eläminen ihmisen kanssa jolla on kaksisuuntainen mielialahäiriö on erittäin vaikeaa..se on sellaista ylä/ala mäkeä että ulkopuolinen ei sitä pysty käsittämään..itse olen kokenut sen.. ex-kumppanillani on tämä kyseinen sairaus..tälläinen ihminen ei pysty koskaan tietämään mitä haluaa ja kenen kanssa..
eläminen
kokemusta on
61422
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minä nimenomaan tiedän, mitä haluan ja kenen kanssa. Olen älykäs ja minulla on selkeä elämänkatsomus. Tukiverkostoa on, puoliso, sukulaiset ja ystävät. Kun en ole psykoosissa, olen helppo ja miellyttävä ihminen.
Keskustelut muiden mielenterveysongelmaisten kanssa ovat kiintoisia. Jollakin kaverilla on skitsoaffektiivinen häiriö, jollain ADHD ja niin edelleen. Pahimmillaan kaksi hullua pystyy ajamaan toisensa vielä hullummiksi, mutta parhaimmillaan keskusteluista on hyötyä molemmille osapuolille ja näin toimitaan vertaistukena.
Hei
Itselläni on 18-vuoden kokemus yhteiselosta puolison kanssa, jolla on kaksisuuntainen mielialahäiriö. Maniavaiheeseen kuuluu kaikenlainen sekoilu.Masennusvaiheeseen taas syvä katumus ja häpeän tunne maniassa tehdyistä tyhmyyksistä. Välillä eletään ihan normaalia elämää pidempiäkin jaksoja. Nyt lääkitys ollut pari viimeisintä vuotta vihdoinkin kohdallaan, ei enää pahoja maniavaiheita, mutta masennus tulee talvisin. Itse olen sitä mieltä, että kaksisuuntainen mielialahäiriö ei ole syy erota, moni vain tekee niin, ehkä se on helppo pakotie siitä tilanteesta. Itse en kuitenkaan pystyisi sairauden vuoksi eroa ottamaan.En voisi olla niin itsekäs. Olen tukenut puolisoa tässä sairaudessa, niinhän se on, että niin myötä - kuin vastoinkäymisissä yhdessä kuljetaan.
Rakastan avomiestäni , jolla on kaksisuuntainen mielialahäiriö, maaninen vaihe yleensä päällä. Olen tullut siihen tulokseen että tämän sairauden omaavat ovat herkempiä ja omaavat jonkun lahjan ja taidon jossa ovat todella hyviä.
Mietin vain kuka meistä ihmisistä on se " ns.hullu", omasta mielestäni maanis-drepressivinen ihminen on aivan tavallinen, oireet jotka eroavat "ns. tavallisen" ihmisen käytöksestä hoituvat hyvin ja pysyvät kurissa , kun löytyy oikea lääkitys. Elämä on elämistä varten : )
Lähdin selailemaan näitä keskusteluja koska itse löysin joku aika takaperin elämäni miehen. Sairastaa tätä kaksisuuntaista enkä ole koskaan antanut sen häiritä koska lääkitys tuntuu olevan kohdallaan. Itsekään en ymmärrä miksi nykypäivänä näistä asioista ei puhuta enempää, eihän se sairastuneen syy ole. Kaikki nämä epäilijät voivat sairastua itsekin koska vaan. Upea oli lukea viestisi, sinulla todellakin on arvot oikeassa järjestyksessä :) Itsekin olen ajatellut samoin että kerran täällä vaan eletään, miksei siis nautittaisi siitä kaikkine iloineen ja suruineen? Ja jos suruja ei olisi niin ne ilotkin menettäisivät ajan myötä merkityksensä. Kaikella on tarkoitus, mukavaa jatkoa sinulle ja kiitos viestistäsi. Sait hymyn huulilleni ja aina kun saa ihmisen kuin ihmisen hymyilemään voi olla tyytyväinen itseensä! :-D
Itselleni on diagnoosiin määritelty juuri tuo kaksisuuntainen mielialahäiriö, en ymmärrä millä perusteella se on määritelty koska mielialani eivät heilahtele ja kaikki on hyvin.
Varmaan tuollakin sairaudella on monelaisia määrityksiä, en tiedä, mutta en sovi lainkaan tuohon kuvaukseen.
No ehkä jotain oireita täytyy olla jos diagnoosi on? Onko sulla tapana tehdä esim. jotain kauppoja, mitkä ei joidenkin mielestä ole kovin järkeviä? Jotain pitää saada pian ja sitten myydäään pilkkahintaan pois.Onko sinulla vaikeutta pitää talouttasi aina kunnossa, siis raha-asioita? Onko jaksoja, esim. kesällä, jolloin riittää virtaa kuin pienellä pitäjällä ja koko ajan on jotain tehtävänä ,siis ei levähdä ollenkaan. Kesällä yöunet jää todella vähiin. Tuleeko sinusta tuolloin tunteeton, joka ei välitä läheisten mielipiteistä tuon taivaallista? Ovatko läheisesi sinusta huolestuneita, mutta et tunne itseäsi sairaaksi millään tavalla?Sitten kun ensilumi tulee maahan, alkaa väsymys. Ei jaksa kesäiseen olotilaan verrattuna mitään, kaverit ei jaksa kiinnostaa, päiväunia tuntuu riittävän tuon tuosta ja silti jaksaa nukkua 12 tunnin yöunet?Eikö mikään osunut? Oletko uskoton ja parisuhteesasi ongelmia? Entä koulutus/työ? Onko niissä lyhytjänteisyyttä, kaikki jää jollain tapaa kesken tai tulee jokin "odottamaton" ongelma, ja jää kesken. Jos vastasit kaikkeen ei, ihmettelen suuresti, mistä diagnoosi johtuu.