Selänteen

on avattava uudelleen tarkastelua varten. Tällaisenaan se on hyvin epäoikeudenmukainen. Ylintä päätösvaltaa käyttää haapajärvi mutta siihen ei ole mitään perusteita. Muistellaanpa miten palveluista maksetaan: jokainen kunta maksaa käyttämistään palveluista käyttöasteensa mukaisesti. Ok, tämän voi vielä hyväksyä mutta sitä ei voi, että palvelun tarjoamiseen käytettävät laitteet tai infra hommataan yhtymän rahoilla, siis kuntien maksamista osuuksista. On aivan selvää, että kun haapajärvi saa päättää asioista, kaikki palvelun tarjoamiseen tarvittavat laitteet ja muut sijoitetaan myös sinne. Muille kuin haapajärven kuntalaisille edellä esitetystä menettelystä koituu kustannuksia ainakin matka sellaisia. Tällä tavalla haapajärvi pyrkii myös lisäämään vetovoimaansa potentiaalisena asuinkuntanä, koska palvelut siis ovat lähellä. Esimerkkinä leikkaus saliin yritetään varmasti hommata jos jonkinlaista kallista vempainta. Tällaisen väärinkäytön vuoksi kaikilla kunnilla tulee olla yhtä vahva edustus yhtymäkokouksessa. 4 4 4 ja 4. Kaikkein edullisinta olisi ostaa tarvittavat erikoispalvelut sellaisesta paikasta jossa tarjonta on jo olemassa.... Eli purkaa koko selänne ja kehittää omaa terveyskeskusta ja ostaa tarvittavia, todennäköisesti halvempia erikois palveluita sieltä missä ne ovat jo olemassa.
291619
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Palvelu pelaa Haapajärvellä,jos lääkäri palvelua haluat mene sinne se on minún motto ollut jo pitkään.Jääköön tämä terveyskeskus vain puliukko paikkaamoksi.

Äänestä
  • asiasta.Tosi on palvelu pelaa paremmin haapajärvellä.

    Äänestä

  • vanja-eno kirjoitti:

    asiasta.Tosi on palvelu pelaa paremmin haapajärvellä.

    jo vuosia kulkenut haapajärvellä lääkärissä. Palvelu on siellä nopeaa ja aina yhtä iloiset hoitajat vastassa, toisin kuin täällä nyrttynaamat jotka katsoo heti kun ovesta astuu pitkin nokkavartta. Katse niillä kertoo et mitä sä tänne tuut, sairaslomaako hakeen ja meidän kahvitaukoa keskeyttään joka muuten kestää täällä koko päivän.

    Äänestä

  • minä olen kirjoitti:

    pyhäjärven terveyskeksuksen labrassa on yksi täti joka on niin hapannaama että jos olisi maitoa mukana kassissa, happanis heti.

    mutta päivystyksessä ja ajanvarauksessa olevat ovat ihan ihmisiä.
    lekurit vaan ovat ajoittain pelkkiä filosofeja.

    Äänestä

  • palvelua kirjoitti:

    Olevansa jotain professoreja,onneksi /toivottavasti ei tarviis mennä,aika ajoin tuntuu että pätevyys on sitä sun tätä.

    Äänestä

  • minä olen kirjoitti:

    jo vuosia kulkenut haapajärvellä lääkärissä. Palvelu on siellä nopeaa ja aina yhtä iloiset hoitajat vastassa, toisin kuin täällä nyrttynaamat jotka katsoo heti kun ovesta astuu pitkin nokkavartta. Katse niillä kertoo et mitä sä tänne tuut, sairaslomaako hakeen ja meidän kahvitaukoa keskeyttään joka muuten kestää täällä koko päivän.

    kun aamulla soitat aikaa päivystykseen heti 8.00 saat ajan yleensä illalle klo.18.00 jälkeen.Nämä päiväajat vissiin tarkotettu hyville ystäville??

    Äänestä

  • Luulee kirjoitti:

    Olevansa jotain professoreja,onneksi /toivottavasti ei tarviis mennä,aika ajoin tuntuu että pätevyys on sitä sun tätä.

    on haukutaan ihmisiä työssään,missä itse olette töissä,tullaanko arvostelemaan,että onpa sulla pitkä naama ja harvassa korvia?

    Äänestä

  • käynyt kirjoitti:

    kun aamulla soitat aikaa päivystykseen heti 8.00 saat ajan yleensä illalle klo.18.00 jälkeen.Nämä päiväajat vissiin tarkotettu hyville ystäville??

    Hoitajien työvuoro on silloin loppunut,eli siirretään vastuuta toiselle.

    Äänestä

  • Luulee kirjoitti:

    Olevansa jotain professoreja,onneksi /toivottavasti ei tarviis mennä,aika ajoin tuntuu että pätevyys on sitä sun tätä.

    on kriisissä ja siitä joutuu käsimään aivan syyttömät ihmiset,niinkuin tämä tekstailu osoittaa.

    Äänestä

  • Työvuoro kirjoitti:

    Hoitajien työvuoro on silloin loppunut,eli siirretään vastuuta toiselle.

    Pyhäjärven terveyskeskuksen henkilökunta parhaansa tekee.Olen yleensä saanut loistopalvelua.Oli välillä muuten aika jolloin siellä ei ollut ollenkaan lääkäriä.Muistanko oikein? Rahaa on mutta mihin se laitetaan onkin eri juttu.Pyhäjärvellä ajateltiin että on hienoa tehdä jäähalli ja tukea sitä mielettömästi joka vuosi.Paskaako me terveyspalveluilla kuhan on pökköpallo halli.Nyt on sitten pakko pitää halli kunnossa ja toiminnassa ja kivahan se varmaan onkin mutta samalla rahalla olisi saatu henkilökuntaa ja muuta tarpeellista terveyskeskukseen.Mitkä meidän arvot oikein on???

    Äänestä

  • hölömöukko kirjoitti:

    taas oikeata asiaa.

    tiedät perhana,huomaatko sinä pökköpallo,sinä nariset joka asiasta.Ja mikä parasta leikit niin tietävää joka asiassa,vaikka tietämys rajoittuu koiran ruokkimiseen.

    Äänestä

  • sinäkin arvoista kirjoitti:

    tiedät perhana,huomaatko sinä pökköpallo,sinä nariset joka asiasta.Ja mikä parasta leikit niin tietävää joka asiassa,vaikka tietämys rajoittuu koiran ruokkimiseen.

    joten piäppä luento. Nyt ootellaan sinun mieltä avartavia neuvoja.Anna tulla.

    Äänestä

  • hölömöukko kirjoitti:

    joten piäppä luento. Nyt ootellaan sinun mieltä avartavia neuvoja.Anna tulla.

    kyllä osataan haukkua,vaan antaapa vastinetta puheilleen.

    Äänestä

Noin minäkin olen asiaa pohtinut, mutta Sinä osasit laittaa sen sanoiksi.
Näin se menee, Haapajärvi, konkurssikypsä, nyhtää meiltä naapureilta osuutemme koneisiin ja laitteisiin. Kun koneet ja laitteet ja leikkaussali perustetaan sinne, on kansan marssittaminen sinne. Me maksamme haapajärvisten tarjoamat palvelut. Väärin tosi väärin.
Olihan se taannoin jo esitys, että eläinlääkäreitä on yksi joka kuntayhtymäkunnassa ja Haapajärvelle perustetaan yksi paikka lisää, mikä on kaksi paikkaa. Ja naapurikunnat maksavat. Miten se nyt niin, että Haapajärvelle yht´äkkiä tuli niin paljon lehmiä, että aivan naapureiden
pitää lisäeläinlääkärin virka maksaa.

Jos yleensä ylimääräistä virkaa tarvitaan, olisi sen voinut nostaa vaikka arvalla. Eikös noita lehmiä,hevosia ja lemmikkejä ole joka paikkakunnalla.

On tässä jotain sellaista, mikä ei stemmaa. Vaikka kuinka loihdotaan, että maksetaan käytön mukaan., mutta sopimuksessa kirjoitettu KOTIPAIKKA HAAPAJÄRVI vie meiltä ostovoiman, koneet ja laitteet ja virat. Ne päävirat.
Huomioikaa päättäjät, kuka maksaa menetetyn työajan, matkat ja lapsenlikat.
Kannatan esitystäsi, että sopimukset avataan ja äänimääärät kuntien kesken ovat tasan. Kun löisäksi otetaan huomioon, että haapajärvisiltä putosi valtuutettujen paikat samaan kuin meillä Pyhäjärvellä, kun asukasluku heillä pieneni, antaa sekin mahdollisuuden sopimusten aukaisuun ja tarkennukseen ehdottamillasi tavoilla.
Katsokaapa Selänteen infoa osoitteesta:
www.ppkyselanne.fi, miten erilaiset työryhmät on perustettu. Katsokaa, missä pyhäjärviset ovat edustettuina ja katsokaa, millaiset henkilöstön edustajat siellä ovat.

Äänestä
  • en tiedä itkeäkkö vai nauraa?

    Äänestä

masentaa aivan helvetisti. Uudet valtuutetut pelastakaa mitä pelastettavissa on, en ymmärrä miksi antaa ylin päätösvalta kuilun partaalla olevalle haapajärvelle.

Äänestä
  • Näin meitä urpoja viedään,toisaalta mitään näyttöä ei ole että me joudumme maksamaan jotain Haapajärvisten velkoja,kyllä me itsekkin olemme jatkossa kusessa jos yritämme töskätä omin päin,olemme riippuvaisia valtion taholta tulevista avustuksista ja tällaisiin peniin paikkakuntiin ei paljoa satsata.

    Äänestä

  • Masentaa kirjoitti:

    Näin meitä urpoja viedään,toisaalta mitään näyttöä ei ole että me joudumme maksamaan jotain Haapajärvisten velkoja,kyllä me itsekkin olemme jatkossa kusessa jos yritämme töskätä omin päin,olemme riippuvaisia valtion taholta tulevista avustuksista ja tällaisiin peniin paikkakuntiin ei paljoa satsata.

    Yritä nyt hyvä ystävä ymmärtää asiaa laajemmin. Ei me olla niin pieni kunta kuin yrität todistella.
    Yli 6000 asukasta. Voi herranen aika. Kukahan kehtaisi- viitsisi laskea kuinka paljon kuntia on vielä meitä pienempiä. Eivätkä ne ole moksiskaan. Ja eihän valtiovalta voi tehdä kansalle mitä haluaa. Onhan ne vaalit - tarkoitan eduskuntavaalit ja ministerit ja hallinto vaihtuu. Varmasti ihmisystävällisemmäksi. Niin vain luulen .

    Äänestä

  • Masentaa kirjoitti:

    Näin meitä urpoja viedään,toisaalta mitään näyttöä ei ole että me joudumme maksamaan jotain Haapajärvisten velkoja,kyllä me itsekkin olemme jatkossa kusessa jos yritämme töskätä omin päin,olemme riippuvaisia valtion taholta tulevista avustuksista ja tällaisiin peniin paikkakuntiin ei paljoa satsata.

    meillehen tulee uuden valtuuston johtoon hyvät suhteet valtiovaltaan ja pääpuolueeseen omaava herra.
    hallitus tulee koostumaan ihmisistä joilla on selvät näkemykset pyhäjärven peruspalvelun, yrityselämän, elinkeinojen, matkailun jne...painopisteet taitavia tai niitä lähellä olevia iderikkaita ja rohkeita henkilöitä.
    valtuusto on täynnä ennakkoluulottomuutta.

    NYTHÄN ON MAHDOLLISTA TEHDÄ SELLAISIA RISKIPÄÄTÖKSIÄKIN, KOSKA JOKATAPAUKSESSA VALTIOVALTA PAKOTTAA KUNNAT YHTEEN???

    on parempi lyödä elinkeinoelämään pelimerkkejä ja avauksia, mitäänhän ei voi menettää neljässä vuodessa, eikös juu...selänne fanit?

    kaikki on voitettavissa, askel kerrallaan, kuka on se ennustaja, joka kumoaa rohkeuden antamat mahdollisuudet. hei, uusilla on pelisilmää----

    Äänestä

  • Olevainen Yx kirjoitti:

    Justiin niin, kaasu vaan pohjaan ja kehityksen vankkurit vauhtiin.
    Nyt ovat ne neljä tulevaa vuotta kun voimme pyhäjärvellä satsata elinkeinoelämään ja peruspalvelujen laadullistamiseen.

    Ei kukkan voi sen jälkeen ainakaan sanoa, että valtuuteut senkun klimppaa kuntia ja niiden rakenteita yhteen.
    me aiomme vahvistaa pyhäjärveä, ei ole mitään hävittävääkään!

    Äänestä

  • Masentaa kirjoitti:

    Näin meitä urpoja viedään,toisaalta mitään näyttöä ei ole että me joudumme maksamaan jotain Haapajärvisten velkoja,kyllä me itsekkin olemme jatkossa kusessa jos yritämme töskätä omin päin,olemme riippuvaisia valtion taholta tulevista avustuksista ja tällaisiin peniin paikkakuntiin ei paljoa satsata.

    Haapajärvi on se tohtoritoiminnan pääpaikka niin pääsevät puulampiset ostaan sairaalavemppaimia.Se että niitä ostettaan on hyvä mutta puulammen rahankäytön tuntien ne ostaa varmaan 40-50kpl röntgenlaitteita,rakennetaan sitten tieten samalla ohimennen 115 leikkaussalia ja muuta vastaavaa.Muistakaa että reisjärvi AINA myötäilee puulampea.Se tulee meille niillä ylilyönneillä aika kalliiksi.Ei meidän pitäisi lähteä maksamaa puulampisten Napoleonkompleksia.

    Äänestä

Olisihan se voitu kuntien talous- ja tilastolukuihin verraten laittaa se KOTIKUNTA paikka siihen sopimukseen. Eihän heikoin lenkki voi olla Paras!

Äänestä
  • Melkein olisi voinut arvalla heittää, kumpi on kotikunta tässä sopimuksessa. Taloutta ajatellen ei ainakaan Haapajärvi. Pyhäjärvi oli ja on numero yksi.

    Äänestä

  • on kirjattu Haapajärvi kirjoitti:

    Melkein olisi voinut arvalla heittää, kumpi on kotikunta tässä sopimuksessa. Taloutta ajatellen ei ainakaan Haapajärvi. Pyhäjärvi oli ja on numero yksi.

    kuntayhtymän (selänteen) kotipaikka voisi olla Lontoo tai moskova, tukholma, oslo, kööpenhamina, taliinna, missään tapauksessa nyt ei kannata perustaa näin pientä ongelmakimppua, kuin selänne.

    tehdään kunnolla niin iso uusi kaupunki että vouhottajilta jää suu auki.

    Äänestä

  • vois olla kirjoitti:

    ääneni Moskovalle!

    Äänestä

Perussopimus kuntayhtymästä auki ja uuteen tarkasteluun esitetyllä tavalla. Yhtä vahva edustus kokouksessa! Se on demokratiaa. Olihan meillä pyhäjärvisillä ainakin 60-luvulla melkein 10 000 asukasta. Sen vuoksi kotipaikkaoikeus tulee olla Pyhäjärvellä, eikä haapajärvisillä, joiden asukasluku on alentunut niin jyrkästi, että valtuutettujen lukumäärä on sama 27 kuin Pyhäjärellä. Nyt vilkkaasti sopimuksia tarkistamaan.

Äänestä
  • 1960-luvun asukasmäärä tähän asiaan kuuluu?

    Äänestä

  • Näyttää, että heti kalahtaa, kun pannaan jotain tarjolle. Haapajärven asukasluku on nyt samaa tasoa kuin Pyhäjärvellä, eli 27 valtuutettua. Perussopinus auki ja vaikutusmahdollisuus sopimuksessa korjattava- kuten aloittaja esittää.
    Täytyy huomioida, ett' 60-luvun asukasmäärää voidaan verrata samaan kuin haapajärvisten taloutta- se oli ehkä ennen hyvä, mutta ei nyt. Pitää nähdä tämä päivä- pimeelläkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

perussopimus kirjoitti:

on avattava uudelleen tarkastelua varten. Tällaisenaan se on hyvin epäoikeudenmukainen. Ylintä päätösvaltaa käyttää haapajärvi mutta siihen ei ole mitään perusteita. Muistellaanpa miten palveluista maksetaan: jokainen kunta maksaa käyttämistään palveluista käyttöasteensa mukaisesti. Ok, tämän voi vielä hyväksyä mutta sitä ei voi, että palvelun tarjoamiseen käytettävät laitteet tai infra hommataan yhtymän rahoilla, siis kuntien maksamista osuuksista. On aivan selvää, että kun haapajärvi saa päättää asioista, kaikki palvelun tarjoamiseen tarvittavat laitteet ja muut sijoitetaan myös sinne. Muille kuin haapajärven kuntalaisille edellä esitetystä menettelystä koituu kustannuksia ainakin matka sellaisia. Tällä tavalla haapajärvi pyrkii myös lisäämään vetovoimaansa potentiaalisena asuinkuntanä, koska palvelut siis ovat lähellä. Esimerkkinä leikkaus saliin yritetään varmasti hommata jos jonkinlaista kallista vempainta. Tällaisen väärinkäytön vuoksi kaikilla kunnilla tulee olla yhtä vahva edustus yhtymäkokouksessa. 4 4 4 ja 4. Kaikkein edullisinta olisi ostaa tarvittavat erikoispalvelut sellaisesta paikasta jossa tarjonta on jo olemassa.... Eli purkaa koko selänne ja kehittää omaa terveyskeskusta ja ostaa tarvittavia, todennäköisesti halvempia erikois palveluita sieltä missä ne ovat jo olemassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu