Vaikeat lauseet

"Hermiittinen matriisi on diagonalisoituva unitaarisella similaarimuunnoksella eli sen ominaisvektoreista voidaan muodostaa ortonormaali kanta." -Timo Eirola, Lineaarialgebran perusteet.

Ihan huvin vuoksi, laittakaa muita hankalia virkkeitä. Luulisi löytyvän ainakin oikeus- ja lääketieteellisestä ja tuotantotaloudesta, miksei mistä vaan. Vaikeaselkoisuutta saa aina helposti tulemaan pituudesta, joten valitkaa lyhyitä.
71932
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Yhdestä tutkimussuunnitelmasta löytyi aikamoinen virkehirviö:

"Tämän tutkimuksen tavoitteena on kuitenkin vain arvioida menetelmän käytännön toteuttamismahdollisuuksia varsinaisen käyttökelpoisuuden arvioinnin jäädessä muiden tutkimushankkeiden yhteydessä käytännön kokemukseen perustuen selvitettäväksi."

Äänestä

"Paasosen väitöskirja tarkastelee "kyberpuheen" rajoja feministisessä viitekehyksessä keskittyen kyberpuheen historiaan, muotoihin ja seurauksiin sekä sen yhteyksiin naisruumiin kuvauksiin ja sukupuolierojen merkityksellistämiseen."

Äänestä
  • Miten Paasoselle kävi? Joutuiko pöpilään vai minne? Ei tainnut kyseisessä tutkimuksessa olla päätä eikä häntää.

    Äänestä

  • Imettelijä kirjoitti:

    Miten Paasoselle kävi? Joutuiko pöpilään vai minne? Ei tainnut kyseisessä tutkimuksessa olla päätä eikä häntää.

    Sai väitöksestään laudaturin ja on erittäin arvostettu alansa tutkija.

    Äänestä

Mitä tuossa lauseessa on niin vaikeaa? Lineaariset objektit ovat hyvin käsitettäviä ihmismielessä. Matemaattisesti kirjoitettuna asia on kieltämättä paremmin avautuva.

Äänestä
  • Se että siinä on aika iso osa sanoista sellaisia joiden merkitys täytyy erikseen tietää/selvittää, eli eivät kuulu ns. yleiskieleen. Vaikeus ei ole lauserakenteessa vaan sisällön merkityksessä.

    Äänestä

Mitäs hankalaa tuossa lauseessa nyt muka on? Selvää pässinlihaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tkk:lainen kirjoitti:

"Hermiittinen matriisi on diagonalisoituva unitaarisella similaarimuunnoksella eli sen ominaisvektoreista voidaan muodostaa ortonormaali kanta." -Timo Eirola, Lineaarialgebran perusteet.

Ihan huvin vuoksi, laittakaa muita hankalia virkkeitä. Luulisi löytyvän ainakin oikeus- ja lääketieteellisestä ja tuotantotaloudesta, miksei mistä vaan. Vaikeaselkoisuutta saa aina helposti tulemaan pituudesta, joten valitkaa lyhyitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu