Lukekaa! Tosi tärkeää, ellette halua sukulaistenne/ystävienne kuolla!?!?

Nimetön

Hei kaikki! Isomummoni kertoi, jostain tuhkavedestä. Hänellä itsellään oli syövän alku, hän luki jostain lehdestä tuhkvedestä ja hankki sitä, syöpä parani. siinä lehdessä oli lukenut joten kuten näin: "Sain vain 1 viikon aikaa elää, kuulin tuhkavedestä, hankin sitä ja join, syöpäni parantui" Nyt te kaikki joiden sukulaiset/ystävät ovat saaneet syövän, koettakaa edes koittaa tuhkavettä, en tiedä mistä sitä saa, mutta kiihtelysvaarassa joku mies keitti sitä, mutta hänkin tuli jo vanhaksi eikä enää kait keitä!!

Uskoisin että tämä toimii, Jos sitä enää tehdään.*

8

6211

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei tepsinyt

      Joo tätä oli tapana käyttää joskus 60-luvulla syövänparantamiseen, mutta ei ainakaan minun sukalaaiseni kohdalla onnistunut. isä kertoi, että puhdisti jonkun uunin ja siellä poltti koivuhalkoja ja sitten keräsi tuhkat talteen ja sekoitti vesilasilliseen ruokalusikallisen tätä tuhkaa ja hänen äitinsä tätä joi päivittäin, mutta ei tepsinyt. Jostain isä oli tilannut ne ohjeet ja maksoi tietysti niistä.
      no kaikkea sitä omaiset aina yrittää...

      • voi ostaa

        luontaistuotekaupasta, maksaa muutaman euron paketti. Sitä keitetään ja suodatetaan tuhka pois ja luiosta otetaan mehun kanssa aamuin illoin, ohje on paketissa. Se emäksöi kehoa. Käytän sitä kuuriluonteisesti, vaikka minulla ei ole syöpää.


      • asia
        voi ostaa kirjoitti:

        luontaistuotekaupasta, maksaa muutaman euron paketti. Sitä keitetään ja suodatetaan tuhka pois ja luiosta otetaan mehun kanssa aamuin illoin, ohje on paketissa. Se emäksöi kehoa. Käytän sitä kuuriluonteisesti, vaikka minulla ei ole syöpää.

        että mummisi parani, mutta en valitettavasti usko sillä tuhkavedellä olleen kovin suurta merkitystä asian suhteen.

        kokeiltu on, ei auttanut. jotkut syövät vain ovat sellaisia ettei niiden edesä auta mikän.


    • ,..,m

      Tuskinpa pelkkä tuhkavesi auttaa. Jos sen lisäksi ahmii grillimakkaraa, kyljyksiä ja juo päälle kaljaa, niin mahdolliset hyödyt katoaa jo siinä.
      Vegaanius?

    • C37

      Koivuntuhkauutetta oma pappani sitä myös itse käyttää ja vakaasti uskoo että on sen ansiosta vielä hengissä hänellä on eturauhassyöpä.Minullekki aina sitä tuhkauutetta tyrkyttää,mutta en ole kertaakaan edes maistanut itse suosin ennen esim. tyrnimarjoja,raparperia jne. tiedä häntä sitten onko noista mitään hyötyä mihinkään....

      • Anonyymi

        uskoo ken haluaa, myös lääkärit tekee tätä tuhkajuomaa tuttvilleen. niiltä varmaan lähtisi luvat jos puhuisi sanaakaan asian puolesta.

        kokeilamisen arvoinen jo tuon PH jutun takia mistä paljon faktaa.

        ja tutkimusta on että sokeri ja puneiset lihat halvat rasva ovat todella pahasta, jokainen kerta.


    • Koivuntuhkakirjanen

      Ninä ostin vuodenvaihteessa Koivuntuhkakirjan nettikirjakaupasta. En vaan muista... no löytyi se osoite vielä, mut meni aikaakin löytää tää.

      http://www.terveydenmaailma.fi/kirjat.html

      Kelaa sivua alaspäin. Ihan alhaalla on se koivuntuhkakirja. Niin, koivuntuhkaa pitää käyttää tosi suuret annokset, kun on kyse syövästä.
      Koivuntuhkauutettakin voi ostaa. Luontaistuotekapuassa se on aika arvokasta. Tilasin sitten netin kautta joltain pertumaalaiselta yrittäjältä. Oli hurjasti halvempaa kuin paikallisessa Luontaistuotekaupassa.

      Kirja pitää sisällään henkilökohtaisia sairaus - ja paranemistapauksia. Sieltä löytää myös tuhkauutteen teko-ohjeetkin. Jos koivuntuhka kiinnostaa, kannattaa tuo kirjanen hankkia.

    • birchash

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      84
      7152
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      27
      7089
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      117
      6225
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5424
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      88
      5341
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5235
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      41
      5130
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4615
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      19
      3565
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      301
      3420
    Aihe