307:n laatu..

Moi, On paljon ollut keskustelua eri palstoilla euro autojen laadusta. Miten mahtaa olla, koska "maanantai" kappaleet saataisiin pois muuten hyvästä autosta? Ilmeisesti Tuulilasin kestotestiauton kertomus ei kuvaa kaikkia 307:ja, mutta kertoo jotain laadun tasosta...

http://www.tuulilasi.fi/uudetautot/?subarea=kestotestit&article=105088
194304
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Ja tuo testikin on 3-vuotta vanha. Lastentaudit on jo karsittu pois.

Itse olen ajanut jo 57tkm ja ainoat viat ovat olleet takakontin mikrokytkin ja vilkkuviiksi.

Tuulilasihan onkin saanut viimeaikoina kyseenalaista mainetta Japani-fanina. Eli kaikki muut autot on nykyään Tuulilasi lehden mukaan perseestä paitsi japsit.

Itse näen asian päinvastoin: ainoastaan japsit on perseestä ja kaikki muut (jopa Opelkin) on hyviä autoja.

Äänestä
  • Itselleni on jäänyt yleinen kuva että monet valittavat Tuulilasin ja TM:n suosivan nimenomaan eurooppalaisia.

    Itse olen kiinnostunut 307:sta ja siinä syy siihenkin miksi myös olen nyt täällä.
    Valitettavasti nuo monen 307:n alkuajan ongelmat, ovat jääneet mieleen, vaikkakin luulen että, ne luultavasti olivat alkusarjan autojen vikoja. Ja niitä on myös ollut yhtälailla muuunmerkkisissäkin autoissa.
    Paineet saada auto markkinoille "tuottamaan", voi sitten maksaa paljon, jos testausta ei tehdä tarpeeksi paljoa, eri olosuhteissa, ennen myyntiin tuomista.

    Äänestä

  • HTL kirjoitti:

    Itselleni on jäänyt yleinen kuva että monet valittavat Tuulilasin ja TM:n suosivan nimenomaan eurooppalaisia.

    Itse olen kiinnostunut 307:sta ja siinä syy siihenkin miksi myös olen nyt täällä.
    Valitettavasti nuo monen 307:n alkuajan ongelmat, ovat jääneet mieleen, vaikkakin luulen että, ne luultavasti olivat alkusarjan autojen vikoja. Ja niitä on myös ollut yhtälailla muuunmerkkisissäkin autoissa.
    Paineet saada auto markkinoille "tuottamaan", voi sitten maksaa paljon, jos testausta ei tehdä tarpeeksi paljoa, eri olosuhteissa, ennen myyntiin tuomista.

    TM ja Moottori -lehdet ovat testaustuloksissa samoilla linjoilla muun Euroopan testitulosten kanssa.

    Muulla Euroopalla tarkoitan muiden EU-maiden johtavia autolehtiä kuten: Teknikens Wärld (Ruotsi), Auto Motor und Sport (Saksa), AutoCar ja WhatCar (Englanti), AutoMoto ja Auto Journal (Ranska).

    Eikös olekin epäilyttävää kun yksi lehti koko Euroopassa (TL) saa täysin päinvastaisia testaustuloksia kuin muut?

    Äänestä

  • Onni kirjoitti:

    voitti TM:n tila-autotestin. Fordit, Sitikat, Chryslerit jäivät kauas taakse?

    Äänestä

  • Juntti kirjoitti:

    voitti TM:n tila-autotestin. Fordit, Sitikat, Chryslerit jäivät kauas taakse?

    ...joskus onnella pärjää.

    Ja maailman rikkain autotehdas voi joskus saada jonkun mallin jopa onnistumaan. vrt. sokea kanakin löytää joskus jyvän.

    Tässä oli kyse testeistä joissa Tuulilasi saa täysin PÄINVASTAISET tulokset samasta testiryhmästä. Esim. Corolla on pärjännyt parhaiten juuri TL:n testeeissä kun muissa lehdissä sitä on haukuttu.

    Esimerkiksi BBC TopGearin päätoimittaja Jeremy Clarkson sanoi että "uuden Corollan ajo-ominaisuudet voivat juuri ja juuri riittää Nigerialaiselle taksikuskille".

    on voittanut sekä TL:n ja TM:n tila-autotestit!

    Äänestä

  • Juntti kirjoitti:

    on voittanut sekä TL:n ja TM:n tila-autotestit!

    ...sokeakin kana voi joskus löytää jyvän.

    Ja jos se oli TM:n mielestä hyvä niin TL:n ei ole tuossa tilanteessa ollenkaan vaikea kehua sitä. Siis niin vaikea kuin yleensä, kun muut lehdet ovat jo haukkuneet.

    Äänestä

Japsifani Tuulilasi hakee laatutojon Turkista ja tekee siitä kehujen lomassa matkakertomuksen. On yritettävä vakuuttaa lukijat turkkilaisten autojenkasaustaidoista. Hah hah...

Äänestä
  • Eksyinpäs minäkin Renault-ihminen tänne naapuripalstalle, ja pakko on kirjoittaa kun täällä puhutaan asiaa!

    Tarkoitan siis nimenomaan tuota Tuulilasin "matkajuttua" - nuorempana toimittajana oli kyllä surullista lukea moista piilomainontaa. En tiedä ketä kuvittelevat palvelevansa, mutta Toyotan markkinointiosastolla varmasti hierotaan käsiä tyytyväisenä.
    Ilmeisesti Toyota on Huulilasin toimittajaporukalle niin rakas, että täytyy mennä tekemään lässytysjuttu oikein tehtaalle saakka, että kyllä Toyot ovat yhtä hyviä kuin ennenkin, ei tarvitse pelätä!

    Täälläkin esitetyt väitteet Tuulilasin asenteellisuudesta innostivat vähän kaivelemaan arkistoja. Erityisesti hymyilytti käsiin osunut ensimmäisen Avensiksen kestotesti, jossa autoon oli jouduttu jo alkutaipaleella vaihtamaan kaikenlaista osaa, mm. kierot jarrulevyt. Silti juttu oli ihmeellistä hyssyttelyä, että kyllä se on Toyota kaikin puolin aivan hienossa kunnossa, ja kestää, kestää, kestää - mitä vaan, uskokaa pois.
    Sitten vilkaisin oman kärryn, II-koppaisen Clion taannoista kestotestiä, jossa loppukuntoarvion otsikkoon oli nostettu joku ihmeen satunnainen puhaltimen kitinä, kun ei juuri muuta vikaa ollut - eikä ole muuten minullakaan ollut 80 000 kilometrin taipaleella, edes sitä puhaltimen kitinää.

    Tulipas sanottua nyt tämäkin.

    Äänestä

Sanokaas miten TL:n kestotesti auton "ongelmat" liittyy japsi autoihin? Jos japsi autot ovat syylliset 307:n ongelmiin no. tuossa yksilössä, niin ompas erikoinen tapahtuma maailman historissa. Ei alkuperäisen jutun tarkoitus ollut morkata 307:aa... Autohan on erinomainen kokoluokassaan ominaisuuksiltaan, mutta nähtävästi "perus suomalainen" suuttuu, kun oman auton negatiivisiä asioita tuodaan julki. Minua ainakin se palvelee paremmin kuin hyvin, jos saan ennen auton hankintaa fakta tietoa. Ja vaikka TL:llä onkin ehkä positiivinen asenne joihinkin automerkkeihin, niin tuskin sentään em. 307:n ongelmat on keksitty, vai onko? Myytiinhän b-vectraakin kuin siimaa, vaikka alkusarjan ongelmat olivat melkoiset... hyvä auto (sekin) ominaisuuksiltaan.

Äänestä
  • ...Tuulilasi lehdessä liioiteltu. Ei se testi 307 nyt noin vaikee ollut kertoi kaveri joka on ajanut kyseistä testauksessa ollutta 307:aa.

    Esimerkiksi toi tankkausongelma.

    Äänestä

  • Onni kirjoitti:

    ...Tuulilasi lehdessä liioiteltu. Ei se testi 307 nyt noin vaikee ollut kertoi kaveri joka on ajanut kyseistä testauksessa ollutta 307:aa.

    Esimerkiksi toi tankkausongelma.

    Talviominaisuudetkin olivat surkeat, kun -35 asteen pakkasessa lasit tahtoivat aluksi olla huurteessa jne... VW Polosta hajosi kestotestissä heti kättelyssä virtalukko ja hetken päästä vaihdettiin starttimoottori. Auto oli kuitenkin "laadukas".

    Äänestä

Minulla on n.30t ajettu 307 Hdi wagon vm-03. Tähän mennessä on vaihdettu vararenkaan talja, vilkkuviiksi, etupään tukivarren pusla, kaiuttimet sekä takalasi joka räjähti omia aikojaan. Polttoaine mittari myös hourii välillä. Polttoaineen kulutus on n.6.3l / 100km matka-ajossa 80-100km:n tuntinopeudella.

Äänestä
  • Kuinka 307 Wagon HDI voi viedä maantieajossa (80 - 100 km/h) 6.3 l/100 km kun bensa-SW:llä pääsee samaan?

    Äänestä

Viime talvena luin TM:n testejä missä Peogeot 307 voitti kokoluokkansa testin ja tuli toiseksi talviautotestissä.
Mitä lehteä nyt sitten uskoo, kaikilla omat ja aivan erilaiset tarinansa. Varsinaisia satusetiä.
Vai liekkö tuurista kiinni millainen auto sattuu alle.

Itselläni juuri 35 tkm ajettu 307 remontissa, kolmessa sylinterissä vikaa...

Äänestä
  • Jaa,minkälaista vikaa?

    Äänestä

  • ?????? kirjoitti:

    Jaa,minkälaista vikaa?

    Testeri kertoi sylintereissä olevan vikaa, kun auto ei starttaa kaikilla pytyillä.

    Ventiilien kumit sökönä.
    Siitä johtuen imusarjojen sisäpintaan öljyä...
    Siitä johtuen karstaa...
    Ja tulpat öljytty siinä samalla hyvin...

    Taas on köyhempi autoilija. Kauankohan kestää seuraavaan katastrofiin...

    Äänestä

Ettekös te riisinkeitinväki millään voisi pysyä siellä omilla tojota ja datsunipalstoillanne?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

miten on? kirjoitti:

Moi, On paljon ollut keskustelua eri palstoilla euro autojen laadusta. Miten mahtaa olla, koska "maanantai" kappaleet saataisiin pois muuten hyvästä autosta? Ilmeisesti Tuulilasin kestotestiauton kertomus ei kuvaa kaikkia 307:ja, mutta kertoo jotain laadun tasosta...

http://www.tuulilasi.fi/uudetautot/?subarea=kestotestit&article=105088

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu