Minulla on jo pitkään ollut kummallisia oireita alkoivat lukion tokalla ja olleet nyt muutaman vuoden oikeestaan pahentuneet vain. Eli ongelmani on, että unohdan sanoja kun puhu jotakin, myös silloin tällöin aikamuodot menee sekaisin. Sinänsä muistamisessa ei ole mitään vikaa pystyn kyllä opiskelemaan kyllä. Rupeaa vain ärsyttämään kun joutuu montakertaa kysymään että mikä se sana nyt olikaan jne...joskus myös ihmisten nimet unohtuu. Saatan nähdä jonkun luokkakaverin kaupungilla ja vaikka kuinka kelaan niin nimi ei tule mieleen. Ongelmia on myös kuuntelemisessa on vaikea kuunnella kun joku puhuu, puolet menee ohi koska en pysty keskittymään oon niinkuin kuuntelisin mutta en kuuntele kuitenkaan. Päässä on sellainen omituinen tunne. Minulla on myös ollut ns. lepotärinää jaloissa. Saatan istua vain paikoillani, mutta jalka alkaa täriseen yhtäkkiä kestää jonkin aikaa ja loppuu sitten. Myös rasitus aiheuttaa tätä tärinää ainakin toisinaan. Yöllä saatan herätä siihen että koko keho nytkähtää siten ihan niikuin pelästyisi muttei kuitenkaan ole pelästynyt mitään.
kummallisia
oireita mulla
2464
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
se aiheuttaa tuollasitakin pitkäaikaiskäytössä, eikä tarvitse edes käyttää mitään isoja määriä jos maksalla on hidas suodatuskyky kofeiinin suhteen.
http://qmies.blogit.fi/muistiinpanoja-kofeiinin-vieroitusoireista/
Oireet kuulostaa kovin tutuilta; EIKÄ TODELLAKAAN LIITY KOFEIINIIN! Syynä saattaa olla neurologinen sairaus. Suosittelisin että pyytäisit lähetteen neurologille. Silain ongelma selviäisi.