Suomen ja Viron suhteet kriisissä?
104
3859
Vastaukset
- traumaattisesti
Suomi ja Viro ovat täysin erilaisia valtioita.
Viro vaikuttaa anteeksi vain, typerältä ja moukkamaiselta. Sen moraalikäsitykset ovat poikkeavat ja sen oikeudenmukaisuustaju ei sisällä itsekritiikkiä. En tiedä mikä osuus uskonnolla tai paremminkin sen puuttumisella virolaisten kasvatuksesta on tähän jne...
Jotenkin toivoisi, että Viro kasvaisi ulos menneisyytensä traumaattisesta ruotimisesta ja tunnustaisi tosiasiat. Nyt se yrittää kirjoittaa historiaansa ja epärehellisyys ärsyttää länttä.- uskoa, että
virossa halutaan uskoa, että neuvostoliiton naapurissa eläminen olisi ollut suomen kansalle ja suomalaisille samanlainen traumaattinen kokemus, mitä oli neuvostoliitossa eläminen virolaisille.
virossa nostetaan koko ajan esille suomettuminen jota yritetään pitää samanlaisena traumaattisena kokemuksena koko kansalle, kuin mitä neuvostomiehitys oli virolaisille.
eihän suomenttuminen koskettanut tavallista kansaa millään tavoin suomessa. vaaleissa valittiin ei-sosialistisia puolueita eduskuntaan ja useimmiten ei-sosialistit taisivat myös olla enemmistönä. suomen poliitikot ja liike-elämä pelasivat kyllä vaarallista peliä neuvostoliiton kanssa.
virossa arvoidaan jopa 10% vironkielisestä väestöstä olleen -70, -80 luvuilla jollain tavoin KGB:n hyväksi työskenteleviä. varmasti tästä on jäänyt myös viron kansan sisälle sellainen trauma, mitä yritetään lievittää vielä 50 vuoden kuluttuakin. työskenneltiin miehittäjän hyväksi omaa kansaa vastaan! tämä selittää myös herkkänahkaisuuden kaikelle arvostelulle. virolaisten pitäis ehkä siivota omat kaappinsa, ennenkuin arvostelevat suomen toimia. miten on mahdollistä, että viron pääministerinä on neuvostoaikainen kommunisti ja viron EU komissaarina on neuvostoaikainen kommunisti? tämä näyttää sitä, että virolaisilla on kadonnut käsitys siitä, että kommunistit oli miehittäjän hyväksi työskentelijöitä. jotkin EU maat on yrittäneet julistaa kommunismin samanlaiseksi rikokseksi kuin natsismin. miten tälläisen rikollijärjestön toimintaan osallistuneet voi toimia virossa johtavilla paikoilla?
suomen kansa selvisi neuvostoajasta "henkisesti puhtaana", mutta selvisikö viron kansa? - kummalised
uskoa, että kirjoitti:

suomen kansa selvisi neuvostoajasta "henkisesti puhtaana", mutta selvisikö viron kansa?_suomen kansa selvisi neuvostoajasta "henkisesti puhtaana", mutta selvisikö viron kansa?_
Mnjaa, need teie *kuulsad ja kummalised* ajakirjanikud pole kunagi sõna võtnud okupatsiooniajal ning kritiseerinud siis meie elu.
Või polnudki midagi kritiseerida? Kõik oli nende arvates siis tore ja aina paremaks läks?
Ning aeg sai kritiseerimiseks küps just viimased paar aastat?
Huvitav, miks? - pole soomes
kummalised kirjoitti:
_suomen kansa selvisi neuvostoajasta "henkisesti puhtaana", mutta selvisikö viron kansa?_
Mnjaa, need teie *kuulsad ja kummalised* ajakirjanikud pole kunagi sõna võtnud okupatsiooniajal ning kritiseerinud siis meie elu.
Või polnudki midagi kritiseerida? Kõik oli nende arvates siis tore ja aina paremaks läks?
Ning aeg sai kritiseerimiseks küps just viimased paar aastat?
Huvitav, miks?kuulsad ja kummalised pole soomes kuulsad.
näistä bäckmaneista ym. ei tiedä suomaisista 99,99999% yhtään mitään. ei ole kuullutkaan. samat 99,99999% ei hyväksyisi näitä kirjoituksia, jos olisi niistä kuullut. suomalaiset tietää, että neuvostoliitto miehitti viron ja yritti miehittää myös suomen. miten virossa voidaan luulla, että tätä suomessa ei tiedettäisi?
sen vuoksi on aika kummallista, miksi näille huuhaa tutkijoille, jotka haluaa myydä kirjojaan mahdollisiimman paljon, annetaan virossa niin suuri julkisuus.
nämä huuhaat tietää kuinka herkkänahkaisia ja postsosialistisista traumoista kärsiviä virolaiset on?
eikö nämä maanne johdossa olevat kommunistit pääministerit ja komissaarit tehneet virolle enemmän vahinkoa neuvostoaikana kuin jokin puolihullu suomenruotsalainen "tutkija"? - teate
pole soomes kirjoitti:
kuulsad ja kummalised pole soomes kuulsad.
näistä bäckmaneista ym. ei tiedä suomaisista 99,99999% yhtään mitään. ei ole kuullutkaan. samat 99,99999% ei hyväksyisi näitä kirjoituksia, jos olisi niistä kuullut. suomalaiset tietää, että neuvostoliitto miehitti viron ja yritti miehittää myös suomen. miten virossa voidaan luulla, että tätä suomessa ei tiedettäisi?
sen vuoksi on aika kummallista, miksi näille huuhaa tutkijoille, jotka haluaa myydä kirjojaan mahdollisiimman paljon, annetaan virossa niin suuri julkisuus.
nämä huuhaat tietää kuinka herkkänahkaisia ja postsosialistisista traumoista kärsiviä virolaiset on?
eikö nämä maanne johdossa olevat kommunistit pääministerit ja komissaarit tehneet virolle enemmän vahinkoa neuvostoaikana kuin jokin puolihullu suomenruotsalainen "tutkija"?_näistä bäckmaneista ym. ei tiedä suomaisista 99,99999% yhtään mitään. ei ole kuullutkaan._
Nüüd teate.
Tänu nende kirjutistele.
Ka soome meediast käivad nende nimed läbi.
Ärge ainult öelge, et te ei loe lehti. - veini
teate kirjoitti:
_näistä bäckmaneista ym. ei tiedä suomaisista 99,99999% yhtään mitään. ei ole kuullutkaan._
Nüüd teate.
Tänu nende kirjutistele.
Ka soome meediast käivad nende nimed läbi.
Ärge ainult öelge, et te ei loe lehti.Olen täällä virossa itsekkin jo toistakymmentä vuotta asustellut, ja näen nämä molemmat kirjoittajat entisinä vasemiston edustajina, jotka eivät enää ole yhtään mitään, niinpä pitääkin keksiä jotakin paskaa, että huomattaisiin! Mikäli tolla paskalla rikkaaksi tullaan, niin aika kevyet on perusteet..olen tässä jo muutamia kertoja aikanaan maininnut, että suomalaiset olivat mukana pronssipatsaan siirrossa..eli ei tässä paljon entisten suomalaisten kommunistien huuhtelut auta..tietenkin he vieläkin haluasiavat vanhasta tottumuksesta, että Venäläiset täyttäisivät maan..
veini - ...........................
länsimaalainen ja he jopa kritisoivat, että meidän länsimaistuminen on jäänyt kesken. Ikään kuin me olisimme aloittaneet länsimaalaistumisen samaan aikaan Viron kanssa. Me olemme olleet rehellisesti kapitalistinen ja protestanttinen maa aina. Vuodesta 1917 saakka olemme myös olleet selkeästi Länsimaa ja sitä ennen olimme länsimaa 700 vuotta Ruotsin yhteydessä vuoteen 1809 saakka. Siinä on länsimaalaisuutta tarpeeksi. Länsimaalaisen elintason Suomi saavutti jo 1960-luvulla. Mutta Viro pyrkii olemaan arvoisaan hyvin amerikkalainen ja he näkevät oman maansa ikään kuin Washingtonista käsin katsottuna. Fyysisesti ovat täällä, mutta henkisesti melkeinpä Hawaijilla.
Sydämessään virolaiset halveksivat suomalaisia, mutta samalla tuntevat alemmuutta, mikä on järkyttävän outo ristiriita. Suomalaiset pitävät virolaisista enemmän kuin virolaiset suomalaisista ja sen takia meidän poliittista eliittiä hämmentää se, että virolaiset aina ylintä valtiojohtoa myöten torjuvat suomalaiset. Heillä on toki siihen oikeus, mutta kun etelästä satelee poliitikoillemme koko ajan iskuja vasten kasvoja, on sillä tuhoisa vaikutus suomalaisiin. Me suomalaiset olemme sitkeitä ja lempeitä. Mutta meidänkin kärsivällisyytemme loppuu jossain vaiheessa. Ennustan, että joku Suomen ja Viron suhteet romahtavat täysin, tai sitten ne korjaantuvat virolaisten aloitteesta. - veini
........................... kirjoitti:
länsimaalainen ja he jopa kritisoivat, että meidän länsimaistuminen on jäänyt kesken. Ikään kuin me olisimme aloittaneet länsimaalaistumisen samaan aikaan Viron kanssa. Me olemme olleet rehellisesti kapitalistinen ja protestanttinen maa aina. Vuodesta 1917 saakka olemme myös olleet selkeästi Länsimaa ja sitä ennen olimme länsimaa 700 vuotta Ruotsin yhteydessä vuoteen 1809 saakka. Siinä on länsimaalaisuutta tarpeeksi. Länsimaalaisen elintason Suomi saavutti jo 1960-luvulla. Mutta Viro pyrkii olemaan arvoisaan hyvin amerikkalainen ja he näkevät oman maansa ikään kuin Washingtonista käsin katsottuna. Fyysisesti ovat täällä, mutta henkisesti melkeinpä Hawaijilla.
Sydämessään virolaiset halveksivat suomalaisia, mutta samalla tuntevat alemmuutta, mikä on järkyttävän outo ristiriita. Suomalaiset pitävät virolaisista enemmän kuin virolaiset suomalaisista ja sen takia meidän poliittista eliittiä hämmentää se, että virolaiset aina ylintä valtiojohtoa myöten torjuvat suomalaiset. Heillä on toki siihen oikeus, mutta kun etelästä satelee poliitikoillemme koko ajan iskuja vasten kasvoja, on sillä tuhoisa vaikutus suomalaisiin. Me suomalaiset olemme sitkeitä ja lempeitä. Mutta meidänkin kärsivällisyytemme loppuu jossain vaiheessa. Ennustan, että joku Suomen ja Viron suhteet romahtavat täysin, tai sitten ne korjaantuvat virolaisten aloitteesta.Erittäin hyvin luonehdittu asioita, tämä ei kutenkaan pois sulje erittäin vaikeita ongelmia vironvenäläisväestön suhteen, niissä on omat kiemuransa, mihin tuovat voimakkaan lisämausteen Putinin pojat, sekä Viroa ulkopoliittisiin tarkoituksiinsa käyttävä Venäjän valtaeliitti. Viro jakaantuu myöskin sisältään kahteen ryhmitymään, on Savisaaren ryhmä joka kallistelee voimakkaasti Venäjän suuntaan, ja sitten tämä toinen porukka, vielä pitäisi jotenkin suhtautua Suomeen, molemmilla ryhmillä on kuitenkin muuten samanlainen ajatusmalli suomalaisista, vaikka sisäpolitiikassa erot ovatkin suuret, aika kaksijakoista.
veini - ..............................
veini kirjoitti:
Erittäin hyvin luonehdittu asioita, tämä ei kutenkaan pois sulje erittäin vaikeita ongelmia vironvenäläisväestön suhteen, niissä on omat kiemuransa, mihin tuovat voimakkaan lisämausteen Putinin pojat, sekä Viroa ulkopoliittisiin tarkoituksiinsa käyttävä Venäjän valtaeliitti. Viro jakaantuu myöskin sisältään kahteen ryhmitymään, on Savisaaren ryhmä joka kallistelee voimakkaasti Venäjän suuntaan, ja sitten tämä toinen porukka, vielä pitäisi jotenkin suhtautua Suomeen, molemmilla ryhmillä on kuitenkin muuten samanlainen ajatusmalli suomalaisista, vaikka sisäpolitiikassa erot ovatkin suuret, aika kaksijakoista.
veinivirolaisella eliitillä sitten on suomalaisiin? Tuntuu, että Suomi on Virolle jonkinlainen kompastuskivi ja raastinrauta. Virolaiset seisovat pystyssäpäin Lännen suuntaan, Idän suuntaan heillä on selvät sävelet, mutta Pohjoinen saa virolaisissa kaikesta päätellen aikaan syvää henkistä tuskaa, komplekseja ja pahaa mieltä. Suomalaisten edessä virolaiset ovat edelleen polvillaan, kädet nyrkissä ja kyyneleet silmissä. :) Se on himputin outoa. Mikä meissä suomalaisissa on niin kauheaa ja pelottavaa? Olemme mekin pieni kansa jne. Miksi virolaiset vetävät herneen nenään kaikesta suomalaisesta?
Ainoastaan ylin kulttuurieliitti molemmissa maissa tajuaa, mitä se merkitsee kun veljeskansat löytävät jälleen toisensa. Virolaiset ja suomalaiset ovat toisensta kanssa enemmän tekemisissä kuin mitkään muut kansat ovat toistensa kanssa ja silti iso osa virolaisista, sanotaan se nyt kiertelemättä, vihaa suomalaisia aivan mielettömästi. - henkisesti olemme?
........................... kirjoitti:
länsimaalainen ja he jopa kritisoivat, että meidän länsimaistuminen on jäänyt kesken. Ikään kuin me olisimme aloittaneet länsimaalaistumisen samaan aikaan Viron kanssa. Me olemme olleet rehellisesti kapitalistinen ja protestanttinen maa aina. Vuodesta 1917 saakka olemme myös olleet selkeästi Länsimaa ja sitä ennen olimme länsimaa 700 vuotta Ruotsin yhteydessä vuoteen 1809 saakka. Siinä on länsimaalaisuutta tarpeeksi. Länsimaalaisen elintason Suomi saavutti jo 1960-luvulla. Mutta Viro pyrkii olemaan arvoisaan hyvin amerikkalainen ja he näkevät oman maansa ikään kuin Washingtonista käsin katsottuna. Fyysisesti ovat täällä, mutta henkisesti melkeinpä Hawaijilla.
Sydämessään virolaiset halveksivat suomalaisia, mutta samalla tuntevat alemmuutta, mikä on järkyttävän outo ristiriita. Suomalaiset pitävät virolaisista enemmän kuin virolaiset suomalaisista ja sen takia meidän poliittista eliittiä hämmentää se, että virolaiset aina ylintä valtiojohtoa myöten torjuvat suomalaiset. Heillä on toki siihen oikeus, mutta kun etelästä satelee poliitikoillemme koko ajan iskuja vasten kasvoja, on sillä tuhoisa vaikutus suomalaisiin. Me suomalaiset olemme sitkeitä ja lempeitä. Mutta meidänkin kärsivällisyytemme loppuu jossain vaiheessa. Ennustan, että joku Suomen ja Viron suhteet romahtavat täysin, tai sitten ne korjaantuvat virolaisten aloitteesta.Kas sa inimene saad juba kord aru, et Eesti on Eesti ja Soome on Soome.
Kaks erinevat riiki, erinevad inimesed, erinev taust, erinev minevik, erinev tee.
Ka peredes on kahel vennal erinev elutee. Miks peab üks ahistama teist ning ei anna talle hingamisruumi? - ..............................
henkisesti olemme? kirjoitti:
Kas sa inimene saad juba kord aru, et Eesti on Eesti ja Soome on Soome.
Kaks erinevat riiki, erinevad inimesed, erinev taust, erinev minevik, erinev tee.
Ka peredes on kahel vennal erinev elutee. Miks peab üks ahistama teist ning ei anna talle hingamisruumi?Suomessa asuu kymmeniä tuhansia virolaisia ja Helsingissä, missä itse asun, heitä on aivan erityisen paljon. Tosin suomenvirolaiset ovat useimmat aika suomalaistuneita, mutta heidän asenteensa ovat sisimmässä aikalailla samanlaisia kuin vironvirolaisilla. Lisäksi mediamme käsittelee virolaisten vihamielistä suhtautumista suomalaisiin melkein viikottain. Me todellakin tiedämme, ettei meistä Virossa pidetä.
Virolla on oikeus kulkea omaa tietään, mutta miksi Viro potkii Suomea päähän siltä omalta tieltään? - me tiedämme
.............................. kirjoitti:
Suomessa asuu kymmeniä tuhansia virolaisia ja Helsingissä, missä itse asun, heitä on aivan erityisen paljon. Tosin suomenvirolaiset ovat useimmat aika suomalaistuneita, mutta heidän asenteensa ovat sisimmässä aikalailla samanlaisia kuin vironvirolaisilla. Lisäksi mediamme käsittelee virolaisten vihamielistä suhtautumista suomalaisiin melkein viikottain. Me todellakin tiedämme, ettei meistä Virossa pidetä.
Virolla on oikeus kulkea omaa tietään, mutta miksi Viro potkii Suomea päähän siltä omalta tieltään?_No kyllähän minä tiedän._
Ahah, siin on siis jälle see veini poolt mainitud kurikuulus sõna *minä tiedän* :)))
_Me todellakin tiedämme, ettei meistä Virossa pidetä._
Ahah, et seekord siis lausa *me tiedämme* :))) - ..............................
me tiedämme kirjoitti:
_No kyllähän minä tiedän._
Ahah, siin on siis jälle see veini poolt mainitud kurikuulus sõna *minä tiedän* :)))
_Me todellakin tiedämme, ettei meistä Virossa pidetä._
Ahah, et seekord siis lausa *me tiedämme* :)))MINAMINAMINA? No minä olen se ISOEGOISOEGOISOEGO. Kyllähän sinä tiedät ja ennen kaikkea, MINÄ tiedän. :)
- veini
.............................. kirjoitti:
Suomessa asuu kymmeniä tuhansia virolaisia ja Helsingissä, missä itse asun, heitä on aivan erityisen paljon. Tosin suomenvirolaiset ovat useimmat aika suomalaistuneita, mutta heidän asenteensa ovat sisimmässä aikalailla samanlaisia kuin vironvirolaisilla. Lisäksi mediamme käsittelee virolaisten vihamielistä suhtautumista suomalaisiin melkein viikottain. Me todellakin tiedämme, ettei meistä Virossa pidetä.
Virolla on oikeus kulkea omaa tietään, mutta miksi Viro potkii Suomea päähän siltä omalta tieltään?Ilmoitan näin sivumennen, että vastan vain omista kirjoituksistani, enkä kirjoita monella nikillä, voin tietää, mutten tässä tapauksessa valitettavasti tiedä:)
veini - :))))
.............................. kirjoitti:
MINAMINAMINA? No minä olen se ISOEGOISOEGOISOEGO. Kyllähän sinä tiedät ja ennen kaikkea, MINÄ tiedän. :)
Tere ISOEGOISOEGOISOEGO.
Kas saunas juba käidud?
MINA tean, sa käisid...:) - ..............................
:)))) kirjoitti:
Tere ISOEGOISOEGOISOEGO.
Kas saunas juba käidud?
MINA tean, sa käisid...:)En pidä kovin paljon saunasta. Kävin viimeksi saunassa puoli vuotta sitten. :)
- ei suomalaiset nyt niin
........................... kirjoitti:
länsimaalainen ja he jopa kritisoivat, että meidän länsimaistuminen on jäänyt kesken. Ikään kuin me olisimme aloittaneet länsimaalaistumisen samaan aikaan Viron kanssa. Me olemme olleet rehellisesti kapitalistinen ja protestanttinen maa aina. Vuodesta 1917 saakka olemme myös olleet selkeästi Länsimaa ja sitä ennen olimme länsimaa 700 vuotta Ruotsin yhteydessä vuoteen 1809 saakka. Siinä on länsimaalaisuutta tarpeeksi. Länsimaalaisen elintason Suomi saavutti jo 1960-luvulla. Mutta Viro pyrkii olemaan arvoisaan hyvin amerikkalainen ja he näkevät oman maansa ikään kuin Washingtonista käsin katsottuna. Fyysisesti ovat täällä, mutta henkisesti melkeinpä Hawaijilla.
Sydämessään virolaiset halveksivat suomalaisia, mutta samalla tuntevat alemmuutta, mikä on järkyttävän outo ristiriita. Suomalaiset pitävät virolaisista enemmän kuin virolaiset suomalaisista ja sen takia meidän poliittista eliittiä hämmentää se, että virolaiset aina ylintä valtiojohtoa myöten torjuvat suomalaiset. Heillä on toki siihen oikeus, mutta kun etelästä satelee poliitikoillemme koko ajan iskuja vasten kasvoja, on sillä tuhoisa vaikutus suomalaisiin. Me suomalaiset olemme sitkeitä ja lempeitä. Mutta meidänkin kärsivällisyytemme loppuu jossain vaiheessa. Ennustan, että joku Suomen ja Viron suhteet romahtavat täysin, tai sitten ne korjaantuvat virolaisten aloitteesta.kiinnostavia otuksia ole, jotta virolaiset jaksaisivat teidän ja egojenne välisiä painiotteluja jatkuvasti seurailla.
Maailmassa tapahtuu paljon muuta mielenkiintoisempaa. Koettakaa nyt kasvaa ja länsimaistua tekin, ollaanhan sentään toisella vuosituhannella jo. - ..............................
veini kirjoitti:
Ilmoitan näin sivumennen, että vastan vain omista kirjoituksistani, enkä kirjoita monella nikillä, voin tietää, mutten tässä tapauksessa valitettavasti tiedä:)
veinitrolli? Olen huomannut, että palstalla on virolaisia, jotka naurrivat pienestä vedätyksestä... ;)
- ..............................
ei suomalaiset nyt niin kirjoitti:
kiinnostavia otuksia ole, jotta virolaiset jaksaisivat teidän ja egojenne välisiä painiotteluja jatkuvasti seurailla.
Maailmassa tapahtuu paljon muuta mielenkiintoisempaa. Koettakaa nyt kasvaa ja länsimaistua tekin, ollaanhan sentään toisella vuosituhannella jo.me ollaan niin tylsiä. Kukapa ei tylsimyksiä potkisi päähän. :)
Eivät virolaiset seuraakaan Suomea, koska pitävät meitä jonkinlaisina puolikomministeina kaikkia. - terve..
.............................. kirjoitti:
En pidä kovin paljon saunasta. Kävin viimeksi saunassa puoli vuotta sitten. :)
Aga ikkagi käisid..MINA teadsin, et käisid, mis sest et pool aastat tagasi...:)
Aga ega sul nüüd ometi sammal pole selga kasvanud? :) - ...........................
terve.. kirjoitti:
Aga ikkagi käisid..MINA teadsin, et käisid, mis sest et pool aastat tagasi...:)
Aga ega sul nüüd ometi sammal pole selga kasvanud? :)Kesällä on kiva käydä järven rannalla saunassa ja sen jälkeen voi mennä uimaan. Puusauna on paljon nautinnollisempi kuin sähkösauna. Minä käyn punttisalilla, jossa sammalet karisee pois. :)
- on...
........................... kirjoitti:
Kesällä on kiva käydä järven rannalla saunassa ja sen jälkeen voi mennä uimaan. Puusauna on paljon nautinnollisempi kuin sähkösauna. Minä käyn punttisalilla, jossa sammalet karisee pois. :)
_Puusauna on paljon nautinnollisempi kuin sähkösauna._
Sul on õigus.
SINA tead...:) - ..............................
on... kirjoitti:
_Puusauna on paljon nautinnollisempi kuin sähkösauna._
Sul on õigus.
SINA tead...:)Ei sille mitään voi, jos tietää. :(
- kui tead
.............................. kirjoitti:
Ei sille mitään voi, jos tietää. :(
ja ära kurvasta kui ei tea.:)
- ..............................
kui tead kirjoitti:
ja ära kurvasta kui ei tea.:)
että meidän suomalaisten ei aina pitäisi "tietää" joitakin asioita. :)
- lämpimästi
.............................. kirjoitti:
että meidän suomalaisten ei aina pitäisi "tietää" joitakin asioita. :)
Sel puhul tasub teha klõps! ja juhe kahe kõrva vahelt välja...:)
- ..............................
lämpimästi kirjoitti:
Sel puhul tasub teha klõps! ja juhe kahe kõrva vahelt välja...:)
Siis haluaisit löydä minua kahden ihmisen välissä? Anteeksi, osaan viroa pikkuisen heikonlaisesti... :D
- että...
.............................. kirjoitti:
Siis haluaisit löydä minua kahden ihmisen välissä? Anteeksi, osaan viroa pikkuisen heikonlaisesti... :D
Vahest tasub lihtsalt ennast elämän melust välja lülitada.:)
- ..............................
että... kirjoitti:
Vahest tasub lihtsalt ennast elämän melust välja lülitada.:)
mennä jonnekin vironkielen kurssille, kun en tajua mitään, mitä kirjoitat. :D Tai sitten kirjoitat tahallasi monimutkaisesti, veini... ;)
- Ei pea paikka
........................... kirjoitti:
länsimaalainen ja he jopa kritisoivat, että meidän länsimaistuminen on jäänyt kesken. Ikään kuin me olisimme aloittaneet länsimaalaistumisen samaan aikaan Viron kanssa. Me olemme olleet rehellisesti kapitalistinen ja protestanttinen maa aina. Vuodesta 1917 saakka olemme myös olleet selkeästi Länsimaa ja sitä ennen olimme länsimaa 700 vuotta Ruotsin yhteydessä vuoteen 1809 saakka. Siinä on länsimaalaisuutta tarpeeksi. Länsimaalaisen elintason Suomi saavutti jo 1960-luvulla. Mutta Viro pyrkii olemaan arvoisaan hyvin amerikkalainen ja he näkevät oman maansa ikään kuin Washingtonista käsin katsottuna. Fyysisesti ovat täällä, mutta henkisesti melkeinpä Hawaijilla.
Sydämessään virolaiset halveksivat suomalaisia, mutta samalla tuntevat alemmuutta, mikä on järkyttävän outo ristiriita. Suomalaiset pitävät virolaisista enemmän kuin virolaiset suomalaisista ja sen takia meidän poliittista eliittiä hämmentää se, että virolaiset aina ylintä valtiojohtoa myöten torjuvat suomalaiset. Heillä on toki siihen oikeus, mutta kun etelästä satelee poliitikoillemme koko ajan iskuja vasten kasvoja, on sillä tuhoisa vaikutus suomalaisiin. Me suomalaiset olemme sitkeitä ja lempeitä. Mutta meidänkin kärsivällisyytemme loppuu jossain vaiheessa. Ennustan, että joku Suomen ja Viron suhteet romahtavat täysin, tai sitten ne korjaantuvat virolaisten aloitteesta."Sydämessään virolaiset halveksivat suomalaisia, mutta samalla tuntevat alemmuutta, mikä on järkyttävän outo ristiriita. Suomalaiset pitävät virolaisista enemmän kuin virolaiset suomalaisista ...".
Mis mõõdupuuga seda mõõdetakse?
Kas räägid eestlastest üldse või Soome eestlastest?
Arvan, et Eesti eestlane ei tunne eriti huvi, mis Soomes juhtub. Ega ka Eesti ajakirjandus suurt midagi ei kirjuta, ikka need sündmused, mis Soome enda ajalehtedes ykkösuudised on.
Kui räägid Soomes elavatest eestlastest, siis miks sa arvad, et vihatakse rahvast, kellega koos elatakse ja töötatakse?
Enda kohta võin öelda, et ei vihka mingit rahvust ega tunne ei "ülemust ega alemust" seepärast, et eestlane olen. - Anonyymi
uskoa, että kirjoitti:
virossa halutaan uskoa, että neuvostoliiton naapurissa eläminen olisi ollut suomen kansalle ja suomalaisille samanlainen traumaattinen kokemus, mitä oli neuvostoliitossa eläminen virolaisille.
virossa nostetaan koko ajan esille suomettuminen jota yritetään pitää samanlaisena traumaattisena kokemuksena koko kansalle, kuin mitä neuvostomiehitys oli virolaisille.
eihän suomenttuminen koskettanut tavallista kansaa millään tavoin suomessa. vaaleissa valittiin ei-sosialistisia puolueita eduskuntaan ja useimmiten ei-sosialistit taisivat myös olla enemmistönä. suomen poliitikot ja liike-elämä pelasivat kyllä vaarallista peliä neuvostoliiton kanssa.
virossa arvoidaan jopa 10% vironkielisestä väestöstä olleen -70, -80 luvuilla jollain tavoin KGB:n hyväksi työskenteleviä. varmasti tästä on jäänyt myös viron kansan sisälle sellainen trauma, mitä yritetään lievittää vielä 50 vuoden kuluttuakin. työskenneltiin miehittäjän hyväksi omaa kansaa vastaan! tämä selittää myös herkkänahkaisuuden kaikelle arvostelulle. virolaisten pitäis ehkä siivota omat kaappinsa, ennenkuin arvostelevat suomen toimia. miten on mahdollistä, että viron pääministerinä on neuvostoaikainen kommunisti ja viron EU komissaarina on neuvostoaikainen kommunisti? tämä näyttää sitä, että virolaisilla on kadonnut käsitys siitä, että kommunistit oli miehittäjän hyväksi työskentelijöitä. jotkin EU maat on yrittäneet julistaa kommunismin samanlaiseksi rikokseksi kuin natsismin. miten tälläisen rikollijärjestön toimintaan osallistuneet voi toimia virossa johtavilla paikoilla?
suomen kansa selvisi neuvostoajasta "henkisesti puhtaana", mutta selvisikö viron kansa?Te soditte keskenänne köyhät vastaa rikkaat nii siivoo ensin omas kaappis kun lähet puhumaan historiasta
- Anonyymi
Niitä traumoja on aiheuttanut ainoastaan Neuvostoliitto/Venäjä. Ei siitä uhria voi koskaan syyttää että kärsii kokemastaan vääryydestä. Tosiasiat on tiedossa ilman erityistä tutkimista, Venäjä on raakalaismainen roistovaltio.
Viro on länttä, turha puhua sen olevan jotenkin ulkopuolinen kummajainen. - Anonyymi
NYT KUULE!!!!! MÄ OLEN VIROLAINEN JA SANON ETTÄ SUOMALAISET VOIL KAKATA PELKÄÄMÄSTÄ JOKA IKISTÄ ASIAA, JA ALKAA AVATA SILMIÄ. VIROLAISETKIN OVAT USKONNOLLISIA, MUTTA SYY SIIHEN ETTÄ JOTKUT EIVÄT KUULU KIRKKOON ON SE, ETTÄ VENÄJÄN SOTURIT KIELSIVÄT MEITÄ USKONASTA!!!!!ITSE SUOMALAISET PÄÄTTÖMÄT KANAT LUULETTE OKEVANBE JA TIETÄVÄNNE KAIKEN MUTTA TOSIASIASSSA KAIKKI TEKEVÄT KSIKEN TYÖN TEIDÄN PUOLESTANNE!!!ALOITTAKAA VAIKKA SILLÄ ETTÄ TEETTE TILAA OMALLE KANSALLE
- veini
Niin enkä usko että ihan kaikki ainakaan meitä suomalaisia vihaavat, kun puoli perhettä sattuu olemaan virolaisia..ja asun muuten Tallinnassa.
veini- ..............................
eräässä suomalaisessa sanomalehdessä, tallinnalaiset nauravat pohjoismaalaisille ja pitävät meitä nössöinä vätyksinä. Sellainen asenne siis virolaisilla. Tallinnalainen sen sijana on menestyvä ja dynaaminen, sekä hakeea koko ajan uusi juttuja. Niin kuin Lotila sanoi, Virossa pitää ajaa kaasu pohjassa ja aika usein päin seinää. :)
- jos kuulisit jonkun
.............................. kirjoitti:
eräässä suomalaisessa sanomalehdessä, tallinnalaiset nauravat pohjoismaalaisille ja pitävät meitä nössöinä vätyksinä. Sellainen asenne siis virolaisilla. Tallinnalainen sen sijana on menestyvä ja dynaaminen, sekä hakeea koko ajan uusi juttuja. Niin kuin Lotila sanoi, Virossa pitää ajaa kaasu pohjassa ja aika usein päin seinää. :)
virolaisen suusta tämän, mutta suomalaiselta kakkosluokan kynäheiluttajalta? Sama juttu taida olla kuin tuo hietäsellä vai mikä se nyt oli - Suomessa ei pärjännyt, Virossa ei osannut lyödä rahoiksi. Lopuksi ei jäänyt kuin veli venäläinen, joka maksaa viulut, kunhan muistetaan soittaa tilaajan kappaleet.
- ............................
jos kuulisit jonkun kirjoitti:
virolaisen suusta tämän, mutta suomalaiselta kakkosluokan kynäheiluttajalta? Sama juttu taida olla kuin tuo hietäsellä vai mikä se nyt oli - Suomessa ei pärjännyt, Virossa ei osannut lyödä rahoiksi. Lopuksi ei jäänyt kuin veli venäläinen, joka maksaa viulut, kunhan muistetaan soittaa tilaajan kappaleet.
flegmaattisia temperamentiltaan, eli ylimielisiä ja huumorintajuisia. Ymmärrän, että Lotilan kirjoitukset ärsyttävät, mutta suomalaisuuteen kuuluu joskus vähän aggressiivinen huumori. Se on sellaista hevostelua, joka ei kuitenkaan tarkoita, että sellaista huumoria harrastava olisi vihamielinen huumorin kohdetta kohtaan.
- yksinkertaisesti
............................ kirjoitti:
flegmaattisia temperamentiltaan, eli ylimielisiä ja huumorintajuisia. Ymmärrän, että Lotilan kirjoitukset ärsyttävät, mutta suomalaisuuteen kuuluu joskus vähän aggressiivinen huumori. Se on sellaista hevostelua, joka ei kuitenkaan tarkoita, että sellaista huumoria harrastava olisi vihamielinen huumorin kohdetta kohtaan.
sanoen huono puolustus Lotinan epäeettisuudelle. Hänhän esittää vain subjektiivisia mielipiteitä, joita yrittää muokata asenteiksi.
Flegmaattinen ei muuten ole ylimielinen ja huumorintajuinen - vaan passiivinen ja tuima.
Hyvän journalismin tapaan ei haukuta kansaa, jonka vieraana ollaan.
Huumori ei ole haukkumista. Senkin pitäisi journalistin osata erottaa.
Hieta-mikä-lie- ja Lotila ovat siis tyylipuhtaita esimerkkejä suomalaisesta huumoristà? Jahah.
Siinä tapauksessa surkea huumori suomalaisilla, sanoisin. - veini
.............................. kirjoitti:
eräässä suomalaisessa sanomalehdessä, tallinnalaiset nauravat pohjoismaalaisille ja pitävät meitä nössöinä vätyksinä. Sellainen asenne siis virolaisilla. Tallinnalainen sen sijana on menestyvä ja dynaaminen, sekä hakeea koko ajan uusi juttuja. Niin kuin Lotila sanoi, Virossa pitää ajaa kaasu pohjassa ja aika usein päin seinää. :)
Foorumi on kyllä todella huvittava, me olemme tiedoittaneet koko maailmalle, että tervetuloa chat kanavallemme, nyt joku salainen agentti on ovelasti ollut lukemassa chat tekstejä, ja saanut selville, että saunomme launataina..:) He he..voi luoja mikä URPO! Ehdottomasti ehdolla vuoden 2008, Suomi 24 urpopytsin saajaksi! Tule ja keskustele kuin mies tai nainen, äläkä vinku kuin hiiri!
Mitä tulee noihin toimittajiin, en heitä erikoisemmin arvosta, olkoon sitten huumoria mukana tai ei, tuntuu meistä Tallinnan suomalasista aika ikävälle, että meidät leimataan tuolle tasolle koko ryhmä, parin kolmen rahastajan toimesta!
veini - ..............................
yksinkertaisesti kirjoitti:
sanoen huono puolustus Lotinan epäeettisuudelle. Hänhän esittää vain subjektiivisia mielipiteitä, joita yrittää muokata asenteiksi.
Flegmaattinen ei muuten ole ylimielinen ja huumorintajuinen - vaan passiivinen ja tuima.
Hyvän journalismin tapaan ei haukuta kansaa, jonka vieraana ollaan.
Huumori ei ole haukkumista. Senkin pitäisi journalistin osata erottaa.
Hieta-mikä-lie- ja Lotila ovat siis tyylipuhtaita esimerkkejä suomalaisesta huumoristà? Jahah.
Siinä tapauksessa surkea huumori suomalaisilla, sanoisin.on luonnetyypeistä se kaikista huumorintajuisin, koska siihen temparamenttiin kuuluu selväjärkisyys ja selvänäköisyys myös. Eli flegmaattinen poro on tullut ärsyttämään koleerisia (eli vihaisia ja kiivaita) virolaisia. :)
Hyvä journalistinen tapa... Noudatetaanko sitä Virossa? Eihän suomalainen poliitikko voi edes kissaa sanoa, ilman, että virolaiset siitä suuttuvat. Ei voi kaasuputkeakaan konsultoida ilman närkästystä. - ..............................
veini kirjoitti:
Foorumi on kyllä todella huvittava, me olemme tiedoittaneet koko maailmalle, että tervetuloa chat kanavallemme, nyt joku salainen agentti on ovelasti ollut lukemassa chat tekstejä, ja saanut selville, että saunomme launataina..:) He he..voi luoja mikä URPO! Ehdottomasti ehdolla vuoden 2008, Suomi 24 urpopytsin saajaksi! Tule ja keskustele kuin mies tai nainen, äläkä vinku kuin hiiri!
Mitä tulee noihin toimittajiin, en heitä erikoisemmin arvosta, olkoon sitten huumoria mukana tai ei, tuntuu meistä Tallinnan suomalasista aika ikävälle, että meidät leimataan tuolle tasolle koko ryhmä, parin kolmen rahastajan toimesta!
veiniVaikutat pikemminkin nuorelta virolaiselta naiselta kuin keski-ikäiseltä suomalaiselta. :D
Epäiletkö minua joksikin urkkijaksi? Minä olen uskovainen, eli helluntailainen (nelipühilane), enkä harrasta epärehellisiä pelejä. - sanakirjasta,
.............................. kirjoitti:
on luonnetyypeistä se kaikista huumorintajuisin, koska siihen temparamenttiin kuuluu selväjärkisyys ja selvänäköisyys myös. Eli flegmaattinen poro on tullut ärsyttämään koleerisia (eli vihaisia ja kiivaita) virolaisia. :)
Hyvä journalistinen tapa... Noudatetaanko sitä Virossa? Eihän suomalainen poliitikko voi edes kissaa sanoa, ilman, että virolaiset siitä suuttuvat. Ei voi kaasuputkeakaan konsultoida ilman närkästystä.urpo, mitä tarkoittavat "flegmaattinen" ja "huumori".
Tosi on, suomalaiset journalistit Virossa eivät ole osoittaneet juurikaan diplomaattisia kykyjään, vaan päinvastoin, käytöstapojensa puuttumista. Moukkia mikä moukkia. - ..............................
sanakirjasta, kirjoitti:
urpo, mitä tarkoittavat "flegmaattinen" ja "huumori".
Tosi on, suomalaiset journalistit Virossa eivät ole osoittaneet juurikaan diplomaattisia kykyjään, vaan päinvastoin, käytöstapojensa puuttumista. Moukkia mikä moukkia.joka käsittelee biologiaan pohjautuvia temperamentteja, joita on neljä (flegmaattinen, koleerinen, sangviininen ja melankolinen). Se on sitä amerikkalaista hapatusta ja sen pitäisi upota sinuun virolaisena kuin veitsi sulaan voihin.
- veini
.............................. kirjoitti:
Vaikutat pikemminkin nuorelta virolaiselta naiselta kuin keski-ikäiseltä suomalaiselta. :D
Epäiletkö minua joksikin urkkijaksi? Minä olen uskovainen, eli helluntailainen (nelipühilane), enkä harrasta epärehellisiä pelejä.Mikäli tuollainen oli tarkoitus loukkaamaan, se oli huonoa tasoa, ei olisi mitenkään huonoa olla virolainen keskikäinen nainen, he pitävät yhteiskuntaa pystyssä..eli uskovainen urkkija tai ei..edelleenkin vahvistat asemiasi urpo pytyn ehdottomaksi voittajaksi, paljon onnea! Niin virolaisietkin saunovat lauantaisin, suosittelen sinullekkin..ja tervetuloa jälleen..chat kanavallemme, voit esittää siellä mielipiteitäsi jos sinusta siihen on..tietenkin tälläinen suuri kanava on turvallinen, mistä voit huudella monella nikillä kaikille, mutta ei se sinusta mitään kovin kummoista kuvaa anna, pelkän hiirimäisen vikisijän..Tästä löydät kanavan.. http://finestglobe.com/forum/ Valaise meitä järjen valollasi!
veini - ..............................
veini kirjoitti:
Mikäli tuollainen oli tarkoitus loukkaamaan, se oli huonoa tasoa, ei olisi mitenkään huonoa olla virolainen keskikäinen nainen, he pitävät yhteiskuntaa pystyssä..eli uskovainen urkkija tai ei..edelleenkin vahvistat asemiasi urpo pytyn ehdottomaksi voittajaksi, paljon onnea! Niin virolaisietkin saunovat lauantaisin, suosittelen sinullekkin..ja tervetuloa jälleen..chat kanavallemme, voit esittää siellä mielipiteitäsi jos sinusta siihen on..tietenkin tälläinen suuri kanava on turvallinen, mistä voit huudella monella nikillä kaikille, mutta ei se sinusta mitään kovin kummoista kuvaa anna, pelkän hiirimäisen vikisijän..Tästä löydät kanavan.. http://finestglobe.com/forum/ Valaise meitä järjen valollasi!
veiniPari viikkoa olen ollut aktiivinen tällä palstalla ja heti aletaan luulemaan joksikin urkkijaksi. En tarkoittanut sitä loukkaukseksi kuin sanoin, että vaikutat nuorelta virolaiselta naiselta.
- ihana !
.............................. kirjoitti:
Pari viikkoa olen ollut aktiivinen tällä palstalla ja heti aletaan luulemaan joksikin urkkijaksi. En tarkoittanut sitä loukkaukseksi kuin sanoin, että vaikutat nuorelta virolaiselta naiselta.
_vaikutat nuorelta virolaiselta naiselta._
Eikös veini, ole ihana, kun keskiikäinen suomalainen mies vaikuttaa nuorelta virolaiselta naiselta.:)))
Hahahahaaa! - ..............................
ihana ! kirjoitti:
_vaikutat nuorelta virolaiselta naiselta._
Eikös veini, ole ihana, kun keskiikäinen suomalainen mies vaikuttaa nuorelta virolaiselta naiselta.:)))
Hahahahaaa!ihania kaikissa maissa ja Virossa myös, se ei ole epäselvää kenellekään, mutta minä en tiedä, mikä kaveri tämä veini on.
- veini
.............................. kirjoitti:
Pari viikkoa olen ollut aktiivinen tällä palstalla ja heti aletaan luulemaan joksikin urkkijaksi. En tarkoittanut sitä loukkaukseksi kuin sanoin, että vaikutat nuorelta virolaiselta naiselta.
Onhan se ihanaa kun tälläisessä vanhemmassakin kaverissa on tiettyä feminiinisyyttä mukana, antaa hieman pehmeämmän vaikutelman:) Etenkin virolaisen naisen pehmeyteen verrattuna tämä lämmitää etenkin sydäntäni:)
veini - ..............................
veini kirjoitti:
Onhan se ihanaa kun tälläisessä vanhemmassakin kaverissa on tiettyä feminiinisyyttä mukana, antaa hieman pehmeämmän vaikutelman:) Etenkin virolaisen naisen pehmeyteen verrattuna tämä lämmitää etenkin sydäntäni:)
veiniOsaat suomea hyvin, sen myönnän, mutta ne pienet virolaisuudet suomenkielessäsi, kuten tuo "feminiiniSUUS" (sen kuuluisi olla feminiinisyys) paljastavat sinut. :D
- tean
.............................. kirjoitti:
Osaat suomea hyvin, sen myönnän, mutta ne pienet virolaisuudet suomenkielessäsi, kuten tuo "feminiiniSUUS" (sen kuuluisi olla feminiinisyys) paljastavat sinut. :D
Sa punktirada oled umb*usklik....:)
Kui inimene on kaua elanud kas Soomes või Eestis, siis tulevad tahestahtmatult vead nii kõne kui ka kirjakeelde.
Mina tean* :) - veini
tean kirjoitti:
Sa punktirada oled umb*usklik....:)
Kui inimene on kaua elanud kas Soomes või Eestis, siis tulevad tahestahtmatult vead nii kõne kui ka kirjakeelde.
Mina tean* :)Niin, veini on kiertänyt Hangosta Hulliin, ja sieltä Biskajan taa..eli virheitä löytyy joka lähtöön, eikä sillä ole minulla väliä, mistä sitä nyt ollaan kotoisin..pääasia että on onnellinen:)
Täällä voi kuitenkin korjailla lisää veinin virheitä, niitä nimittäin riittää..he he..
http://finestglobe.com/forum/
Tervetuloa muuten porukkaan mukaan..
veini - ..............................
tean kirjoitti:
Sa punktirada oled umb*usklik....:)
Kui inimene on kaua elanud kas Soomes või Eestis, siis tulevad tahestahtmatult vead nii kõne kui ka kirjakeelde.
Mina tean* :)olet veini. :) Minä olen tosiuskovainen, isäni on jutlustaja. En lähtenyt tänään meidän nelipuhi kirikiin, koska lunta sataa niin paljon.
Aivan, kun on elänyt molemmissa maissa, kieli todellakin muuttuu. Sekä, äidinkieli, että suomenkieli. :) - noin..:)
.............................. kirjoitti:
olet veini. :) Minä olen tosiuskovainen, isäni on jutlustaja. En lähtenyt tänään meidän nelipuhi kirikiin, koska lunta sataa niin paljon.
Aivan, kun on elänyt molemmissa maissa, kieli todellakin muuttuu. Sekä, äidinkieli, että suomenkieli. :)MINA olen MINA ja veini on veini.
Tõsi küll, eelkõige tahaksin inimene olla, aga kui nimetati lambaks, no las siis olla lammas.:)) - ..............................
veini kirjoitti:
Niin, veini on kiertänyt Hangosta Hulliin, ja sieltä Biskajan taa..eli virheitä löytyy joka lähtöön, eikä sillä ole minulla väliä, mistä sitä nyt ollaan kotoisin..pääasia että on onnellinen:)
Täällä voi kuitenkin korjailla lisää veinin virheitä, niitä nimittäin riittää..he he..
http://finestglobe.com/forum/
Tervetuloa muuten porukkaan mukaan..
veinisinne teidän foorumille. Kerran jo meinasin tulla, mutta jokin jumitti rekisteröitymisessä.
- ..............................
noin..:) kirjoitti:
MINA olen MINA ja veini on veini.
Tõsi küll, eelkõige tahaksin inimene olla, aga kui nimetati lambaks, no las siis olla lammas.:))suurin julkkis sen lehtijutun takia. Lampaat ja porot rinnakkain, mikä siinä on niin vaarallista? Ehkä huomaat Lotilan huumoria tuossa lammasa-nimityksessä... :)
- temperamentit?
.............................. kirjoitti:
joka käsittelee biologiaan pohjautuvia temperamentteja, joita on neljä (flegmaattinen, koleerinen, sangviininen ja melankolinen). Se on sitä amerikkalaista hapatusta ja sen pitäisi upota sinuun virolaisena kuin veitsi sulaan voihin.
Juu, ehkä sun kannattaisi käydä vielä kouluja.
Muistuta äitiäs välillä pitämään kuria, ettei isona miehenä maailmalla kukaan pääsisi sanomaan sulle: "Olet suomalainen? Mikä vahinko..." - veini
.............................. kirjoitti:
suurin julkkis sen lehtijutun takia. Lampaat ja porot rinnakkain, mikä siinä on niin vaarallista? Ehkä huomaat Lotilan huumoria tuossa lammasa-nimityksessä... :)
Olen itse aina sanonut, kun joku virolainen on kysynyt, onko meillä joku virallinen nimitys virolaisille, kun he sanovat meitä poroiksi, niin olen tuumannut että on kyllä "metssiga", keskustelu on yleensä vaiennut aika nopeasti ja huumorintaju loppunut:) No se on huumor:)!
veini - siinä ero

Üks on koduloom ja teine metsloom.:)
- ..............................
temperamentit? kirjoitti:
Juu, ehkä sun kannattaisi käydä vielä kouluja.
Muistuta äitiäs välillä pitämään kuria, ettei isona miehenä maailmalla kukaan pääsisi sanomaan sulle: "Olet suomalainen? Mikä vahinko..."Kannattaa sun tutustua psykologiaan. Se on antoisaa. Liisa Keltikangas-Järvinen on kuuma nimi nyt temperamenttitutkimuksessa.
- turhajulkkis
.............................. kirjoitti:
suurin julkkis sen lehtijutun takia. Lampaat ja porot rinnakkain, mikä siinä on niin vaarallista? Ehkä huomaat Lotilan huumoria tuossa lammasa-nimityksessä... :)
Ei sua huomenna enää kukaan muista. Muuten kun naurettavasta yrityksestä tulla huomioon keskipisteeksi.
- ka mitte
veini kirjoitti:
Olen itse aina sanonut, kun joku virolainen on kysynyt, onko meillä joku virallinen nimitys virolaisille, kun he sanovat meitä poroiksi, niin olen tuumannut että on kyllä "metssiga", keskustelu on yleensä vaiennut aika nopeasti ja huumorintaju loppunut:) No se on huumor:)!
veiniKohe tuleb silme ette soomlaste metssea jaht Saaremaal.:)
prrr! - veini
.............................. kirjoitti:
sinne teidän foorumille. Kerran jo meinasin tulla, mutta jokin jumitti rekisteröitymisessä.
Nyt foorumillemme rekistöröitymistämme on helpotettu, toisinaan on pakko hieman olla tarkempana..eli tervetuloa vain väittelemään kanssamme..ja muutenkin juttelemaan ajankohtaisista aiheista,meitä on jo paljon joka paikasta..eiköhän foorumi jo täältäkin löytyne..ruotsinsuomalaiset muuten laittoivat meidät etusivulleen, ja meillä onkin erittäin hyvät suhteet hieman joka suunnalle, maailmalle..tutkikaapa etusivun lipputaulua:)
veini - ..............................
veini kirjoitti:
Olen itse aina sanonut, kun joku virolainen on kysynyt, onko meillä joku virallinen nimitys virolaisille, kun he sanovat meitä poroiksi, niin olen tuumannut että on kyllä "metssiga", keskustelu on yleensä vaiennut aika nopeasti ja huumorintaju loppunut:) No se on huumor:)!
veiniei todellakaan ymmärrä suomalaisen taholta mitään.
Minua todellakin kiinnostaisi tietää, mistä tämä johtuu, että virolainen ei kärsi suomalaiselta mitään kritiikkiä. Jopa Viron presidentti, vaikka on ulkovirolainen alunperin, on jonkinlaisessa henkisessä solmussa, mitä tulee Suomeen. Ehkä virolaiset ovat meitä suomalaisia aavistuksen verran herkempiä. Sellaista olen huomannut. Virolaiset tytötkin punastuu, kun niille sanoo jonkun kohteliaisuuden. Eli herkkyys voi olla viehättäväkin piirre. - ..............................
siinä ero kirjoitti:
Üks on koduloom ja teine metsloom.:)
niitä pitäis vaan paijata, tekee ne mitä tahansa. Meillä oli ihmisrakas kani, joka saattoi syödä vaikka matonreunaa ja pissata päälle. Jos sille suuttui, ei se voinut tajuta, miksi sille ollaan vihaisia. Katsoi vaan suurilla silmillään ja hengitti säikkynä. :)
- ..............................
turhajulkkis kirjoitti:
Ei sua huomenna enää kukaan muista. Muuten kun naurettavasta yrityksestä tulla huomioon keskipisteeksi.
Lotila. Joku raja nyt tälle vainoharhaisuudelle. :D
- sulle:
.............................. kirjoitti:
ei todellakaan ymmärrä suomalaisen taholta mitään.
Minua todellakin kiinnostaisi tietää, mistä tämä johtuu, että virolainen ei kärsi suomalaiselta mitään kritiikkiä. Jopa Viron presidentti, vaikka on ulkovirolainen alunperin, on jonkinlaisessa henkisessä solmussa, mitä tulee Suomeen. Ehkä virolaiset ovat meitä suomalaisia aavistuksen verran herkempiä. Sellaista olen huomannut. Virolaiset tytötkin punastuu, kun niille sanoo jonkun kohteliaisuuden. Eli herkkyys voi olla viehättäväkin piirre.suomalaisilla ei taida huumorin käsite olla oikein hallussaan vielä?
- partei.
.............................. kirjoitti:
Lotila. Joku raja nyt tälle vainoharhaisuudelle. :D
lobbytöö käib sul nii hästi, et võiksid ta käest selle eest ka palka küsida. Osa koogist ehk?
- ..............................
sulle: kirjoitti:
suomalaisilla ei taida huumorin käsite olla oikein hallussaan vielä?
se ei oikein käsitteillä aukea. Huumori joko naurattaa, tai sitten ei. Mutta onhan Lotila saattanut olla vähän asiaton lausunnoissaan, mutta se on tämä kaamos, joka synkentää mielen.
- koduloom
.............................. kirjoitti:
niitä pitäis vaan paijata, tekee ne mitä tahansa. Meillä oli ihmisrakas kani, joka saattoi syödä vaikka matonreunaa ja pissata päälle. Jos sille suuttui, ei se voinut tajuta, miksi sille ollaan vihaisia. Katsoi vaan suurilla silmillään ja hengitti säikkynä. :)
Selle jutu peale ei oska muud öelda kui: mmääää!
Ju siis oled oma jänest halvasti kohelnud, saab teine varsti veel infarkti..:)
Metsloomade seas on võitlus palju suurem.
Kujuta ette kui koduloomal on kodu, kus ta tunneb turvalisena, siis metsloom peab ka öösel valvel olema et suurem teda ära ei sööks.:) - ..............................
partei. kirjoitti:
lobbytöö käib sul nii hästi, et võiksid ta käest selle eest ka palka küsida. Osa koogist ehk?
En minä Lotilaa lobbaa. Koitan vaan viestittää, että alkää ottako häntä niin vakavasti. Hän on evähän aggressiivinen suomalainen, mutta sellaisia me monesti olemme. Tunnistan itsessänikin pienen lotilan.
- ..............................
koduloom kirjoitti:
Selle jutu peale ei oska muud öelda kui: mmääää!
Ju siis oled oma jänest halvasti kohelnud, saab teine varsti veel infarkti..:)
Metsloomade seas on võitlus palju suurem.
Kujuta ette kui koduloomal on kodu, kus ta tunneb turvalisena, siis metsloom peab ka öösel valvel olema et suurem teda ära ei sööks.:)metsäneläimiä on Virosakin. Mafia siis...
Emme ole hankkineet uutta kania, mutta en minä suuttunut kanille kuin kerran. Kani tuli aina yöllä nukkumaan sellaista horrosta minun huoneeseeni. Vartio-jänis hän siis koki olevansa, niin luulen. Erittäin rempseä ja itsevarma jänis oli toisaalta, mutta kovista äänistä ei pitänyt. Eli sopiva kani poroille. - voi-voi-voi
.............................. kirjoitti:
metsäneläimiä on Virosakin. Mafia siis...
Emme ole hankkineet uutta kania, mutta en minä suuttunut kanille kuin kerran. Kani tuli aina yöllä nukkumaan sellaista horrosta minun huoneeseeni. Vartio-jänis hän siis koki olevansa, niin luulen. Erittäin rempseä ja itsevarma jänis oli toisaalta, mutta kovista äänistä ei pitänyt. Eli sopiva kani poroille.Vai semmoiset ne suomalais kotieläimet ovat, niinkun horrosta tullut ja lisäksi vielä vartio-jänikset.:)).
_Eli sopiva kani poroille._
??? - ..............................
voi-voi-voi kirjoitti:
Vai semmoiset ne suomalais kotieläimet ovat, niinkun horrosta tullut ja lisäksi vielä vartio-jänikset.:)).
_Eli sopiva kani poroille._
???Murisi joskus, tai murahti, ja naapurin koiralle kun koira tuli kylään. Koira juoksi aina meidän kania karkuun. Sellainen on Suomessa syntynyt kani. :)
- veini
.............................. kirjoitti:
En minä Lotilaa lobbaa. Koitan vaan viestittää, että alkää ottako häntä niin vakavasti. Hän on evähän aggressiivinen suomalainen, mutta sellaisia me monesti olemme. Tunnistan itsessänikin pienen lotilan.
Tuo Lotila ilmiö on hiukan sama, jos ja kun joku suomalainen paskoo housuunsa Tallinnan terminaalsissa, ei siitäkään kovin isanmaallinen tunne tule, pidän jätkää typeryksenä, mikä hän onkin, antaisi lausuntonsa vaikka Savon Sanomiinn jos läpi saanee, toinen on Hietanen ja vielä se perkeleen Patmankin, pitäisi sdp,n kokouksissa puheita...ja mieluummin Kuopiossa, täällä heistä ei ole kenestäkään mitään iloa eikä hyötyä, on sitten sisällä pieni tai iso Lotila..idiootteja koko ryhmä. On meillä älykkäitäkin ihmisiä lausuntoja antamaan lehdille, ei nuo nyt voi viimeisiä olla..
veini
Ps. Ja kirjoittaja oli sitten suomalainen. - selles
.............................. kirjoitti:
se ei oikein käsitteillä aukea. Huumori joko naurattaa, tai sitten ei. Mutta onhan Lotila saattanut olla vähän asiaton lausunnoissaan, mutta se on tämä kaamos, joka synkentää mielen.
et igal rahvusel on oma huumor.
See mis teile paistab huumorina, võib teisele rahvusele olla solvang.
Seetõttu on alati kasulik tundma õppida erinevaid kultuure enne kui teha sellist "kriitikat" ja "huumorit"... - ..............................
selles kirjoitti:
et igal rahvusel on oma huumor.
See mis teile paistab huumorina, võib teisele rahvusele olla solvang.
Seetõttu on alati kasulik tundma õppida erinevaid kultuure enne kui teha sellist "kriitikat" ja "huumorit"...määrin Lotilan vironkieliset jutut ovat huumoria, koska en osaa viroa juuri lainkaan, mutta hänen suomeksi kirjoitetut jutut ovat humoristisia.
Ajatteleppa Anu Saagimia. Hän kritisoi suomalaisia Suomessa erittäin rankalla tavalla ja on tehnyt sitä vuosikausia.
Jokaisessa kansassa on röyhkeitä ja itserakkaita ihmisiä, jotka eivät kunnioita toisen ihmisen persoonaa, eivätkä anna arvoa toisten ihmisten ominaispiirteille. - ............................
veini kirjoitti:
Tuo Lotila ilmiö on hiukan sama, jos ja kun joku suomalainen paskoo housuunsa Tallinnan terminaalsissa, ei siitäkään kovin isanmaallinen tunne tule, pidän jätkää typeryksenä, mikä hän onkin, antaisi lausuntonsa vaikka Savon Sanomiinn jos läpi saanee, toinen on Hietanen ja vielä se perkeleen Patmankin, pitäisi sdp,n kokouksissa puheita...ja mieluummin Kuopiossa, täällä heistä ei ole kenestäkään mitään iloa eikä hyötyä, on sitten sisällä pieni tai iso Lotila..idiootteja koko ryhmä. On meillä älykkäitäkin ihmisiä lausuntoja antamaan lehdille, ei nuo nyt voi viimeisiä olla..
veini
Ps. Ja kirjoittaja oli sitten suomalainen.haastattelun suomennosta? Ei varmaan. Lotila on ehkä ampunut yli lausunnoissaan, mutta niin voi käydä helposti.
- viiti..:)
selles kirjoitti:
et igal rahvusel on oma huumor.
See mis teile paistab huumorina, võib teisele rahvusele olla solvang.
Seetõttu on alati kasulik tundma õppida erinevaid kultuure enne kui teha sellist "kriitikat" ja "huumorit"..._koska en osaa viroa juuri lainkaan._
Kyllä osaat hyvin viroa .:)
MINA tean. :) - ..............................
selles kirjoitti:
et igal rahvusel on oma huumor.
See mis teile paistab huumorina, võib teisele rahvusele olla solvang.
Seetõttu on alati kasulik tundma õppida erinevaid kultuure enne kui teha sellist "kriitikat" ja "huumorit"...lähellä suomenkieltä, eli kyllä sitä pakostakin jonkun verran ymmärtää. Mutta eestiksi en osaa itse sanoa yhden yhtä lausetta, uskot tai et. :)
- olen oikeasti virolainen
.............................. kirjoitti:
Vaikutat pikemminkin nuorelta virolaiselta naiselta kuin keski-ikäiseltä suomalaiselta. :D
Epäiletkö minua joksikin urkkijaksi? Minä olen uskovainen, eli helluntailainen (nelipühilane), enkä harrasta epärehellisiä pelejä.See on just üks asi, miks siin kismaks kisub. Tihti mõni soomlane kirjutab kas soome või eesti keeles jutukese, soomlased aga peavad seda eestlase kirjutatuks. Eestlane ju saab aru, kui soomlane on kirjutanud, soomlane ei. No ja siis lähebki andmiseks lahti, ikka sinnapoole kaldu, et eestlased kirjutavad norivalt. Mõnikord on lausa naljakas lugeda, kuidas soomlane sõimab soomlast eestlase pähe.
Siin praegu on vaid sõbralik näksimine. - loenjaeiimesta
olen oikeasti virolainen kirjoitti:
See on just üks asi, miks siin kismaks kisub. Tihti mõni soomlane kirjutab kas soome või eesti keeles jutukese, soomlased aga peavad seda eestlase kirjutatuks. Eestlane ju saab aru, kui soomlane on kirjutanud, soomlane ei. No ja siis lähebki andmiseks lahti, ikka sinnapoole kaldu, et eestlased kirjutavad norivalt. Mõnikord on lausa naljakas lugeda, kuidas soomlane sõimab soomlast eestlase pähe.
Siin praegu on vaid sõbralik näksimine.Ega siin provosid jätkub. :))
Praegu on moes alustada oma "jutukesi" haisudest.. :) - veel...
olen oikeasti virolainen kirjoitti:
See on just üks asi, miks siin kismaks kisub. Tihti mõni soomlane kirjutab kas soome või eesti keeles jutukese, soomlased aga peavad seda eestlase kirjutatuks. Eestlane ju saab aru, kui soomlane on kirjutanud, soomlane ei. No ja siis lähebki andmiseks lahti, ikka sinnapoole kaldu, et eestlased kirjutavad norivalt. Mõnikord on lausa naljakas lugeda, kuidas soomlane sõimab soomlast eestlase pähe.
Siin praegu on vaid sõbralik näksimine.Ma olen juba ammu tähele pannud, et ei saa olla nii, et vaid keegi soome venelane siin provotseerib.
Millegipärast viimasel ajal on tunne, et seda pidevat provot teeb rohkem Eestis elav soomlane. - joskus itselleen
olen oikeasti virolainen kirjoitti:
See on just üks asi, miks siin kismaks kisub. Tihti mõni soomlane kirjutab kas soome või eesti keeles jutukese, soomlased aga peavad seda eestlase kirjutatuks. Eestlane ju saab aru, kui soomlane on kirjutanud, soomlane ei. No ja siis lähebki andmiseks lahti, ikka sinnapoole kaldu, et eestlased kirjutavad norivalt. Mõnikord on lausa naljakas lugeda, kuidas soomlane sõimab soomlast eestlase pähe.
Siin praegu on vaid sõbralik näksimine.vieraita rooleja. Ihminen, joka asuu Virossa, kirjoittaa virolaisuuksia suomenkielessään ja on jo muuttunut ajattelutavaltaan jossain määrin virolaiseksi, on kyllä virolainen tietyllä tavalla. Häneen on tullut virolaisille tyypillisiä ominaisuuksia, mikä on välttämätöntä Virossa selviämisen kannalta. Se, että onko kyseinen henkilö syntyperäinen virolainen, on sitten asia erikseen. Sitä kyselinkin, enkä mielestäni aiheetta.
- jo on..........
veel... kirjoitti:
Ma olen juba ammu tähele pannud, et ei saa olla nii, et vaid keegi soome venelane siin provotseerib.
Millegipärast viimasel ajal on tunne, et seda pidevat provot teeb rohkem Eestis elav soomlane.kaikki provot ja reklaamit. Hieman lapsellisen oloista..
Jos niin kova hinku itseään mainostaa, niin miksi ei tee siellä missä elää.. vai onko jo tavoistaan tunnettu Virossa, tai sitten ei edes elä siellä? - veini
joskus itselleen kirjoitti:
vieraita rooleja. Ihminen, joka asuu Virossa, kirjoittaa virolaisuuksia suomenkielessään ja on jo muuttunut ajattelutavaltaan jossain määrin virolaiseksi, on kyllä virolainen tietyllä tavalla. Häneen on tullut virolaisille tyypillisiä ominaisuuksia, mikä on välttämätöntä Virossa selviämisen kannalta. Se, että onko kyseinen henkilö syntyperäinen virolainen, on sitten asia erikseen. Sitä kyselinkin, enkä mielestäni aiheetta.
En oikein ymmärrä mikä ongelma on olla suomalainen virossa, tai miksi joku niin ajattelee, että muuttuu virolaiseksi sen vuoksi:) Kun ajatellaan esimerkiksi Lotilan kirjoituksia, pitäisikö häntä puolustaa sen takia että hän on suomalainen, eli se antaisi jonkilaisen tuen suomen puolelta olla super urpo, en minä ainakaan näe siinä mitään järkeä, urpo on urpo vaikka voissa paistaisi! Mikäli virolainen urmas kirjoittaa yhtä "urpoa" tekstiä, hänkin on "urpo urmas", eikä muuksi muutu!
Valitettavasti täällä on tullut nähtyä monta suomen puolelta tullutta "urpoa" jotka ovat tänne tulleet tuomaan julmetun tieto taitonsa "järjenvalon", näen Lotilan ainoastaan jonkun pienen kylälehden nurkka toimittajana tai vastaavana (joka ei osaa mennä sateella räystään alle suojaan), joka on tullut tänne tuomaan itseään esiin, ja kirjoittelemaan itseään näkyviin, minään huippu journalistina tai suurena ajattelijana, tai suuren totuuden kertojana en häntä näe. Mikäli hän nyt sitten saa suomen puolelta jonkilaisen "urpo tuen", niin sitten saa, sille ei mitään voi, sitä hän ei kuitenkaan mielestäni ansaitse..tässä ei ole edes kysymys mistään kansallisuudesta, urpo on yleisesti ottaen urpo, on hän sitten syntynyt ja kasvanut missä maassa tahansa. En niinkään kritisoi sitä, mistä tämä Lotila on kotoisin, vaan hänen yleistä tyhmyyttään! :)
veini - kritiikki loukkaa

veinikritiikin kohteena olevia ihmisiä. Viro ei ole täydellinen, joten Lotilalla periaatteessa on oikeus kritiikkiin. Ajan myötä kritiikki vaikuttaa virolaisiin niin, että he muuttavat toimintatapojaan. Se on kritiikin tarkoitus. Toki kritiikissä voidaan tehdä ylilyöntejä ja olla tarpeettoman loukkaavia, mutta sekin on eräänlaista shokkihoitoa.
- ai bolit
kritiikki loukkaa kirjoitti:
kritiikin kohteena olevia ihmisiä. Viro ei ole täydellinen, joten Lotilalla periaatteessa on oikeus kritiikkiin. Ajan myötä kritiikki vaikuttaa virolaisiin niin, että he muuttavat toimintatapojaan. Se on kritiikin tarkoitus. Toki kritiikissä voidaan tehdä ylilyöntejä ja olla tarpeettoman loukkaavia, mutta sekin on eräänlaista shokkihoitoa.
Me viisas tohtori Lotila kuka hoitaa kaikki potilat niin Suomessa kun Virossa on hänen lääke vinossa
- veini
Ei näitä jaksa enää kukaan käännellä, teksti on niin ala-arvoista, ettei viitsi tuhlata energiaansa moiseen. Muistan kerran olleeni Suomen Suurlähetystön yhteisessä Viro-Suomi tilaisuudessa kuulijana, vein sinne Virolaisen vaimonikin mukanani, ajattelin että hienoa kun tälläisiäkin tilaisuuksia järjestetään, nousimme kuitenkin jo puolen tunnin päästä penkistä, ei kukaan jaksanut kuunnella, kuinka joku haukkuu ja tuo huonoa oloaan esille pitkää aikaa..samanlaista se on ollut ainakin sen aikaa kun minä Virossa ole ollut, ala-arvoisesti hoidettua suhdetoimintaa..ei se mikään ihme ole jos täällä päässä lämpö nousee.
Toki olen myöskin ollut kuuntelemassa täysin typeriä poro vitsejäkin, jossakin Tallinnan kaupunginhallituksen pikkujouluissa, ei ne minua miuuten olisi häirinneet, mutta ne olivat niin perkeleen vanhoja, ja käänetty meidän omista 60-luvun ruotsalaisvitseistämme, jotka oli jo kuullut muutamia kymmeniä kertoja..sellaisia meidän suhteemme ovat, ja aina välillä sitten tulee joku uusi"Lotila" niitä juttuja molemilta puolilta kertomaan, ei ne mihinkään tule muuttumaan, ainoastaan juhlapuheet tulee olemaan suht siedettäviä, molemmin puolin.
veini- mõista
_ei kukaan jaksanut kuunnella, kuinka joku haukkuu ja tuo huonoa oloaan esille pitkää aikaa.._
Kumb pool siis haukus ja keda hauguti? - veini
mõista kirjoitti:
_ei kukaan jaksanut kuunnella, kuinka joku haukkuu ja tuo huonoa oloaan esille pitkää aikaa.._
Kumb pool siis haukus ja keda hauguti?Molemmin puolin samaa lopumatonta savea..siinä sinulle vastaus..ainoastaan kansan parissa voimme olla kavereita, ja ollaankin..mutta valikoidusti.
Suomalaisissa on paljon omia "urpo" Lotiloitaan, Virossa taasen on hauskoja "Urmaksia", eli peli on viikissä:)
veini - nüüd ma siis tean
veini kirjoitti:
Molemmin puolin samaa lopumatonta savea..siinä sinulle vastaus..ainoastaan kansan parissa voimme olla kavereita, ja ollaankin..mutta valikoidusti.
Suomalaisissa on paljon omia "urpo" Lotiloitaan, Virossa taasen on hauskoja "Urmaksia", eli peli on viikissä:)
veiniNo las nad siis hauguvad.
Peaasi et ei hakkaks täiskuu ajal ulguma.
Oleks kehvem variant.:) - ..............................
Itse pidän Viro-vihaa perverssinä ilmiönä. Yleensä siihen labkeavat sellaiset ihmiset, jotka eivät jostain syystä tiedä, että me suomalaiset olemme henkisesti paljon lähempänä virolaisia kuin mitään muuta ihmisryhmää.
Suomi on kuulunut Läntiseen blokkiin niin kauan, että tietynlaiset tampiot maassamme kauhistuvat edelleen Viron Itä-Eurooppalaista perintöä.
Minusta on hieman harhaanjohtavaa samaistaa Viro Puolaan, Tsekin tasavaltaan ja muihin entisiin Varsovan liiton maihin, koska Viro oli osa Neuvostoliittoa, eikä siten kuulunut itsenäisenä keski-eurooppalaisena maana Varsovan liittoon. Ei ole siis ollut olemassa sosialistista Viron tasavaltaa, joka olisi ollut Neuvostoliiton satelliitti. Viro ei myöskään ole slaavilainen maa, mikä sekin vähentää itä-eurooppalaista leimaa Viron kohdalla.
Veljekset ovat kaikkialla maailmalla olleet aika vihamielisiä toisiaan kohtaan, jopa siihen saakka, että kieltävät toisen olemassaolon oikeuden. Se nähdään Lähi-Idässä, missa Aabrahamista polveutuvat juutalaiset ja myöskin Aabrahamista polveutuvat beduiinit ja Israelin naapurimaiden arabit ovat hyvin vihamielisiä toisiaan kohtaan. Arabia ja hepreä ovat myöskin vähän kuin eestinkieli ja suomenkieli. Toista osaavat voicat ymmärtää jonkun verran toista kieltä ilman kielen opiskelua. Ruotsalaiset ja tanskalaiset ovat käyneet jopa sotia keskenään, ja tsekkien ja slovakien oli pakko hajottaa liittovaltionsa.
Mitä selvempää kansojen sukulaisuus on, sitä herkemmin he käyvöt toistensa kimppuun tavalla tai toisella. Johtuu yhteisistä geeneistä ja siitä, että kumpikin osapuoli näkee toisessa omat heikkoutensa. - veljeksiä
.............................. kirjoitti:
Itse pidän Viro-vihaa perverssinä ilmiönä. Yleensä siihen labkeavat sellaiset ihmiset, jotka eivät jostain syystä tiedä, että me suomalaiset olemme henkisesti paljon lähempänä virolaisia kuin mitään muuta ihmisryhmää.
Suomi on kuulunut Läntiseen blokkiin niin kauan, että tietynlaiset tampiot maassamme kauhistuvat edelleen Viron Itä-Eurooppalaista perintöä.
Minusta on hieman harhaanjohtavaa samaistaa Viro Puolaan, Tsekin tasavaltaan ja muihin entisiin Varsovan liiton maihin, koska Viro oli osa Neuvostoliittoa, eikä siten kuulunut itsenäisenä keski-eurooppalaisena maana Varsovan liittoon. Ei ole siis ollut olemassa sosialistista Viron tasavaltaa, joka olisi ollut Neuvostoliiton satelliitti. Viro ei myöskään ole slaavilainen maa, mikä sekin vähentää itä-eurooppalaista leimaa Viron kohdalla.
Veljekset ovat kaikkialla maailmalla olleet aika vihamielisiä toisiaan kohtaan, jopa siihen saakka, että kieltävät toisen olemassaolon oikeuden. Se nähdään Lähi-Idässä, missa Aabrahamista polveutuvat juutalaiset ja myöskin Aabrahamista polveutuvat beduiinit ja Israelin naapurimaiden arabit ovat hyvin vihamielisiä toisiaan kohtaan. Arabia ja hepreä ovat myöskin vähän kuin eestinkieli ja suomenkieli. Toista osaavat voicat ymmärtää jonkun verran toista kieltä ilman kielen opiskelua. Ruotsalaiset ja tanskalaiset ovat käyneet jopa sotia keskenään, ja tsekkien ja slovakien oli pakko hajottaa liittovaltionsa.
Mitä selvempää kansojen sukulaisuus on, sitä herkemmin he käyvöt toistensa kimppuun tavalla tai toisella. Johtuu yhteisistä geeneistä ja siitä, että kumpikin osapuoli näkee toisessa omat heikkoutensa.Suomi ja Viro eivät todellakaan ole mitään veljeksiä. Ainoa yhteinen asia Suomella ja Virolla on se, että molemmat ovat kielisukulaisia, mutta siihen se sitten jääkin. Kaikki muu on romantikkojen höpinää. Suomalaiset ovat henkisesti paljon lähempänä jopa espanjalaisia ja italaisia kuin virolaisia. Virolaisten henkiset sukulaiset löytyvät Venäjältä Bulgariiaan ulottuvalta alueelta. Asia ei ole ihme sillä näillä mailla on yhteinen lähihistoria.
- ..............................
veljeksiä kirjoitti:
Suomi ja Viro eivät todellakaan ole mitään veljeksiä. Ainoa yhteinen asia Suomella ja Virolla on se, että molemmat ovat kielisukulaisia, mutta siihen se sitten jääkin. Kaikki muu on romantikkojen höpinää. Suomalaiset ovat henkisesti paljon lähempänä jopa espanjalaisia ja italaisia kuin virolaisia. Virolaisten henkiset sukulaiset löytyvät Venäjältä Bulgariiaan ulottuvalta alueelta. Asia ei ole ihme sillä näillä mailla on yhteinen lähihistoria.
Geenitutkimus kertoo, että suomalaisilla ja virolaisilla on 50% yhteiset geenit. Se on erittäin iso luku ja kertoo, että me olemme toisillemme sukua paljon suuremmassa määtin kuin kumpikaan kansa on millekään muulle kansalle.
Mentaliteetti suomalaisilla ja virolaisilla on myös hyvin samantyyppinen, niin kuin mmyös kulttuuri ohutta pintakerrosta lukuunottamatta. Mitä kauemmaksi maailmalle mennään, sitä samanlaisemmilta Suomi ja Viro näyttävät. - disconnecting
.............................. kirjoitti:
Geenitutkimus kertoo, että suomalaisilla ja virolaisilla on 50% yhteiset geenit. Se on erittäin iso luku ja kertoo, että me olemme toisillemme sukua paljon suuremmassa määtin kuin kumpikaan kansa on millekään muulle kansalle.
Mentaliteetti suomalaisilla ja virolaisilla on myös hyvin samantyyppinen, niin kuin mmyös kulttuuri ohutta pintakerrosta lukuunottamatta. Mitä kauemmaksi maailmalle mennään, sitä samanlaisemmilta Suomi ja Viro näyttävät.Ihme juttu, että en kielisukulaisuudesta huolimatta koe minkäänlaista yhteyden tunnetta virolaisiin muualla maailmassa ollessani toisinkun ruotsalaisiin ja jopa norjalaisiinkin.
En tiedä johtuuko siitä, että virolaisiet vielä joitakin vuosia sitten asuivat kolhoosissa toisin kuin suomalaiset ja ruotsalaiset. - tunne...
disconnecting kirjoitti:
Ihme juttu, että en kielisukulaisuudesta huolimatta koe minkäänlaista yhteyden tunnetta virolaisiin muualla maailmassa ollessani toisinkun ruotsalaisiin ja jopa norjalaisiinkin.
En tiedä johtuuko siitä, että virolaisiet vielä joitakin vuosia sitten asuivat kolhoosissa toisin kuin suomalaiset ja ruotsalaiset._en kielisukulaisuudesta huolimatta koe minkäänlaista yhteyden tunnetta virolaisiin_
A mida sa siis siinses eesti foorumis teed?
Tõmbab ju ligi, yhteenveto missugune...:) - ..............................
disconnecting kirjoitti:
Ihme juttu, että en kielisukulaisuudesta huolimatta koe minkäänlaista yhteyden tunnetta virolaisiin muualla maailmassa ollessani toisinkun ruotsalaisiin ja jopa norjalaisiinkin.
En tiedä johtuuko siitä, että virolaisiet vielä joitakin vuosia sitten asuivat kolhoosissa toisin kuin suomalaiset ja ruotsalaiset.ruotsalaista vertä (tosin aatelisverta, eli ei perusruotsalaista) noin 25-30% ja tunnen kuitenkin yhteyttä ensisijassa virolaisiin. Se on jokin primitiivinen vaisto, joka kertoo sukulaisuuden ja sen, että geenien tuoma tietynlainen henkinen rakenne on sama. Virolaisissahan on myös ruotsalaista ja saksalaista perimää.
- ..............................
.............................. kirjoitti:
ruotsalaista vertä (tosin aatelisverta, eli ei perusruotsalaista) noin 25-30% ja tunnen kuitenkin yhteyttä ensisijassa virolaisiin. Se on jokin primitiivinen vaisto, joka kertoo sukulaisuuden ja sen, että geenien tuoma tietynlainen henkinen rakenne on sama. Virolaisissahan on myös ruotsalaista ja saksalaista perimää.
Suomalaisten ja virolaisten geeneistä noin 50% on samoja, eli disconnectin kannattaa lopettaa sen pelkän kielisukulaisuuden jauhaminen. Mene vaikka Norjaan kalastamaan turskaa kun suhtaudut itämerensuomalseen veljeskansaan noin nurjasti.
- veini
Ehdotukseni on, että luovutaan puolustamasta tätä nurkka journalistia, ja todetaan että peli on hänen osaltaan menetetty, panostetaan mieluummin johonkin järkevämpään kriitikkoon, tämä jätkä on pelle! Kritiikki totta kai on paikallaan, ei kuitenkaan typeryys..tuolla ei muuteta mitään!
veini- mees
on rääkinud ;))
- shokiteraapia
Hommikul paned video mängima, saad hea tuju ning õhtul enne magama minekut paned taas mängima, saad hea une.
Naeruteraapia missugune. Ja kõik selle journalisti teene.
http://www.reporter.ee/2008/10/06/arapanija-saatis-vigiseva-soome-ajaloolase-sse/
- veini
Ei kaikialla suinkaan ole suhteet huonossa kunnossa, vielä löytyy pieniä kyliä, missä suomalaiset ovat tervetulleita..kuten herra "pano":)
http://www.reporter.ee/2008/11/24/vosa-sattus-saarepeedil-ootamatult-hobuse-unenaosse/
Tässä virolaista maalaiselämää parhaimillaan:) Ja vilahtaapa siellä myöskin suomipojan nimi..veljeskansan yhteistyössä on taikaa..
veini- taikaa :)
Sest häid suhteid, mida pole suudetud luua kõrgemal tasandil, teevad kõiksugused
Kusipead, Vesipead, Põmmpead ja Puupead niikui niuhti ära!!! Ning sõprus õilmitseb selle kõige kaunimas ilus...:)
- Anonyymi
Nuo jutut eksyy asioitten tienlaitoihin aika tavoin .suomalaiset ja virolaiset on töykeitä kummatkin. Toisinaan virolaiset vielä enemmän vaikka ollaankin lähempänä keskieurooppaa..jota en pidä minään suuren sivistyksen sijana.. Sveitsissä kun naisten äänioikeus 1990 luvulla.suomalaisilla on enemmän sydäntä. Olen kuullut sen venäläisiltä tutuiltani.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631483Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä261328Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701298Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2151164- 1271096
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3201031Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2261023- 42959
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että280938IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel303926