Moikka!
Siis äsken vastasin viestiin ja nyt laitoin tämän sitten kuitenkin vielä uuden keskustelun aluksi.
Hermot ei kestä edes sitä, että katsois kunnolla mihin kohtaan viestinsä laittaa.
mulla sekmuotonen jakso menossa, ja lääkemuutokset käynnissä. olo ei oo mikään lostava.... Yö meni aika huonosti, koiran unta sillointällöin torkkuen, vaikka otin illalla seroquel 200 mg. Seittemältä aamulla otin sitte opamoxin ja sillä nukuin pari tuntia.
Mulla on ollu tää 2-tyyppi varmaan jo 10 vuotta mut nyt sain vasta oikeen(toivottavasti) diagnoosin. oon ite hoitohenkilö (sh) mut emmä silti tajunnut itseäni sillätavalla objektiivisesti katsoa. elämä on ollut tosi rankkaa muutaman vuoden varsinkin, kun stressitekijät lisääntyneet; kaks lasta ja työ muiden auttaminen. nyt oon ollu sairaslomalla pari kuukautta. onko täällä muita sairastuneita sairaanhoitajia? ootteko kyenneet töihin? musta jotenkin tuntuu, että se työ on nyt takanapäin. mut tulevaisuus on kyllä ihan auki. lainaa on, eikä muuta koulutusta. onneks miehellä on hyvä työ. me kyllä tarvittaisiin tietoa tästä ihan molemmat, miten selvitä normaaliin perhe-elämään pikku riitoineen. ettei ainaista draamaa ja raivonpurkauksia ja sitä vuoristorataa. kaiken a ja o on kuulemma uusien sairausjaksojen ennaltaehkäisy, mutta on sekin hankalaa että koska ne oireet sitten tunnistaa ja mikä on sitä normaalia minua. herää kysymys kuka minä oikeesti olen? mies on tässä tosi pihalla, kun muutenkin tarvii aina aikaa asioiden pureskeluun, toisaalta ymmärrän mut toisaalta ärsyttää. ja ärsyttää tää ittensä kyttääminen, kun pitäis jotain olopäiväkirjaa täytellä ym.
Kertokaa kokemuksistanne, kuulolla ollaan!!
Siis äsken vastasin viestiin ja nyt laitoin tämän sitten kuitenkin vielä uuden keskustelun aluksi.
Hermot ei kestä edes sitä, että katsois kunnolla mihin kohtaan viestinsä laittaa.
mulla sekmuotonen jakso menossa, ja lääkemuutokset käynnissä. olo ei oo mikään lostava.... Yö meni aika huonosti, koiran unta sillointällöin torkkuen, vaikka otin illalla seroquel 200 mg. Seittemältä aamulla otin sitte opamoxin ja sillä nukuin pari tuntia.
Mulla on ollu tää 2-tyyppi varmaan jo 10 vuotta mut nyt sain vasta oikeen(toivottavasti) diagnoosin. oon ite hoitohenkilö (sh) mut emmä silti tajunnut itseäni sillätavalla objektiivisesti katsoa. elämä on ollut tosi rankkaa muutaman vuoden varsinkin, kun stressitekijät lisääntyneet; kaks lasta ja työ muiden auttaminen. nyt oon ollu sairaslomalla pari kuukautta. onko täällä muita sairastuneita sairaanhoitajia? ootteko kyenneet töihin? musta jotenkin tuntuu, että se työ on nyt takanapäin. mut tulevaisuus on kyllä ihan auki. lainaa on, eikä muuta koulutusta. onneks miehellä on hyvä työ. me kyllä tarvittaisiin tietoa tästä ihan molemmat, miten selvitä normaaliin perhe-elämään pikku riitoineen. ettei ainaista draamaa ja raivonpurkauksia ja sitä vuoristorataa. kaiken a ja o on kuulemma uusien sairausjaksojen ennaltaehkäisy, mutta on sekin hankalaa että koska ne oireet sitten tunnistaa ja mikä on sitä normaalia minua. herää kysymys kuka minä oikeesti olen? mies on tässä tosi pihalla, kun muutenkin tarvii aina aikaa asioiden pureskeluun, toisaalta ymmärrän mut toisaalta ärsyttää. ja ärsyttää tää ittensä kyttääminen, kun pitäis jotain olopäiväkirjaa täytellä ym.
Kertokaa kokemuksistanne, kuulolla ollaan!!
Vastaukset 18
Vanhimmat
Mulla sekamuotonen kausi. Ei, ei varsinaisesti manialle mene, ei yleensäkään, mutta sitten toisaalta saatan nukahdella ihan tosta noin vaan, ihan mihin kellonaikaan sattuu. Nukahtelen päivällä, valvon tuntein jaksoja yöllä. Haittaa hieman kotielämää (perhe). Sitten iltasin iskee vielä depiskin päälle, niin että en väsymyksestä huolimatta saa edes unta.
No, ei tässä mitään, en minä oikeastaan kärsi. Mutta kuten sanottua, kaupassa käynnit ja ruuanlaitot pyrkivät kärsimään.
piyävät tasapainossa.Suurimpia tragedioita ei saisi tulla.Alkoholin oton voi unohtaa iäksi.Herätyskellojen pitäisis oida mikäli valvot kauemman kun 2 vuorokautta,niin mars lääkärille.Tämä on elinikäinen sairaus,ja lääkkeillä yleensä hallinnassa,sairaanhoitajan työ ehkäpä liian raskasta,moni jää eläkkeelle,tai vaihtaa kevyempään työhön.
Opiskelen hoitoalaa (lh.) toista vuotta ja tarkoitus olisi erikoistua lapsiin ja nuoriin. Muuten olen suoriutunut opinnoista sekä harjoitteluista ja näytöistä hyvin arvosanoin, mutta hoidon ja huolenpidon sairaala osio tökkii.
Viime keväänä sairastuin tähän 2-tyypin bipoon niin kuin "virallisesti", vaikka oireita mullakin on ollut varmasti 15 vuotiaasta saakka (olen nyt 30v.) Viime kevään jouduin keskeyttämään sairaalaharjoittelun, kun pää ei kestänyt. Mulla tuli sekamuotoinen jakso päälle enkä pystynyt keskittymään mihinkään ja olin kuin mikäkin koheltava imbesilli.
Parasta aikaa suoritan uudestaan tätä kyseistä harjoittelua ja kyllä tökkii pahasti. Viime keväisten kokemusten takia olen alkanut myös jännittämään työvuorojani. Tuntuu etten selviä, vaikka muuten olenkin kohtalaisessa tasapainossa.
Minusta ei kuuna päivänä olisi sairaanhoitajan työhön, etenkään missään sairaalan ruuhkaisella vuodeosastolla! Täytyy nostaa hattua sinulle, jos olet bipopäisenä, ilman hoitoa selvinnyt noin vaativasta työstä.
Mulla on kanssa perhe, mies ja kaksi lasta, jotka luonnollisesti joutuvat ajoittain kärsimään purkauksistani. On tosi vaikeaa hyväksyä, että sitä on todennäköisesti koko loppu ikänsä enemmin tai vähemmin sairas ja aina jollain lääkityksellä.
Voimia!
Moikka!
mä olen se sh jälleen, nyt vain rekisteröityneenä. siis olin a-klinikalla töissä, siellä saattoi tapahtua melkein mitä vaan tai soittoja tuli ja ihmiset tulivat käymään ja sitten tein vielä keskustelutyötä siinä, olihan se rankkaa kun ihmiset ahdistuksen vallassa sinne tuli apua hakemaan. sitten vielä se, että kun täällä oienellä paikkakunnalla työskentelin, niin meitä oli vain kaksi siinä ja paljon, paljon jouduin olemaan yksin. kuusi vuotta kestin ja oireettomina jaksoina suht hyvin, paitsi että olihan se perheeltä pois....
kuvittelin itseni vuosikaudet vain persoonallisuushäiriöiseksi, kun lääkäri niin sanoi. olihan mulla 10 vuotta lääkitys jonkinlainen kuitenkin ahdistukseen.
kannattaa siis miettiä kaks kertaa, mihin oot opiskelemassa. vaikka joskus tuntuiskin että hyvinhän tässä menee niin yhtäkkiä stressin paineesta saattaa napsahtaa pahempi kausi päälle, niinkun tiedät...
ite tiedän ja toivon että sh työt tehty. lottovoitto olis uus koulutus vaikka kelan maksamana.....mutta katonaan nyt.
Tsemppiä ja kiva olis vielä kuulla kuulumisia!!!
olenkin jo todennut, ettei minusta ole työskentelemään minkäänlaisissa sairaaloissa, mutta lähihoitajan ammattitutkinnon aion suorittaa loppuun vaikka väkisin. Eri asia on sitten se mille alalle päädyn töihin vai joudunko suoraan eläkkeelle... Kaikkein suurin stressi tulisi kuitenkin siitä jos jättäisin koulun kesken.
Olen myös laitoshuoltaja koulutukseltani ja aina voin palata sinne vähemmän stressaavaan ja tuttuun ja turvalliseen mopin varteen.
Haluaisitko kertoa minkälaista hoitoa saat bipoon? Irse hakeuduin ensin yksityisen psykiatrin vastaanotolle, josta sain lääkityksen ja lähetteen mielenterveystoimistoon. Tällä hetkellä mulla on lääkityksenä ketipinor 50mg ja suprium 50mg. Aikaisemmin mulla oli pelkkä deprakine, mutta sain siitä voimakkaita haittavaikutuksia ja mielialani alkoi painua liian alas.
Yritetäänhän jaksella!
Olen ollut muutaman viikon sairaslomalla, masentaa. Olen käynyt pari kertaa psykan polilla; siellä multa kanssa kyselty kaksisuuntaisen mielilahäiriön mahdollisuutta. Mun äidillä ja isän siskolla on tää sairaus. Jos mulle tulis dg, niin sitten varmaan sekamuotoinen; masennusta ajoittain ja sitten sellasta vilkkaampaa oloa. En kuitenkaan ole tuhlannut rahaa,pettänyt tms. Olen vaan ylienerginen, otan silloin esim paljon uusia työtehtäviä vastaan. Sitten tuleekin kauhea väsymys, saatan nukkua monet päivikset ja vielä pitkät yöunet. Mieliala vaihtuu kuin katkaisimesta joku vääntäisi. Olen myös hoitoalalla. Sairaslomilla olen ollut 1-2 viikon jaksoja äkillinen stressireaktio, masennus yms dg.lla. Masennuslääke käytössä. Pisin sl oli joskus 4 vuotta sitten: 4 kk keskivaikean masennuksen vuoksi. Toivon, että pääsen tasapainoiseen tilaan. Masennus raskasta, maniaa en toivo myöskään. Elämässä ollut paljon erilaisia vastoinkäymisiä, mutta jospa se tästä menee taas.... aina johonkin suuntaa.
Ulkona sataa lunta, kunnon lumimyrsky; kuin oma olo; kaunista ja pelottavaa samaan aikaan. Jaksamista meille kaikille.
hei,
olen varmaa 10 vuotta kokeillut jos jotakin, kun oma olo ollut kamala ja ne läheiset.....
-98 mulla oli eka masennus ja menin analyyttiseen terapiaan, joka oli yhtä tyhjän kanssa. käyttäytymiseni tulkittiin vain regressiiviseksi raivoamisksi , kun lapsuus nyt ei niin ruusuinen ollut ja samalla tuli tuo epävakaadg. matkanvarrella kokeiltu mullakin debrakinea, eikä sopinut ja pertripryyliä ja niiden kanssa aina joku serotoniiniaineenvaihduntaavilkastuttava myös. sitten oli propraaliakin jännitykseen. serenaseakin söin joskus pienellä annoksella kun se tuntui poistavan hyvin ahdistuksen. oireettomina jaksoina mulla pelkkää ahdistusta ja pärjäilin mukavasti...
nyt sitten kun toinen lapsi syntyi pamahdin aikamoiseen hypomaniaan -05 ja sitä seurasi parin kk kuluttua agressiivisuus masennus...
tarkkaan en muista kaikkia jaksoja, mutta viime vuoden alussa oli kauhea sekamuotonen jakso, enkä yhtään itse tajunnut, eikä kukaan muukaan, että se on bipoa. ja silloin efeksor 75 mg ja opamox 15 tarvittavana. välillä kokeiltiin lyricaa ja tobimaxia(epilepsialääke), mikään ei auttanut kunnolla.
hakeuduin itse kongnitiiviseen terapiaan -07 kelan kustantamana ja se on loistojuttu!! nytkun jäin pari kk sitten s.lomalle sekamuotosessa jaksossa, niin mulle alotettiin efeksorin lisäksi seroquel 100 mg illalla. olin silloin aika hajanainen ja kuulinkin omiani, ne auttoi ja auttoi nukkumaan.
tässä välissä oon käynyt psykologisissa testeissä myös, mutta tuloksia ei ole vielä tullut. niistä näkee, onko pers.häiriöitä.. koska ei noi kaksi sulje toisiaan poiskaan.
terapeutti sitten neuvoi mulle kunnon lääkärin joka tutkinut jopa tätä asiaa, sain samantin tän dg ja uusi lääkitys seroquel 100-200 mg illalla (mutta käsitin että sen voi jättää myöh. pois, kun nukkuu kunnolla ja on koossa) uutena aloitettiin Lamotrigin(epilepsia lääke). se nostetaan 25 mg pikkuhiljaa sataan. efeksor piti samantien jättää pois koska se voi kuulemma pitää yllä esim. sekamuotosta jaksoa tai maniaa.
söin välillä efeksor 150kin, enkä olis ikinä uskonut miten koukkuun niihin jäin. olo on nyt viikon ollu kun olis ryypännyt viikon eikä nukkunut ollenkaan. kukaan ei informoinu aikoinaan mua siitä että niistä on vaikea päästä eroon.
No jokatapauksessa, kunhan tästä "krapulasta" selviän, ja uudet lääkkeet alkaa vaikuttaa...nyt olen jo vähä tunnelin valosalla puolella:-)
Kaikille oireileville tai diabeetikoille tai reumaatikoille what ever ja heidän läheisilleen haluun sanoa että älkää heittäkö hanskoja tiskiin!! aina saa apua joltakin tai jostakin kun sitä eniten tarvii ja ennenkaikkea me "sairaat" itse ollaan oman onnemme seppiä, oli siellä aivoissa sitten mikä ominaisuus tahansa.
Olen siis se lh. opiskelija. Tämä viikko on tainnut mennä vähän liian hyvin. Olen ollut super tehokas, iloinen ja sosiaalinen työharjoittelussa ja olen koko viikon pärjännyt n. 5h:n yöunilla. Ensin kuvittelin olevani vain oma ihana itseni ja sopeutuneeni työyksikköön. Mutta kyllähän sen tietää mitä siitä ihanuudesta seuraa...
Loppuviikosta aloin sitten kilahdella kotona lapsille: pääni ei tahdo kestää heidän leikkinsä ääniä eikä aina normaalia puhettakaan ja koko ajan tekee mieli aukoa päätä puolisolle. Eilen mtt:n psykologi kysyi että tuntuuko minusta, että kävisin jotenkin ylikierroksilla ja huomasin valehtelevani hänelle. Toistaiseksi olen hillinnyt itseni ja enkä ole saanut pahempia raivareita, vielä.
Illalla otin tupla annoksen ketipinoria (tietääkseni sinä on sama vaikuttava aine kuin seroquelissa). Nukuin kuin tukki koko yön (10h) ja aamulla oli ainakin kaikki luonnoton hyväntuulisuus poissa. Kaikki kovat ja terävät äänet vihlovat päätäni ja mieli on alavireinen, mutta samalla raivariherkkä.
Tämän on pakko tasaantua näiden vapaiden aikana. Vielä yhteensä 15 työvuoroa pitäisi kestää, sitten harjoittelu on ohi.
Vaihdetaanko ajoittain kuulumisia tässä ketjussa? Siis tarkoitan sinua ketjun aloittanut sh. ja muutkin hoitoalalla työskentelevät tai sitä opiskelevat.
Joo vaihdetaan vaan kuulumisia, olen ketjun aloittaja. Aivan oli sun kirjoitukses kuin mun elämästä. Kun olin vielä töissä, tollasta se oli mullakin. Nyt kun olen sairaslomalla ja sekamuotonen päällä, kun päivät lepään niin iltasin jaksaa jotenkuten. Mutta kyllä lasten riitely tai muu kova ääni on sittenkin liikaa. Joskus kaikki ärsyttää, valoista alkaen. sitten jos esim. joku ystävä tulee kylään ja joutuu olemaan sosiaalinen, niin tulee kamalan väsynyt olo, sitten kun taas olen vauhdikkaalla päällä, niin laskuhan siitä muutaman päivän vouhotuksesta seuraa. Ja jos joku, vaikka mies, yrittää vauhdikkuutta hillitä, en ymmärrä siinä mielenlaadussa ollenkaan vaan tulee kamala riita. Ja riita taas nyt suistaa vielä hirveämpään olotilaan.
nää viikonloput on kamalimpia, ja yritän kuitenkin ollakin niiden kanssa, kun äitiä tarvitsevat. Eikä ne nyt oikein ymmärrä, eikä voi olettaakaan.
Olin tänään psykologin luona kuulemassa testituloksia. Epävakautta, vaikea masennus ja alanvaihto. No, lääkärillä voi olla toinen mielipide tuosta epävakaudesta, kakssuuntanen kun yleensä ennen varsinkin siksi diagnosoitiin. Vaikka eivät ne toisiaan poiskaan sulje.
Tsemppiä sulle niihin työvuoroihin, kyllä sä niistä selviät!
Nyt on jotenkin pökkyräinen olo, johtunee varmasti tupla annoksesta ketipinoria. Mieliala on kuitenkin kohtalaisen tasainen.
Mulle on kanssa vapaat viikonloput perheen parissa välillä todella vaikeita, kun pitäisi jaksaa viettää aikaa lasten kanssa ja ukkokin on koko ajan jaloissa pyörimässä.
Mulla on ihan sama juttu, että kun mies yrittää "rajoittaa" minua siinä tietyssä mielentilassa, niin saan usein järjettömiä raivareita ja onnistun luomaan jos jonkunlaista draamaa... Jälkeenpäin sitten hävettää ja iskee kauhea morkkis.
Päivä kerrallaan tässä sinnitellään ja onneksi tossa lääkityksessä on jonkin verran säätövaraa, pelkään vain niiden haittavaikutuksia. Esim. tänään minulle tuli tunne, että leukani jotenkin heiluu/tärisee, kun puhuin hieman hermostuneena.
Mulla sama olo aamulla, otin eilen ketipinoria (sama kun seroquel mutta muuten halvempi)eilen illalla 200 mg. Mulle lääkäri määräsi 100 mg 1-2 iltaisin. Mikä annostus sulla?
Pelkäsin hypomaniaa kun eilen sen verran rankka pvä, nukuin 12 tuntia putkeen...
Joku sanoi muuten että maanisuudessaan "tärisee" en oo huomannut itse ainakaan noista lääkkeistä johtuvaa.
Nyt tunnen kuitenkin että olen aika rauhaton, toimelias, teen montaa asiaa samalla kertaa...
No, johan tässä olikin 3 pv masennusta ja mulla tää muutaman pvän sykleissä tuppaa mennä.
Ärsyttää kun joutuu itseään tarkkailemaan.
Saatko mieheltäsi muuten tukea? täällä se nyt on niin ja näin. Se vaan on olevinaan niin "järkevä", hohhoijaa.. ihan niin kun tää nyt järjellä yhtä-äkkiä paranis. Tsemppiä!
Normaalisti mulla menee 50 mg ketipinoria iltaisin, mutta lääkäri käski ottamaan tupla-annoksen, jos mieliala alkaa nousta liikaa, niin kuin viikonloppuna tein. Olen todella herkkä saamaan haittavaikutuksia lääkkeistä ja kammoan niitä yli kaiken. Eilen illalla otin sen normaalin annokseni enkä tänään onneksi huomannut mitään vapinoita. Se saattoi myös johtua hypomaniasta ja "hermoista".
En todellakaan saa mieheltäni tukea! Silloin kun mulla on tasainen vaihe meneillään, hän kiistää koko sairauteni ja väittää että syön turhaan lääkkeitä ja käyn turhaan mtt:ssa. Sitten kun kilahdan eli menen hypomanian kautta sekamuotoiseen tilaan ja alan haastamaan riitaa ja raivoamaan kaikesta, hän haukkuu hulluksi ja käskee mennä hoitoon. Ei selvästikään hyväksy/ymmärrä, että olen oikeasti sairas. Ei sitä aina itsekään suostu uskomaan. Olen yrittänyt puhua, ottaa mukaan hoitoihini, mutta... Mun mies on kanssa oikein super järkevä ja tunnollinen, toisin kuin minä.
Täytyy tunnustaa, että mulla on edelleen lievä hypomania päällä. Eli olo on hyvä ja energinen. Kumpa kaikki vain pysyisi kasassa.
Heippa!
Ilokseni voin todeta, että mulla ollut normaali olo nelisen päivää. ainakin melkein varmasti. Mistä tiedän mikä normaalioloni edes on ja missä raja kulkee. Touhuan kyllä kovasti mutta väsyn myös. Ja olen enemmän suuntautunut jotenkin pois itsestäni, en ole vain omassa maailmassani. En ole rauhatonkaan motorisesti enkä muutenkaan.
Mun mieheni "pureskelee" tätä juttua kuulemma, on ihan päinvastainen kun minä, kun tarvii aina pitkän sopeutumisajan kaikessa. hänellä ei todella koskaan tunteet jyrää järjen yli (niinkuin minulla) vaan pikemminkin päinvastoin.
Sain tänään psykologin testipaperit, kyllä niillä varmaan uuden koulutuksen saa...
Hieno homma, että sinulla on mennyt paremmin ja että alat saada selvyyttä asioihisi. Mulla on kanssa suht tasainen vaihe meneillään. Sain hypomanian kuriin ja nyt olen ilmeisesti oma epävarma itseni, ainakin siellä työharjoittelupaikalla. Hypomaniassa olen itsevarmempi, aloitekykyisempi, sosiaalisempi aina siihen tiettyyn rajaan saakka, kunnes tila muuttuu sekamuotoiseksi.
Minäkin olen miettinyt usein sitä, etten enää tiedä millainen on normaali, terve minä. Pitkään kuvittelin olevani oma itseni aina silloin kun olin hypomaniassa, mutta asiahan ei näin ole.
Olen myös erittäin katkera näin pikkujouluaikana, kun en voi osallistua sellaiseen hauskanpitoon. Alkoholia en voi nykyään käyttää ollenkaan, jo pelkästään lääkitykseni takia ja sitten on vielä ne miljoona muuta syytä, eli se miten käyttäydyn alkoholin vaikutuksen alaisena: en yleensä välitä pätkääkään itsestäni tai lähimmäisistäni, muutun yleensä pelottavan itsetuhoiseksi ja aggressiiviseksi ja ...miestennielijäksi.
Millainen suhde sinulla on alkoholiin? Viimeksi kesällä join itseni humalaan tasaavan lääkityksen aikana ja meni kaksi vuorokautta ennen kuin tunsin oloni selväksi. Tuli pyörittävää huimausta ja vapinoita ym.
Moikka
No hyvä että harjottelu sujuu. Mulla ihan sama juttu tuon epävarmuuden ja varmuuden kanssa...
Oli kai vähän liian aikaista mun tuulettaa, eilen kaikki hyvä päättyi ihan käsittämättömään raivoamiseen, tunsin oikein miten raskasta taas kaikki on, ihan tavallisetkin asiat. Olin kai kuitenkin höyrynnyt liikaa. Mutta kyllä se itsen rajoittaminenkin hankalaa on..että pari huonetta saa siivota, mutta ei sitten enempää..
Ja vkl edessä. Toinen lapsi kipeänä, kohta on tietysti toinenkin...ja äitiähän ne sitten tarvitsee..
Kun mulla oli nuo hyvät päivät tuossa, tuntui että mies suhtautui taas minuun kuin tavalliseen toiseen aikuiseen. Että jaksan niinkuin ennenkin ja sitä rataa. Kai tällasesta kuukausien sekamuotosesta jaksosta nyt kestää toipuakin jonkin aikaa.
Olen aina ja olen ottanut vieläkin- harvoin tosin- reippaasti alkoholia kun juhlat on. Muutun ihan aina erittäin iloiseksi sauhuajaksi jolloin kaikki älyvapaat ideat kaikki käy..menen aikalailla kyllä teinitasolle. En nyt ihan hirveästi muutu vampiksikaan, mutta kun jakso päällä, niin vähän siihen suuntaan. En ole koskaan esim. pettänyt. Mutta nukkua täytyy saada pitkään juhlinnan jälkeen.
Mulla ei lääkkeistäkään tule sivuvaikutuksia juuri mistään vaikka paljon on kokeiltu, ne eivät sitten vaan auta. Jos otan ketipinor 200 illalla olen aamulla vähän aikaa hiukan tokkuraisempi. Alkoholia saatan muutenkin ottaa viikonloppuisin lasillisen tai kaksi, heti tulee oikein hyvä olo. Olen kyllä huomannut, että sitä täytyy varoa. Kyllä mulla tässä tuo riippuvuuden vaara piilee...Masennuksessa alkoholi ei maistu.
Olisko sun mielestä ihan mahdotonta jos vaihdettais vaikka s.postiosotteita? Mitenhän se onnistuisi, en ole yhtään sillätavalla ottanut selvää. Ehkä hassua, mutta pelkään, että joku tunnistaa.
pelkoa tosta tunnistamisesta... Mutta ois ihan hyvä ajatus vaihtaa niitä s.-postiosotteita, on nimittäin kivempi vaihtaa ajatuksia ilman että kaikki lukee niitä.
Voisin avata vaikka uuden s.postin ja laittaa sen tähän ketjuun, kunhan ehdin. Olen nimittäin tänään iltavuoroon menossa.
On kiva, että jossain on olemassa joku, joka ymmärtää, eikä näistä assioista tule oikein kenenkään kanssa kasvotusten puhuttua.
Hyvää itsenäisyyspäivää!
Moikka
No sehän hyvä idea ja passaa mainiosti.
Ei munkaan tule puhuttua, tai jos yritän, tuntuu että vaikea on toisen tajuta, ja kyllä mä sen ymmärrän, jos ei omakohtaista kokemusta ole.
Hyvää Itsenäisyyspäivää!
Tässä uusi s.postiosoitteeni: [email protected]. Laitahan postia =)