rektoseele

Olen 28-vuotias ei-synnyttänyt, kaikki vaivani viittaavat rektoseeleen. Voiko ei-synnyttäneellä olla rektoseeleä? Mietinpähän vaan... gynekologi ei ole ainakaan sellaista huomannut mutta kuinka sen voisi huomatakaan jos suoli on tyhjä? Auttakaa
21114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Gynekologi leikkasi aikanaan ihan eri vaivaa eli laskeumaa, kun selitin oireet hänelle, silloin leikkaus ei juurikaan sitten auttanut. Nyt kun uusiksi hakeuduin hoitoon, tutkittiin asia paremmin ja tuppeumasta olikin kyse. Eli kannattaa vaan hyvin tarkasti selittää oireet ja miten homma vaivaa, kyllä sitten apu löytyy. Minulla vaivat alkoivat kyllä synnytyksen yhteydessä, mutta mikseipä vaiva voi olla ei synnyttäneelläkin. Kait se on kudoksista kiinni enempi.

Äänestä
  • heips

    mulla vuosikausien vatsaoireilujen ( lähinnä elämää suurempi ummetus ) jälkeen tuo todettiin ja siten, että itse sitä lopulta rupesin epäilemään , kun kaikki kokeet, tutkimukset ja ruokavalio oli ok, mutta suoli aina ihan tukossa.

    nyt olen leikkausjonossa ja sitä ennen vielä joku läpivalaisututkimus. niin ja mullakaan ei synnytyksiä/raskauksia eikä ylipainoa, joten luultavasti ihan rakenteellinen heikkous eli paska säkä !!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei-synnyttänyt kirjoitti:

Olen 28-vuotias ei-synnyttänyt, kaikki vaivani viittaavat rektoseeleen. Voiko ei-synnyttäneellä olla rektoseeleä? Mietinpähän vaan... gynekologi ei ole ainakaan sellaista huomannut mutta kuinka sen voisi huomatakaan jos suoli on tyhjä? Auttakaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu