Pöytätapojen arvostusta

Hyvien pöytätapojen arvostusta sopisi lisätä meillä Suomessa. Tämänkin "Etiketti ja käytöstavat" -keskustelusivuston kirjoituksista ilmenee, että asia näkyy askarruttavan ihmisisä.

Enpä minäkään nyt ole mikään tapatieteen ja -taiteen varsinainen erityisasiantuntija. Silti mieleen tulee muutamia seikkoja. Ensinnäkin meillä Suomessa on aihetta palauttaa takaisiin arvoonsa ruokailu yhteisenä kodin tapahtumana. Aikaisempina aikoinahan niin oli. Sittemmin nyt myöhemmin ruokapöydästä on ruvettu poistumaan miten mieleen juolahtaa. Vanhat hyvät tavat on unohdettu. Ilmiö tulee esim. nuorison eteen konkreettisesti ulkomailla, jossa kunnioitetaan yhteisiä ruokailutuokioita. Suomalaisnuoret eivät meinaa millään tajuta, että muualla maailmalla esim. vaihto-oppilaskodeissa ei ole soveliasta lähteä ruokapöydästä pois heti ruuan pikaisen hotkimisen jälkeen.

Asia on vanhempien vastuulla, heidän kotikenttäänsä. Perheen yhteiset ruokailuhetket ja niitten arvostaminen vaikuttaa myönteisellä tavalla sekä vanhempien itsensä viihtyvyyteen että lasten kasvamiseen hyvät käytöstavat omaaviksi kunnon ihmisiksi. Kun näissäkin kirjoituksissa tulee esille, että perheen kesken esim. sisaruksilla ei ole edes aikuisena sellaisia pöytätapoja, että he viihtyisivät keskenään yhteisillä aterioilla, niin tilanne viittaa siihen, että semmoisen sisarusparven omat vanhemmat eivät ole huolehtineet aikanaan kotikasvatuksen siitä osasta. Toisaalta mikään ei estä ihmisiä opettelemasta hyviä tapoja vielä myöhemmälläkin iällä.

10

1662

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ulkomaista niinkuin

      Suomi olisi ainoa erillinen saareke niiden ulkopuolella. Siellä ulkomaillakin pöytätavat vaihtelevat suuresti ja ne vaihtelevat perheittäinkin. Ei voida kenellekkään opettaa sääntöjä että näillä pärjäät kaikkialla. Siksi vanhakantainen sääntöjen tankkaus että et voi nousta ennen muita jne. on typerää, kun niitä joka paikkaan soveltuvia sääntöjä ei ole. Joissain kodeissa pitää kaikkien syödä ruoka selkä suorana ruokasalissa käyttäen oikeita välineitä oikeaan ruokaan kun taas joissain kodeissa on ihan ok hotkaista perhepizza porukalla suoraan laatikosta TV:n katselun lomassa olohuoneen sohvalla. Kukaan ei voi sanoa että jompikumpi tavoista olisi jotenkin oikea tai väärä, se on sen perheen tapa ja rutiini johon vieraan tulisi mukautua. Miten sitten pärjätä näin erilaisissa ympäristöissä, mielestäni pelkästään maalaisjärjella. Eli nuorille pitää opettaa toisten huomioon ottamista ja selittää erilaisia ruoka- ja käyttäytymistapoja ja sitä että he todennäköisesti joutuvat elämässään ottamaan selvää siitä mitä tapaa mikäkin perhe käyttää pelkästään tekemällä havaintoja.

      • Suomi...

        ...ei ehkä ole täysin oikea lähestymistapa. Ruokailutavat eroavat monesti paljonkin eri kulttuureiden ja perheiden välillä. Kuitenkin olen sitä mieltä ja kokemuksesta tiedän, että yhteinen tekijä eri kulttuureissa (myös Suomessa) on perinteisesti se että pöydästä nouseminen ennen muita on epäkohteliasta. Tämän tavan opetteleminen ja sen omaksuminen oletusarvoiseksi toimintatavaksi ei siis ole lainkaan typerää, jos aikoo tutustua ihmisiin loukkaamatta heitä.

      • se kun muut
        Suomi... kirjoitti:

        jäävät siihen pöytään odottelemaan. Minä olen erittäin hidas syöjä. Sitten saattaa käydä niin että olen yksin syömässä ravintolassa ja siihen pöytään tulee muita tuttuja kanssa syömään. Yleensä he syövät ruokansa tosi nopeasti ja jäävät siihen sitten odottotelemaan että minä lopetan syömisen. Jolloin seuraa tukala tilanne koska tiedän etten voi lopettaa syömistä alle viiteentoista minuuttiin. En voi oikein sanoakkaan että voitte lähteä ennen minua, koska he voivat ottaa sen loukkauksena etten arvosta heidän seuraansa tai että patistaisin heitä töihin (jos kyseessä sattuu olemaan alaiseni, no nykyään ei sellaisia ole samassa kaupungissa). No yleensä sitten keskeytän oman ruokailun, mikä kyllä vituttaa suuresti, mutta enhän sitä kyllä ulospäin näytä.

      • tilanne...
        se kun muut kirjoitti:

        ...nyt on hieman erilainen kuin vaikkapa illallinen perheen kesken. Mutta kyllä mielestäni tuollaisessa tilanteessa voi ihan yksinkertaisesti mutta kohteliaasti sanoa, että on hidas syömään, eikä kohteliaisuuden takia tarvitse jäädä odottelemaan. Ja jos työkaverit siitä huolimatta viihtyvät pöydässä ja haluavat viettää loppuajan lounastaukoa siinä, niin haittaako se sinua? Jos haittaa, niin sinun on varattava koko pöytä itsellesi, mentävä yhden hengen pöytään tai ruokailtava muualla, ettei ylipäätään tuollaista tilannetta pääse syntymään.

      • eikä varauskaan onnistu
        tilanne... kirjoitti:

        Ja jos jään heidän jälkeen sinne istumaan niin siitä vain nousee seläntakana puheita kuinka se jäi taas sinne istumaan ja työaikaa kuluttamaan vaikka oli jo tullut ennen heitä.

    • h.moilanen

      ...hyötyä tollaisesta pokkuroinnista on? ei mitään. Onko nyt varmasti haarukka vasemmassa kädessä? naurettavaa. Jokainen syökööön silloin kuin haluaa ja nouskoon silloin kun huvittaa.

      • Ihmettelijä*

        >>>Mitä käytännön hyötyä tollaisesta pokkuroinnista on?

    • Kyllä asiallisen ja hyvän käytöksen noudattaminen ruokapöydässä ja yhtä lailla myös kahvi- ja teepöydässä kuuluu ihmisen yleissivistykseen myönteisenä piirteinä. Käytäydytään tilanteen mukaan. Tämän joustavuuden taidon omaksumisenkin pitäisi kuulua kotona saataviin elämän eväisiin.

      Mitä runsaammin me suomalaisetkin harrastamme henkevää ruokapöytäkulttuuria, sitä paremmin me itse viihdymme omassa elämässämme ja sitä myönteisempi mielikuva meistä muodostuu siinä lisäansiona esim. ulkomaalaisille tuttavillemme, ystävillemme.

      Asiaan kuuluu erityisesti lasten ja nuorten valveutuminen hyvin pöytätapoihin. Jo varttuvaisten oman terveydenkin kannalta on edullista tottua noudattamaan monipuolista ja terveellistä ravitsemusta. Siihen ei kuulu jatkuva nirsoilu ja "yäk"-ilmausten viljely eikä kunnon ruuan korvaaminen roskasyömisillä, karkeilla ja imelillä limpsoilla.

      Ehkä me suomalaiset voisimme pitää kiinni myös sivistyneestä ja kohtuullisesta alkoholin käytöstä. Ei meidän tarvitse ottaa ihanteeksi esim. venäläistä jatkuvan juopottelun tapaperinnettä. Toisaalta henkevä seuranpito ja antoisa ajatustenvaihto onnistuu mainiosti myös oluen viinin ja vaikkapa pikku napantereittenkin kanssa.

    • jossa usein vierailee

      isompiakin ryhmiä. Astiat blokataan kun kaikki ovat syöneet, ja aina on joku nainen (Useimiten) joka vaan juttelee ja näykkii annostaan huomioimatta, että hänen takiaan kaikki odottavat pääruokaansa, kokit odottavat keittiössä ja kiukuttelevat tarjoilijoille, etteikö niitä pääruokia jo saa laittaa esille?
      30-hengen porukka, koko keittiö, ja kaikki tarjoilijat odottavat, että se daami saisi salaattinsa noukittua ja voitaisiin pyytää pääruoat esille....

      • IAK

        ...olen kyllä huomannut saman, kun käytän asiakkaita ulkona. Ehkä nämä tv-sarjat kuten "kurjat kuppilat" tuovat taviksille tämmöisetkin asiat tietoisuuteen. Muulloin on vaikea asettua ravintola-ammattilaisen asemaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      724
      2361
    2. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      341
      1940
    3. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      24
      1846
    4. Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki

      Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o
      Maailman menoa
      9
      1649
    5. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1478
    6. Viesti miehelle

      Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise
      Ikävä
      12
      1012
    7. Nyt on sanottava että sattuu kipeästi

      Jos, sinä aikana kun olen kaivannut ja odottanut sinua ja olet tiennyt sen, niin jos valitsit toisen miehen. Katsot minu
      Ikävä
      17
      970
    8. Miksi rakastuit

      Kaivattuusi?
      Ikävä
      63
      845
    9. Teit asiat lopulta niin

      Ettei meillä ole ikinä mitään mahdollisuuksia toisiimme.
      Ikävä
      55
      830
    10. Jussi "Mestari" Halal-ahon sotilasarvo?

      Minä vuonna Jussille myönnettiin sotilasansiomitali? Vai myönnettiinkö Jussille sotilasansiomitalia lainkaan?
      Maailman menoa
      2
      788
    Aihe