Hei, olen 17 vuotias, 160-senttinen lukiolaistyttö. Vielä kesäkuussa muistan painaneeni 53 kiloa. Paino oli noussut lomamatkan jälkeen, josta huolestuin ja päätin laihduttaa "muutaman kilon".
Nyt painan 42-43 kiloa. Olen siis laihduttanut 10 kiloa laskemalla lähes pakonomaisesti ruokien kalorimääriä, paastoamalla, jättämällä aterioita väliin ja harrastamalla päivittäin tunnin liikuntaa. Siirryin vähitellen myös kasvisruokaan.
Edellisenä vuonna eräs kouluni opettajista varoitti minua, että saattaisin olla taipuvainen anoreksiaan. Ajatus huvitti minua! Minäkö? Opettajan mielestä olin kunnianhimoinen ja saavutuskeskeinen, mutta lisäksi minulla on erittäin huono itsetunto. Vaarallinen yhdistelmä.
En ole enää täysin varma hallittsenko painoani, sillä kilojen karistus jatkuu. En kykene syömään mahaani täyteen ahdistumatta, enkä millään halua palata tavallisiin ruokatottumuksiin, kuten rasvan käyttämiseen ruanlaitossa ja leivän päällä (esimerkiksi). Liikunta on myös pakonomaista; minun on pakko päästä päivittäin ulos juoksemaan ja "kuluttamaan syömisiäni". Tiedän, että minulla on jo keskivaikea alipaino, mutta painon nousu saa minut tuntemaan, että menetän täysin elämäni kontrollin.
Tässäkö sitä muka jo ollaan? Syömishäiriö? Vai normaalia nuoruuden ailahtelua?
Nyt painan 42-43 kiloa. Olen siis laihduttanut 10 kiloa laskemalla lähes pakonomaisesti ruokien kalorimääriä, paastoamalla, jättämällä aterioita väliin ja harrastamalla päivittäin tunnin liikuntaa. Siirryin vähitellen myös kasvisruokaan.
Edellisenä vuonna eräs kouluni opettajista varoitti minua, että saattaisin olla taipuvainen anoreksiaan. Ajatus huvitti minua! Minäkö? Opettajan mielestä olin kunnianhimoinen ja saavutuskeskeinen, mutta lisäksi minulla on erittäin huono itsetunto. Vaarallinen yhdistelmä.
En ole enää täysin varma hallittsenko painoani, sillä kilojen karistus jatkuu. En kykene syömään mahaani täyteen ahdistumatta, enkä millään halua palata tavallisiin ruokatottumuksiin, kuten rasvan käyttämiseen ruanlaitossa ja leivän päällä (esimerkiksi). Liikunta on myös pakonomaista; minun on pakko päästä päivittäin ulos juoksemaan ja "kuluttamaan syömisiäni". Tiedän, että minulla on jo keskivaikea alipaino, mutta painon nousu saa minut tuntemaan, että menetän täysin elämäni kontrollin.
Tässäkö sitä muka jo ollaan? Syömishäiriö? Vai normaalia nuoruuden ailahtelua?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sinulla on tyypilliset anoreksian oireet. Onneksi olet itsekin huomannut tilanteesi. Mene juttelemaan terveydenhoitajan kanssa. Sinulla on hyvät mahdollisuudet kääntää kaikki terveempään suuntaan, jos nyt saat apua. Muuten älä ole yhtään häpeissäsi, että sinulle on käynyt näin. Tuo on tuttuakin tutumpi tarina.
Voi, kokemuksen syvällä rintaäänella, älä leiki terveydelläsi! En tajunnut itse sitä, ennenkuin sitten annoin itseni sairastua syvälle anoreksiaan. Anoreksia vei elämästäni liiian suuren osan, elin kuin jossain pimennossa. Perhesuhteeni kärsivät pahasti, ja vasta nyt tajuan, mitä olen saanut aikaan. Miten olinkaan niin itsekäs, että elämässäni oli tärkeää enää kalorit ja laihtuminen.
Tajusin sitten jossain vaiheessa, etten voi elää näin lopun elämääni, mutta paraneminen on aina sitä vaikeampaa, mitä kauemmin on sairastanut. Ja sulla on vielä hyvät mahdollisuudet saada elämä raiteilleen! Etkai halua muistella parasta aikaa elämässäsi eli nuoruttaasi, kuinka vietit sen vain keskittymällä omaan napaasi ja syömiisi ruokiin? Voi kun saisin sinut tajuamaan, miten vaikea sairaus anoreksia on, ja voi tehdä kropallesi parantumattomia muutoksia.
Et varmaan halua, että hiuksesi haihtuvat olemattomiin, sydän reistailee ja luut alkavat katkeilla jo 25vuotiaana?
Mene puhumaan koulun terkkarille heti huomenna! Koskaan ei ole liian myöhäistä! Vaikka et ehkä nyt tätä tajua, niin tajuat sen myöhemmin, joko sairaalapotilaana ja elämänsä menettäneenä, tai terveenä hyvinvoivana aikuisena.
..mutta painon nousu saa minut tuntemaan, että menetän täysin elämäni kontrollin..
tunnollinen, kunnianhimoinen, täydellisyyden tavoitteluun taipuva, siinä muutamia ominaisuuksiasi varmaan.
Oletko mahdollisesti sitä mieltä, että hallitsemalla omaa ruumistasi syömälla/syömattömyydella pystyt ainakin hallitsemaan kehoasi. Se nostaa itsetuntoasi.
Mutta ystävä hyvä, jos jatkat jokainen anorektikko tietää, että se on harhaa, se on sairautta. Siten syrjäytät ja ikäänkuin kuoletat tunne-elämäsi, joka näivettyy vähitellen kun kaikki alkaa pyöriä ruoan ympärillä.
Hae apua, mitään hävettävää ja menetettävää ei ole, vain voitettavaa. Saat takaisin elämäsi.