    "Alkio ei ole ikä, vaan vaihe ihmiseksi kehittymisen kehitysprosessissa."

    Voi liirum laarum :D sama paska eri paketissa!
    Siis ihmisen eräs (varhaisin) ikävaihe.

    Tässä sulle lueskeltavaa kun itse et sitä ilmeisesti kykene tai halua hakea..
    http://www.ehd.org/resources_bpd_documentation.php?language=27

    >Syntymää edeltävää kehityskautta pidetään yhä enemmän valmistelujaksona, jonka aikana_kehittyvä _ihminen_hankkii ne monet rakenteet ja harjoittelee niitä monia taitoja, joita tarvitaan syntymän jälkeiseen selviytymiseen.>

    >Hedelmöittymistä seuraavien kahdeksan viikon aikana_kehittyvää_ihmistä_kutsutaan alkioksi, joka tarkoittaa sisällä kasvavaa. Alkiovaiheessa muodostuvat kehon tärkeimmät järjestelmät.

    Kahdeksannen viikon päättymisestä raskauden loppuun asti_kehittyvää_ihmistä_kutsutaan sikiöksi, minkä latinankielinen vastine "fetus" tarkoittaa syntymätöntä jälkeläistä.>

    >Biologisesti ilmaistuna_ihmisen_kehitys_alkaa hedelmöittymisestä, kun nainen ja mies yhdistävät 23 omaa kromosomiaan sukusolujensa yhdistyessä.>

    Alleviivasin sulle tuolta muutaman oleellisen kohdan jossa tosiaan puhutaan KEHITTYVÄSTÄ IHMISESTÄ eikä kehittymisestä ihmiseKSI! :)

    Äänestä

  • piste? kirjoitti:

    suurehko eettinen ero on siinä että ehkäsyssä nyt vaan ei tapeta mitään ihmisyksilöä, uskoisit nyt jo.. :)

    on pelkkä solu, niin en minä siinä näe siittiön tappoa kummempaa murhaa. Mutta minä olenkin tietysti sellainen moraaliton ihminen, joka ei tunne empätiaa soluklimppejä kohtaan, kuten fundisuskovaiset lajitoverimme ja muut hyvän ihmisen prototyypit.

    Äänestä

  • höhöh kirjoitti:

    koko ja ulkonäkö on oleellista. Silppuriin ja viemäriin vaan, liian mitättömät!

    Äänestä

  • joillekin kirjoitti:

    koko ja ulkonäkö on oleellista. Silppuriin ja viemäriin vaan, liian mitättömät!

    tottakai ulkonäöllä on väliä. Sitä vartenhan ne geenit ovat siellä olemassa, että ne ohjaavat soluklimpin kehitystä kohti ihmisen ulkonäköä, tietoisuutta ja olemusta, eikä esimerkiksi apinan olemusta.
    Tuntuu siltä, että jotkut on pyhittäneet pelkät geenit, eivätkä oikein ymmärrä, miksi ne geenit ovat olemassa, vaikka biologian asiantuntijoina täällä monesti esiintyvätkin :DDDDDDDDDDDDDD

    Äänestä

  • höh? kirjoitti:

    ettei ulkonäkö vähennä alkion ihmisyyttä mihinkään! Se näyttää siltä miltä ihminen tyypillisesti näyttää juuri siinä ikävaiheessaan. Eihän vauvakaan näytä vanhukselta, muttet kai senkään (tai kummankaan) ihmisyyttä kyseenalaista..?
    Geenit määräävät mikä laji on kyseessä. Siitä tsygootista lähtien :)

    Äänestä

  • alkio... kirjoitti:

    joku outo alalajike vai oisko se ihan ihmisen ikävaihe? Onko siis eri lajien alkiot samaa lajia keskenään? :DDD

    "Alkio ei ole ikä, vaan vaihe ihmiseksi kehittymisen kehitysprosessissa."

    Voi liirum laarum :D sama paska eri paketissa!
    Siis ihmisen eräs (varhaisin) ikävaihe.

    Tässä sulle lueskeltavaa kun itse et sitä ilmeisesti kykene tai halua hakea..
    http://www.ehd.org/resources_bpd_documentation.php?language=27

    >Syntymää edeltävää kehityskautta pidetään yhä enemmän valmistelujaksona, jonka aikana_kehittyvä _ihminen_hankkii ne monet rakenteet ja harjoittelee niitä monia taitoja, joita tarvitaan syntymän jälkeiseen selviytymiseen.>

    >Hedelmöittymistä seuraavien kahdeksan viikon aikana_kehittyvää_ihmistä_kutsutaan alkioksi, joka tarkoittaa sisällä kasvavaa. Alkiovaiheessa muodostuvat kehon tärkeimmät järjestelmät.

    Kahdeksannen viikon päättymisestä raskauden loppuun asti_kehittyvää_ihmistä_kutsutaan sikiöksi, minkä latinankielinen vastine "fetus" tarkoittaa syntymätöntä jälkeläistä.>

    >Biologisesti ilmaistuna_ihmisen_kehitys_alkaa hedelmöittymisestä, kun nainen ja mies yhdistävät 23 omaa kromosomiaan sukusolujensa yhdistyessä.>

    Alleviivasin sulle tuolta muutaman oleellisen kohdan jossa tosiaan puhutaan KEHITTYVÄSTÄ IHMISESTÄ eikä kehittymisestä ihmiseKSI! :)

    just että kehittyvä ihminen on kehittymässä oleva ihminen eli ei vielä ihminen:D

    tässähän sanotaan ihan selvästi että kehitys alkaa hedelmöittymisestä.

    eli ihmisen kehoa ei ole, joten ei ole ihmistäkään :D puhuit ittes pussiin.:DDD

    Äänestä

  • todistit kirjoitti:

    ihminen joka kehittyy kokoajan! Ja tosiaan vääntelit ihan itse tohon loppuun jonkun 'kehittyMÄssä olevan' ihmisen, joskin tämäkin on toisinpäin ilmastuna ihminen, joka on kehittymässä, eli ON JO ihminen ollessaan kehittymässä, joten suunnilleen sama asia kun kehittyVÄ ihminen :) muutenhan puhuttas ihmiseKS kehittyvästä eikä kehittyvästä_ihmisestä_.
    Onhan nyt esim. nukkuVA (vrt. kehittyVÄ) ihminenkin jo ihminen..miten ilman ihmistä (tekijää) voisi olla mitään tekemistäkään (verbiä) :D

    Äänestä

  • siis.. kirjoitti:

    suomen kielen lauserakenteesta todistusta ihmisyyden olemassaololle. -> Kehäpäätelmä.

    Nukkuva ihminen = nukkumassa oleva ihminen
    -> ihminen on olemassa ja nukkuu.

    Huomaa 2 eri merkitystä:
    Kehittyvä ihminen = kehittymässä oleva ihminen
    -> ihminen ei ole vielä olemassa, vaan on kehittymässä ihmiseksi.

    -> ihminen on olemassa ja kehittyy, esim. henkisesti tai taidollisesti. Tähän tarvitaan jo ihmisyyttä. Jos sitä ei ole, ollaan vasta biologisesti kehittymässä ihmiseksi. Et voi hypätä suoraan seuraavaan vaiheeseen.

    Merkitys riippuu siis tilanteesta. Jos ihmistä ei vielä ole biologisesti kehittynyt, ensin pitää kehittyä ihmiseksi ennen kuin voi siirtyä seuraavaan tilaan. Syy- ja seuraussuhde.

    Ai niin, oli unohtua: :DDDDDD

    Äänestä

  • voi etsiä kirjoitti:

    jos kehittyvällä ihmisellä haluttais tarkottaa ensimmäistä merkitystä, eli jotakin mikä ei (vielä) ois ihminen, niin käytettäis sanamuotoa ihmiseKSI kehittyvä :D Oikeestaan tätä termiä voidaan käyttää vain tsygootista jossa geenit ovat järjestäytymisvaiheessa yksilön perimäksi.

    Nyt siis ainoaksi perusteluksesi jää 'ihminen on eri kun ihminen..'! Miksköhän ei oikein vakuuta..
    Joten taskusi on hupenemassa (tyhjä alunalkaen..) näillä pahasti ontuvilla seli-selityksilläsi :DDDDDDDDD

    Äänestä

  • vain, kirjoitti:

    ettei ulkonäkö vähennä alkion ihmisyyttä mihinkään! Se näyttää siltä miltä ihminen tyypillisesti näyttää juuri siinä ikävaiheessaan. Eihän vauvakaan näytä vanhukselta, muttet kai senkään (tai kummankaan) ihmisyyttä kyseenalaista..?
    Geenit määräävät mikä laji on kyseessä. Siitä tsygootista lähtien :)

    että geenit määräävät ainoastaan sen, mitä siitä solumöntistä tulee, ei mitä se on. Alussa ihmisyys on nolla. Ihmisyys kasvaa sitä mukaa kuin geenit aktivoituvat.

    Äänestä

  • juuri :D kirjoitti:

    jos kehittyvällä ihmisellä haluttais tarkottaa ensimmäistä merkitystä, eli jotakin mikä ei (vielä) ois ihminen, niin käytettäis sanamuotoa ihmiseKSI kehittyvä :D Oikeestaan tätä termiä voidaan käyttää vain tsygootista jossa geenit ovat järjestäytymisvaiheessa yksilön perimäksi.

    Nyt siis ainoaksi perusteluksesi jää 'ihminen on eri kun ihminen..'! Miksköhän ei oikein vakuuta..
    Joten taskusi on hupenemassa (tyhjä alunalkaen..) näillä pahasti ontuvilla seli-selityksilläsi :DDDDDDDDD

    Kanalla emme tarkoita kananmunaa (hedelmöittynyttä!)
    ja ihmisellä emme tarkoita alkiota, paitsi tietysti silloin, kun pitää yrittää todistaa, että abortti on murha.

    Äänestä

  • hpö kirjoitti:

    mistä lähtien geenit ei enää oo määränny mikä laji on kyseessä? Ja kyllä, ihan siitä ekasta solusta (tsygootista) lähtien!

    Kerro siis vihdoin mikä kumma laji on se kahden ihmisen aikaansaama alkio?

    Äänestä

  • sivusta.. kirjoitti:

    Kanalla emme tarkoita kananmunaa (hedelmöittynyttä!)
    ja ihmisellä emme tarkoita alkiota, paitsi tietysti silloin, kun pitää yrittää todistaa, että abortti on murha.

    jonain "sivullisena" lisätäksesi uskottavuutta? :D

    Hedelmöittyneen munan sisällä on pikku kana (tai kukko!) joka on ikävaiheessa 'alkio' tai 'sikiö'. Samat ikävaiheet on katsos monilla muillakin lajeilla :)

    Äänestä

  • hahhahh kirjoitti:

    mistä lähtien geenit ei enää oo määränny mikä laji on kyseessä? Ja kyllä, ihan siitä ekasta solusta (tsygootista) lähtien!

    Kerro siis vihdoin mikä kumma laji on se kahden ihmisen aikaansaama alkio?

    ihmisyys, joka tarkoittaa ihmispersoonaa eikä ihmislajia, mitä esimerkiksi maksasoluni ovat.

    Yritähän ressukka selvittää ensin nuo peruskäsitteet itsellesi.

    Äänestä

  • höpsistä taas kirjoitti:

    ihmisyys, joka tarkoittaa ihmispersoonaa eikä ihmislajia, mitä esimerkiksi maksasoluni ovat.

    Yritähän ressukka selvittää ensin nuo peruskäsitteet itsellesi.

    ilmentää persoonaansa ikävaiheelleen tyypillisellä tavoin. Alkion geeneissä piilee ainutkertainen persoona.
    Ns. persoonattomatkin (aikuiset!) ovat ihan perusbiologian mukaan todistettavasti (geeneiltään) ihmisiä.

    Äänestä

  • hahhahh kirjoitti:

    mistä lähtien geenit ei enää oo määränny mikä laji on kyseessä? Ja kyllä, ihan siitä ekasta solusta (tsygootista) lähtien!

    Kerro siis vihdoin mikä kumma laji on se kahden ihmisen aikaansaama alkio?

    tarjota tota lajivetoa? Sukusolutkin ovat ihmislajia ja eka solu ei ole tsygootti vaan ennen sitä oli siittiösolu ja munasolu. Luuletko saaneesi neitseellisen hedelmöityksen?

    Äänestä

  • voi... kirjoitti:

    ilmentää persoonaansa ikävaiheelleen tyypillisellä tavoin. Alkion geeneissä piilee ainutkertainen persoona.
    Ns. persoonattomatkin (aikuiset!) ovat ihan perusbiologian mukaan todistettavasti (geeneiltään) ihmisiä.

    Suunnitelma kun ei ole sama asia kuin toteutus.

    Sukusolujenkin kromosomit ovat todistettavasti ihmisen:DDDDD

    Äänestä

  • juuri :D kirjoitti:

    jos kehittyvällä ihmisellä haluttais tarkottaa ensimmäistä merkitystä, eli jotakin mikä ei (vielä) ois ihminen, niin käytettäis sanamuotoa ihmiseKSI kehittyvä :D Oikeestaan tätä termiä voidaan käyttää vain tsygootista jossa geenit ovat järjestäytymisvaiheessa yksilön perimäksi.

    Nyt siis ainoaksi perusteluksesi jää 'ihminen on eri kun ihminen..'! Miksköhän ei oikein vakuuta..
    Joten taskusi on hupenemassa (tyhjä alunalkaen..) näillä pahasti ontuvilla seli-selityksilläsi :DDDDDDDDD

    "Nyt siis ainoaksi perusteluksesi jää 'ihminen on eri kun ihminen..'! Miksköhän ei oikein vakuuta.. "

    Tämähän oli sinun väitteesi ja samalla oma perustelusi perustelusi, puupää:DDD
    Minä olen sanonut koko ajan että
    ei-ihminen ei voi olla ihminen. Vain tyhmä tai hihhuli ei tätä itsestäänselvyyttä tajua.

    Sä lyöt kyllä kaikki ennätykset, en ole koskaan ennen väitellyt yhtä puupäisen ihmisen kanssa kuin sinä. Miten on mahdollista että pystyt ummistamaan silmäsi tosiasioilta? Faktat valuu kuin vesi hanhen selästä. Itsestäänselvyydetkin joutuu vääntämään sulle rautalangalla etkä siltikään tajua. Kun ei ole edellytyksiä tajuta, niin ei ole.

    "niin käytettäis sanamuotoa ihmiseKSI kehittyvä :D "

    Ei tarvitse sanoa, koska kehittyvä ihminen ilmaisee saman asian. Se että sinä ymmärrät asian väärin on sinun murheesi. Ei meidän muiden.

    Kuten totesimme aiemmin lauserakenteella on kaksi merkitystä ja lukija tekee tulkinnan. Ehkä kääntäjä ei ottanut huomioon sinun kaltaisiasi pölkkypäitä, joille olisi pitänyt tähdentää itsestään selvää asiaa. Mene ja tiedä. "the developing human = kehittymässä oleva ihminen".

    Tässä siis SINUN antamasi linkki, jonka piti todistaa sinun väitettäsi, mutta se todistaakin minun puolestani:

    Dynaaminen
    **prosessi, jonka kautta yksisoluisesta ihmistsygootista tulee** sadan triljoonan solun aikuinen

    Siis futuuri tulee. Futuuria ei käytetä, jos jotain jo on. Eli ihmistä ei ole.

    Syntymää edeltävää
    ** kehityskautta* pidetään yhä enemmän valmistelujaksona, jonka aikana kehittyvä (= kehittymässä oleva) ihminen hankkii**
    ne monet rakenteet ja harjoittelee niitä monia taitoja, joita tarvitaan syntymän jälkeiseen selviytymiseen.

    the developing human = kehittymässä oleva ihminen

    Biologisesti ilmaistuna
    ** ihmisen kehitys[prosessi]
    alkaa hedelmöittymisestä, kun nainen ja mies yhdistävät 23 omaa kromosomiaan sukusolujensa yhdistyessä

    [Muussa tapauksessa sanottaisiin ihmisyys alkaa, mutta eipä sanota.]

    Tsygootissa on 46 kromosomia, jotka edustavat ainutlaatuista ensimmäistä painosta
    **uuden yksilön täydellisestä geneettisestä
    *suunnitelmasta.*
    ** Tämä yleissuunnitelma**
    on yhteen kiertyvissä molekyyleissä, joita kutsutaan DNA:ksi. Ne **sisältävät ohjeet koko kehon kehitystä varten.**

    Eli tämänkin mukaan suunnitelma on eri asia kuin toteutus. Mikä nyt on itsestäänselvää, muille kuin sinulle. Kaikki kohdat ovat itsestäänselviä.

    Ilman kehoa ei ole ihmistäkään, koska kehollisuus on ihmisyyden tärkeimpiä piirteitä.

    "jos kehittyvällä ihmisellä haluttais tarkottaa ensimmäistä merkitystä, eli jotakin mikä ei (vielä) ois ihminen, niin käytettäis sanamuotoa ihmiseKSI kehittyvä :D"

    Syy- ja seuraussuhdetta ei voi ohittaa. Ensin kehitytään ihmiseksi ja vasta sitten ollaan ihmisiä. Eli itsestään selvyyttä ei ole tarvis korostaa, asiankun pitäisi olla itsestään selvä:DDDDDDD

    Mutta ei sulle:DDDDDDDDDDDDDDDD

    Äänestä

  • piilee kirjoitti:

    Suunnitelma kun ei ole sama asia kuin toteutus.

    Sukusolujenkin kromosomit ovat todistettavasti ihmisen:DDDDD

    ihmisen sukusoluja joissa on pelkkä puolikas perimä. Tsygootissa on uuden YKSIlön perimä.

    Äänestä

  • sä yrität kirjoitti:

    tarjota tota lajivetoa? Sukusolutkin ovat ihmislajia ja eka solu ei ole tsygootti vaan ennen sitä oli siittiösolu ja munasolu. Luuletko saaneesi neitseellisen hedelmöityksen?

    ole niitä uusia yksilöitä, toisin kuin alkiot. Koita nyt vaan niellä ne epämiellyttävät faktat :D

    Äänestä

  • vielä . kirjoitti:

    "jos kehittyvällä ihmisellä haluttais tarkottaa ensimmäistä merkitystä, eli jotakin mikä ei (vielä) ois ihminen, niin käytettäis sanamuotoa ihmiseKSI kehittyvä :D"

    Syy- ja seuraussuhdetta ei voi ohittaa. Ensin kehitytään ihmiseksi ja vasta sitten ollaan ihmisiä. Eli itsestään selvyyttä ei ole tarvis korostaa, asiankun pitäisi olla itsestään selvä:DDDDDDD

    Mutta ei sulle:DDDDDDDDDDDDDDDD

    "Ensin kehitytään ihmiseksi ja vasta sitten ollaan ihmisiä."

    ..eli ensin kehitytään ihmiseksi sukusolujen tumien yhdentyessä siellä tsygootissa, jonka jälkeen ollaan ihmisiä jotka kehittyy :D

    Kerro vielä mitä eroa on kehittyvällä ihmisellä ja ihmisellä joka kehittyy? :)
    Onko vauva jotain muuta kuin kehittyvä ihminen?
    Miten on mahdollista että on olemassa kirjoja kuten Kehittyvä ihminen (kasvavan lapsen psykologia) tai kirjasarja Kehittyvä lapsi (siis ihan syntyneetkin..), jos kehittyvä ei vielä voi olla ihminen vaan vasta tulossa sellaiseksi? :DDD

    Äänestä

  • sentään kirjoitti:

    "Nyt siis ainoaksi perusteluksesi jää 'ihminen on eri kun ihminen..'! Miksköhän ei oikein vakuuta.. "

    Tämähän oli sinun väitteesi ja samalla oma perustelusi perustelusi, puupää:DDD
    Minä olen sanonut koko ajan että
    ei-ihminen ei voi olla ihminen. Vain tyhmä tai hihhuli ei tätä itsestäänselvyyttä tajua.

    Sä lyöt kyllä kaikki ennätykset, en ole koskaan ennen väitellyt yhtä puupäisen ihmisen kanssa kuin sinä. Miten on mahdollista että pystyt ummistamaan silmäsi tosiasioilta? Faktat valuu kuin vesi hanhen selästä. Itsestäänselvyydetkin joutuu vääntämään sulle rautalangalla etkä siltikään tajua. Kun ei ole edellytyksiä tajuta, niin ei ole.

    "niin käytettäis sanamuotoa ihmiseKSI kehittyvä :D "

    Ei tarvitse sanoa, koska kehittyvä ihminen ilmaisee saman asian. Se että sinä ymmärrät asian väärin on sinun murheesi. Ei meidän muiden.

    Kuten totesimme aiemmin lauserakenteella on kaksi merkitystä ja lukija tekee tulkinnan. Ehkä kääntäjä ei ottanut huomioon sinun kaltaisiasi pölkkypäitä, joille olisi pitänyt tähdentää itsestään selvää asiaa. Mene ja tiedä. "the developing human = kehittymässä oleva ihminen".

    Tässä siis SINUN antamasi linkki, jonka piti todistaa sinun väitettäsi, mutta se todistaakin minun puolestani:

    Dynaaminen
    **prosessi, jonka kautta yksisoluisesta ihmistsygootista tulee** sadan triljoonan solun aikuinen

    Siis futuuri tulee. Futuuria ei käytetä, jos jotain jo on. Eli ihmistä ei ole.

    Syntymää edeltävää
    ** kehityskautta* pidetään yhä enemmän valmistelujaksona, jonka aikana kehittyvä (= kehittymässä oleva) ihminen hankkii**
    ne monet rakenteet ja harjoittelee niitä monia taitoja, joita tarvitaan syntymän jälkeiseen selviytymiseen.

    the developing human = kehittymässä oleva ihminen

    Biologisesti ilmaistuna
    ** ihmisen kehitys[prosessi]
    alkaa hedelmöittymisestä, kun nainen ja mies yhdistävät 23 omaa kromosomiaan sukusolujensa yhdistyessä

    [Muussa tapauksessa sanottaisiin ihmisyys alkaa, mutta eipä sanota.]

    Tsygootissa on 46 kromosomia, jotka edustavat ainutlaatuista ensimmäistä painosta
    **uuden yksilön täydellisestä geneettisestä
    *suunnitelmasta.*
    ** Tämä yleissuunnitelma**
    on yhteen kiertyvissä molekyyleissä, joita kutsutaan DNA:ksi. Ne **sisältävät ohjeet koko kehon kehitystä varten.**

    Eli tämänkin mukaan suunnitelma on eri asia kuin toteutus. Mikä nyt on itsestäänselvää, muille kuin sinulle. Kaikki kohdat ovat itsestäänselviä.

    Ilman kehoa ei ole ihmistäkään, koska kehollisuus on ihmisyyden tärkeimpiä piirteitä.

    joo, että on aika turhaa vääntää faktaa puupäälle joka ei niitä halua myöntää ja jankkaa samoja epäloogisia illuusioitaan..
    "Sä lyöt kyllä kaikki ennätykset, en ole koskaan ennen väitellyt yhtä puupäisen ihmisen kanssa kuin sinä. Miten on mahdollista että pystyt ummistamaan silmäsi tosiasioilta? Faktat valuu kuin vesi hanhen selästä. Itsestäänselvyydetkin joutuu vääntämään sulle rautalangalla etkä siltikään tajua. Kun ei ole edellytyksiä tajuta, niin ei ole."

    Älysit vihdoin vilkasta peiliin? :DDDD
    Kumma että termillä 'kehittyvä ihminen' tarkoitetaan kirjallisuudessa ihan niitä syntyneitäkin lapsia (sun mukaan siis ei-vielä-ihmisiä)!

    "Dynaaminen
    **prosessi, jonka kautta yksisoluisesta ihmistsygootista tulee** sadan triljoonan solun aikuinen

    Siis futuuri tulee. Futuuria ei käytetä, jos jotain jo on. Eli ihmistä ei ole."

    :DDD Tajuatko todistavasi nyt ihan itseäsi vastaan? No, ei voi mitään kun et osaa lukea ja väännät 'aikuisen' oman tulkintasi mukaan 'ihmiseksi'! :DDDDD

    "Syntymää edeltävää
    ** kehityskautta* pidetään yhä enemmän valmistelujaksona, jonka aikana kehittyvä (= kehittymässä oleva) ihminen hankkii**
    ne monet rakenteet ja harjoittelee niitä monia taitoja, joita tarvitaan syntymän jälkeiseen selviytymiseen. "

    Aivan, siis IHMINEN joka valmistautuu syntymän jälkeiseen elämään.

    "the developing human = kehittymässä oleva ihminen"

    Oma suomennoksesi? Mutta sama asia, eli kehittyvä ihminen, ON ihminen joka on kehittymässä pisemmälle.

    "Biologisesti ilmaistuna
    ** ihmisen kehitys[prosessi]
    alkaa hedelmöittymisestä, kun nainen ja mies yhdistävät 23 omaa kromosomiaan sukusolujensa yhdistyessä"

    Kehitysproisessi (lapsen) joka jatkuu pitkälti syntymänkin jälkeen.

    "[Muussa tapauksessa sanottaisiin ihmisyys alkaa, mutta eipä sanota.]"
    Oletetaan ettei itsestäänselvyyksiä (samaa tarkoittavaa) tarvitse toistella muille kuin sun kaltasille puupäille!

    "Tsygootissa on 46 kromosomia, jotka edustavat ainutlaatuista ensimmäistä painosta
    **uuden yksilön täydellisestä geneettisestä
    *suunnitelmasta.*
    ** Tämä yleissuunnitelma**
    on yhteen kiertyvissä molekyyleissä, joita kutsutaan DNA:ksi. Ne **sisältävät ohjeet koko kehon kehitystä varten.** "

    Eli geenit ovat jo olemassaolevassa ihmisyksilössä ne ohjeet (suunnitelma) joiden mukaan sen ihmisen ominaisuudet KEHITTYY.

    Mutta todista nyt ensin kaiken kiemurtelun jälkeen ne alkiot ei-ihmisiksi. Etsi se tieteellinen sivusto jossa todetaan että alkiot eivät ole ihmisiä, vaan kehittymässä sellaisiksi. Tätä ilman on turha jatkaa.
    Mutta etköhän tiedä itsekin tossa epätoivosten väitöstesi kuolinkamppailussa jo hävinneesi pelin :D

    Äänestä

  • eivät kirjoitti:

    ole niitä uusia yksilöitä, toisin kuin alkiot. Koita nyt vaan niellä ne epämiellyttävät faktat :D

    vielä kehittynyt ihmisyksilöksi vaikka se onkin saanut yksilöllisen suunnitelman millaiseksi kehittyä.

    Fakta, jota et kykene kumoamaan.

    Ilman toista ei ole toista. Ihmiseksi ei tarvitse kehittyä, jos jo olisi ihminen.

    Äänestä

  • ei ole kirjoitti:

    vielä kehittynyt ihmisyksilöksi vaikka se onkin saanut yksilöllisen suunnitelman millaiseksi kehittyä.

    Fakta, jota et kykene kumoamaan.

    Ilman toista ei ole toista. Ihmiseksi ei tarvitse kehittyä, jos jo olisi ihminen.

    silloin kun mies ja nainen päättää yrittää sukusolunsa yhdistää :D kun ne ovat yhdistyneet, suunnitelma on saanut täyttymyksensä, ja jos kaikki menee hyvin se jatkuu syntymään ja seuraavat vuosikymmenet.

    Voit jankutella omista mutuistasi "faktoja" vaikka maailman tappiin, mutta jos huomasit, fiktiossa (joka sekin perustelematonta!) ei ole kumottavaa koska se on alunperinkin epätosi.

    "Ihmiseksi ei tarvitse kehittyä, jos jo olisi ihminen."
    Ei voi kehittyä sellaiseksi mikä jo on. Voi kehittyä sellaisena, aina seuraavaan ikävaiheeseen, kuten alkiokin tekee.

    Äänestä

  • 'saa suunnitelman' kirjoitti:

    "Voit jankutella omista mutuistasi "faktoja" vaikka maailman tappiin, mutta jos huomasit, fiktiossa (joka sekin perustelematonta!) ei ole kumottavaa koska se on alunperinkin epätosi. "

    Sinun mielestäsi siis dna:lla ei ole mitään tekemistä sen kanssa miksi ja millaiseksi alkio tulee kehittymään? Kukahan tässä mutuilee? :D

    "Ei voi kehittyä sellaiseksi mikä jo on. Voi kehittyä sellaisena, aina seuraavaan ikävaiheeseen, kuten alkiokin tekee. "

    Höpsistä. Jos tämä pitäisi paikkansa, alkio jisi ikuisiksi ajoiksi naisen kohtuun. Jos olisi jo kehittynyt ihmiseksi, ei tarvitsisi enää kehittyä ihmiseksi. Niin yksinkertaista se on. Omaat järjettömän kannan. Noin vaan ihan tiedoksi ;)

    Äänestä

  • hyvät hyssykät kirjoitti:

    se vauva tulee taikaiskusta ihmiseksi syntymähetkellään... Kyllä faktaa on, että siellä kohdussa asustelee se sama pieni ihminen jo ennen syntymähetkeäänkin.

    Äänestä

  • hyvät hyssykät kirjoitti:

    "Voit jankutella omista mutuistasi "faktoja" vaikka maailman tappiin, mutta jos huomasit, fiktiossa (joka sekin perustelematonta!) ei ole kumottavaa koska se on alunperinkin epätosi. "

    Sinun mielestäsi siis dna:lla ei ole mitään tekemistä sen kanssa miksi ja millaiseksi alkio tulee kehittymään? Kukahan tässä mutuilee? :D

    "Ei voi kehittyä sellaiseksi mikä jo on. Voi kehittyä sellaisena, aina seuraavaan ikävaiheeseen, kuten alkiokin tekee. "

    Höpsistä. Jos tämä pitäisi paikkansa, alkio jisi ikuisiksi ajoiksi naisen kohtuun. Jos olisi jo kehittynyt ihmiseksi, ei tarvitsisi enää kehittyä ihmiseksi. Niin yksinkertaista se on. Omaat järjettömän kannan. Noin vaan ihan tiedoksi ;)

    Mutakaan et kai enää voi..

    "Sinun mielestäsi siis dna:lla ei ole mitään tekemistä sen kanssa miksi ja millaiseksi alkio tulee kehittymään?"

    Mistähän tälläsiä repäset? Tottakai, dna tekee sen ihmisyyden ja sen mukaan se kehittyy ikävaiheesta toiseen.

    " Jos tämä pitäisi paikkansa, alkio jisi ikuisiksi ajoiksi naisen kohtuun."

    Mitä se olinpaikka liittyy alkion ihmisyyteen? Ihmisen kohdussa ei voi kasvaa minkään muun lajin edustajia kuin ihmisiä :D

    Äänestä

ihmetellä ihmisten ajatuksenkulkua.

Hedelmöittynyttä munasolua kohtaan tunnetaan tunteita kuin se olisi jo ihminen. Sen sijaan ilmeisesti minkäänlaista haikeutta ei tunneta siitä, että ilman ehkäisyä olisit jo kymmenen lapsen äiti. Silti kehityksellisesti ne ovat lähes sama asia. Eikö tätä asiaa tosiaan voisi alkaa ajatella jo järjellä? Ymmärrän täysin surun, jos raskauden loppuvaiheessa menettäisi mahdollisuuden äitiyteen ja lapseen, koska sikiö on tuolloin jo kehittynyt lähes lapseksi tai jos hedelmätön nainen saa keskenmenoja perä perään.

Mutta sitä en kerta kaikkiaan käsitä kuinka muuten on mahdollista surkeilla jotain sellaista, joka on olemassa vain mahdollisuutena. Teillä haikailijoilla olisi mahdollisuus saada lisäksi Petteri, Kaija, Saara, Mikko, Tommi, Katja, Heidi ja liuta muita lapsia, jos jättäisitte ehkäisyn pois. Onko kellekään tullut mieleen surra näitä menetettyjä mahdollisuuksia?

Minusta Suomeen saisi tulla vapaa abortti, niin ei tarvitsisi ihmisten keksiä näitä sosiaalisia syitä, joiden varjolla saa sitten abortin, jos saa. En tiedä onko Suomi niin sivistymätön valtio, jossa nainen joutuu pakolla synnyttämään, jos ei osaa tai halua valehdella oikeassa kohtaa?

Ihmisellä pitää olla oikeus itse päättää omasta elämästään ja lisääntymisistään, eikä joutua jonkun fundamentalistikukkahattutädin tai -sedän vallankäytönvälineeksi.

Äänestä
  • on juurikin se että ehkästessä mitään yksilöä ei ole olemassa joka tapettaisiin, toisin kun abortissa. Aborttivaiheessa lisäännytty on jo (ihan konkereettisesti ON olemassa muunakin kuin 'mahdollisuutena'!), ja voidaan enää miettiä annetaanko sen elää vai ei.

    Äänestä

  • nyt vaan kirjoitti:

    on juurikin se että ehkästessä mitään yksilöä ei ole olemassa joka tapettaisiin, toisin kun abortissa. Aborttivaiheessa lisäännytty on jo (ihan konkereettisesti ON olemassa muunakin kuin 'mahdollisuutena'!), ja voidaan enää miettiä annetaanko sen elää vai ei.

    Kysy vaikka katolisilta ja lestoilta.

    Ei yksilöinti riitä ihmisyyteen. Dna on pelkkä suunnitelma. Hedelmöittynyt munasolu on ihan yhtä lailla pelkkä potentiaalisuus elämään, muutenhan ei tapahtuisi koskaan keskenmenoja. Hedlmöittyminen on toki pikkuaskeleen edellä, mutta mitään sen konkreettisempaa ei - vielä - ole.

    Mietitäänhän ehkäisyssäkin annetaanko tulevaisuuden lapsien elää vai ei.

    meillä jokaisella on 'potentiaali elämä ja dna-suunnitelma', kuollaanhan tässä kuitenkin joku päivä! Lisää helmiä älynväläyksiä.. :DDD

    Kaivappa nyt vaan se bilsankirja sieltä vintin hämäristä esiin (jollet osaa googlettaa) ja kertaa sieltä millonka se ihmiselämä biologisesti katsoen alkaakaan...

    "Mietitäänhän ehkäisyssäkin annetaanko tulevaisuuden lapsien elää vai ei."

    HAH! Hankala miettiä kun mitään elävää olijaa ei vielä olekaan - toisin kuin abortissa.

    Äänestä

  • siis... kirjoitti:

    "meillä jokaisella on 'potentiaali elämä ja dna-suunnitelma',"

    Ei, vaan ennen syntymäämme meillä OLI potentiaalina elämä ja dnan avulla meistä rakentui se mitä nyt olemme.

    "kertaa sieltä millonka se ihmiselämä biologisesti katsoen alkaakaan... "

    KehitysPROSESSI ihmiseKSI alkaa hedelmöityksestä ja onnistuneesta kiinnittymisestä kohtuun. Kun ihminen on kehittynyt ominaispiirteidensä mukaiseksi ja syntyy, ihmiselämä alkaa. Tässä vaiheessa hänelle esimerkiksi annetaan yksilöllinen henkilötunnus.

    "HAH! Hankala miettiä kun mitään elävää olijaa ei vielä olekaan - toisin kuin abortissa. "

    On vain mahdollisuus, kuten abortissakin. Todellisuus on 9 kuukauden päässä.

    alkaa hedelmöityneenä munasoluna, ja jatkuu siitä läpi elämän jollei sitä keskeytetä jonkun toimesta.

    Maailmassa on laumoittain syntyneitäkin ihmisiä vailla henkilötunnusta.

    Edelleen, abortissa tapetaan jo ihmiseNÄ kehittyvä yksilö - ei 'mahdollisuutta'! Keskenmenolle tietysti olisi ollut myöhemmin (10-15%) mahdollisuus mutta aborttihetkellä kehittyvä ihminen surmataan.

    Äänestä

  • ihmiseNÄ kirjoitti:

    "kehitys
    ihmiseNÄ alkaa hedelmöityneenä munasoluna, ja jatkuu siitä läpi elämän jollei sitä keskeytetä jonkun toimesta."

    Ihmiseksi kehittyminen ja kehitys ihmisenä ovat kaksi eri asiaa. Jotta voisi kehittyä ihmisenä, pitää ensin kehittyä ihmiseksi. Siihen menee n. 9 kk.

    Alkio joko ON ihminen tai sitten se on joku muu laji.

    Eli kerrohan nyt viimein MITÄ lajia se (ihmisen) alkio on jollei IHMINEN.

    Äänestä

  • noups. kirjoitti:

    Alkio joko ON ihminen tai sitten se on joku muu laji.

    Eli kerrohan nyt viimein MITÄ lajia se (ihmisen) alkio on jollei IHMINEN.

    Alkio on jonkin tarkasteltavan lajin kehittymätön edustaja. Alkio kehittyy raskauden aikana ihmiseksi. Jos alkio olisi jo valmis ihminen, mihin tarvitaan raskautta? Raskausaikahan on kehittymisprosessi, jonka lopputuloksena syntyy valmis ihminen.

    siis joko alkio ON ihminen tai sitten jokin muu laji!! Mikä tässä nyt voi olla näin vaikeeta :DDD

    "Alkio on jonkin tarkasteltavan lajin kehittymätön edustaja."

    Soudat ja huopaat kun et nyt ilmeisesti muuhunkaan enää pysty!
    Aivan. Ihmisen alkio on ihmislajiin kuuluvan yksilön tietynikäinen edustaja. Sen ikäinen joka tarvitsee ympärilleen "emoa" ja kohdun suojaa. Raskaus on prosessi jonka tuloksena ihminen kehittyy valmiuteen elää kohdun ulkopuolella.

    Äänestä

  • väännössä.. kirjoitti:

    "Raskaus on *prosessi jonka tuloksena* ihminen *kehittyy valmiuteen* elää kohdun ulkopuolella."

    Jos ihminen olisi jo valmis ihminen, ei tarvitsisi kehittää valmiuksia ihmisyyteen. Eli kyseessä ei omien sanojesikaan mukaan ole kyse vielä ihmisestä, mutta et halua tunnustaa tätä tosiasiaa.

    "siis joko alkio ON ihminen tai sitten jokin muu laji!! Mikä tässä nyt voi olla näin vaikeeta :DDD"

    Alkio on lajinsa edustaja, mutta se ei ole vielä kehittynyt ihmiseksi. Ihmiseksi kehittyminen vie n. 9 kk. Sinulle tämän hyväksyminen taitaa tuottaa enemmän vaikeuksia kuin minulle?

    "Soudat ja huopaat kun et nyt ilmeisesti muuhunkaan enää pysty!"

    Minä en voi tosiasioille mitään! Sinulla taasen ei tunnu olevan juurikaan uusia perusteluja, oikeastaan esität vain väitteitä, joita et perustele (tai samaa väitettä) Kuinka kauan aiot jatkaa tätä samaa virttä?

    "Ihmisen alkio on ihmislajiin kuuluvan yksilön tietynikäinen edustaja."

    Olen samaa mieltä.

    "Sen ikäinen joka tarvitsee ympärilleen "emoa" ja kohdun suojaa. Raskaus on prosessi jonka tuloksena ihminen kehittyy valmiuteen elää kohdun ulkopuolella"

    Aivan, ja ilman elämisen valmiuksia kyseessä ei ole vielä täysi ihmislajin edustaja, sillä eläminen ilman valmiuksia ei ole ihmisominaisuus.

    Tähän olisi hyvä lopettaa, ei tämä tästä muuksi muutu.

    en jaksa toistella näitä samoja kovin moneen kohtaan..
    Raskauden aikana ihminen kehittyy valmiuteen elää kohdun ulkopuolella (ihmisyys sillä on jo).

    'On lajinsa edustaja muttei ole ihminen'??? :DDD Voi ei.. älä nyt enää jaksa!!!! Onko ylivoimasen vaikeata vastata yksinkertaseen kysymykseen; onko alkio ihminen vai ei? Jos ei, niin kuinka se voi olla lajin 'ihminen' edustaja? Kuinka ihmislajin edustaja voi olla jotain muuta kuin ihminen??

    Ei mun tarvi hyväksyä sellasta mikä kaikkien oppikirjojenkin mukaan on paikkaansa pitämätöntä, ts. omia ristiriitasuuksiin hukkuvia mutujasi.

    Faktat ei sen kummempia perusteluja tarvi, mutta jotkut ei niitä silti halua ymmärtää.
    Olinpaikka, avuntarve tai ikävaihe ei ole oleellista ihmisyyden/ihmislajin yksilön määrityksen kannalta.

    Äänestä

  • ylempää. kirjoitti:

    jossain päin oleva "Alkio-opisto" muuten tätä ihmisryhmää varten, alkioita ja hedelmöittyneitä munasoluja?
    Olen lukenut tältä palstalta, että alkiot osaavat kirjoittaa runoja, ratkoa matemaattisia probleemia, laulaa ja tuntea tunteita.

    selittää mitään, joten ei kannata tosiaan vaivautua. Kun ei riitä tajunta ymmärtää, niin ei riitä. Ei helmiä sioille.

    Sullehan on vastattu sata kertaa että ei ole ihminen. Jos se olis ihminen niin mitään kehitysprosessia eli raskautta ei tarvittaisi. huhuu, ketään kotona?

    Äänestä

  • Suomessa kirjoitti:

    Arvelinkin ettei vastauksia löydy (niitä ei ole) :D

    Äänestä

  • on turhaa kirjoitti:

    selittää mitään, joten ei kannata tosiaan vaivautua. Kun ei riitä tajunta ymmärtää, niin ei riitä. Ei helmiä sioille.

    Sullehan on vastattu sata kertaa että ei ole ihminen. Jos se olis ihminen niin mitään kehitysprosessia eli raskautta ei tarvittaisi. huhuu, ketään kotona?

    Eli mikä se sitten mahtaa olla jollei ihminen? Vastausta edelleen odotellessa..

    On tainnu helmet tosiaan mennä sioille. Tarjosin sulle jo linkkiä ja muutaman poiminnan sieltä. Mitä "helmiä" sä oot mutujes tueks löytäny?
    Joo, aika turhauttavaa tosiaan vaivautua, kun joku haluaa hakata päänsä ruvelle, siitä sit vaan..

    Äänestä

  • ittelles! kirjoitti:

    Alkio, idiootti.

    Sun linkkisi ei tarjonnut mitään uutta asiaan. Suljetko silmäsi tosiasioilta muutenkin elämässä? En yhtään ihmettele, miksi vietät täällä koko aikasi. Tollasella surkimuksella ei ole elämää netin ulkopuolella. Niin, tosiaan. Hanki elämä, paukapää.

    Äänestä

  • tolle linjalle kirjoitti:

    Arvelinkin ettei vastauksia löydy (niitä ei ole) :D

    Kun se ongelma onkin siinä että vastakeskustelija, eli sinä, on tyhmä kuin saapas, niin eihä se ymmärrä. :DDD

    Oot kyllä mainio. Eikö sua edes hävetä tuo että yrität liueta perusteluista kieltämällä tosiasiat. Etkö tajua että vastaukset jäävät tänne muiden nähtäviksi ja kuka tahansa objektiivinen henkilö näkee perusteluissa järkeä. Vain sinä ja kaltaisesi ette. Hihhuli ei osaa käyttää järkeään vaan seuraa sokeasti Paavalin sanaa :P Voihan puavali.

    Ei kukaan ole niin tyhmä että selittäisi sulle samaa asiaa aina vaan uudelleen ja uudelleen, kun huomaa ettei sulla ole valmiuksia käsitellä asioita kuin keskinkertaisella tasolla.

    Ihan oikeasti säälin sua. Toivottavasti elämä opettaa. Noilla avuilla et elämässä tuu pärjäämään.

    Äänestä

  • Puaval kirjoitti:

    ei auttanu, niin lähetään solvauksiin :D tosiaan, aborttiväen säälittävät häviöt jäävät tänne kaikkien nähtäville. Ja sitten vielä pahennatte tilannetta kun ette osaa edes lopettaa ajoissa tekemättä itteenne aina vaan pellemmäks! :DDDD

    Äänestä

  • sialle kirjoitti:

    Alkio, idiootti.

    Sun linkkisi ei tarjonnut mitään uutta asiaan. Suljetko silmäsi tosiasioilta muutenkin elämässä? En yhtään ihmettele, miksi vietät täällä koko aikasi. Tollasella surkimuksella ei ole elämää netin ulkopuolella. Niin, tosiaan. Hanki elämä, paukapää.

    noin käy kun laitetaan aborttiväelle jauhot suuhun :D

    Luulisi linkissä olevan paljonkin uutta asiaa - sulle. Tais olla ne tosiasiat taas liian kova pala ressukalle kun et niihin kykene vastaamaan. Mutta eihän tyhmät näköjään halua edes sivistää itteensä vaikka nenän eteen tuodaan..joten laput silmille ja päätä seinään vaan!

    Äänestä

  • :DD kirjoitti:

    jauhot laitettiin suuhun, kun et osannut kerta toisensa jälkeen muuta tehdä kuin toistaa alkuperäsen kirjoittajan ensiksi sanomia asioita. Kato kun se jauhojen laittaminen on jotain ihan muuta kuin oma toteamus. :DD

    Äänestä

  • tossa kirjoitti:

    omien toteamusten tueksi ei se, jolle jauhot laitettiin suuhun, löytäny minkäänlaista linkkiä tms. todistetta.. "tosi" vakuuttavaa :D Faktoja on helppo (pakkokin) toistella kun niitä ei mutu-mantroilla kumota..

    Äänestä

  • tossa kirjoitti:

    jauhot laitettiin suuhun, kun et osannut kerta toisensa jälkeen muuta tehdä kuin toistaa alkuperäsen kirjoittajan ensiksi sanomia asioita. Kato kun se jauhojen laittaminen on jotain ihan muuta kuin oma toteamus. :DD

    joten vastaus tässä tätä seuraavaan viestiin:

    Sun omat linkkisi, joiden piti toimia syn hyväksi, puolestaan todisti vastaväittelijän hyväksi.

    Äänestä

  • vitsailulinja kirjoitti:

    ei auttanu, niin lähetään solvauksiin :D tosiaan, aborttiväen säälittävät häviöt jäävät tänne kaikkien nähtäville. Ja sitten vielä pahennatte tilannetta kun ette osaa edes lopettaa ajoissa tekemättä itteenne aina vaan pellemmäks! :DDDD

    että nokkelat, humoristiset jutut sieppaavat sinua, varsinkin kun omat, vakaviksi tarkoittamasi kirjoitukset tuppaavat aina niin turkasesti naurattamaan meitä muita.

    Työväenopiston (Alkion?) kirjoituskurssistakaan ei liene apua tähän ongelmaasi. Se on katsos sisällössä.

    Äänestä

  • ymmärrän kyllä, kirjoitti:

    että nokkelat, humoristiset jutut sieppaavat sinua, varsinkin kun omat, vakaviksi tarkoittamasi kirjoitukset tuppaavat aina niin turkasesti naurattamaan meitä muita.

    Työväenopiston (Alkion?) kirjoituskurssistakaan ei liene apua tähän ongelmaasi. Se on katsos sisällössä.

    eivät sieppaa, naurattaa kylläkin ja säälittää..no, kai se on joidenkin vastaus parempien puutteessa ja järjellisten (ja omalta kannalta kovin harmillisten) faktojen siepatessa..

    Äänestä

  • tossa kirjoitti:

    jauhot laitettiin suuhun, kun et osannut kerta toisensa jälkeen muuta tehdä kuin toistaa alkuperäsen kirjoittajan ensiksi sanomia asioita. Kato kun se jauhojen laittaminen on jotain ihan muuta kuin oma toteamus. :DD

    "Sun omat linkkisi, joiden piti toimia syn hyväksi, puolestaan todisti vastaväittelijän hyväksi."

    Nii?

    Äänestä

"Pohjoismaissa raskauden
on voinut keskeyttää melko vapaasti 1970-luvun puolivälistä lähtien. Suomessa
raskauden keskeyttämiseen tarvitaan kuitenkin laissa määritelty peruste. Suurin osa
aborteista tehdään sosiaalisin perustein. Raskauden keskeyttämisen perusteeksi riittää
myös se, että nainen on ollut alle 17-vuotias tullessaan raskaaksi."

http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2004/liitteet/opm_241_nuoruus_suomessa.pdf?lang=fi

Suomessa siis mikä tahansa naisen ajatusmaailmaan liittyvä peruste ei kelpaa, vaan on löydyttä lain edellyttämä sosiaalinen peruste. Jos sellaista ei ole, sellainen keksitään.

Äänestä

on ettei halua lasta ei tarvi hakea sen suurempia oikeutuksia ja tosiasia on ettei tuota lasta aivan todella ole olemassa mitä tulee varhaiskeskeytykseen ei ole tiedostavaa olentoa joten keskeytys on myös moraalisesti hyväksyttävää
ja kolmas asia on että maailmassa on jo nyt ylikansoitus eli lapsia ei todellakaan tarvi tehdä velvollisuudesta.
Parempi olisi kun huolehtisimme jo täällä olevista. Katulapsia on aivan liikaa ja huostaanotot on suomessakin lisääntyneet. Samoin luonnon kapasiteetista ja monipuolisuudesta pitäisi huolehtia myös tarkemmin että tulevillakin sukupolvilla riittäisi elinolosuhteet.:(

Äänestä
  • taas ollaan muka NIIN huolissaan vieraista muiden maiden lapsista, kun omalle ei niin halutessaan tarvis antaa edes tärkeintä vaikka voisi, ELÄMÄÄ!

    Tiedostamaton ei ole yhtä kuin olematon. Jos mitää ei olekaan siinä varhaiskeskeytyksesä niin miks ihmeessä se pitää tehdä ja jotain 'poistaa'?

    Äänestä

  • jorinaa... kirjoitti:

    taas ollaan muka NIIN huolissaan vieraista muiden maiden lapsista, kun omalle ei niin halutessaan tarvis antaa edes tärkeintä vaikka voisi, ELÄMÄÄ!

    sama kuin ihminen. Jotain tosiaan poistetaan, mutta ei ihmistä.

    Äänestä

  • ei ole kirjoitti:

    sama kuin ihminen. Jotain tosiaan poistetaan, mutta ei ihmistä.

    oli mitä muuta kuin ihminen?

    Äänestä

  • jorinaa... kirjoitti:

    taas ollaan muka NIIN huolissaan vieraista muiden maiden lapsista, kun omalle ei niin halutessaan tarvis antaa edes tärkeintä vaikka voisi, ELÄMÄÄ!

    Tiedostamaton ei ole yhtä kuin olematon. Jos mitää ei olekaan siinä varhaiskeskeytyksesä niin miks ihmeessä se pitää tehdä ja jotain 'poistaa'?

    NIIN huolissaan sunkin lapsesta. Onneksi sosiaalihuoltokin on!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sydänakka kirjoitti:

Näissä keskusteluissa on tullut esille sellainen ajattelu, että abortin taustalla olisi aina laaja kirjo sosiaalisia syitä. Näinhän ei todellakaan ole, vaan moni nainen sanoo suoraan, että ei vain muuten halunnut lasta. Tokihan siellä ei-haluamisen taustalla jotakin on, mutta ei todellakaan aina niitä lain edellyttämiä sosiaalisia syitä.

Itsekin voin sanoa, että minulla on erittäin vahva tunne ja ajatus siitä, että en halua enää lapsia. Tuo tunne ja ajatus on niin voimakas, että aivan varmasti, jos näkemykseni abortista olisi vähänkään erilainen, tulisin vakavasti harkitsemaan myöskin sitä, jos tulisin nyt raskaaksi. Mielessä kyseinen vaihtoehto kävisi varmasti näkemyksestäni huolimatta nytkin... Kun pohdin sitä, miksi en halua enää lasta, tulen aina siihen tulokseen, että minä vain yksinkertaisesti koen pääseväni nyt jo niin helpolla, etten viitsisi millään aloittaa alusta. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että olisin kokenut lasten hoitamisen ja kasvattamisen sillä tavoin raskaaksi, että en kokisi jaksavani enää. Tiedän, että jaksaisin kyllä hyvinkin, jos vain viitsisin ja olisin valmis luopumaan/tinkimään erinäisistä vapauksistani.

Entäs ne paljon puhutut arvot ja ajatusmaailma sitten, miten tämä haluamattomuuteni liittyy niihin? Eipä juurikaan yleiseen arvo- ja ajatusmaailmaani, vaan minusta(kin) on tullut vain tämän asian suhteen laiska ja mukavuudenhaluinen- yleisestiottaen en sellainen kuitenkaan koe todellakaan olevani. Haluan päästä jatkossakin tämän asian suhteen yhtä helpolla kuin nytkin. Eli jos ajatellaan, että tulisin siis nyt tahtomattani raskaaksi, ja että päätyisin aborttiin, minulla ei olisi esittää yhtään mitään muuta todellista syytä abortilleni kuin tuo. Kohdallani jouduttaisiin aivan takuulla muotoilemaan muka-syitä, koska todellisilla syilläni en tulisi aborttia saamaan!

Se lopullinen päätökseni sen sijaan liittyisi yleiseen arvo- ja ajatusmaailmaani hyvinkin tiiviisti. Minun sellaisessa kun mitään ei tehdä ja saavuteta kenenkään toisen kustannuksella. Ei siis senkään sillä hetkellä vielä hyvin pienen ja kehittymättömän syntymättömän lapsen kustannuksella. Siksi uhrautuisin ja luopuisin siitä, mitä haluan, enkä mitä todennäköisimmin tekisi aborttia.

Jos kykenisin mitenkään näkemään sisälläni kasvavan alkion/sikiön pelkkänä sen suurempaa arvoa omaamattomana solumöykkynä, kuten moni ajattelee sen olevan, tekisin takuulla abortin, jos tulisin nyt raskaaksi, koska tunne siitä, että en halua enää lasta (edellä kerrotusta syystä), on todella vahva, mutta minä en yksinkertaisesti kykene niin näkemään. Minulle se sisälläni kasvava alkio/sikiö, jonka abortoisin, olisi aina se lapsi, joka olisi nyt ilman tekoani (en ala spekuloimaan tässä keskenmenon mahdollisuudella), mutta jota ei siitä (teostani) johtuen olisi!

Olen kerran elämässäni saavuttanut ammattini saralla jotakin todella hienoa siten, että panostin niin kaikkeni kyseiseen projektiin, että eräs läheiseni jäi vaille sitä huomiota ja apua, jota hän olisi sillä hetkellä minulta tarvinnut. Kun tajusin tuon asian ja saavutukseni hinnan, en pystynyt juurikaan nauttimaan siitä (mitä olin juuri saavuttanut). ’Potkin’ vain itseäni siitä, miten tyhmä sitä voi olla, ja miten vääriä asioita sitä voi asettaa niin korkealle paikalle. Minulle siis myös abortti tarkoittaisi elämän mukavuuden ja nautittavuuden kadottamista. En voisi siis abortin tehtyäni enää nauttia elämästäni ja saavuttamastani vapaudesta elää niin kuin ennenkin. Koen olevani täysin oikeutettu elämään juuri niin mukavasti kuin nyt voin ja haluan elää, tasan niin kauan kuin kannan vastuuni myöskin muista, eikä tavoittelemani elämänlaatu vaadi muiden polkemista/laiminlyömistä! Sanottakoon nyt tässä, että puhun nyt ihmisistä, joiden kanssa elän samassa yhteisössä, ja joiden elämään voin vaikuttaa läheltä, unohtamatta kuitenkaan täysin niitä toisaalla köyhyydessä eläviä ihmisiäkään. Viimeksi manittujen elämään pyrin vaikuttamaan ihan suoraan antamalla omastani (mm. rahaa keräyksiin), en niinkään tinkimällä omasta elämänlaadustamme.

Ja itse pääasiaan. Abortin taustalla ei todellakaan ole aina joukko lain edellyttämiä sosiaalisia syitä, vaan abortteja tehdään ihan ilman niitäkin (ilman todellisia sosiaalisia syitä). Tällöin joudutaan muotoilemaan hakemuksiin niitä muka-syitä eli tekosyitä! Niin jouduttaisiin tekemään siis minunkin kohdallani, jos näkemykseni abortista ei estäisi minua tekemästä sitä tilanteessa, jossa tulisin tahtomattani raskaaksi. Abortteja kuitenkin tehdään samanlaisissa tilanteissa kuin minä olen nyt, ja samankaltaisilla syillä. Kuten Tuomaalakin toteaa: "Koska naisen oma tahto ei voi olla Suomessa abortin saamisen peruste, joidenkin naisten näkökulmasta lääkärikohtaamisissa pitää osata myös valehdella."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu